Hei kaikki!
Tässä tämä Uhrattu nyt sitten on :D Kirjoitin tuossa välissä Kahlitun, joka kertoo tosin Heraclesin ajasta vankilassa ja Ivankin on siinä :D Tosin se on aika ahdistava stoori :/
No kuitenkin takaisin Uhratun pariin. Tämä on siis toinen osa Vainottuun. Tässä keskitytään Tinon, Berwaldin ja Ivanin sijasta Lukakseen (Norja), Mathiakseen, Isakiin (Islanti) ja Kaoruun :D Tosin Isakin ja Kaorun suhdetta kuvaillaan vähäisesti, koska Lukas ja Mathias ovat tämän tarinan pääpari.
Lukas ja Isak ovat ihan onnettomia taikavoimiensa kanssa, koska heillä ei ole ollut ketään opettamassa magiaa. Eli ihan eri juttu, kuin Tinon kanssa, joka osasi tyyliin kaiken heti. Tarinassa tulee olemaan synkät hetkensä, varsinkin näissä ensimmäisissä luvuissa, mutta sitten tulee mukaan myös komediaa :)
Ja tietenkin jos ei pidä poikarakkaudesta niin ei kannata lukea, ellei sitten halua kääntää kelkkaansa ja liittyä tähän yaoifangurls-porukkaan xD
Ja jos ette ole lukenut vielä Vainottua, niin käykäähän lukaisemassa se ensin, sillä muuten voi olla hieman pihalla joistain asioista.
Hahmot kuuluvat Himaruya Hidekazille (Paitsi minun omat hahmoni)
Lukuhetkiä!
.
.
.
Nordicama oli loistavimmillaan sinä keväänä. Korkeat talot reunustivat kapeita kujia ja keskellä kaupunkia kohosi mahtava tuomiokirkko. Oli lauantai ja kaikki kaupungin kolme toria olivat täynnä kaupustelijoita ja asiakkaita. Lapset juoksivat pöytien välistä ja rikkaimmat heistä saivat ostettua makeisia myyjiltä. Keskusaukeaman jälkeen tulivat aateleiden asunnot ja niiden jälkeen kaupunki alkoi vähä vähältä edetä arvojärjestyksessä, kunnes saavuttiin slummikortteleiden alueelle, jonka suuntaan ylhäisö ei edes vilkaissut. Pari taloriviä kauempana aatelien yhteisöstä kohosi kaupungin ainoa kirjakauppa.
Kaupan yläkerrassa Lukas istui ikkunan edessä olevan työpöytänsä ääressä. Hän, hänen pikkuveljensä Isak ja heidän ottovanhempansa asuivat kaupan yläkerrassa olevassa pienessä asunnossa nelistään. Miehen siniset silmät seurasivat hänen kätensä liikettä pergamentin yllä ja vaaleat hiukset valuivat melkein hänen silmilleen. Lukas viimeisteli listaansa kirjoista, joita heidän oli määrä hankkia ensi syksyksi, kun Isak yhtäkkiä rymisteli heidän yhteiseen huoneeseensa ja rojahti sängylleen kasvot tyynyä vasten. Lukas kohotti päätään ja katsahti veljensä suuntaan.
"Isak?" Lukas tiedusteli ja Isak kurkisti käsivartensa alta.
"Minä. Vihaan. Heitä!" Isak huusi ja painoi taas päänsä tyynyynsä.
Lukas huokaisi. Hänen ei tarvinnut kysyä keitä Isak tarkoitti. Isak oli Lukasta pari vuotta nuorempi ja tällä oli paljon hankaluuksia toisten kaupunkilaisten kanssa. Pahimpia olivat nuoret aikuiset miehet. Isak oli nyt yhdeksäntoista ja koti ei miellyttänyt tätä pätkääkään. Hän tahtoi liikkua ulkona kaupungilla, mutta aina joku nuorista tuli haastamaan riitaa. Nämä kohtaukset päättyivät usein kahakoihin ja siihen, että Isak tuli haavoittuneena ja vihaisena kotiin. Joskus Lukas oli sattunut paikalle, kun Isakin kimppuun oli käyty ja tappelu oli päättynyt nopeasti. Miehet olivat aina valmiita kiusaamaan Isakia, mutta Lukasta he kaikki pelkäsivät yhdessä tuumin.
Lukas palasi takaisin listansa pariin. Hänen ei ollut mitään järkeä pitää tätä keskustelua taas. Lukas oli useasti kehottanut Isakia olemaan huomioimatta miesten ilkeilyä ja haasteita ja vain lähtemään paikalta, mutta Isak ei sietänyt irvailua keneltäkään. Pieni mies tappeli kynsin ja hampain kaikkia ja kaikkea vastaan, joka uskalsi pilkata häntä… Tai hänen isoveljeään. Isak ei näyttänyt sitä Lukakselle, mutta tämä piti isoveljestään paljon.
"Miksi niiden pitää aina alkaa minulle…?" Isak mutisi vihaisena ja potki jaloillaan sänkyään.
"Koska sinä suutut niin helposti", Lukas vastasi ja laittoi mustekynänsä pois.
"TIEDÄN!" Isak huusi ja katsoi veljensä ilmeettömiä kasvoja, "Minä tiedän mitä ne ajattelevat minusta. Ne sanovat, että olen… olen…"
Isak vaikeni, mutta tämän ei tarvinnut sanoa mitään. Tämäkin keskustelu oli käyty ennen. Lukas nousi ylös ja haki huoneen ison kirjahyllyn luota kirjekuoren. Hän sujautti pergamentin sisään ja sinetöi sitten kuoren. Isak seurasi veljensä toimia ja mutisi välillä itsekseen vihaisena.
"Ne vihaavat meitä kaikki…", Lukas kuuli Isakin kuiskaavan poistuessaan huoneesta postitettavan kirjekuoren kanssa.
Lukas laskeutui rappuset alas ja avasi oven, joka päästi hänet hänen ottoperheensä kauppaan. Isot hyllyt täynnä kirjoja tekivät kauppaan pitkiä käytäviä ja aivan oven vieressä oli tiski ja sen takana Lukaksen ottoisä Alldin. Vanha mies nosti katseensa nähdessään vanhemman poikansa tulevan kohti.
"Hei Lukas. Saitko listan valmiiksi?" Alldin kysyi lämpimästi ja Lukas hymyili pienesti isälleen.
"Kyllä. Vien sen heti kirjeenviejille. Missä äiti on?"
"Delminde meni käymään etelä-torilla. Hän aikoo tarjoilla tänään kalaa meille", Alldin sanoi iloisesti Lukaksen vetäessä päällensä viittansa ja astuessaan ulos mukulakivikujalle.
Lukas liikkui ripeästi nyökäten joillekin tervehdyksensä, mutta pääasiassa pitäen katseensa alaspäin luotuna. Hän ei halunnut herättää huomiota enempää kuin tarpeen. Lukas oli melkein samassa asemassa kuin veljensä, mutta häntä kukaan ei uskaltanut lähestyä. Joskus nuorempana monet olivat tulleet haastamaan riitaa, mutta Lukaksen ei ollut tarvinnut muuta kuin tuijottaa heitä silmää räpäyttämättä ja he olivat alkaneet yhtäkkiä epäröidä näyttäen pelokkailta. Lukas ei ensin tiennyt miten hän sai nämä ihmiset ympärillään niin pelokkaiksi, mutta nyt hän oli jo aikuinen mies ja tiesi mitä teki.
Lukas kiersi syrjäkujia pitkin vältellen aukeamia, kuten Alldin ja Delminde olivat niin usein varoittaneet. Pari juoppoa rymähti nuoren miehen tielle, kun tämä oli ohittamassa yhtä monista kaupungin bubeista. Miehet olivat luultavasti yli viidenkymmenen ja näyttivät juuri sellaisilta, joiden kanssa ei parane alkaa jutella. Lukas veti viittansa hupun syvemmälle peittäen kasvonsa ja kiersi humaltuneet miehet nopeasti vilkaisten vielä taakseen ollessaan jo hyvän matkan päässä. Miehet lauloivat jotain laulunrenkua ja vilauttelivat härskejä katseita toisella puolella katua kiiruhtavalle tytölle. Lukas pysähtyi nähdessään miesten lähestyvän tyttöä, mutta jatkoi sitten taas matkaansa nähdessään tytön menevän sisään läheiseen taloon.
"Tämä paikka on niin… mätä…", Lukas ajatteli luikkien sivumyyryä katua alaspäin.
Talot ulottuivat korkealle ja niiden välissä menevät pyykkinarut peittivät punertavan iltataivaan melkein kokonaan. Lopulta Lukas kääntyi paremmalle kadulle ja pian hän näkikin postinviejien toimiston. Lukas avasi oven ja kellon helähtäessä vanha toimistovirkailija nosti päänsä ja siveli paksuja valkoisia viiksiään vakava ilme kasvoillaan.
Ihmiset näyttivät usein vakavilta tai huolestuneilta nähdessään Lukaksen. Hän tiesi kyllä ettei itse auttanut asiaa omistamalla kasvot, jotka eivät juuri näyttäneet mitään tunteita.
"Hyvää iltaa herra…", Lukas sanoi vakaalla äänellään ja virkailija hätkähti hieman sen kuullessaan, "Isäni Alldin lähetti minut tuomaan tämän. Olkaa hyvä ja viekää se tähän osoitteeseen"
Virkailija otti Lukaksen ojentaman kirjeen nopeasti ja veti esiin listan, johon tämä kirjoitti kirjeen tiedot ylös. Laskettuaan kynänsä pöydälle vanhus huokaisi ja katsoi Lukasta vältellen tämän sinisiä silmiä. Vanhuksesta tuntui, kuin hän voisi hukkua noihin tummiin sinisiin silmiin. Miehen silmät olivat kuin hyiset metsälammet. Pohjattomat…
"Niin…", vanhus sanoi, "Se tekee neljä kolikkoa"
Lukas ojensi rahat virkailijalle ja nyökkäsi hyvästinsä lähtien toimistosta vieden mukanaan pois ahdistuneen ilmapiirin. Ulkona kadulla Lukas palasi takaisin syrjäkujille ja pysähtyi nojaamaan seinään. Hän hengitti katkonaisesti ja äänekkäästi.
"Ahdistaa…"
Lukas vajosi kyykkyyn ja laski kasvonsa käsiinsä. Hän hätkähti hieman tuntiessaan olallaan valtavan ison kouran, mutta rentoutui sitten tietäen, että se ei tekisi hänelle mitään pahaa. Jättiläismäinen kämmen puristi miehen olkapäätä hellästi ja katosi. Lukas tunsi rentoutuvansa ja hän nousi hitaasti ylös.
"Poissa…", Lukas kuiskasi katsoen olkansa yli. Se ei näyttäytynyt hänelle koskaan, ellei hän itse kutsunut sitä paikalle.
Hän lähti matkaan nopeasti kaivaten kipeästi takaisin perheensä taloon ja takaisin yläkertaan hänen ja Isakin huoneeseen. Se paikka oli veljesten ainoa turva ja lohtu tässä kaupungissa. Luultavasti koko maailmassa. Lukas ohitti samaisen bubin, jonka luona oli melkein törmännyt kahteen humalaiseen mieheen ja vilkaisi sivusilmällään sisään ikkunasta. Bubi oli täynnä juoppoja miehiä ja luultavasti palveluksiaan rahasta tarjoavia naisia. Lukas käänsi päänsä pois ja kääntyi seuraavalle kujalle toivoen jo, että olisi perheensä luona syömässä Delminden valmistamaa ruokaa. Hän oli juuri aikeissa kääntyä taas seuraavalle kujalle, kun hän kuuli surkeaa ininää vasemmalta puoleltaan. Lukas tiesi, että hänen ei pitäisi sekaantua asiaan. Tiesi, että sellaista tapahtui kaupungissa joka päivä ja että hän voisi saattaa sekä itsensä että perheensä vaaraan sekaantumalla asioihin, jotka eivät hänelle kuuluneet.
Mutta Lukas ei vain voinut lähteä ja jättää nuorta tyttöä pulaan kahden miehen seuraan.
Tytön mekko oli viilletty auki rinnoilta ja toinen miehistä oli repinyt tämän mekon tytön reisien yläpuolelle. Lyhyempi miehistä piteli tytön käsistä kiinni ja tuijotti innokkaasti ystävänsä puuhia, joka oli juuri käymässä toimeen. Tyttö uikutti ja itki ja Lukas syöksähti kadulle heidän taaksensa.
Molemmat miehet nostivat katseensa ja katsoivat häntä silmät tarkentumatta kunnolla.
"Mitä haluat nulikka? Häivy ellet halua seuraavaksi alleni!" kookkaampi mies ärjähti ja aikoi palata takaisin häpäisemään tyttöä, kun Lukas laski viittansa hupun ja katsoi miehiä.
"Voi helv…!" tytön käsiä pidellyt mies parkaisi ja irrotti otteensa, "Tuo on se Alldinin vanhempi ottolapsi!"
"Mitä?!" iso mies älähti ja kampesi itsensä ylös maasta.
Lukas ei sanonut mitään kävellessään tytön luokse. Hän vain katsoi miehiin ja nämä tunsivat itsensä lukittuneen nuoren miehen silmiin. He tunsivat hukkuvansa.
Happi kulki katkonaisesti ja yhtäkkiä näytti siltä kuin miehen takana olisi kohonnut valtava hahmo.
Hahmo oli kuin savua ja kiinteää ainetta yhtä aikaa ja sen iho ja hiukset olivat vihreät kuin sammal. Sen silmät hehkuivat valkoisina…
"Häipykää", Lukas käski ja miehet huomasivat tottelevansa miehen sanoja.
He kääntyivät ja lähtivät niin nopeasti kuin vain pystyivät, mutta niin lähti se hahmo miehen takaakin. Humaltuneet miehet eivät pystyneet juoksemaan kovin pitkälle ja hahmo sai heidät nopeasti kiinni. Se ympyröi miehet ja nämä alkoivat huutaa. Huusivat kun kaikki heidän pahimpien tekojensa kärsimykset iskivät nyt heihin. Naisten ja lasten kipu. Köyhien ja avuttomien anelut. He näkivät vihreiden miesten ja naisten ja lapsien tulevan vihreän hahmon sisästä ja tulevan heitä kohti.
Sillä aikaa kun hahmo korvensi miehiä, Lukas kumartui tytön luokse ja katsoi tätä. Tyttö katsoi Lukasta silmät täynnä pelkoa ja kauhua. Lukas aikoi ottaa tytön käden omaansa, mutta tämä sävähti rajusti. Lukas antoi tämän olla ja katseli, kun henki valui tytöstä pois. Miehet olivat ensin iskeneet tyttöä puukolla ja sitten aikoneet… Ainakin tyttö pääsisi puhtaana kuoleman niityille.
Lukas nousi ylös nopeasti katsoen elotonta kehoa jalkojensa juuressa. Vihreä hahmo materialisoitui hänen viereensä ja Lukas vilkaisi sen olan takaa kadun toiseen päähän. Miehet makasivat maassa pidellen päätään ja huutaen kuin itse paholainen olisi heidän kimpussaan.
"Nyt päästävä täältä pois…", Lukas ajatteli tajutessaan kohtauksen suuruuden, "Jos nuo puhuvat minusta ja tästä kaikesta…!"
Lukas lähti juoksemaan pois paikalta vastakkaiseen suuntaan jättäen taakseen kuolleen tytön ruumiin ja kaksi mielensä vangiksi jäänyttä miestä. Hahmo hänen viereltään haihtui ilmaan ja Lukas tunsi olevansa kovin yksin juostessaan sydän kurkussa pois paikalta.
Vihdoin hän pääsi tutulle kadulle, jonka varrella heidän kirjakauppansa sijaitsi. Lukas tempaisi oven auki ja syöksyi portaisiin vähät välittäen vanhempiensa huudoista. Lukas juoksi portaat ylös ja melkein törmäsi Isakiin kompuroidessaan heidän huoneeseensa.
"Voah! Lukas?! Mikä sinulla on?"
Lukas ei vastannut vaan veti veljensä syleilyyn ja upotti kasvonsa tämän niskaan. Isak ei tiennyt mitä tehdä. Yleensähän hän oli se jota täytyi lohduttaa ja halata. Nyt Lukas kuitenkin tärisi hänen sylissään ja Isak ei osannut muuta kuin halata veljeään ja silittää rauhoittavasti tämän selkää.
"Olet oikeassa Isak", Lukas kuiskasi.
Isak yritti irrottaa Lukasta irti nähdäkseen tämän ilmeen, mutta Lukas piti pikkuveljestään vain lujemmin kiinni.
"Ne vihaavat meitä kaikki…"
Isak näki tahtomattaan veljensä muistoihin ja laski päänsä.
"Meitä… noitia…"
.
.
Siinä oli siis ensimmäinen luku :) Tässä kestää aika kauan, ennen kuin nämä pääsevät sinne kylään, jossa muu jengi mellastaa, mutta kyllä nämäkin veljekset sinne lopulta päätyvät. Tahtoivat tai eivät :D Ja jos joku ihmettelee, että osaahan tuo Lukas jotain, niin ei se oikeastaan osaa :/ Se osaa vaan laittaa olionsa muiden kimppuun, eli Lukas itse ei tee mitään.
Toivottavasti jäätte seuraamaan tätä ja viitsitte aina silloin tällöin kommentoida niin minulle tulee hyvä mieli :D Seuraava tulee ensi viikolla. Minulla on pari lukua taas jo kirjoitettuna, joten päivitän ainakin kakkos- ja kolmososan kerran viikossa-taktiikalla. Jos saan kirjoitettua neljännen luvun, niin se tulee sitten samaan tahtiin. Ellen sitten kuole sitä ennen, kun pitää ajaa näitä järkkyjä mutateitä, jotka luistaa sellasta s-kuviota puolelta toiselle :( Hurraa Suomen maaseutu…
Kertokaa mitä tykkäätte ja ensi viikkoon sitten :D