Heips kaikki! Aloitan kesän kunniaksi tämmöisen uuden ficin. Tämä sijoittuu kuvitteelliseen Hetalian Yliopistoon, joka ei ole niin kovin ikäsidonnainen. Siis, että älkää antako sen häiritä että 15-vuotias ja 18-vuotias voivat olla samalla vuositasolla, kuvitellaan että tähän Yliopistoon on spesiaali sisäänpääsysysteemi, jookosta? :)
Disclaimer: En omista hahmoja tai mitään muuta mahtavaa Hetaliasta!
Nauttikaa!
Ketä suojelee niitä, jotka on unohdettu?
No, jos sinut on unohdettu, ei sinua suojellakaan. Se tarkoittaa, että olet jo kuollut. Mutta jos hengität, sydämesi lyö, kukaan ei ole unohtanut sinua. Jos sinua ei muista ihminen, niin sitten se on joku meistä.
Noh, puhutaan meistä vaikka enkeleinä. Oletko kuullut suojelusenkeleistä? Onko äitisi laulanut niistä sinulle kun olit pieni, tai oletko saanut lahjaksi kangastaulun jossa kaksi lasta koettaa ylittää sillan ja suojelusenkeli kulkee heidän takanaan? Oletko koskaan ajatellut mistä tuo enkeli voisi olla peräisin? Tai miksi hän näyttää tuolta tai miksi hän suojelee juuri noita lapsia? Tai voisiko hänelläkin olla oma menneisyys?
Enkelit... ovat hankala käsite. Jokaisesta kuolevasta tulee tavallaan enkeli. Mutta se, tuleeko hänestä suojelusenkeli vai mitä ikinä, onkin paljon monimutkaisempi juttu.
Minä olen suojelusenkeli. Oma menneisyyteni maan päällä on minulle hyvin epäselvä, mutta en edes pidä sitä tärkeänä. Minulle tärkeintä on se mitä teen nyt. Suojeleminen. Suojelusenkeliksi ei pääse kuka tahansa kuollut, vaan vain ne joilla oli eläessään hyvä tahto ja "oikealla tavalla hieman harmaantunut" karma. Eli tiesin ihmisyydestäni ainakin sen verran, että olin ollut hyvä ihminen. Se lohdutti minua.
En muistanut kauanko kuolemastani oli. Ei siitä voinut hirveän kauaa olla, sillä minulla on ollut vain yksi kunnollinen suojeltava, "projekti", suojelusenkeliksi ryhtymisen jälkeen. Olin toki voinut olla unohduksessa ennen tätä kaikkea, ja unohduksessa vuosituhatkin oli ohi silmänräpäyksessä. Tai niin olin kuullut.
Edellinen projektini? Hän oli sinisilmäinen, vaaleahiuksinen, nuori poika. Hän kuoli lähdettyään kodistaan vaaralliselle matkalle... Ette te halua hänestä tietää. Hän kuitenkin oli kuollut, enkä kuullut hänestä enää.
"Hei, sinä!" Kuului ääni, ja käännyin kohtaamaan tutun enkelin. Hän oli herätyksen kokenut Matthew, joka oli siirtynyt viestintään sen jälkeen, kun heräsi tajuamaan kuka oli. Harvasta on enää suojelijaksi kun muistaa oman elämänsä - sitä haluaa auttaa vanhoja sukulaisiaan ja ystäviään, ja suojeltavan itsensä pää menee ihan sekaisin.
"Minulla olisi sinulle uusi projekti, suoraan ylhäältä", Matthew antoi minulle paperiarkkia muistuttavan asian, jossa luki se informaatio jota tarvitsin. Nuori poika, nimeltään Raivis.
"Miksi hänet annetaan minulle kesken?" Kesken hänen elämänsä siis. Niin ei tehty jos se vaan mitenkään pystyttiin välttämään.
"Hänen suojelijansa koki herätyksen."
"Minkälaisen?"
"Papa Rome, Rooman valtakunta", Matthew kohautti olkiaan. "Gladiaattoritaistelu."
Nyökkäsin. Niitäkin tupsahteli vähän väliä. Kiitin Matthewia informaatiosta, ja valmistauduin lähtemään kun hän pysäyttää minut vielä.
"Minun veljeni on siellä päin."
Matthew muisti herättyään että hänellä oli ollut kaksoisveli Alfred. Matthewilla oli aina kädet täynnä työtä ja Alfred oli kuulemma ollut hieman holtiton.
"Katsotko hieman hänen peräänsä myös?"
Lupasin tehdä parhaani, vaikken tiennyt mitään edes omasta suojatistani. Raivis näytti mukavalta, mutten voinut olla varma.
...
Kuin näkymättömät langat kietoutuisivat ympärilleni, minut sidottiin uuteen suojeltavaani. Lennähdin alas, ja löysin suojeltavani helposti. Hän makasi sairaalassa, silmät ummessa. Tämäkin oli hyvin tavallista. Jos ihminen jäi hetkeksikään ilman enkelin huomiota, kävi hänelle usein huonosti. Tämä Raivis oli todella onnekas. Istuin sängylle hänen viereensä ja silitin hänen poskeaan. Hän ei pystyisi tuntemaan mitään fyysisesti jos en haluaisi, mutta toivoin että hänen unensa paranisivat hieman.
"Raivis!" Nuori mies juoksi sisään. Hänellä oli tuuheat, ruskeat hiukset, ja hänellä oli yllään vihreää. Hänen jäljessään seurasi enkeli lähellä, ja me katsahdimme toisiamme. En ollut työskennellyt kyseisen enkelin kanssa ennen. Nuori mies juoksi istumaan Raiviksen toiselle puolelle, ja puristi tämän kättä.
"Rauhoitu Toris", toinenkin nuori mies astui sisään. Hänellä oli vaaleat hiukset ja silmälasit. "Hän nukkuu, ei hänellä ole mitään hätää."
"Voi teitä", tummahiuksinen mies, ilmeisesti Toris, huokaisi toivottomasti. "Minä jätän teidät hetkeksi, ja heti tapahtuu jotain ikävää."
Et sinä heitä jättänyt, ajattelin. Hänellä kävi huono tuuri enkelin suhteen.
"Se on vain aivotärähdys, ja me olemme ihan kunnossa. Rauhoitu nyt", vaalea mies sanoi ovensuusta. Vasta nyt huomasin, että hänelläkin oli käsi paketissa.
"Rauhoitu? Rauhoitu?! Miten sinä kuvittelet että minä reagoin, kun saavun koululle ja te ette ole siellä vaikka teidän olisi pitänyt olla jo tunteja aikaisemmin, ja sitten minulle soitetaan sairaalasta että te kaksi olette ajaneet ojaan?! Eduard, olin hirveän huolestunut!" Toris sanoi vihan ja huolestuneisuuden sekoittamalla äänensävyllä, mutta kuitenkin aika hiljaa. Hän kääntyi miehestä, Eduardista, takaisin Raivikseen ja kosketti varovasti tämän kättä.
"Luojan kiitos tulemme asumaan samassa huoneessa, siellä voin pitää sinua silmällä", Toris sanoi sanat niin hiljaa, että oikeastaan vain Raivis pystyi kuulemaan ne. Raivis kuitenkin nukkui sikeästi. Hänen otsassaan oli pari tikkiä, mutta muuten hän näytti olevan kunnossa.
"Olen pahoillani Toris", Eduard vastasi, ja käveli itsekin sängylle. Hän istahti sängylle Torisia vastapäätä - paikkaan jossa minä olin istunut hetkeä aikaisemmin. Minä siirryin nopeasti - ei hän minua olisi tuntenut, mutta minusta tuntui ikävältä jos jokin meni läpi. Taas yksi asia jota on vaikeaa selittää ihmiselle.
"Se hirvi vain jotenkin loikkasi siihen tielle."
"Voi Eduard", Toris huokaisi ja nosti katseensa taas Eduardiin. "Enhän minä sinulle vihainen ole. Minä vain säikähdin. Kun on sattunut kaikenlaista-"
"Tiedän, tiedän."
He viittasivat selkeäsi johonkin aiempaan tapahtumaan. Minä en pystynyt heidän ajatuksiaan lukemaan, pystyin lukemaan vain tunteita. Olisi kuitenkin ollut mukava tietää, voisin ehkä pyytää Matthewia hakemaan minulle lainaksi heidän elämiään koskevat kansiot ja käydä ne läpi yöllä kun Raivis nukkui. Silloin hän ei ollut niin altis kaikille vaaroille.
Raiviksen hengitys muuttui pinnallisemmaksi. Muutos oli niin pieni, etteivät huoneessa olleet ihmiset huomanneet mitään. Mutta me enkelit kyllä huomasimme.
Hei Raiviksen enkeli, Eduardin suojelusenkeli puhutteli minua. Hän oli kirkas ja hänellä oli hopeaiset siivet. Jos Raivis herää, he pääsevät lähtemään Yliopistolle ennen pimeää... Olisi turvallisempaa... Hän pyysi minua herättämään Raiviksen. Totaalisiin ihmeisiin edes suojelusenkelit eivät yksin pystyneet, joten halusimme ainakin useimmiten pitää ympäristön omillemme turvallisena. Toistemme projekteihin emme voineet juuri koskea, mutta Raiviksen herättäminen ei ollut liikaa pyydetty.
Niinpä minä kumarruin kuiskaan Raiviksen korvaan, ja tämä avasi silmänsä.
...
Kun aurinko laski, he saapuivat Yliopistolle.
Se oli Hetalian yliopisto. Oli lauantai ja lukuvuoden oli määrä alkaa tulevana Maanantaina. Raivis oli tulossa ensimmäiselle vuodelle, Eduard toiselle, ja Toris viimeiselle. Heidän oli määrä jakaa huone Campuksella. He eivät olleet sukua keskenään tai mitään - he vain olivat olleet todella läheisiä lapsesta asti. Mutta omituiset perhesuhteet olivat Hetalian Yliopistolla aika yleisiä.
He kävelivät rauhallisesti, ja minä liihottelin muutaman metrin päässä. Siellä ei näyttänyt olevan ongelmia.
Yliopiston Campus oli suuri. Vanhanaikaisessa, rakennuksessa oli useampi huoneosasto, ja jokaisessa osastossa oli neljä huonetta, keittiö ja yhteinen aula. Aulassa ei ollut paljon mitään - muutama sohva, biljardipöytä ja tv - mutta niissä vietetiin paljon aikaa. Hetalian Yliopisto oli erikoistunut kieliin ja kansainvälisyyteen, ja se myös näkyi.
Tämän kaiken olin onnistunut haalimaan tietooni matkalla tänne. Toris oli ajanut, ja minä olin istunut katolla enkelien kanssa.
Toris johdatti muut heidän huoneeseensa käytävän perälle. Huoneen ovessa oli kolme raidallista lippua.
"Mitä nuo ovat?" Raivis kysyi kun Toris avasi oven.
"Ai ne", Toris naurahti hieman. "Me halusimme antaa näille huoneille jotkin typerät lempinimet täksi vuodeksi, niin me saimme Baltian maat kun meitä on kolme."
"Entäs nuo muut?"
"Skandinavia, Italia, Saksan suuri mahtavuus..."
"Mitä?"
"Minä selitän myöhemmin."
Huone oli yksinkertainen, puunvärisine seinineen ja kolmine sänkyineen. Yksi sänky oli jo myllätty ja sen ympärille oli jätetty pari matkalaukkua. Jokaisen sängyn vieressä oli vaalea yöpöytä ja vastapäätä suuri, ruskea kaappi. Huone oli pieni mutta kodikas.
"Raivis sinulle jäi keskimmäinen sänky, kun minä ja Eduard olemme nukkuneet reunoilla. Jos siis ei haittaa."
"Ei", Raivis laski oman matkalaukkunsa sängylleen. Pystyin aistimaan että häntä hermostutti hiukan. "Ketä tässä ennen nukkui?"
"Yksi Felix", Toris sanoi kierrellen. "Hän... Vaihtoi koulua"
Toriksen suojelusenkeli istuskeli kaapin päällä ja katseli kynsiään. Minä lennähdin hänen viereensä.
Miten siinä oikeasti kävi? Viestitin. Toinen enkeli ei edes katsonut minuun.
Ai sinä huomasit? Felix soitteli suutaan jollekin Natalialle ja he tappelivat.
Saivatko he molemmat potkut?
Eivät. Natalia on lellikki joten hän sai jäädä. Sääli, Felixillä oli mukava suojelija. Pidä Raivis erossa Nataliasta, hän on hankala tapaus.
"Hellurei!" Ihmisen huuto keskeytti käymämme keskustelun. Ovesta kurkkasi ehkä parikymppinen, vaaleahiuksinen mies.
"Hei!" Kuului Eduardin innokas vastaus, ja Toris kohotti katseensa maasta. Raivis oli hermostunut.
"Ai täällä on uusia kasvoja! Tulkaa illalla meidän huoneeseen, tutustutaan vähän ja juo-"
"Mathias, ei mitään ryypiskelyä! Raivis ja Eduard ovat alaikäisiä!" Toris torui.
"Ei se haittaa!" Eduard sanoi nopeasti. "Me tulemme mielellämme"
"Hyvä, nähdään siis illalla!" Mathias hymyili ja veti oven takaisin kiinni.
"Ketä hän oli?" Raivis kysyi epävarmana, kun mies oli mennyt.
"Mathias Kohler!" Toris ja Eduard sanoivat samanaikaisesti, tosin Toris kyllästyneen oloisena ja Eduard innoissaan.
"Hän kuuluu niin sanottuihin Skandinaaveihin, joiden huoneen näytin tuossa ohimennessä" Toris jatkoi.
"Ja he järjestävät parhaita bileitä ikinä!" Eduard intoili ja miltei pomppi ylös alas. "Ja me saimme juuri kutsun!"
"No, siitä parhaudesta en nyt menisi vannomaan..." Toris mutisi vielä, mutta kukaan ei kuullut häntä.
Noniiiin siinä oli ensimmäinen kappale. Pahoittelen ajoittaisesta tylsyydestä, mutta toinen kappale on jo työn alla.
Tulisin tosi iloiseksi jos kommentoisit jotakin, mutta ei ole mikään pakko, kiitos että luit :D