Ensimmäinen viilto. Toinen. Kolmas. Kolmastoista.
Lattia lainehti verestä. Koko kylpyhuoneen viemärin ympäristö oli värjäytynyt kauttaaltaan tummanpunaiseksi, ja siellä täällä huomasi satunnaisia ruusunvärisiä roiskahduksia seinilläkin. Ne noruivat irvokkaina pisaroina alaspäin. Neste oli alkanut kauan paikallaan seisoessaan imeytyä lattiakaakeleiden välisiin tiivisteisiin. Se väritti ne pikkuhiljaa, puhtaan ja viattoman valkoisesta omaan, uhkaavaan sävyynsä. Huoneessa leijaili vahva raudan aromi.
Emil kyhjötti polvillaan verilammikossa, partaterä veltosti kädestä roikkuen ja tutkimaton ilme kasvoillaan. Hänen hartiansa olivat lysyssä, koko olemuksen ollessa muutenkin melko surkea näky. Takkuiset, likaisenhopeat hiukset peittivät naaman lähes kokonaan, joten silmät olivat visusti piilossa otsatukan alla. Partaterän teräosassa kiilui muutama tummanpunainen pisara. Paita roikkui päällä liian suurena. Se ei koosta päätellen varmaan edes ollut alun perin hänen.
Jonkin aikaa islantilainen nuokkui elonmerkkejä osoittamatta paikallaan. Hän olisi halunnut vain jäädä siihen, pysähtyä ikuisesti samaan hetkeen, jossa saattoi olla tekemättä oikeastaan mitään ja teeskennellä sitten itsensä uskomaan, että kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Kello seinällä tikitti ärsyttävää naputustaan, muistuttaen ajan katoavaisuudesta. Tik. Tak. Tik. Tak. Vitut.
Lopulta mies joutui hätkähtämään takaisin todellisuuteen horroksestaan, kun kylpyhuoneen ovea alettiin yhtäkkiä raivokkaasti hakata jumalattoman metelin saattelemana. Hän pudotti terän sydän kurkussa lattialle, mutta tuhahti turhautuneena kuullessaan sisään pyrkijän äänen.
"Emil! Tule tänne olohuoneeseen isoveljesi kanssa!" oven takoja mongersi kikattaen. Tämä nikotteli pari kertaa lauseen aikana, alkaen nauraa vielä tuplasti kovempaa sille, miten typerältä hikka sai äsken puhutut sanat kuulostamaan. Äänestä kuuli ilmiselvästi, että pari lasillista oli otettu - ellei jopa paljon enemmänkin.
Steilsson virnisti synkästi. Hän sipaisi pahiten tiellä olleet otsahiuksensa huolimattomasti sivuun, nousten ranteet vertavaluvana seisomaan. Hän tunsi olonsa hieman huteraksi ja joutui siksi puristamaan käsillään lavuaarin reunoja kaikin voimin, ettei lyyhistyisi uudelleen lattialle.
"Kohta", hän huikkasi käheällä äänellä, tuijottaen rappiotilasta kärsivää kuvajaistaan tyhjästi silmiin peilikaapin peilistä. Ensin pitäisi siivota tämä sotku.