AN: Isoäitini kuoltua tulin ajatelleeksi, mitä tapahtuisi, jos se minulle kaikkein tärkein ihminen kuolisi. Keksin tämän tarinan ja tuntui kaikkein luonnollisimmalta tehdä tästä HarukaxMichiru fanfic, koska he tekisivät mitä tahansa toistensa eteen... En ole oikein varma, pitäisikö tämä olla K+ vai T, joten laitoin T:ksi ihan varmuuden vuoksi.
BTW, sisältää hiukan spoilereita koskien kolmatta kautta, jos haluaa niin ajatella, ainakin varoitin^^
---
Istun sänkysi vierellä tarkastellen huonetta. Seinät ovat valkeat ja kaikki on niin steriiliä. Mitä muuta voisikaan sairaalahuoneelta odottaa? Pöydällä on kuihtumaisillaan kukkakimppu, jonka Usagi ystävineen toi päiviä sitten. Ensimmäinen ajatukseni oli silloin ikuistaa se paperille, jotta voisin näyttää kukkien kauneuden sinullekin herättyäsi. Vaan mitä hyötyä siitä on, kun et enää koskaan herää? Joka kerta kun katson sydänmonitorin suoraa viivaa näyttävään näyttöön, tunnen sydämeni särkyvän.
Katson kasvojasi viimeisen kerran. Ilmeesi on niin seesteinen, etten muista, milloin olen nähnyt sinut yhtä rauhallisen näköisenä. Siirrän kädelläni muutaman otsallesi karanneen suortuvan syrjään. Paljaalle otsalle annan kevyen suudelman, hädin tuskin ihoasi koskettavan.
Nousen ylös ja käännyn ovelle tietäen, että jollen nyt lähde, en pääse ikinä lähtemään. Oven luo päästyäni käännyn vielä kerran katsomaan sinua, ikään kuin varmistaen, että tämä kaikki ei ole vain pahaa unta. Et ole hievahtanutkaan, ja varmistuttuani, että sängyn päässä on varmasti sinun nimesi, käännän sinulle selkäni ja lähden huoneesta.
Ulos päästyäni suuntaan meren rannalle, kalliolle jossa olimme aikaa usein viettäneet. Kun sieltä katsoi kauniina päivänä horisonttiin, näytti siltä että taivas ja meri olisivat kohdanneet. Nyt taivas oli harmaa ja pilvien peitossa ja ulompana ulapalla raivosi myrsky.
On kuin taivas aistisi hänen katoamisensa tästä maailmasta, ajattelin synkkänä. Ja meri myrskyää samalla tavalla kuin sisälläni kuohuu.
Aloin muistella yhteistä menneisyyttämme. Tapaamisemme yleisurheilukentällä, partnereiksi alkamisemme, ystävystymisemme, talismaanit. Uskoin aina sisimmässäni, että kaikella oli aina jokin tarkoitus. Myös rakastumisellamme. Ennen Messiaan heräämistä olin valmis kuolemaan puolestasi. Oikeastaan minähän kuolin puolestasi. Myöhemmin kuulin Usagilta sinun moittineen minua, kun jätin sinut jälkeen. Nyt ymmärrän, miltä sinusta silloin tuntui. Haluaisin niin kovasti syyttää sinua lähtemisestäsi ennen minua, mutta tiedän, ettei se tuo sinua takaisin.
Havahdun mietteistäni taivaan selkiintyessä. Pian se on kirkkaan sininen ja pilvetön. Sitten näen jotain, mitä en ikinä uskonut näkeväni oikeasti. Näen sinun, kuin kuultavana henkenä, liitävän taivaaseen ylläsi se piirustuslehtiööni piirtämäni taivaansininen mekko. Katsoessani sinua kyynel vierii poskelleni. Ymmärrän, että vaikka kuinka yrittäisin, en voi ikinä elää ilman sinua.
Nousen ylös ja kuiskaan ilmaan: "Aishiteru, Haruka. Nähdään siellä, missä taivas ja meri kohtaa." Menen kallion reunalle ja alas katsoessani näen jyrkän pudotuksen, josta yksikään elävä olento ei voi selviytyä hengissä. Kallioon pauhaavat aallot näyttävät oikein kutsuvan minua luokseen. Hyppään alas tietäen, että pian olemme taas yhdessä.
