Kingdom hearts.

Luku 1. Takaisin alkuun.

Kairi katsoi ulos luokkahuoneen ikkunasta. Hänen katseensa oli lempeä, kuten aina, mutta todella iloinen. Hänen kaksi hyvää ystävää olivat palanneet pitkältä seikkailultaan kotiin. Kairi oli ikävöinyt heitä niin paljon ja nyt he olivat jälleen hänen luonaan. Nuori nainen käänsi sitten katseensa pois ikkunasta, etsien katseellaan nyt nuorukaista. Hänen oli aivan pakko hymyillä pojalle nähdessään hänet. Sora nukkui suloisesti ja rauhallisesti pää pulpetillaan. Ihme, ettei opettaja ollut vielä huomannut Soran nukkuvan.

Juuri silloin kellot soivat ja tyttö pakkasi laukkunsa ja odotteli poikaa oven suulla. Sora raapi päätään ja virnisti Kairille.

"Eh... Oppitunnit eivät ole minua varten," poika totesi ja tyttö naurahti lempeästi. Kairi tökkäsi hempeästi poikaa olalle ja hymyili lempeästi.

"Kärsi nyt. Minäkin kärsin," hän vastasi pojalle ja näytti leikkisästi kieltä. Sora naurahti ja olisi juuri alkanut kutittaa Kairia, mutta Kairipas pinkaisi juoksuun nauraen ja poika tietenkin juoksi perässä. Opettajat pudistivat päätään 15-vuotiaille nuorille.

Riku odotteli kaksikkoa ulkona nojaillen puuhun. Hän oli sulkenut silmänsä ja näytti rauhalliselta ja rentoutuneelta, kunnes hän kuuli epämääräistä naurua ja aukaisi silmänsä. Tietenkin Kairi ja Sora juoksivat Rikun ohi nopeasti ja Riku oli aivan hämillään, mutta alkoi nauraa makeasti. Hän lähti kävelemään rauhallisesti kaksikon perään koululaukku olallaan.

Lopulta Kairi hengästyi ja Sora sai tytön kiinni. He olivat juosseet uimarannalle. Hän nappasi tyttöä vyötäröltä ja nosti ilmaan kuin kevyen kepin. Kairi kiljahti ja nauroi.

"Sora! Laske minut alas heti!" tyttö sai sanottua naurunsa välistä ja Sora vain pudisteli päätään. Poika pyörähti pari kertaa ja tyttö kiljui.

"Itsehän tätä kerjäsit!" Sora huudahti nauraen ja pyörähti vielä pari kierrosta, pidellen tyttöä tukevasti ilmassa. Riku asteli paikalle ja pudisteli päätään huvittuneena.

"Te kaksi käyttäydytte kuin pienet lapset. Olette jo melkein aikuisia!" Riku sanoi ja nauroi vain. Sora katsahti Rikuun ja virnisti tälle. Mutta silloin poika astui harhaan ja kaatui hiekalle, Kairi tippuen Soran päälle. Molemmat nauroivat niin paljon, että eivät saaneet melkein henkeä vedettyä. Riku pudisteli päätään ja istahti hietikolle. Tyttö siirtyi pois Soran päältä ja pudisteli vaatteitaan hiekasta.

"Sora! Sinä olet kyllä yksi iso pelle!" Kairi huudahti huvittuneena ja istahti myös hietikolle Soran viereen. Sora vain nauroi ja kellahti hietikolle makaamaan. Kolmikko katseli taivaalle iloisina. Aivan kuin ennen. Kairi leikki hiuksiensa kanssa, Riku ajatteli totisen näköisenä ja Sora katseli tyytyväisenä taivaalle ja välillä vilkuillen Kairia. Soran sisällä olivat tunteet alkaneet myllertää oikein kunnolla. Aina kun hän oli tytön kanssa kahdestaan, hän tunsi jotain kihelmöivää sisällään.

Kairikin oli alkanut tuntea samoin Soraa kohtaan. Aina kun poika hymyili hänelle, Kairin teki mieli sulaa siihen paikkaan. Hän oli niin ikävöinyt nuorukaisen hymyä.

Sora oli päättänyt mennä käymään jälleen Destiny Islandilla. Hän oli ottanut pienen veneen ja kiinnitti sen laituriin. Hän katsoi ympärilleen ja huokaisi rentoutuneesti. Linnut visersivät ja lentelivät taivaalla, vesi oli kauniin sinistä ja kirkasta, palmut heiluivat tuulen mukana ja saarella oli todella rentouttava tunnelma. Nuorukainen hymyili itsekseen ja alkoi kävellä saaren ympäri. Kaikki oli niin kuin ennen. Mikään ei ollut muuttunut.

Sitten Sora saapui pusikon luo, joka selvästi peitti jotain taakseen. Yhtäkkiä poika muistikin salaisen luolan, jonka hän ja Riku olivat löytäneet pieninä. Avainmiekan mestari kyykistyi pusikon 

eteen ja siirteli hellästi oksia pois tieltään. Pusikon takaa paljastui pieni käytävä, mutta tarpeeksi iso, että sinne pääsisi ryömien. Sora ryömi aukosta sisään ja sai sitten seistä omilla jaloillaan jälleen. Hän kulki pitkin luolan kapeaa käytävää ja saapui suurempaan tilaan. Kaikkialla oli hänen, Rikun ja Kairin piirtämiä kuvia kiviin. Luolan yläosassa oli reikä, josta aurinko paistoi sisään valaisten koko luolan. Ja luolan takaosassa oli se sama vanha tuttu ovi, joka oli vain kerran auennut. Sora käveli ovelle ja kosketti sitä hellästi. Hän hymyili itsekseen ja sitten muisti jälleen erään asian. Hän kyykistyi ja näki hänen ja Kairin piirtämät kuvat. Kairi oli piirtänyt nuoren Soran hyvin ja poika oli piirtänyt nuoren Kairin erittäin rumasti. Sora naurahti muistellessaan menneitä ja havahtui sitten. Kuvassa Kairi ojensi pojalle paopu hedelmää. Nuorukainen hymyili erittäin iloisena ja katsoi kuvaa kauan.

"Minä uskoin, että palaisitte takaisin," kuului hento ääni luolan suulta ja poika kääntyi katsomaan. Hänen katseensa tavoitti hymyilevän nuoren naisen. Kairi katsoi Soraa lempein silmin ja näpräsi hieman hermostuksissaan hiuksiaan. Sora nousi ylös maasta pitäen tietyn etäisyyden tyttöön. Nuorukainen hymyili takasin huolettomasti.

"Minä tiesin sen," poika vastasi yksinkertaisesti ja tyttö hymähti iloisena.

Hetken oli pieni hiljaisuus. Mutta silloin poika kuuli pientä niiskutusta ja katsoi tyttöä. Kyyneleet valuivat tytön silmistä maahan. Kairi punastui hieman ja yritti pyyhkiä kyyneliään pois poskiltaan.

"... Äh, mi-minä olen.. Minä olen pahoillani... Mutta... En voi lopettaa.. Kyyneleet vain tulevat..." Kairi sopersi häpeissään. Nuorukainen katsoi tyttöä vakavissaan silmiin, kun yhtäkkiä käveli tytön eteen ja halasi tätä. Tyttö nosti kätensä pojan rinnalle ja tarttui tätä hellästi paidasta kiinni.

"... Olen niin iloinen..." Kairi kuiskasi hiljaa ja tärisi. Nuorukainen hymyili vain lempeästi ja silitti tytön hiuksia.

Pari päivää kului rauhalliseen tapaan. Ja se vaatikin Soralta totuttelua. Sora oli tottunut taistelemaan päivittäin, kun nyt taas missään ei ollut vihollisen vihollista. Riku istui taipuneella puulla ja katsoi mietteissään merelle päin. Sora juoksi sillalta vanhemman pojan luo ja alkoi nojaamaan puuhun.

"Mikään ei ole muuttunut," Riku sanoi tavalliseen tapaan.

"Ei, eikä ikinä muutukaan," piikkitukkainen poika vastasi pirteästi.

"Miten pieni maailma onkaan," vanhempi poika totesi.

"Mutta osa siitä on paljon isompi," Sora sanoi takaisin.

"Niin," Riku huokaisi. Hetken oli aivan rauhallista, kunnes Soran oli pakko kysyä Rikulta vaivaamaansa asiaa.

"Hei Riku, mitä luulet sen tarkoittavan - ovi valoon?" Sora kysyi ja Riku hypähti alas puusta, osoittaen sormellaan Soran sydäntä.

"Tämä." Riku sanoin. Sora katsahti alas ja huomasi harmaatukkaisen pojan osoittavan sydäntään.

"Sydämeni?" hän kysyi hämillään.

"Kyllä. Se on lähempänä kuin arvaatkaan," Riku totesi rauhallisella äänellä. Sora nosti katseensa Rikuun ja virnisti tälle.

"Sora! Riku!" Kairi huusi. Sora ja Riku kääntyivät katsomaan Kairia, joka juoksi kovalla vauhdilla poikien luo.

"Hei, mikä on?" Sora kysyi huolissaan. Kairi veti henkeä vähän aikaa ja kohotti kättään.

"Katso," Kairi hengähti. Hänen kädessä oli pullo, jonka sisässä oli viesti kuningas Mikiltä.

"Kuninkaalta?" Sora kysyi innoissaan ja nappasi pullon Kairin kädestä. Nuorukainen avasi nopeasti pullon ja avasi kirjeen. Kairi ja Riku kurkistivat Soran olan takaa, yrittäen nähdä mitä kirjeessä luki...

"Sora, Kairi ja Riku. Rakkaat ystävät. Minä ja koko valtakuntani olemme kiitollisia teille suuresta avustanne. Varsinkin sinulle, Sora. Sinä nostit avainmiekan, suljit avaimenreikiä ja voitit pahuuden voiman. Olet pelastanut monia maailmoja, pelastanut monia ihmishenkiä ja jopa uhrasit henkesi 

ystäviesi puolesta. Se jos mikä on todella urheaa. Toivomme, että kuulemme sinusta vielä tulevaisuudessa. Ja lisäksi toivomme, ettet koskaan unohda tätä suurta seikkailuasi, unohda uusia ystäviä ja unohda suojella ystäviäsi. Aku ja Hessu toivottavat sinulle hyvää jatkoa. Ja samoin minä ja koko valtakuntani. Olette aina tervetulleita valtakuntaani.

Näkemisiin.

Kuningas Mikki."

Sora, Kairi ja Riku tuijottivat kirjettä iloisina. Kairi ja Riku hymyilivät Soralle Rikun taputtaessa Soraa päähän.

"Meidän pikkusankari," vanhempi poika ivaili ja Sora virnisti takaisin. Kairi naurahti hennosti katsellessaan poikien nahistelua.

Lopulta se oli Riku, joka kaatui ensimmäisenä veteen nauraen. Mutta Kairipas työnsi Soran veteen. Pojat nauroivat makeasti ja niin nauroi Kairikin.

Seuraavana päivänä Sora juoksi kovaa vauhtia kouluun. Hän oli rikkonut herätyskellonsa ja nyt oli jo myöhässä koulusta. Sora koputti luokkahuoneen oveen ja joutui heti tekemään paljon tehtäviä. Hänestä näki heti, että hän ei viihtynyt koulussa. Soran lukiessa koko luokalle yhteistä kappaletta, Kairi katsoi poikaa unelmoivana. Hän pystyi näkemään pojassa todellisen sankarin. Luokkalaiset olivat kyselleet paljon Soralta seikkailustaan ja Sora vastaili innokkaana kaikkien kysymyksiin. Mutta nyt kaikki oli kuin ennen. Tyttö hymyili itsekseen ja katsoi ulos ikkunasta. Mutta hänen hymynsä hyytyi, kun hän näki linnun lentävän ikkuna ohi.

"Se päivä... Se alkaa lähestyä.." tyttö totesi ajatuksissaan ja tunsi sisällään suurta surua. Kellojen soidessa tyttö hätkähti hereille ja seurasi nuorukaista seuraavalle oppitunnille. Sora huomasi Kairin oudon käytöksen ja hipaisi ystävänsä poskea sormellaan.

"Hei, mikä on? Näytät niin... Surulliselta," nuorukainen kysyi vaisusti. Kairi punastui poskenpäistään, mutta pudisteli päätään.

"Ei minulla mikään ole. Kaikki on hyvin," Kairi vakuutteli Soralle hymyillen tälle lempeästi, mutta Sora näki heti tytön valehtelevan. Nuorukainen jätti asian sitten mielestään todeten, että tyttö kyllä kertoo joskus.