Disclaimer: Harry Potter, sen hahmot ja juoni kuuluvat J.K. Rowlingille, minä en omista mitään.
Warnings/Notes: Lievää kidutusta. Tämä on korjailtu versio ja tiedoksenne, alkuperäinen teksti ja idea ovat hyvin vanhoja, tyylini on kehittynyt tästä, tai niin haluaisin uskoa.
Onko se sittenkään niin helppoa?
oOoOo
"Minä en pysty siihen!", Draco Malfoy huudahti ja lyyhistyi kylmälle kivilattialle. Huone hänen ympärillään huokui hiljaisuutta ja paikalla oli vain yksi henkilö. Nainen, jolla oli mustat, hapsottavat hiukset katsoi maassa makaavaa kalpeahiuksista teiniä.
"Draco, Draco.", Bellatrix Lestrange sanoi pyöritellen taikasauvaansa. Hänen siskonpoikansa ahdinko huvitti ja inhotti häntä. Pojalla oli jalon Mustan-suvun verta suonissaan ja hän kehtasi käyttäytyä kuin heikkomielinen kuraverinen!
"Tiesin, että olet heikko, mutta tälläistä en sentään odottanut..."
Draco katsoi tätiään vihaisesti. Kukaan ei sanonut häntä heikoksi. Ei varsinkaan hänen kuolonsyöjiin liittymisensä jälkeen, ei sen jälkeen kun hän oli näyttänyt kuka todella oli ja hylännyt häviävän puolen lopullisesti. Draco nousi ylös ja puristi tiukemmin taikasauvaansa. Nyt hän pystyisi siihen, se oli loppujen lopuksi niin helppoa...
"Avada Kedavra!", hän huusi osoittaen edessään vikisevää rottaa. Rotta ulvaisi ja paiskautui päin seinää, mutta oli yhä hengissä.
"Olen pettynyt sinuun, Draco. Kun minä päätin, että oli korkea aika opettaa sinulle tappokirous, uskoin että se tulisi sinulta luonnollisesti. Mutta näyttää siltä, että sinussa on jotain luontaista, pimeää taikuutta vastustavaa heikkoutta... Ehkä kipu auttaisi sen hävittämisessä." Bellatrix kehräsi ja osoitti sauvansa tärisevään poikaan.
"Anna minun opettaa pojalle mitä kuolonsyöjänä olo merkitsee.", kuului kylmä ääni ovensuusta. Dracon sisuksia kylmäsi. Kammion ovella seisoi itse Pimeän lordi, huulillaan kylmä hymy.
"Isäntä...", Bellatrix henkäisi ja vajosi polvilleen. "Luulin että olitte matkoilla."
"Nyt olen palannut ja hyvin tyytymätön Dracon tilaan. Tälläinen pelkurimaisuus on ennenkuulumatonta. Bella, olet oikeassa, annos kipua opettaa paljon...", Voldemort hymähti ja sihahti hampaidensa välistä yhden sanan:
"Kidutu."
Käsittämätöntä tuskaa. Sellaista Draco ei ollut koskaan uskonut kokevansa. Hän rukoili kuolemaa, mitä tahansa päästäkseen kivusta... Draco kiemurteli ja ulvoi helpottaakseen kipuaan, mutta turhaan. Kaiken sen kivun keskeltä hän näki isäntänsä, jonka silmät olivat täynnä kidutuksen tuomaa mielihyvää.
Yhtä nopeasti kun se oli alkanut, se myös loppui. Huojuen Draco nousi maasta ja katsoi taas rottaa. Yhtäkkiä hän tunsi sääliä sitä kohtaan. Se joutui kärsimään vammoista, joita hän, Draco, oli lukuisilla epäonnistuneilla tappoyrityksillään sille aiheuttanut. Oli paljon armollisempaa päästää se kärsimyksistään.
Draco kohotti sauvansa. Silmät tiukasti rotassa, hän huudahti:
"Avada Kedavra!"
Tällä kertaa hänen sauvastaan purkautui vihreä valosuihku, joka osui rottaan ja jätti sen makaamaan liikkumattomana kylmälle kivilattialle. Draco tunsi kyyneleen valuvan poskeaan pitkin. Tämän tien hän oli valinnut ja sillä hän myös tulis pysymään.
Mutta Draco Malfoykaan ei tiennyt kuinka pitkä ja pimeä tuo tie tulisi olemaan.
oOoOo
AN: Apua, tämä on niin vanhaa tekstiä, että ihan hävettää. Mutta suuret, suuret kiitokset Chrenille, joka ystävällisesti huomautti lukuisista rakenne -ja kielioppivirheistä, joita olin tässä onnistunut viljelemään. Tosiaan, suomeksi ficcien kirjoittaminen ei ole juttuni, joten tämä jää melkein ainoaksi sellaiseksi. Parannukset eivät ole suuria, mutta haluan pitää tämän muistutuksena itselleni siitä, kuinka kirjoitin n. 3 vuotta sitten... Uskallanko toivoa, että piditte tästä, jos löydätte jotain huomautettavaa/haluatte sanoa jotain, laittakaa kommentia. Kiitokset lukemisesta.