Title: An uir (= ikuisesti)
Author: Sparks
Pairing: Legolas/Haldir
Rating: R
Genre: romance, angst, AU
Warnings: Slash, slash ja vielä kerran slash.
Summary: Vuosikausia toisistaan erossa olleet Legolas ja Haldir tapaavat Elrondin talossa. Ei aikaakaan, kun he jo huomaavat rikkovansa kaikkia niitä sääntöjä, joita haltioille on koskaan ihmissuhteiden saralta asetettu.
Disclaimer: Hahmot ovat kunnioitetun JRR Tolkienin, tarina on minun.
A/N: Oikeastaan tämän tarinan ainoa tarkoitus on jollain tapaa heijastaa todellisuutta, eli sitä, kuinka erilaiset saavat kärsiä suvaitsemattomuudesta ja ahdasmielisyydestä.... ja kuinka he kuitenkin kaikesta huolimatta voivat kokea upeita hetkiä (
Ei ole betaluettu. Kaikki haltiakieli on suomennettu heti sen yhteyteen. Mokista saa valittaa minulle!
Palautetta: kyllä kiitos, ja paljon!
***
An uir - kappale I
Jousi käteen... nuoli paikoilleen.... jännitä.... tähtää, tähtää hyvin tarkasti... siellä se on, maalitaulu, muutamien kymmenien metrien päässä. Vielä viimeinen varmistus... ja vapautus!
Hän on tulossa...
Nuoli lensi ilman halki, hakeutui maalia kohti - ja sitten sivummalla seissyt Aragorn Arathornin poika purskahti väkisinkin nauruun. Hän nauroi niin, että kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
"Mellonamin (ystäväni), minä ikään kuin kuvittelin, että sovimme tähtäävämme örkin sydämeen, emme suinkaan sen takapuoleen!"
Legolas irvisti, vastusti kasvavaa halua näyttää Konkarille kieltä ja marssi sitten irrottamaan juuri ampumansa nuolen kankaalle tehdystä maalauksesta. Maalaus esitti rumaakin rumempaa örkkiä - se oli kuin luotu harjoitusvastustajaksi. "Hyvin hauskaa, Estel. Hyvin hauskaa."
Aragorn alkoi pikku hiljaa päästä naurunpuuskansa ylitse. "Tämä on todellakin ainutlaatuinen tilanne. Useammin kuin kerran olen voittanut sinut miekkamittelössä, mutta että sekin päivä vielä koitti, jolloin Legolas Viherlehti hävisi jousiammunnassa tavalliselle kuolevaiselle..."
Legolas tarkasteli nuoltaan hetken ja vilkaisi sitten Aragorniin. "En keskittynyt."
"Ilmeisesti et." Aragorn asteli vaalean haltian vierelle ja tarttui Legolasin kädessä olevaan nuoleen. Liike sai haltian nostamaan katseensa Aragorniin.
"Olet ollut mahdottoman poissaoleva aina siitä lähtien, kun Elrond kolme päivää sitten ilmoitti lähestyvästä juhlastaan," Aragorn sanoi pehmeästi. Legolas katsoi Konkaria hitustakaan perääntymättä ja naama peruslukemilla, mutta Aragorn saattoi aistia, kuinka hänen sanansa saivat haltian sydämen lyömään tavallista nopeammin ja hänen koko ruumiinsa jännittymään. "Onko odotettavissa jotain, mistä minä en kenties ole tietoinen?"
Hetken Legolas vain katsoi Aragornia, sitten hän nykäisi nuolensa tämän kädestä ja asteli jousensa luokse. "Ei mitään sen ihmeellisempää, mellonamin. Minä vain..." sanat juuttuivat haltian kurkkuun. Hän ei oikein tiennyt, pitäisikö hänen kertoa Aragornille.
"Mani, Legolas?" (mitä?) Aragorn kannusti.
Legolas huokaisi ja antoi periksi. "Tunnetko Kultaisen Metsän ja sen kunnioitetun Valtiaan, korkean herra Celebornin? Tiedätkö Lothlorienin valtakunnan?"
Aragorn näytti hetken miettiväiseltä. "Kyllä... Lothlorien on minulle erittäin tuttu, mutta ainoastaan maineensa perusteella. En ole koskaan käynyt siellä enkä ole koskaan tavannut Valtias Celebornia. Hänen puolisonsa Valtiatar Galadrielin tiedän paremmin kuin itse Valtiaan... sanotaan, että Valtiatar on kaunein olento, joka Keski-Maan kamaralle on koskaan jalkansa laskenut."
Legolas hymyili. "Turhaan ei ole Valtiatar Galadriel mainettaan saanut. Minä olen käynyt Lothlorienissa..." haltia näytti siltä kuin olisi katsonut jonnekin hyvin kauas. "Minä olen käynyt siellä silloin, kun sinusta ei vielä ollut tietoakaan. Satoja vuosia sitten."
"Onko Valtias saapumassa Elrondin pitoihin?"
Legolas tunsi sydämensä jättävän yhden lyönnin väliin. "Ei. Valtias itse ei saata asemansa vuoksi lähteä valtakunnastaan, ei nyt, kun ajat ovat niin levottomia. Mutta Lothlorien tulee kyllä saamaan edustuksen juhlaan... " katsoessaan Legolasia Aragorn huomasi, että tämä leikki hermostuneesti nuolensa sulilla. Haltian reaktio oli Konkarille hienoinen yllätys, sillä hermostuneisuus ei ollut Legolasin rodun keskuudessa mitenkään tavallista.
"Valtias Celebornin sijaan hänen Galadhriminsa kapteeni Haldir saapuu veljiensä Orophinin ja Rúmilin kanssa," Legolas jatkoi hitaasti. "Heidän pitäisi olla täällä huomenna viimeistään auringon laskiessa. Ja minä...." Legolas hymyili hieman. "Siitä on satoja vuosia, kun olen viimeksi nähnyt Haldirin."
Aragorn kohotti toista kulmaansa. "Ja hänen saapumisensako saa sinut ampumaan nuolia örkin takamukseen?"
Legolas punastui tahtomattaankin. "Olimme joskus hyvin läheisiä, Estel. Hän oli paras ystäväni, ennen kuin... " Legolas epäröi. "Ennen kuin olosuhteet pakottivat minut elämään Synkmetsässä ja hänet Lorienissa. Vuosien mittaan sinusta on tullut minulle lähes yhtä läheinen kuin hänestä, Aragorn, mutta usein minulla on kaikesta huolimatta ollut ikävä hänen ystävyyttään. Minua jännittää tavata hänet näin pitkän ajan jälkeen."
Aragorn hymyili. "Ymmärrän, mellonamin." Konkari istui pehmeälle nurmikolle ja taputti kädellään viereistä paikkaa. "Tula simone." (Tule tänne.)
Kaikesta sisällään riehuvasta jännityksestä huolimatta sai Legolaskin aikaan pienen hymyn, ja kuuliaisesti hän asettui istumaan ystävänsä viereen. Hän tunsi Aragornin jo sen verran hyvin, että tiesi, mitä seuraavaksi tapahtuisi: Aragorn yrittäisi saada hänet rauhoittumaan.
"Lorienin Haldir, niinkö sanoit?" Aragorn lausui hitaasti, ja vaalea haltia nyökkäsi. "En ole koskaan aiemmin kuullut tuota nimeä. Mitäpä jos kertoisit minulle hänestä jotakin? Puhuminen voisi laukaista jännitystä."
Legolas katsoi suoraan eteenpäin ja selvitti hieman kurkkuaan. "Hyvä on... Lorienin Haldir on paras jousiampuja, jonka tiedän. Mitä ikinä häneltä kenties kärsivällisyyden saralla uupuukin, sen kaiken korvaavat hänen uskomattomat taitonsa. Valtias Celeborn teki hänestä vartiokaartinsa Galahdrimin kapteenin jo useita satoja vuosia sitten. Haldir on veljineen vastuussa Lorienin pohjoisten rajaseutujen turvallisuudesta."
"Kuulostaa suurelta soturilta," Aragorn totesi hymyillen.
"Sitä hän on," Legolas vastasi ja hymyili takaisin. "Haldir on... miten sen nyt sanoisin... hieman erilainen. Häntä ei ole aina helppo lähestyä, eikä hän ystävysty kenen tahansa kanssa." vaalea haltia oli lähellä hihittää ääneen. "Kun huomenna tapaatte, älä tuomitse häntä ensivaikutelman perusteella. Tuntemattomille Haldir on viileä, ehkä ylimielinenkin. Todellista Haldiria ei tunne yksikään, joka ei ole saanut nähdä hänen kovan kuorensa sisäpuolelle."
Aragorn pyöräytti silmiään. "Hyvä on, mellonamin. Pidän tuon mielessä."
Legolas hymyili ja veti syvään henkeä. "Toivotaan, ettei hän ole näiden vuosien aikana muuttunut kamalan paljoa."
Konkari avasi suunsa vastatakseen, mutta katsoikin sitten parhaaksi olla sanomatta mitään. Oikeastaan Aragorn olisi tahtonut kysyä Legolasilta, oliko Haldirin ja vaalean haltian väliin tullut aikoinaan jotain muutakin kun vain välimatka, mutta Aragorn ei sittenkään viitsinyt ryhtyä niin tungettelevaksi.
Kyllä Legolas kertoisi sitten joskus, jos jotain kertomisen aihetta olisi.
Author: Sparks
Pairing: Legolas/Haldir
Rating: R
Genre: romance, angst, AU
Warnings: Slash, slash ja vielä kerran slash.
Summary: Vuosikausia toisistaan erossa olleet Legolas ja Haldir tapaavat Elrondin talossa. Ei aikaakaan, kun he jo huomaavat rikkovansa kaikkia niitä sääntöjä, joita haltioille on koskaan ihmissuhteiden saralta asetettu.
Disclaimer: Hahmot ovat kunnioitetun JRR Tolkienin, tarina on minun.
A/N: Oikeastaan tämän tarinan ainoa tarkoitus on jollain tapaa heijastaa todellisuutta, eli sitä, kuinka erilaiset saavat kärsiä suvaitsemattomuudesta ja ahdasmielisyydestä.... ja kuinka he kuitenkin kaikesta huolimatta voivat kokea upeita hetkiä (
Ei ole betaluettu. Kaikki haltiakieli on suomennettu heti sen yhteyteen. Mokista saa valittaa minulle!
Palautetta: kyllä kiitos, ja paljon!
***
An uir - kappale I
Jousi käteen... nuoli paikoilleen.... jännitä.... tähtää, tähtää hyvin tarkasti... siellä se on, maalitaulu, muutamien kymmenien metrien päässä. Vielä viimeinen varmistus... ja vapautus!
Hän on tulossa...
Nuoli lensi ilman halki, hakeutui maalia kohti - ja sitten sivummalla seissyt Aragorn Arathornin poika purskahti väkisinkin nauruun. Hän nauroi niin, että kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
"Mellonamin (ystäväni), minä ikään kuin kuvittelin, että sovimme tähtäävämme örkin sydämeen, emme suinkaan sen takapuoleen!"
Legolas irvisti, vastusti kasvavaa halua näyttää Konkarille kieltä ja marssi sitten irrottamaan juuri ampumansa nuolen kankaalle tehdystä maalauksesta. Maalaus esitti rumaakin rumempaa örkkiä - se oli kuin luotu harjoitusvastustajaksi. "Hyvin hauskaa, Estel. Hyvin hauskaa."
Aragorn alkoi pikku hiljaa päästä naurunpuuskansa ylitse. "Tämä on todellakin ainutlaatuinen tilanne. Useammin kuin kerran olen voittanut sinut miekkamittelössä, mutta että sekin päivä vielä koitti, jolloin Legolas Viherlehti hävisi jousiammunnassa tavalliselle kuolevaiselle..."
Legolas tarkasteli nuoltaan hetken ja vilkaisi sitten Aragorniin. "En keskittynyt."
"Ilmeisesti et." Aragorn asteli vaalean haltian vierelle ja tarttui Legolasin kädessä olevaan nuoleen. Liike sai haltian nostamaan katseensa Aragorniin.
"Olet ollut mahdottoman poissaoleva aina siitä lähtien, kun Elrond kolme päivää sitten ilmoitti lähestyvästä juhlastaan," Aragorn sanoi pehmeästi. Legolas katsoi Konkaria hitustakaan perääntymättä ja naama peruslukemilla, mutta Aragorn saattoi aistia, kuinka hänen sanansa saivat haltian sydämen lyömään tavallista nopeammin ja hänen koko ruumiinsa jännittymään. "Onko odotettavissa jotain, mistä minä en kenties ole tietoinen?"
Hetken Legolas vain katsoi Aragornia, sitten hän nykäisi nuolensa tämän kädestä ja asteli jousensa luokse. "Ei mitään sen ihmeellisempää, mellonamin. Minä vain..." sanat juuttuivat haltian kurkkuun. Hän ei oikein tiennyt, pitäisikö hänen kertoa Aragornille.
"Mani, Legolas?" (mitä?) Aragorn kannusti.
Legolas huokaisi ja antoi periksi. "Tunnetko Kultaisen Metsän ja sen kunnioitetun Valtiaan, korkean herra Celebornin? Tiedätkö Lothlorienin valtakunnan?"
Aragorn näytti hetken miettiväiseltä. "Kyllä... Lothlorien on minulle erittäin tuttu, mutta ainoastaan maineensa perusteella. En ole koskaan käynyt siellä enkä ole koskaan tavannut Valtias Celebornia. Hänen puolisonsa Valtiatar Galadrielin tiedän paremmin kuin itse Valtiaan... sanotaan, että Valtiatar on kaunein olento, joka Keski-Maan kamaralle on koskaan jalkansa laskenut."
Legolas hymyili. "Turhaan ei ole Valtiatar Galadriel mainettaan saanut. Minä olen käynyt Lothlorienissa..." haltia näytti siltä kuin olisi katsonut jonnekin hyvin kauas. "Minä olen käynyt siellä silloin, kun sinusta ei vielä ollut tietoakaan. Satoja vuosia sitten."
"Onko Valtias saapumassa Elrondin pitoihin?"
Legolas tunsi sydämensä jättävän yhden lyönnin väliin. "Ei. Valtias itse ei saata asemansa vuoksi lähteä valtakunnastaan, ei nyt, kun ajat ovat niin levottomia. Mutta Lothlorien tulee kyllä saamaan edustuksen juhlaan... " katsoessaan Legolasia Aragorn huomasi, että tämä leikki hermostuneesti nuolensa sulilla. Haltian reaktio oli Konkarille hienoinen yllätys, sillä hermostuneisuus ei ollut Legolasin rodun keskuudessa mitenkään tavallista.
"Valtias Celebornin sijaan hänen Galadhriminsa kapteeni Haldir saapuu veljiensä Orophinin ja Rúmilin kanssa," Legolas jatkoi hitaasti. "Heidän pitäisi olla täällä huomenna viimeistään auringon laskiessa. Ja minä...." Legolas hymyili hieman. "Siitä on satoja vuosia, kun olen viimeksi nähnyt Haldirin."
Aragorn kohotti toista kulmaansa. "Ja hänen saapumisensako saa sinut ampumaan nuolia örkin takamukseen?"
Legolas punastui tahtomattaankin. "Olimme joskus hyvin läheisiä, Estel. Hän oli paras ystäväni, ennen kuin... " Legolas epäröi. "Ennen kuin olosuhteet pakottivat minut elämään Synkmetsässä ja hänet Lorienissa. Vuosien mittaan sinusta on tullut minulle lähes yhtä läheinen kuin hänestä, Aragorn, mutta usein minulla on kaikesta huolimatta ollut ikävä hänen ystävyyttään. Minua jännittää tavata hänet näin pitkän ajan jälkeen."
Aragorn hymyili. "Ymmärrän, mellonamin." Konkari istui pehmeälle nurmikolle ja taputti kädellään viereistä paikkaa. "Tula simone." (Tule tänne.)
Kaikesta sisällään riehuvasta jännityksestä huolimatta sai Legolaskin aikaan pienen hymyn, ja kuuliaisesti hän asettui istumaan ystävänsä viereen. Hän tunsi Aragornin jo sen verran hyvin, että tiesi, mitä seuraavaksi tapahtuisi: Aragorn yrittäisi saada hänet rauhoittumaan.
"Lorienin Haldir, niinkö sanoit?" Aragorn lausui hitaasti, ja vaalea haltia nyökkäsi. "En ole koskaan aiemmin kuullut tuota nimeä. Mitäpä jos kertoisit minulle hänestä jotakin? Puhuminen voisi laukaista jännitystä."
Legolas katsoi suoraan eteenpäin ja selvitti hieman kurkkuaan. "Hyvä on... Lorienin Haldir on paras jousiampuja, jonka tiedän. Mitä ikinä häneltä kenties kärsivällisyyden saralla uupuukin, sen kaiken korvaavat hänen uskomattomat taitonsa. Valtias Celeborn teki hänestä vartiokaartinsa Galahdrimin kapteenin jo useita satoja vuosia sitten. Haldir on veljineen vastuussa Lorienin pohjoisten rajaseutujen turvallisuudesta."
"Kuulostaa suurelta soturilta," Aragorn totesi hymyillen.
"Sitä hän on," Legolas vastasi ja hymyili takaisin. "Haldir on... miten sen nyt sanoisin... hieman erilainen. Häntä ei ole aina helppo lähestyä, eikä hän ystävysty kenen tahansa kanssa." vaalea haltia oli lähellä hihittää ääneen. "Kun huomenna tapaatte, älä tuomitse häntä ensivaikutelman perusteella. Tuntemattomille Haldir on viileä, ehkä ylimielinenkin. Todellista Haldiria ei tunne yksikään, joka ei ole saanut nähdä hänen kovan kuorensa sisäpuolelle."
Aragorn pyöräytti silmiään. "Hyvä on, mellonamin. Pidän tuon mielessä."
Legolas hymyili ja veti syvään henkeä. "Toivotaan, ettei hän ole näiden vuosien aikana muuttunut kamalan paljoa."
Konkari avasi suunsa vastatakseen, mutta katsoikin sitten parhaaksi olla sanomatta mitään. Oikeastaan Aragorn olisi tahtonut kysyä Legolasilta, oliko Haldirin ja vaalean haltian väliin tullut aikoinaan jotain muutakin kun vain välimatka, mutta Aragorn ei sittenkään viitsinyt ryhtyä niin tungettelevaksi.
Kyllä Legolas kertoisi sitten joskus, jos jotain kertomisen aihetta olisi.