Sydän jyskyttää.
"Kuulitteko?"
Kuolemani ei ole ainoa lähestyvä asia.
"Mikä se oli?"
Tätä ääntä ei voi verrata mihinkään aikaisemmin kuultuun. Häilyvän etäisesti se kuulostaa siltä kuin joku puhaltaisi vanhaan torveen vuorilla. Älä kuitenkaan turhaan yritä kuvitella sellaista ääntä. Tämä on kaukana siitä. Se on vanha, ikiaikainen, jopa muinainen. Vanhempi kuin mikään maan päällä koskaan kävellyt. Se kuulostaa syvältä hengenvedolta joka otetaan ennen taistelua. Hengenvetoon sekoittuu sotahuuto muinaisella kielellä.
Tätä ääntä ei voi kuvailla.
"Jumalten tähden, se on..."
"Lohikäärme!"
"Juoskaa!"
Lohikäärmeen ääni on voimakas kuin ukkosen jyly. Samaan aikaan se tuntuu repivän korvat riekaleiksi, ja jostain massiivisen pauhun keskeltä kuuluu sanoja unohdetulla, tuhansia vuosia vanhalla kielellä.
"Tule, seuraa minua jos tahdot pysyä hengissä!"
Juuri sitä minä haluan. Ei, vain sitä minä haluan: säilyä hengissä. Juoksen kuin noiduttuna, ajattelematta sen enempää, pakoillen lieskoja, jotka pyyhkivät tieltään kaiken. Talot, puut, jopa ihmiset. Palavat ruumiit kurkottelevat käsiään ja ulvovat tuskasta, yksinäiset lapset itkevät äitinsä syliä. Ja minä haluan vain säilyä hengissä ja lopulta unohtaa kaiken.
Mutta maailma ei tule koskaan olemaan entisellään tämän jälkeen. Skyrim ei tule olemaan entisellään tämän jälkeen. Siivekäs peto, maailmojen syöjä sen kertoi. Sen huuto repii ihmiset kappaleiksi, saa maan vavahtelemaan ja vuoret väistymään.
Minä juoksen ja tiedän. Mikään ei ole entisellään tämän päivän jälkeen.