Songfic An Cafen Snow Scenestä. Kappale on ystäväni valitsema, samalta sain englanninkieliset lyriikat. Kikkailin jostain syystä aikamuotojen kanssa, kiitän betaani kärsivällisyydestä niiden suhteen... Puolivälin tienoilla on jotain arveluttavaa. Toivottavasti lukeminen on miellyttävää. Kirjoittaminen ainakin oli hauskaa.

Snow Scene

Soon, this year's winter will come

And you who were by my side isn't here
What should I think?

I wonder if I can't think "I want to see you"?

Ed tuijottaa kynttilän liekkiä. Se palaa yksinään keittiön pöydällä, ainoana valona koko asunnossa. Sähkökatkos on sammuttanut kaikki lamput, eikä Edillä ole muita kynttilöitä kuin tämä. Se palaa kuitenkin niin himmeällä liekillä, ettei sen valossa näe lukea. Ed ei olisi halunnut ottaa sitä esiin, ei missään tapauksessa. Hän muistaa aivan liian hyvin, kuinka oli sen alun perin saanut. Nyt hän saattaa vain katsella liekkiä ja nähdä samalla muistonsa rakeisena elokuvana silmiensä takana.

We didn't like each other, right

But we just kinda started dating
I was pulled in by something I didn't have

And we both started liking each other

Se oli vain... tapahtunut.

"Onko sinulla tänäkin iltana treffit?" Ed kysyi ivallisesti.

"Oletan, ettei sinulla ole", Roy vastasi kylmänrauhalliseen tapaansa. Ed tunsi veren kohisevan kasvoissaan ja oli aikeissa aloittaa huutamisen, kun Roy painoi sormensa hänen huulilleen. Se vaiensi hänet tehokkaasti.

"Tuosta punastuksesta päätellen osuin oikeaan. Olet siis vapaa? Lähdetään baariin etsimään sinulle seuraa", Roy totesi ja veti takin niskaansa.

Eiväthän he olleet baarista naisia löytäneet. Baarissa oli istunut pelkkiä yksinäisiä miehiä, kaikista elämän vaiheista, yhtälailla hukuttamassa murheitaan viskiin, rommiin tai tequilaan. Puolen tunnin jälkeen Ed ei ollut enää kestänyt synkkää ilmapiiriä tai alkoholin, rappion ja kuolevien aivosolujen löyhkää. Yhdessä he olivat jättäneet baarin tietäen, ettei heitä siellä kaivattaisi.

Elokuvateatterin edessä Roy pysähtyi hetken mielijohteesta. Hän vilkaisi mainosjulistetta, johon maalatun miehisemmän hahmon tummat sävyt loivat kontrastin naisen voimakkaan punaisten huulten ja luonnottoman vaaleiden hiusten kanssa. Elokuvan mainoslauseet hehkuttivat kilvan palavaa rakkautta ja henkeäsalpaavaa jännitystä. Royn suupielet karehtivat virneeseen.

"Kiinnostaisiko sinua nähdä, näyttääkö tuo nainen elävänä yhtä tökeröltä kuin tuossa piirroksessa?"

Ed näytti epäluuloiselta. Roy huokasi. Tämä reaktio oli odotettavissa.

"Tule nyt. Kuka tietää, voit löytää sieltä unelmiesi naisen!"

Roy oli saanut Edin suostuteltua elokuviin. Samalla tavoin hän oli houkutellut pojan, no, silloin jo nuoren miehen, mukanaan lukuisiin eri tilaisuuksiin, juhliin ja illanviettoihin. Pitkään he olivat puhuneet – tai ainakin Roy oli puhunut – naisten iskemisestä. Se oli ollut kuin naamio molempien kasvoilla, kumpikaan ei ollut voinut olla aivan varma toisen oikeista tarkoitusperistä. Silti heidän tapaamisensa olivat muuttuneet koko ajan romanttisemmiksi ja kauniimman sukupuolen edustajien – ainakin vapaiden, Edille sopivien sellaisten – tapaamisen mahdollisuus oli pienennyt entisestään.

I knew not to wish for the cliche
"Let's stay together forever"

Eräänä iltana, kun kumpikin oli juonut vähintään tilkan enemmän alkoholia kuin tarve olisi vaatinut, suhde oli edennyt epävarmoihin suudelmiin. Niiden vaihto oli tapahtunut sinä samassa baarissa, jossa he eräänä lokakuun alun iltana olivat yrittäneet löytää Edille sopivaa rakastajaa.

He olivat vetäytyneet yhteen hämäristä nurkista, joita kyseinen anniskelutila jakeli runsaalla kädellä.

"Olen jo pitkään halunnut kokeilla jotain", Roy takelteli liian monen juoman kangistamalla kielellään.

Ja Roy oli nojannut pöydän yli. Ed saattoi vieläkin tuntea kasvoillaan lämpimän, alkoholinhajuisen henkäyksen. Se ei ollut ollut romanttista, ei sellaista kuin Ed olisi toivonut. Mutta se oli tapahtunut. Seuraava aamu oli tuonut mukanaan kokonaisen liudan kysymyksiä ja ongelmia, joihin he olivat löytäneet puolittaisia vastauksia ja väliaikaisia ratkaisuja. Niin nämä tapaamiset olivat jatkuneet, repien Edin vereslihalle ja parantaen hänet jälleen melkein ehjäksi. Hän ei ollut pystynyt sanomaan, pitikö Roysta. He eivät olleet vaihtaneet yhtään kauniita, helliä sanoja. Miten he olisivat voineet, kun eivät olisi edes itse tienneet valehtelivatko? Totuudesta oli tullut heille Jumala, ja he kunnioittivat sitä liikaa tutustuakseen siihen lähemmin.

We're walking different paths

But I can't get you out of my head
If you would turn around once again

I don't need anyone but you

Niin kuin saattoi odottaa, oli tullut se päivä, kun kaikki oli mennyt pieleen. Miksi muuten hän istuisi yksin pimeässä tuijottamassa pienen pientä liekkiä?

Ovikello soi. Ed kiirehti avaamaan, koettaen kuitenkin näyttää siltä, että olisi vain sattunut kulkemaan oven ohi juuri, kun kello soi.

Roy vaihtoi hänen kanssaan varovaisen suudelman, joihin kumpikaan ei ollut tottunut.

"Mitä sinulla on kädessäsi?" Ed kysyi uteliaana, kun erosi lähes muodollisesta suudelmasta.

Roy laski pöydälle korin, jossa oli joitain ruokatarvikkeita, viinipullo, pitkä valkoinen kynttilä ja kynttilänjalka.

"Tänään näytän, miten valmistetaan romanttinen ateria", Roy totesi lempeästi hymyillen. Tuo lause pyyhkäisi pois kaiken romantiikan, kaikki mahdollisuudet rakkaudesta. Heillä ei ollut sille sijaa, se ei saanut tehdä tästä vaikeampaa.

Ed nyökkäsi. Jollei Roy olisi sanonut jotain tuollaista, hän olisi.

Roy oli napsauttanut sormiaan ja kynttilän liekki oli leimahtanut pimeässä. Hän oli kattanut pöydän mitä tyylikkäimmin ja tarjoillut ruuan, ennen kuin oli painanut sähkövalon katkaisijan pois päältä.

Ruokailu oli sujunut täydellisesti, he eivät olleet alkaneet riidellä tai huutaa. He eivät olleet tehneet niin enää aikoihin.

Mutta Royn viimeiset sanat, ennen kuin hän avasi ja sulki oven perässään, kaikuvat Edin päässä vielä tänäänkin.

"Hyvästi, Edward. Sain siirron. Se on nyt ohi."

Ovi oli kolahtanut kiinni, eikä Ed ollut saanut esitettyä mielessään viliseviä kysymyksiä. Hän ei ollut saanut edes tietää, miksi Roy oli käyttäytynyt näin. Se ei olisi sopinut Roylle sellaisena kuin hän miehen tunsi.

Mutta niin julmalta kuin miehen toiminta oli tuntunutkin – tuntui edelleen – siinä oli jotain hyvääkin. Sillä tällä tavoin hän ei ollut näkemässä, kuinka Edin polvet pettivät yhtäkkiä yli tulvahtavan, tähän asti kielletyn, tukahdutetun rakkauden alta ja kuumat kyyneleet polttivat silmiä.

"I want to see you" but I don't know either the town you live in, or how to tell you
This winter, with whom and what are you doing?

Kynttilän liekki ei vastaa kysymyksiin, joita Ed olisi Roylta halunnut kysyä.

Hän tukahduttaa nyyhkäyksen. Tuo kynttilä jäi jäljelle hänen viimeisestä illastaan Royn kanssa. Hän oli piilottanut sen niin syvälle kaappiin, että oli toivonut sen vain katoavan ja unohtuvan. Silti se on aina silloin tällöin vierinyt kaapista ja pudonnut lattialle. Joka kerta se on aiheuttanut vähintään voihkaisun ja joskus, huonoimpina päivinä, kyyneleet ovat tulvineet takaisin aivan yhtä kivuliaina, yhtä väärinä. Sillä miehet eivät itke, eivätkä rakasta toisiaan.

Missä Roy on nyt? Mitä hän tekee? Onko hän löytänyt jonkun? Jonkun, jonka vierestä hän herää aamuisin onnellinen hymy huulillaan? Jonkun, jolle hän viimeisenä illalla antaa hyvänyön suukon? Onko hän todella löytänyt sen jonkun, joka Ed olisi halunnut olla?

When I think about how, for sure
I'm the only one who has feelings, it's painful

Joskus Ed miettii haikeana, muistaako Roy häntä enää. Useimmiten hän on varma, ettei. Vaikka Roy olikin tehnyt kaikki aloitteet, Ed oli se, joka oli "polttanut siipensä". Termin ymmärtäminen oli ollut vaikeaa joskus kauan, kauan sitten. Toisessa elämässä. Ei ole enää.

Heillä oli ollut sanaton sopimus. He eivät rakastaneet toisiaan. He eivät rakastuisi. Ed oli pettänyt Royn tuntemalla tätä kohtaan. Oliko Roy huomannut sen? Siksikö hän oli lähtenyt?

The time and places we spent together

You disappear from my words and actions
You've become something important to me

I realized it after we separated

Elämä on tietysti jatkunut. Ed on aina tiennyt, ettei ole rakkauteen kuolevaa tyyppiä. Hän on tullut niin monesti hylätyksi, ettei sen kaiken järjen mukaan olisi pitänyt hetkauttaa hänen maailmaansa suuntaan tai toiseen tälläkään kertaa. Silti se vähintäänkin kirpaisi, hän myöntää itselleen.

Mutta Ed todellakin palasi töihin, ja kestää ilmekään värähtämättä maininnat Roysta. Hän itse välttää kuitenkin nimen mainitsemista viimeiseen asti. Se on kuin myrkkyä. Tuon viimeisen illan jälkeen hän ei ole päästänyt sitä kertaakaan huulilleen.

Hän on antanut elämän jatkaa ympärillään pyörimistä, osallistuen kun sitä vaaditaan. Eikä kukaan ole huomannut mitään. Välillä Ed on ollut jopa hetkellisesti onnellinen.

Hänellä on jäljellä niin paljon. Elämä, koti, ystävät, Al ja tämän perhe... Muistot, kaipuu ja särkynyt sydän.

Back then I loved love, right
But now I can hold my head high and say that I like you

Vielä yksi muisto haluaa esitysvuoron Edin mielessä.

He olivat silloin olleet vasta vähän aikaa yhdessä. Illalla, kun he olivat nukahtaneet, maa oli ollut harmaa ja puut lehdettömiä ja paljaita.

Aamulla, kun he olivat heränneet, maa oli ollut valkoisenaan paksusta, puhtaasta lumesta.

He olivat tehneet yhdessä lumiukon – tietysti se oli Royn idea. Edistä tuntui usein, että mies piti häntä täysin lapsena.

Se oli ollut silti yksi Edin elämän ihanimpia päiviä. Miksikö?

Koska, kun ilta oli taas hiipinyt heidän ylleen ja he olivat katselleet tähtien syttymistä taivaalle, Roy oli kuiskannut:

"Olet niin kaunis..."

Tosin, Ed tiesi, hän ei olisi saanut kuulla.

I want to return to the time that we innocently laughed together

As I stare at the window
My overflowing tears melts the snow scene that I saw with you
Soon, this year's winter will come

And you who were by my side isn't here
What should I think? I wonder if I can't think "I want to see you"?

Niin. Viime vuonna hän ei nähnyt, kuinka ensilumi satoi maahan. Tänä vuonna hän on onnekkaampi. Valkeat hiutaleet alkavat tanssinsa tuulessa. Hän puhaltaa kynttilän sammuksiin ja vaeltaa ikkunaan.

Lumisade täysin pimeän kaupungin yllä näyttää uskomattomalta. Kadulla kiirehtii vielä muutamia syystakkeihin verhoutuneita hahmoja. Ne eivät ansaitse hänen huomiotaan. Ja taas kyyneleet valuvat väljähtäneinä poskilla. Hän ei jaksa välittää niistä. Ei kukaan ole näkemässä. Ei kukaan koskaan ole.

Roy, mikset ole täällä katsomassa tätä ihmettä kanssani? Mikset ole luonani, kun likainen, ankea marraskuu vaihtuu puhtaaseen, valkeaan joulukuuhun?


The snow begins to fall

Ed kuvittelee kuulevansa koputuksen ovelta.

Aivan kuin joku huutaisi hänen nimeään.

Kai hän voisi avata ovensa, vaikka sitten turhaan.

"Ed."

Yhtäkkiä hän tajuaa, ettei ollut lakannut itkemästä, ei edes pyyhkinyt kyyneleitään. Ne kai aiheuttavat nämä harhat.

"Mikä sinulla on?" Kylmät sormet pyyhkivät kyyneleitä. Sormet eivät kuulu hänelle.

"R-Roy?" Nimi kuulostaa ruosteiselta oltuaan pitkään käyttämätön. Ja se on juuri niin myrkyllinen kuin hän oli tiennytkin. Kyyneleitä tulvii poispyyhkäistyjen tilalle. Jalat pettävät alta. Aivan kuin kuukaudet olisivat kadonneet välistä, aivan kuin Roy olisi lähtenyt ja palannut samana päivänä. Löytääkseen Edin säälittävänä, itkevänä kasana lattialta.

"Mikä sinulla on?" Roy kysyy uudelleen, nyt hätääntyneemmin.

Ed ei tiedä mitä vastata. Hän yrittää päästä jaloilleen, pyyhkiä kyyneleitään ja löytää sanoja. Mikään ei onnistu.

"Anteeksi, Roy. Rakastan sinua", hän saa lopulta voihkaistua.

"Ed... Ed? Ed! Ethän sinä ole kuolemassa?" Roy on nyt selvästi paniikissa. Ed naurahtaa kyyneltensä keskeltä.

"Painu helvettiin", hän sähähtää, ja pääsee lopulta pystyyn. Hän on odottanut Royn paluuta niin kauan ja nyt hän on pilannut sen. Hän lähtee kulkemaan läpi huoneen, väistäen vaistomaisesti huonekaluja pimeästä huolimatta. Hänen on päästävä pois. Kolinasta päätellen Roy seuraa häntä vähemmän sulavasti.

Viileät sormet tarttuvat häntä ranteesta.

"Rakastatko minua?"

Hitto. Hän on sanonut liikaa. Kaksi sanaa liian paljon.

Tai sitten ei.

"Koska minä rakastan sinua, sinun on pakko vastata!" Roy kuiskaa.

Miksi Roy lähti? Koska hän rakasti Ediä, eikä se ollut sallittua heidän suhteessaan.

Miksi Roy palasi? Koska hän rakasti Ediä ja halusi tavata hänet vielä – vaikka sitten viimeisen – kerran.

"Kyllä. Minä rakastan sinua."

...oma mielipiteeni? Ediä käy sääliksi. Piti kirjoittaa onnellinen loppu, vaikka biisi ei oikeastaan antanut hyvin myöten sillä kohtaa. Olen ihan tyytyväinen, vaikka suhtaudun suomenkielisiin ficceihin - omiini vähintään yhtä paljon kuin muiden - kriittisesti. Baarin kuvailu viehättää minua tällä kertaa erityisesti.

Nyt kun mietin asiaa, voisin kirjoittaa välillä jotain muutakin kuin "helppoa romantiikkaa" (niputan termillä Syysmyrskyn ja Snow Scenen. Ne vain luetaan, ja siinä saa vähintäänkin päivän annoksen romanttista roskaa. Jollei yliannostusta.), ehkä huumoria tai sitten jotain oikeasti juonellista. Jos joku haluaa tilata minulta ficin, se onnistuu. Yritän laittaa profiilini listan sarjoista, joista se on mahdollista.

Kommenttia olisi kiva saada. Tästä yhtä paljon kuin Syysmyrskystäkin.