Kirjoitin tämän illalla väsyneenä, Infected Mushroomin Sulimanin innoittamana. Siitä tuli yllättävän randomi. Tarina perustuu löyhästi tositapahtumiin.
Luettuani kirjan, istuin pitkään ihan hiljaa tuijottaen viimeistä sivua. Ei. Tämä ei voi päättyä näin. Louisen ja Arthurin piti viimein saada toisensa. Tunsin itseni miltei vihaiseksi. Tämä ei voinut päättyä näin. Eikä se muuten päätykään. Revin väkivaltaisesti kaksi viimeistä lehteä pois. Kaivoin laatikosta kynän sekä paperia ja aloin kirjoittaa uutta loppua tarinalle...
"Ei! Sinä et voi tehdä tätä, Antonio! Louise on minun! Hän rakastaa minua, ei koskaan sinua!" Antonio hiipoi lähemmäs avutonta, kallionkielekkeeltä roikkuvaa Arthuria. Olisipa veljeni täällä, Arthur ajatteli. Miksi minun piti häätää hänet pois?
"Lausu viimeinen rukouksesi, Arthur!" Antonio naurahti ja hivutti jalkansa Arthurin sormien viereen. "Ai, mutta, ethän sinä voi! Kätesi ovat varatut. Anna kun autan sinut ylös, että voit rukoilla kunnolla." Hän kumartui, tarttui Arthurin käsivarsiin ja veti tämän ylös kallionkielekkeelle. Antonio jäi odottamaan, että Arthur polvistuisi rukoilemaan. Ja Arthur polvistui, risti kätensä ja alkoi lausua rukousta.
"Kuningas meidän Joka olet Pilves-" laukaus katkaisi rukouksen, ja Antonio horjahti kielekkeeltä alas. Arthur käänsi katseensa ampujaan.
"Si- sinäkö..?"
"Kyllä."
"Miksi pelastit minut, Alfred? Meidän juttumme on jo ohi."
"Koska OLEN SANKARI!" Alfred jäi poseeraamaan sankarityyliin.
"Minun täytyy mennä nyt. Kiitos avusta!"
Louise. Louise. Arthurin mielessä oli vain yksi asia (eli Louise, eikä se mitä juuri ajattelit, pervo), kun hän juoksi kartanolle. Hän yllättyi törmätessään Louiseen puutarhassa.
"Arthur?"
"Louise!"
"Luojan kiitos olet kunnnossa!" Louise henkäisi ja syleili Arthuria. "...Suudelkaamme!" Ja he suutelivat.
"Louise... Tuletko vaimokseni?"
"Oi, kyllä!" Ja he suutelivat uudelleen.
"Mutta, Arthur, minun täytyy kertoa yksi juttu. Minä nimittäin odotan lasta."
"Mutta sehän on hienoa!"
"Arthur... se on Alfredin lapsi."
"Mi-mitä? Sinä petit minua?"
"Arthur, yritä ymmärtää... Luulimme että olet jo kuollut. Olin yksinäinen."
"Saatanan Alfred! Tapan sen!" Ja hän tappoi Alfredin. Ja sitten Louisen. Ja sitten oravan, joka näytti virnuilevan hänelle. Lopuksi hän olisi ampunut itsensä, mutta luodit olivat loppu.
"Voi vittu!" hän huusi ja heitti aseen mäkeen. Tänään oli erityisen huono päivä.
Istuin hetken hiljaa ja tuijotin kirjoitelmaani.
"Ei jumalauta! Ei sen näin pitänyt mennä!"
Heitin kirjan ja paperit roskiin. Sitten kynän. Ja lopuksi itseni.
Ja vielä lopuksi: minut pakotettiin julkaisemaan tämä. Sinua ei pakotettu lukemaan tätä.