Vastuunvapautus: Kaikki hahmot kuuluvat Marvelille, paitsi jos jäävät niin randomeiksi, että joudut pohtimaan ketä he ovat. En saa tästä lainkaan rahaa, enkä luultavasti edes kunniaa ja mainetta.
Kirjoittaja: chitaur
Genre: Alkuun draamaa ja vähän angstia, mutta kun päästään loppuunpäin, tulee kunnon toimintaa ja ehkä romantiikkaakin.
A/N: Ficci on ollut kesken jo pitkään, aloin tänään kirjoitella vähän jatkoa siihen. Tarkoitus saada tämä tämän vuoden puolella valmiiksi.
Ideana tämä on ihana (omakehuako?), mutta toteutus syvältä. Alku oli alunperin toista ficciä varten, mutta se tuli tämän aluksi luettuani finistä Clintin menneisyyteen viittaavan ficin. Katsotaan mitä tulee tapahtumaan!
Se välähdys, kun ymmärrät, ettet tunne enää mitään. Katsot kuolevaa ihmistä, ihmistä joka saa surmansa omista käsistäsi. Ihmistä, joka luotti sinuun enemmän kuin kehenkään muuhun, ja paljasti salaisuutensa vain tullakseen tapetuksi. Tappamisen tiedostit alusta saakka, tiesit sen tapahtuvan. Ja tehtyäsi sen kävelet pois vain tyytyväisenä onnsituneesta tietojenkeruusta.
Kuka on niin julma tehdäkseen tämän, kuuluu hyvin usein tälläisten tarinoiden vuotaessa julkisuuteen. Se, se olemme me, ajattelet katkera hymy huulillasi.
Clint heräsi säpsähtäen. Se oli vain unta, hän ajatteli ja kierähti vaimonsa viereen. Mies kiersi kätensä Lauran ympärille ja painoi päänsä naisen rinnalle kuin pieni lapsi. Laura huokaisi unissaan ja painautui lähemmäs aviomiestään.
Mitä unta hän oli nähnyt? Eihän hän ollut tunteeton tappaja, vaan maailman turvallisuuden peruskiven, Kilven yksi parhaista agenteista. Tai varjoista, vain hänen työkaverinsa tiesivät, mitä hän tekee todella työkseen. Jousi ja nuolet aseinaan oli Clint taistellut pahimpia, ympäri maailmaa ja muistakin maailmoista tulleita rikollisia vastaan, mutta koskaan hän ei ollut tehnyt tiedustelukeikkoja, joiden hän tiesi johtavan kohteen tappoon - aina oli mahdollisuus vangita kohde.
Tätä hän oli tehnyt lähes vanhempiensa murhista saakka, mies muistutti itseän. 16-vuotiaana hänet ja hänen veljensä Chris olivat lähteneet salaperäisen amerikkalaisen mukaan, joka oli louhinut heistä palkkasotureita. Ammattitappoihin eivät pojat olleet kyenneet miehen toiveista huolimatta, miten kaksi poikaa, joiden vanhemmat oli murhattu olisivat voineet ruveta tappamaan työkseen? Niin he olivat karanneet. Chris työskenteli kai FBI:ssä, ja Clitin mieli mustui häntä ajatellessa. Velipoika ei ollut kuullut hänestä heidän jouduttua eri teille poliisin napattua Chrishin laittomasta aseesta, isoveli saattoi luulla Clintin jopa kuolleen. Tai luultavasti luulikin. Siitä oli liian monta vuotta. Niitä ajatuksia päässään pyöritellen Clint nukahti rauhattomaan uneen.
Seuraavana aamuna Clint heräsi ajoissa. Muu talo nukkui vielä, mutta miehen oli pakko selvittää ajatuksiaan. Hän veti lenkkivaatteet päälleen, jätti lapun jääkaapin oveen ja lähti juoksemaan.
Askel, toinen askel. Juoksu kulki vaivattomasti. Miehen alkaessa vähitellen hengästymään ja juoksun muuttuessa raskaammaksi alkoi hänen mieleensä virrata muistikuvia, joista hän mieluiten pääsisi eroon. New Yorkin taistelu. Tony Starkin ja Bannerin pelleilyt tekoälyn kanssa, joista oli tullut maailmaa järkyttävä sotku. Huoli siitä, että kuolisi kolmannen lapsen syntymän kynnyksellä. Kaikki mahdollinen.
Mies kiristi tahtiaan. Hän ole lähtenyt lenkille jo puoli viideltä, mutta kello oli varmasti jo päälle seitsemän hänen antaessaan itselleen luvan kävellä rauhallisesti kotiin. Päässä pyöri yhä tuskallisia muistikuvia, mutta enää Clint ei murskaantunut niiden alle.
Töihin lähtiessään mies otti läppärin ja jousen käteensä ja nousi pienelle yksityiskentälle parkkeerattuun sotilashävittäjään, normaalia Kilven kalustoa huomattavasti vaatimattomampaan ja vanhanaikaisempaan kulkuneuvoon. Hän istui yksin koneen ohjaamossa. Ei Haukansilmä kuljettanut kolleggojaan, paitsi Kostajien lennokissa. Eikä siinäkään enää. Nyt hän oli vain tavallinen agentti. Soluttautui tylsiin kohteisiin, suojasi järjestön nousevia tähtiä menemättä mukaan lähitaistelun jännittävään maailmaan, istui toimistossa paperihommien parissa. Niin kävi viraston konkariagentille, kun hän lopetti toimimisen kostajissa. Se oli perheen hinta.
Tänään vuorossa oli toimistohommia helialuksella. Hän istuutui aluksella komentosillan katonrajassa olevaan pesäänsä ja avasi läppärin. Kuka jaksoi kirjata raportteja kahdeksan tuntia päivässä? Tai parhaassa tapauksessa, Clint muistutti itselleen, olla kaksi viikkoa aluksella töissä putkeen.
Tänään Clint ei aloittanutkaan töitään tavalliseen tapaansa. Hän avasi henkilörekisterin ja veti syvään henkeä. Avatessaan silmänsä hänen sormensa alkoivat tanssia näppäimistöllä. Nopeasti hakukenttään oli ilmestynyt nimi Chris Barton, ja hetken epäröityään Haukansilmä painoi enter-näppäintä etusormellaan. Kone piippasi heti tuloksen löytymisen merkiksi.