Jälleentapaaminen
Heti kuulutuani, että Musta oli paennut vankilasta, lähdin etsimään häntä. Olin nähnyt hänet viimeksi kaksitoista vuotta sitten. Sinä päivänä, jona hän lähti etsimään Peteriä. En voinut olla ajattelematta, että jos Sirius ei olisi välittänyt, että Jamesin tappaja oli vapaana olisimme saaneet viettää nämä kaksitoista vuotta yhdessä. Mutta nyt Sirius oli vapaana.
Ilmiinnyin Tylyahoon. Sieltä oletin hänet löytäväni. Hän haluaisi tavata kummipoikansa, Jamesin ainoan lapsen. Ainoan mitä hänen parhaasta ystävästään oli jäljellä. Sirius ja James olivat olleetkäytännössä veljeksiä. Vaikkaminä ja Sirius seurustelimme, James oli aina Siriukselle läheisempi. Rääkyvässä röttelössä saisi varmasti olla yhä rauhassa. Jos minä olen siinä luulosa niin kai hänkin, ajattelin ja lähdin sinne päin.
Saavuin röttelön ovelle ja avasin sen. Sytytin sauvaani valon.
-Sirius! huusin.
Vastausta ei kuulunut.
-Sirius! Minä täällä, Remus! huusin, kovempaa.
Musta hius pehko ja riutuneet kasvot kurkistivat edessäni olevasta oviaukosta.
-Todista se.
-Olet animaagi. Muutut suureksi mustaksi koiraksi, vastasin pienen mietinnän jälkeen.
-Se olet tosiaan sinä, Sirius henkäsi ja lähti minua kohti.
Harppasin nopeasti hänen luokseen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Suutelin häntä varovaisesti, mutta hänen intohimoinen vastauksensa sai minut unohtamaan
varovaisuuden. Liian pian hän kumminkin perääntyi.
-Miten löysit minut? Onko tämä ilmiselvä paikka? hän kysyi.
-Ajattelin, että olisit tullut vanhaan piilo paikkaamme. Täältä kukaan ei meitä ennenkään löytänyt, vastasin.
-Hyvä. Sitten muut eivät välttämättä löydä meitä. Emmehän halua tulla häirityiksi.
-Emme toki. Meillä on kasitoista vuotta korvattavana.
Näin sen piti olla. Näin sen olisi pitänyt olla viimeiset kaksitoista vuotta. Vain me kaksi. Muita ei nyt tarvittu. Kyllä vielä joskus
-LOPPU-