Päivää!
Ajauduin tuossa ei niin kauan sitten Battle Royalen pariin (mangan) ja ei herrajumala että maailmani meni sekaisin. Rakastuin välittömästi (mielettömään väkivaltaan ja muuhun semmoiseen). Ja totta kai minun pitää ficci siitä kirjoittaa~
En kyllä oikein tiedä, voiko täydellisesti fanfictionista puhua, sillä kaikki hahmot ovat omiani. Idea ei kuitenkaan ole omani, Battle Royale on keksitty ennen kuin edes opin lukemaan. Joten ehkä tämä lasketaan ficceihin.
Title: Selviydy
Author: Keksi
Rating: Sanon, että M, en täsmällisyydestä ihan vanno, mutta uskon sen olevan paikallaan
Genre: Laidasta laitaan vähän kaikkea, pääasiassa varmaan seikkailua, tragediaa ja vähän huonoa huumoria
Fandom: Battle Royale omilla hahmoilla
Warnings: (Kuten arvata saattaa) väkivaltaista sisältöä, epäsiistiä kielenkäyttöä, mahdollisesti kaikkea muutakin kukkahattutätejä helposti provosoivaa
A/N: Olen tosiaan Battle Royalesta tutustunut vain mangaan (joka tietojeni mukaan mukailee kirjaa aika tarkasti), leffaa en ole nähnyt enkä kirjaa lukenut (surukseni, toivon mukaan saan sen vielä käsiini). Kaikki tietoni itse alkuperäisestä ideasta ovat siis peräisin wikistä ja mangasta. Lisäksi saatoin vähän siirtää pieniä Nälkäpeli-elementtejä mukaan (kuten tiedämme, nämä kaksi tarinaa muistuttavat hyvin paljon toisiaan ja Nälkäpeliähän syytettiin plagioinnista), kuten esimerkiksi sen, että tätä tosiaanseurataan, kuvataan ja kommentoidaan. Sairas maailma.
Sen enempää hölisemättä ensimmäiseen osaan.
I: Odota
Epäuskoisuus tuli ensin.Ei minua. Ei näin voi käydä minulle. Tämä on mahdotonta. Miksi minä? Ei näin voi tapahtua...
Niin ajatteli aivan varmasti jokainen, joka pakotettiin osaksi tätä tragediaa. Ja jokaisen vanhemmat myös. Ei kukaan halunnut menettää omaa lastaan - niin rasittava kuin se oma 16-vuotias teini saattoi ollakin.
Seuraavana tulivat kauhu ja epätoivo yhtä aikaa. He joutuisivat taistelemaan. Toisiaan vastaan. He, luokkatoverit, jotka tunsivat toisensa ja muodostivat suhteita keskenään. Heidän olisi tapettava toisensa. Vähintään yksi aina vuorokauden sisään. Tai he kuolisivat kaikki. Jos pelasi sääntöjen mukaan, yksi jäisi henkiin.
Kuolemanpelko leijui siinä luokkaa esittävässä huoneessa raskaana sumuna, jota he hengittivät. Suurin osa heistä itki. Niin oli Ravenkin vähän aikaa itkenyt, mutta nyt kyyneleet olivat kuivuneet. Kohta heidät lähetettäisiin matkaan tuolle kuolettavalle alueelle. Millainen se sitten olikin.
Raven ymmärsi. Ei ollut aikaa itkeä. Ei, oli mietittävä selviytymistaktiikka. Kuolema ei miellyttänyt, vaikka se oli hyvin todennäköinen. Mitä pitäisi tehdä?
Häntä ei houkuttanut ajatus pelaamisesta. Se oli liian helppo tapa hukata itsensä. Ei ollut hyvä alkaa räiskimään. Vain, jos oli pakko.
Hän vilkaisi luokkaa jälleen. Kukaan ei uskaltanut puhua ääneen, mutta hän se ei estänyt tekemästä huomioita. Tärkeitä asioita, joita näki pelkistä eleistä. Merkityksellisiä katseita neljän pojan välillä. Liittouma. Lisan katkeileva hengitys. Sekoaminen. Evelynin hitaasti putoilevat kyyneleet ja silmät kiinni pulpetissa. Itsemurha.
Tummatukkaisen tytön katse pysähtyi hetkeksi. Ryan. Tämä istui ilme kivisenä ja eteen suunnattuna. Raven ei ollut varma, oliko tämä missään vaiheessa itkenyt.
Heissä oli vähän samaa, mutta toisaalta taas ei yhtään. Hän itse kommunikoi paljon enemmän, näytti osaamistaan. Varma ysin tyttö. Mutta vetäytyi silti mieluiten omiin oloihinsa. Niin teki myös Ryan. Tämä oli vain vielä hiljaisempi ja vähäilmeisempi. Mitä tämä tekisi? Pelaisikohan hän?
Ruma opettaja rykäisi ja aloitti. Pälä pälä matkaan. Sen verran arvostusta Raven soi kyseiselle surkealle ihmisyritykselle, että sentään ketään heistä ei ollut ammuttu heti kättelyssä. Hän oli nähnyt sen tapahtuvan aiempina vuosina. Ohjelmasta ei pidetty paljoa mitään salaisuuksina.
Nimiä.
"Tyttö #1, Carmen Dunn."
Carmen tärisi noustessaan ylös. Tärisi edelleen, kun tämä käveli luokan eteen, lantio kuitenkin edelleen tyypillisesti keinuen. Otti repun ja katosi ovesta.
"Poika #1, Joel Rice."
Vaalea, itkuinen poika lähti liikkeelle.
"Tyttö #2, Angelica Cain."
Angelicat olivat stereotyyppisesti luokan kauneimpia. Ei mennyt tällä kertaa oikeaan osoitteeseen. Maantienvärinen hiiritukka ja muutenkin hiirimäinen olemus eivät tehneet Angelicasta kovin kaunista.
"Poika #2, Rafael Marshall."
Keskikokoinen poika nousi ylös, yritti esittää urheaa. Tämä oli yksi liittoutujista, Raven huomasi.
"Tyttö #3, Zoe Phillips."
Räikeät rastat. Helppo maalitaulu ja sääliksi kävi.
"Poika #3, Curtis Chandler."
Musta, hoikka ja nopea. Vaikeampi. Ei saisi helpolla kiinni.
Raven oli vähällä hätkähtää. Hänhän arvioi heitä kuin olisi seuraavaksi tappamassa heidät.Ei, ei, ei. Vain, jos oli pakko. Pysy ihmisenä.
"Tyttö #4, Kaithlyn Daines."
Elovenatyttö. Hento ja kiltti. Ei voinut olla säälimättä.
"Poika #4,Matt Wilson."
Mitäänsanomaton.
"Tyttö #5, Gwen Bouchard."
Kauneimman tytön kruunun kantaja. Ruskeat, paksut kiharat ja kaunis suu. Gwenin poskilla kiilsi muutama kyynel, mutta kävely olivat varmaa. Ravenin teki mieli hymähtää. Luokkakuningattaria oli aina syytä varoa.
"Poika #5, Alexander Soto."
Alex oli fiksu. Ei nörtti, vaan fiksu. Tällä olisi suunnitelma. Askeleet kertoivat sen. Ne olivat matkalla sotaan.
"Tyttö #6, Lisa Rodgers."
Lisa raukka. Nyt jo menettämässä itsensä. Parempi pysyä kaukana, tämä tappaisi, koska sekoaisi, Raven painoi mieleensä.
"Poika #6, Henry Smith."
Mitäänsanomaton. Ei kestäisi kauan.
"Tyttö #7, Christie York."
Toinen nätti tyttö. Vaalea ja pieni voimistelija. Ehkä se olisi hänelle hyödyksi.
"Poika #7, Andre Montgomery."
Toinen liittoutunut poika. Joukon johtaja, tarkalleen ottaen. Raven tiesi Andren. Tällä oli auktoriteettia enemmän kuin keskiverto-opettajalla. Ikävä kyllä tämä myös käytti sitä väärin.
"Tyttö #8, Melanie Harrison."
Mitäänsanomaton.
"Poika #8, Marlon Gill."
Ei voinut tietää. Korkea sekoamispotentiaali.
"Tyttö #9, Hannah Faderlove."
Hauras, hento ja pelokas. Kaikki Hannahit olivat, ainakin hänen kokemuksensa mukaan.
"Poika #9, Ray Miller."
Kun tummatukkainen poika nousi ylös, Raven lopetti hetkeksi hengittämisen. Hän oli seuraava. Pitäisi toteuttaa taktiikka ja toivoa, ettei ulkona ollut joku väijymässä jo nyt. Heti kättelyssä kuoleminen oli kaikkea muuta kuin tyylikästä.
Nyt se tulisi, älä panikoi, toteuta taktiikka...
"Tyttö #10, Raven Galbraith."
Se oli tuomion ääni. Raven pakotti hengityksen pysymään tasaisena ja nousi hitaasti ylös. Pidä katse edessä, älä panikoi, toteuta taktiikka...
Helvetti, katse halusi lipsua. Hän otti ensimmäiset askeleet. Ne eivät tärisseet. Hyvä. Hän näki vasemmalla vaalean, graafisesti leikatun ja hyvin asetellun tukan. Tukan omistaja lähetti hänelle likaisen virneen ja pitkän katseen. Hän irvisti sisäisesti inhosta. Likainen, vastenmielinen, kieroutunut.
Raven jatkoi eteenpäin, ohittaen monta tyhjää ja muutaman yhä asutetun pulpetin. Jack Taylor, tämä olisi hänen jälkeensä, liittoutunut... Jennifer Wade, mitenköhän tämä selviäisi, ehkä etsisi ystävänsä... Stacy Newton, ehkä tämä tekisi yhteistyötä edellisen kanssa...
Hän pysähtyi reppupinon eteen. Sotilas ojensi hänelle yhden. Toinen avasi oven. Raven veti henkeä ja kieltäytyi katsomasta luokkaa lähtiessään eteenpäin.
