Pusu, aivan pieni pusu, joka hetkessä muuttui suuremmaksi.
Vaativammaksi.
Vastasin.
Siinä minä seisoin selkä seinää vasten vihamieheni suudeltavana hänen kätensä housuissani.
Miten minä tähän päädyin?
En itsekkään aivan tiedä.
Varma on vain se, että tämä kaikki tosiaan tapahtuu tässä ja nyt.
Ehkä se alkoi sinä yönä.
Sinä yönä kun hän äkkiä ilmaannuttuaan tuomaan taas ruokani suurinpiirtein raiskasi minut.
Sen jälkeen takamukseni olikin viikon niin kipeä, että kivuttomasta istumisesta saattoi vain haaveilla.
Siitä olikin jo kulunut viikkoja. Ehkä pidempäänkin.
Viime aikoina hän olikin yhä useammin katsonut minua jotenkin oudosti.
En minä sitä osaa kuvailla, mutta hän katsoi ikään kuin... kiltimmin?
Äkkiä tajusin hänen siirtäneen huulensa ja kielensä suultani suoraan niskaani.
Tarkkaan hän nuoli kaulani jokaista neliösenttimetriä myöten saaden kylmät väreet hiipimään pitkin selkääni.
Mistä tulee tämä outo tunne?
Kuin...
Nauttisin tästä?
Enhän minä sentään.
Olen varmaan sekoamassa.
Ne kädet housuissani.
Hyväilevät niin hellästi.
Tuntuu hyvältä...
Pieni huokaus karkasi.
Lähtii huuliltani kierrelläkseen huoneessa.
Täyttääkseen jokaisen sen nurkista.
"Lopetanko?" Hän kysyi, virnisti ilkikurisesti.
"Älä..." Älä tosiaankaan.
Tuntuu niin hyvältä.
Älä missään nimessä vain
lopeta.
Hän jatkoi.
Katoi minut sängylleni.
selälläni makasin siinä.
Hänen allaan.
Niin lämmintä.
Paita meni.
Mitä sitten.
Hänen kielensä.
Rinnallani, vatsalani...
Housutkin.
Se sama kieli.
Alavatsallani.
Vauhtia, en jaksa odottaa.
Jalkoväliä pakottaa.
Se kaipaa kosketusta.
Vihdoinkin.
Voisin sulaa.
Miten jokin tälläinen voi tuntua näin...
Hyvältä.
Ihanalta.
Huokaus saa seurakseen uusia.
Lukemattomia pieniä ääniä.
Suurempiakin.
En kestä enää.
Osa minua karkaa.
Suoraan suuhusi.
Nielet sen kuten viimeksikin.
Nuolet huuliasi.
Katsot minua siinä allasi.
Hymyilet.
Miksi?
Jäät siihen.
Koko yön nukut siinä päälläni.
Ei kiirettä mihinkään.
Makaat vain siinä ja tuhiset rauhallisesti.
Minä en saa unta.
Niin hämmentävää.
Miksi tämä tunne ei mene pois?