Nimi: Historiaa
Ikäraja: T
Varoitukset: Yliluonnollisia tapahtumia, sotaa, muutakin väkivaltaa...
Genre: Seikkailu, romantiikka
Summary: "Kuule minua, Jeanne. Maasi on pulassa ja tarvitsee sinun apuasi. Tehtävänäsi on pelastaa Ranska vaikka henkesi uhalla."
Muuta: Ficci kertoo siis Jeanne d'Arcin tarinan eli perustuu Ranskan historiaan. Yritän pitäytyä faktoissa, mutta esimerkiksi Jeannen luonne & ulkonäkö ficissä ovat omia kehitelmiäni. Sisältää muutenkin paljon historiallisia virheitä & "taiteilijan vapauksia".
Huom: ÄLKÄÄ kysykö miksi kuvailin Ranskalle & Englannille piraattiversioiden vaatteet. Ne vain tuntuivat sopivan siihen paremmin.
Oli 5.6.1422 ja hämärä laskeutui juuri pienen Domrémyn kylän ylle. Kylä oli täynnä samanlaisia pieniä olkikattoisia hirsitaloja, joista suurinta osaa asuttivat maanviljelijät. Joidenkin talojen ikkunaluukkujen takaa kuului yhä iloista rupattelua, jotkin olivat jo täysin hiljaisia. Eräässä talossa valveilla olivat vain perheen vanhemmat, jotka istuivat tuvan pöydän ääressä hiljaisina ja väsyneinä pitkästä päivästä pellolla. Heidän 10-vuotias tyttärensä makasi jo sängyssään tuhisten puoliunessa. Tytöllä oli kullanruskeat kiharat, sirot ja symmetriset kasvot ja hän oli puristanut silmänsä tiukasti kiinni. Toinen käsi oli nyrkissä vanhan kangasrievun ympärillä, toinen lepäsi kasojen vieressä tyynyllä. Tytön nimi oli Jeanne d'Arc. Hän oli asunut tässä kylässä koko ikänsä, juossut kesät vanhempiensa kanssa pelloilla ja viettänyt talvet talon lämpimässä tuvassa. Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa, ei edes laskea, sillä hän ei ollut käynyt päivääkään koulua koko kymmenvuotisen elämänsä aikana. Siitä huolimatta Jeanne oli ikäisekseen fiksu, ja muisti ulkoa kaikki kuulemansa tarinat. Ne olivatkin ainoa mitä hän osasi. Kylminä tali-iltoina Jeannen äiti kertoi hänelle kauan aikaa sitten tapahtuneista asioista, pyhistä ihmisistä ja siitä kuinka he olivat vaikka kuolleet uskonsa tähden. Nämä tarinat lumosivat Jeannen yhä uudelleen. Vapaahetkinään hän leikki usein olevansa yksi noista pyhimyksistä, vaikeroi ja rukoili ettei häntä tapettaisi ja lopetti leikit aina siihen kuinka hänen itsensä esittämä pyhimys kuoli tuskaisesti. Hän ajatteli tarinoita niin paljon, että näki niistä jopa unta. Varsinkin hänen suosikkitarinansa, legenda pyhästä Katariinasta, esiintyi usein sekä unissa että leikeissä. Jeanne oli monta kertaa pyytänyt jotakuta kylän asukkaista sitomaan hänet puunrunkoon, jotta hän voisi leikkiä olevansa pyhä Katariina roviolla. Juuri viime yönä hän oli myös uneksinut pyhästä Katariinasta, nähnyt kauniin nuorten naisen seisovan tulen keskellä palamatta. Juuri sen tapaisten unien takia Jeanne meni mielellään ajoissa nukkumaan. Tämän yön uni oli kuitenkin erilainen, sitä hän ei ollut nähnyt koskaan ennen.
Jeanne näki pimeän vankityrmän, jonka seinät olivat tummaa, limoittunutta kiveä ja lattia märkää multaa. Katossa oli ritilällä päällystetty aukko, jonka läpi tyrmään virtasi edes hiukan valoa. Äkkiä jostain kuului selvä voihkaisu. Jeannen uniminä käännähti ääntä kohti ja tajusi vihdoin että tyrmässä todella oli joku. Pimeimmässä nurkassa lojui seinään kahlittuna nuori mies. Miehellä oli vaaleat, kihartuvat hiukset jotka oli sidottu punaisella nauhalla niskaan. Hänellä oli yllään lian ryvettämä vaalensininen takki, kaulusta piti paikallaan suuri, sinisenvioletti jalokivi ja maassa hänen vieressään lojui musta, pitsien, helmien ja ruusunkukan koristama hattu. Miehen silmät olivat kiinni ja kasvot vääristyneet tuskasta. Hänen ranteidensa iho oli hiertynyt rikki; mies oli selvästi yrittänyt tempoa kahleitaan irti.
Samassa tyrmään ilmestyi Jeannelle tuttu hahmo; ruskeahiuksinen nuori nainen, hänen ihailemansa pyhä Katariina. Nainen katsoi suoraan Jeanneen ja avasi suunsa kertoakseen jotakin.
"Tämä mies on sinun maasi henkilöitymä, Jeanne. Hän on koko Ranska, sen hyvät ja pahat puolet ihmisen ruumiissa. Kuule minua, Jeanne. Maasi on pulassa ja tarvitsee sinun apuasi. Tehtävänäsi on pelastaa Ranska vaikka henkesi uhalla."
Naisen matala ääni jäi kaikumaan tyrmään. Hänen silmänsä katsoivat yhä suoraan Jeanneen ja tuntuivat poraavan reiät hänen kasvoihinsa. Naisen hahmo alkoi vähitellen haihtua ja hän katosi kokonaan. Hänen äänensä jäi kaikumaan Jeannen pään sisään. Tyttö vilkuili ympärilleen tyrmässä ja lopulta hänen luontainen uteliaisuutensa voitti. Hän sipsutti varovasti kahlitun nuorukaisen viereen. Hän seisoi siinä pitkään katsellen miehen tuskaisia kasvoja. Lopulta tyttö ojensi kätensä koskettaakseen niitä. Samalla hetkellä miehen silmät rävähtivät auki ja hän päästi rohisevan henkäyksen. Jeanne säikähti ja perääntyi muutaman askeleen. Mies tuijotti vauhkona ympärilleen ja irvisti kahleiden painaessa ranteita. Hän vääntäytyi seisomaan käsien taipuessa kummallisesti selän taakse. Mies oli selvästi kuullut jotakin.
Äkkiä kalterien varjot lattian valoläikästä hävisivät. Katosta kuului kolinaa ja pian aukosta laskettiin köysitikkaat. Kohta niitä pitkin laskeutuikin tummanpunaiseen takkiin pukeutunut mies. Myös tämän miehen hiukset olivat vaaleat, mutta ne olivat paljon lyhyemmät. Hänen päässään oli suurella sulalla koristettu hattu ja kaulusta piteli harmaa jalokivi. Hän astui tikkailta maahan kuin omistaisi koko vankilan – ja niin varmaan omistikin. Hän silmäili halveksivasti kahlehdittua miestä, joka tavoitteli virnettä kivusta huolimatta.
Punatakkinen mies asteli tyynesti lähemmäs toista miestä. Hän sipaisi sormellaan tämän ruhjeisia ranteita.
"Sinä se et koskaan luovuta, Francis", hän huokaisi halveksivasti.
"Kai sinun se pitäisi tietää", Francikseksi kutsuttu mies virnisti. Virne haihtui nopeasti kun toinen läimäytti hänen kasvojaan.
"Ja sinun pitäisi tietää, ettet koskaan pääse vapaaksi. Sinun on turha taistella. Et ole koskaan edes osannut miekkailla."
Sanoja tehosti terävä potkaisu. Francis älähti tuskasta ja rojahti maahan. Hän karjahti käsien vääntyessä kahleissa ja jäi roikkumaan niiden varaan. Punatakkinen potkaisi häntä uudestaan. Ja uudestaan. Jeanne ei voinut enää seistä paikallaan; hän syöksähti miesten väliin ja riuhtaisi punatakkisen käsivartta.
"What a f..." mies älähti ja tuijotti kohtaa jossa Jeanne seisoi. Francis vilkaisi samaan paikkaan ja hänen silmänsä suurenivat. Toinen ilmeisesti havaitsi sen, sillä hän käännähti Franciksen puoleen ja kiersi kätensä tämän kaulan ympärille.
"Onko sinulla täällä pikku kätyri? Enpä olisi sinusta uskonut, Francis. Kuka hän on?"
"Minä en tiedä... En ole kutsunut ketään..." Francis korahti. Punatakkinen tuhahti, nousi taas seisomaan ja veti miekkansa esiin. Hän huitaisi sillä välinpitämättömästi läpi ilman. Jeanne kirkaisi ja kompuroi taaksepäin.
"Lopeta tuo, Arthur. Ei täällä ole ketään!" Francis huudahti käheästi.
"Ei ketään, vai? Miten minä sitten kuulin kirkaisun? Se taisi tulla... Tuolta."
Arthuriksi kutsuttu mies astui suoraan Jeannea kohti ja valmistautui survaisemaan häntä miekallaan. Hän kohotti sen kaikessa rauhassa ja hymyili. Sitten hän laski miekan kohti maata juuri Jeannen sydämen kohdalla.
Jeanne oli varma että kuolisi. Hän edes muistanut että tämä oli vain unta, kaikki oli niin todellisen tuntuista. Vain sekuntia ennen miekan osumista hänen ympärillään välähti valo, jonka luomaan kilpeen miekka kolahti. Arthur ähkäisi ja lennähti taaksepäin välähdyksen voimasta. Hän paiskautui suoraan Francista vasten ja jäi pökertyneenä makaamaan hänen syliinsä. Francis tuijotti lumoutuneena valon suuntaan.
Jeanne makasi maassa valokilven takana ja kuuli jälleen tutun äänen.
"Muista, että pahin vihollisesi tulee aina olemaan maasi pahin vihollinen. Tuo mies on Englannin henkilöitymä. Ota miekkani, Jeanne. Pelasta Ranska sen avulla. "
Jeanne tunsi, kuinka lämpimät, sirot kädet kohottivat hänen omat kohmeiset sormensa ja puristivat ne miekan kahvan ympärille. Hän kohotti miekkaa lumoutuneena. Se tuntui sopivan hänen käteensä täydellisesti.
Samalla hetkelläkun Jeanne sai miekan käteensä, myös Francikselle tapahtui jotakin. Hänen kahleensa alkoivat hehkua ja katosivat kuin eivät olisi koskaan siinä olleetkaan. Hän lysähti maahan ja hieroi särkeviä ranteitaan. Vasta silloin hän tajusi, että Arthur lojui yhä hänen sylissään. Tämä alkoi juuri tulla tajuihinsa ja onnistui avaamaan silmänsä.
"What- Francis, sinä pääsit irti!"
Francis vain hymyili ja kumartui lähemmäs.
Jeanne piti miekan kahvasta molemmin käsin. Hän tunsi, että uni valui vähitellen kauemmas. Hän sulki silmänsä, joten häneltä jäi havaitsematta mitä tyrmässä tapahtui juuri sillä hetkellä.
Toistensa pahimmat viholliset, Englanti ja Ranska, tuijottivat toisiaan syvälle silmiin. Sekuntien kuluessa heidän kasvonsa lähenivät lähenemistään, kunnes lopulta heidän huulensa kohtasivat. Suudelma oli katkera ja maistui vereltä ja mudalta. Siitä huolimatta kaksi miestä olivat hetken omassa maailmassaan, hetken ajan vain kaksi tavallista ihmistä vailla valtion taakkaa. Arthurin kohotti kätensä ja upotti ne Franciksen hiuksiin, Francis kietoi käsivartensa Arthurin ympärille.
Yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin heidän hetkensä omassa maailmassaan päättyi. Arthurin silmät rävähtivät auki hänen tajutessaan mitä oikein oli tekemässä. Hän puraisi äkkiä lujasti Franciksen huulta ja pystyyn päästyään suuntasi potkun tämän vatsaan. Francis käpertyi kivun voimasta kerälle mutta hymyili silti. Arthur marssi ylpeästi tikkaiden luokse ja kääntyi sieltä vielä katsomaan Francista.
"I hate you, France", hän sanoi kuin sylkien sanat suustaan ja kiipesi äkkiä ylös. Vielä ennen ulos pääsyään hän ehti kuulla kevyen kuiskauksen.
"Mais je t'ai toujours aimé..."
Kaukana siitä synkästä tyrmästä Jeanne havahtui. Hän pongahti istumaan sängyssään silmät suurina. Hänen vierellään sängyn laidalla lepäsi kapeateräinen miekka ja hänen korvissaan kaikui yhä matala naisääni.
"Tehtävänäsi on pelastaa Ranska vaikka henkesi uhalla."
Jeanne tarttui miekkaan ja asetti sen pystyyn kasvojensa eteen.
"Minä lupaan. Pelastan maani vaikka kuolisin niin tehdessäni."
Käännökset vieraskielisille lauseille:
What a f - Mitä v...
I hate you, France - Minä vihaan sinua, Ranska
Mais je t'ai toujours aimé - Mutta minä olen aina rakastanut sinua