Aina kaiken ei tarvitse olla niin suunniteltua, antaa tekojen ja seurausten seurata toisiaan ja katsotaa mitä tulee tapahtumaan.
Tämän on tälläinen. Päivitys väliä en takaa, mutta tekstiä tulee kyllä, toinen ch. on jo puhtaaksi kirjoitusta vajaa. Alotukset heittää aina ja Anteeksi jos tuli kirjoitusvirheitä :c
Asiat menevät sitten alaspäin, painavia asioita. Rakastan kirjoittaa onnettomista ihmisistä, tulevaa odotellessa~
Lentokenttä oli täynnä väkeä ja puheen sorina valtasi koko hallimaisen rakennuksen. Suuresta lasiseinästä näkyi ulos ja sieltä tuntui tulevan kylmyys sisälle asti. Näinkin Pohjoisessa olevaan maahan ja kaupunkiin ilma oli vielä aika lämmin. Air Berliniä hinattiin kohti seuraavaa lähtöporttia.
"Feliciaanoo!", nuori valkeahiuksinen mies huusi väkijoukon ylitse. Ihmiset tuuppivat toisiaan ja jokaisella oli kiire omiin asioihinsa. Portista kiirehti pieni italialainen parhaansa mukaan ja halasi noutajaansa.
"Ciaoo~", Feliciano halasi Gilbertiä.
"Miten lento?", huomattavasti kalpeampi kysyi pienesti hymyillen kaksikon lähtiessä hihnalle laukkuja hakemaan.
"Täällä vain on kylmä", pienempi totesi murheellisen oloisena. Ulkona tuuli tuiversi ja väki virtasi ties minne.
"Pian siihen tottuu. Nyt on jo kuitenkin melkein marraskuu", toinen virnisti ja pian he saapuivat hihnalle. Italialainen nappasi omaksi tunnistamansa vihreän laukun ja näin matka jatkui tullin läpi kohti ulko-ovea.
"Italiassa on yli kymmenen astetta lämpimämpää nyt", Feliciano mutisi kun kylmenevä ilma tavoitti kasvot heidän astuessaan ulos ovesta. Kävely parkkipaikalle oli tuskaisa ja autoon päästyään Feli painoi puhalluksen ja lämmön täysille. Gilbert asetteli matkalaukkua takaloosteriin, kunnes meni tumman auton kuskin paikalle. Hänellä ei ollut päällänsä muuta kuin kauluspaita, mutta pieni tuntui palelevan takkikin päällä.
"Ei ole noin kylmä", Gilbert hymyili ja lähti ajamaan. Toinen tuijotti tuulilasista ulos ja puristi polvia rintakehää vasten. Berlin-Tegel airport jäi jo kuolleine puineen taakse.
" On", hän kääntyi ja piti päätään kallelaan.
"Sisällä on lämmin", ajaja yritti parhaansa mukaan keskittyä tien katsomiseen, mutta ajoittain katse harhaili sivulle. Muutaman mutkan jälkeen auto kurvasi liittymästä moottoritielle kohti Berliinin keskustaa. Liikenne eteni nopeaan ja puut vilahtivat silmien ohi nopeaan vauhtiin. Muutaman minuutin ajon jälkeen kaarruttiin liittymälle ja matka jatkui pienempää tietä kohti keskustaa. Matka taittui lopulta hiljaisuuden merkeissä nuoremman väristessä pelkääjän paikalla. Musta siisti BMW kaarteli risteyksestä toiseen mennen läpi Berliinin keskustan, ja lopulta pysähtyen yksityiselle pysäköintialueelle, kolmen kerrostalon väliin.
"Tarkenetko kävellä rappuun?" Gilbert hymyili nostaessaan toisen matkalaukut takatilasta. Feliciano istui edelleen lämpimän auton nahkapenkillä katsoen ikkunasta toisen matkaa keskimmäisen ja korkeimman talon ovelle. Gilbert vilautti kortia lukijan edessä ja ovi naksahti auki.
"Tulee joooo!" hän huusi, mutta ennenkuin edes huomasi, pieni italialainen juoksi hänen ohi sisälle. Matkatavarat saatiin rehattua ovesta sisään ja Feliciano otti itsellensä toisen haaleanvihreistä laukuista.
"Oli kylmä", Felicianon selkää pitkin kulki kylmiä väreitä. Hissin ovet aukenivat ja kaksikko jätti sisääntulo aulan taakseen. Asukaskortti näytettiin taas lukijalle ja nappuloista valittiin ylin kerros.
"Ylhäällä?" Feliciano katsoi toista silmät loistaen. Pienehkön hissin muilla kolmella seinällä oli peilejä.
"Aivan ylhäällä", Gilbert hymyilin ja nopeasti hissi oli taas perillä. Ovet aukesivat siistiin eteis huoneeseen, jonka vasemmalla puolella oli valkea sohva ja yksi ainoa ovi suoraan edessä.
"Eikä täälä ole muita?" Felicianon ilme kirkastui vetäessään molemmat laukut ja Gilbertin hissistä ulos.
"Eiei", Gilbert kaivoi avaimia taskustaan ja avasi oven. Eteen aukeni huomattavasti suurempi eteinen josta näki osittain olohuoneeseen ja keittiöön. Sisustus oli siistiä, pääsääntöisesti valkeaa tehosteväreillä. Feliciano kiirushi puoli juoksua portaikosta sisälle ja pysähtyi peilikaappien eteen hymyillen. Ludwig laahusti keittiöstä nippu papereita sylissään.
"Luuudwiiiiig~!" feliciano huusi ja jatkoi juoksuaan toista halaamaan. Paperit lensivät ensimmäisenä ilmaan ja siitä lattialle. Lyhyen, mutta hyvin nopeatempoisen selityksen jälkeen Feliciano alkoi pyöriä ympäriinsä kerätten pemahtaneita papereita.
"Scusa, siinä", Feliciano ojensi paperit takaisin hymyillen
[Scusa - Anteeksi / olen pahoillani, etc...]
Ludwig meni ja istahti sohvalle, mutta nousi heti ja käveli keittiöön. Gilbert tuhahti ja istui valkealle kulmasohvalle tuijotellen vastapäähän lasisen seinän kautta hämärää Berliiniä. Felicianokin istuutui kiireemmäksi aikaa katsoen Gilbertiä.
"Mikä on?" nuorempi kysyi kavuten siinä melkein toisen syliin. Gilbert kohotti vain toista kulmaansa ja katsoi sylissään makaavaa italialaista.
"Giiiiiilbeeeeeerttt~!"
"Ei mikään, miksi kysyt?"
"Koska en halua että olet onneton", Feliciano vastasi hymyillen ja laskeutui istumaan kunnolla toisen vierelle. Gilbert hymähti ja kohautti olkiaan. Keskustelu jäi hyvin lyhyeksi kun Feliciano nukahti sohvalle. Olihan takana kiitettävän 1'500 kilometrin lento, ilmasto oli erilainen (huomattu) ja kellokin lähestyi verkalleen iltakymmentä. Gilbert nousi varovastiseisomaan laskien pienemmän pään sohvalle kävellen keittiöön jossa Ludwig sekoili papereiden kanssa lukulasit päässä.
"Työhuone on tehty noita juttuja varten", vanhempi saksalaisista mutristi kulmiaan.
"Ja vieras huone on Felicianoalle", Ludwig mutisi kooten papereitaan nippuun.
"Miten minä sen teen?" Gilbert älähti seuratessaan veljeään eteiseen ja ennen kuin Ludwig sulki huoneensa oven hän vain tokaisi;
"Se on sinun ongelma" Gilbert henkäisi palaten olohuoneeseen ja nosti Felicianon syliinsä, mennen myös eteiseen, mutta Ludwigin huoneen viereisestä ovesta vierashuoneeseen. Huone oli hämärä ja laski retkottavan italialaisen sängylle. Hän haki matkalaukut ja laittoi ne lyhyelle harmaalle sohvalle huoneen ikkuna päätyyn. Gilbert sulki punaiset verhot piilottaen kaupungin valot. Hän peitteli Felicianon ja antoi lyhyen hyvänyön suukon tämän otsalle, kunnes poistui huoneesta jättäen toisen nukkumaan. Gilbert laahusti olohuoneen läpi kattoterassin ovelle ja sieltä ulos. Tuuli oli viileä ja pistävä, ja pimeän Berliinin äänet ja valot heijastuijat sysimustalle taivaalle. Ilma riepotteli valkeita hiuksia sekoittaen niitä entisestään. katse haikaili keskustan vilinän yli kauas väenpaljoudesta taivaan rannalle. Itäinen kaukaisuus ja tyhjyys houkutteli menemään suorinta tietä alas. Gilbert huokaisi ja palasi kylmissään sisälle, kiiveten eteisen portaat ylös omaan huoneeseensa, joka kattoi toisen kerroksen suihkutilojen kanssa. Täältäkin pääsi omalle lasiselle parvekkeelle. Portaiden päättyessä vessa oli heti vastassa ja edessä oli tiski joka jakoi 'oman tilan' ja 'muut'. Ensimmäisenä Gilbert sulki syvänsiniset verhot, näin piilottaen näkymän parvelta alakertaan. Ylin kerros oli hailakan värinen, punaisat ja sinistä, tummat sävyt täydensivät toisiaan. Tiskin tällä puolella sijaitsi pieni lasipöytä ja kolme nojatuolia. Vasemmalla oli kaappi rivistö ja leveä parisänky. Gilbert rojahti sängylle kasvot silkkistä, yönsinistä päiväpeittoa vasten, eikä vaivannut itseään vaatteita vaihtamalla, vaan nukahti levottomaan uneen
Jatko lentää kun saan puhtaaksi kirjoitettua:) Kommentoikaa!