Yllätyksenä varmasti kaikille, Harry Potter ja ystäväisensä eivät millään
tavalla kuulu minulle.
Tarinan, jos tätä nyt sellaiseksi voi kutsua, aihe on vähän hämärän peitossa myös minulle, turha siis kysyä.
***
Oli tumma yö. Ei sinisen, eikä mustankaan tumma, kuten yöt yleensä olivat. Oli täysin ruskeaa. Nuori Harry Potter istui yksin suuren linnan pihalla. Linna ei ollut Harryn, vaikka kukaan tuskin niin olisi voinut erehtyä luulemaankaan. Harry oli pukeutunut vanhaan säkkiin, varma merkki köyhyydestä, ja hänen hiuksensa roikkuivat pesemättöminä niskassa.
Harryn edessä kohoava linna oli täysin pimeä, toisinaan sieltä kuitenkin kantautui hurjaa huutoa. Juhlat, joihin minulla ei ole kutsua, poika ajatteli raapiessaan rauhallisesti silmäänsä. Silmä päästi pienen vinkaisun. Harry ei kuitenkaan ollut turha nuorukainen, jota kutsun puute olisi haitannut. Reippaasti hän nousi pystyyn, heitti liian pitkäksi käyneen tukkansa pois silmiltään ja silotteli kädellään vanhaa säkkiään. Nuotin vierestä vihellellen hän lähti kävelemään kohti linnaa.
Linnan käytävät olivat pimeääkin pimeämmät, ja Harrylta pääsi pitkä kirous. Sitten hän muisti sukanvarteen suikkaamansa taikasauvan. Harry ei näet ollut aivan tavallinen köyhä poika. Hänellä oli maagisia kykyjä, joista oli suurta iloa muun muassa juuri pimeissä oloissa. Nokkelana velhona Harry tempaisi sauvan esiin ja alkoi manata valoa esille, "Lumos, lumos!!" Pian loistikin pimeässä iloinen tuikku, ja poika jatkoi matkaa.
Pian edestä päin alkoi kuulua metakkaa. Vaikutti aivan siltä, että huoneessa heiteltiin tuoleja seinille. "...sinä pieni huora, minun veljeni kanssa! Sinä, sinä!!" mies ääni huusi. Harry muisti heti oman riitansa Ronin kanssa ja tunsi suurta myötätuntoa huutajaa kohtaan. Huoneesta kuului itkua, ja pian toinen ääni vastasi hiljaa, "Ei, en koskaan koskisi veljeesi.. Se oli isäsi, varmasti oli. Veljelläsi ei ole mitään isääsi verrattuna, hänhän on vain lapsi! Isälläsi on maailman suurin ja parhain.."
Uh, tämä alkaa riittää, Harry totesi. Hän ei halunnut kuulla mistään maailman isoimmasta. Isänsä hän oli nähnyt vain valokuvissa, mutta tiesi, että tällä oli ollut iso vehje. Sirius oli sanonut niin, naurettuaan ensin Harryn pienelle nakille. Muisto sai yhä nuoren velhon raivoihinsa. Tilanteen korjatakseen Harry oli tehnyt suurentavan taian itseensä ja kumauttanut Siriusta poskelle uudella ylpeyden aiheellaan. Sirius ei ollut enää nauranut, mutta oli poskeaan hieroen ilmoittanut, että Harry oli silti epäkelpo poika. Jamesilla oli ollut suurempi ilman taikakeinojakin ja tämä oli tiennyt, että oikea paikka oli muualla kuin posken ulkopuolella. Harry olisi halunnut oksentaa Siriuksen päälle.
Seuraavassa käytävässä hänet kohtasi paha haju. Nuori velho kirosi jälleen, hän ei tiennyt yhtäkään hajua poistavaa taikaa. Missä helvetissä on Hermione, kun häntä tarvitaan, Harry ajatteli yötäkin synkeämpänä. Kaksi metriä edettyään hänen oli pakko ottaa seinästä tukea. Se osoittautui kuitenkin virheeksi. Harryn käsi upposi kymmenen senttiä johonkin pehmeään ennen kuin tavoitti kiinteän seinän. "Mitäh?!" nuori velho karjahti ja vei toisella kädellään sauvan lähelle seinää, jotta voisi paremmassa valossa tutkia mysteeriä.
Valo ei kuitenkaan paljastanut mitään. Harryn tuijottaessa kummallista pehmeää seinää, hänen kätensä alkoi upota yhä syvemmälle. Seinä alkoi imeä poikaa yhä lujempaa itseensä. Oh, aika jännittävää, Harry myhäili, mutta sitten iski hätäännys. Ei helvetti, seinä imemässä minua, kuinka sairasta. Oli kuitenkin liian myöhäistä tehdä yhtään mitään, Harry oli jo kokonaan pehmeyden sisällä. Hyvästi paska maailma, hyvästi Ron, sinä pieni huora, hyvästi Hermione, olit hyvä monessa asi.. Harryn viimeinenkin ystävällinen ajatus katkesi, kun maailma pimeni ympärillä.
Tarinan, jos tätä nyt sellaiseksi voi kutsua, aihe on vähän hämärän peitossa myös minulle, turha siis kysyä.
***
Oli tumma yö. Ei sinisen, eikä mustankaan tumma, kuten yöt yleensä olivat. Oli täysin ruskeaa. Nuori Harry Potter istui yksin suuren linnan pihalla. Linna ei ollut Harryn, vaikka kukaan tuskin niin olisi voinut erehtyä luulemaankaan. Harry oli pukeutunut vanhaan säkkiin, varma merkki köyhyydestä, ja hänen hiuksensa roikkuivat pesemättöminä niskassa.
Harryn edessä kohoava linna oli täysin pimeä, toisinaan sieltä kuitenkin kantautui hurjaa huutoa. Juhlat, joihin minulla ei ole kutsua, poika ajatteli raapiessaan rauhallisesti silmäänsä. Silmä päästi pienen vinkaisun. Harry ei kuitenkaan ollut turha nuorukainen, jota kutsun puute olisi haitannut. Reippaasti hän nousi pystyyn, heitti liian pitkäksi käyneen tukkansa pois silmiltään ja silotteli kädellään vanhaa säkkiään. Nuotin vierestä vihellellen hän lähti kävelemään kohti linnaa.
Linnan käytävät olivat pimeääkin pimeämmät, ja Harrylta pääsi pitkä kirous. Sitten hän muisti sukanvarteen suikkaamansa taikasauvan. Harry ei näet ollut aivan tavallinen köyhä poika. Hänellä oli maagisia kykyjä, joista oli suurta iloa muun muassa juuri pimeissä oloissa. Nokkelana velhona Harry tempaisi sauvan esiin ja alkoi manata valoa esille, "Lumos, lumos!!" Pian loistikin pimeässä iloinen tuikku, ja poika jatkoi matkaa.
Pian edestä päin alkoi kuulua metakkaa. Vaikutti aivan siltä, että huoneessa heiteltiin tuoleja seinille. "...sinä pieni huora, minun veljeni kanssa! Sinä, sinä!!" mies ääni huusi. Harry muisti heti oman riitansa Ronin kanssa ja tunsi suurta myötätuntoa huutajaa kohtaan. Huoneesta kuului itkua, ja pian toinen ääni vastasi hiljaa, "Ei, en koskaan koskisi veljeesi.. Se oli isäsi, varmasti oli. Veljelläsi ei ole mitään isääsi verrattuna, hänhän on vain lapsi! Isälläsi on maailman suurin ja parhain.."
Uh, tämä alkaa riittää, Harry totesi. Hän ei halunnut kuulla mistään maailman isoimmasta. Isänsä hän oli nähnyt vain valokuvissa, mutta tiesi, että tällä oli ollut iso vehje. Sirius oli sanonut niin, naurettuaan ensin Harryn pienelle nakille. Muisto sai yhä nuoren velhon raivoihinsa. Tilanteen korjatakseen Harry oli tehnyt suurentavan taian itseensä ja kumauttanut Siriusta poskelle uudella ylpeyden aiheellaan. Sirius ei ollut enää nauranut, mutta oli poskeaan hieroen ilmoittanut, että Harry oli silti epäkelpo poika. Jamesilla oli ollut suurempi ilman taikakeinojakin ja tämä oli tiennyt, että oikea paikka oli muualla kuin posken ulkopuolella. Harry olisi halunnut oksentaa Siriuksen päälle.
Seuraavassa käytävässä hänet kohtasi paha haju. Nuori velho kirosi jälleen, hän ei tiennyt yhtäkään hajua poistavaa taikaa. Missä helvetissä on Hermione, kun häntä tarvitaan, Harry ajatteli yötäkin synkeämpänä. Kaksi metriä edettyään hänen oli pakko ottaa seinästä tukea. Se osoittautui kuitenkin virheeksi. Harryn käsi upposi kymmenen senttiä johonkin pehmeään ennen kuin tavoitti kiinteän seinän. "Mitäh?!" nuori velho karjahti ja vei toisella kädellään sauvan lähelle seinää, jotta voisi paremmassa valossa tutkia mysteeriä.
Valo ei kuitenkaan paljastanut mitään. Harryn tuijottaessa kummallista pehmeää seinää, hänen kätensä alkoi upota yhä syvemmälle. Seinä alkoi imeä poikaa yhä lujempaa itseensä. Oh, aika jännittävää, Harry myhäili, mutta sitten iski hätäännys. Ei helvetti, seinä imemässä minua, kuinka sairasta. Oli kuitenkin liian myöhäistä tehdä yhtään mitään, Harry oli jo kokonaan pehmeyden sisällä. Hyvästi paska maailma, hyvästi Ron, sinä pieni huora, hyvästi Hermione, olit hyvä monessa asi.. Harryn viimeinenkin ystävällinen ajatus katkesi, kun maailma pimeni ympärillä.