Nuori poika juoksee metsän halki lumisateen leijailessa rauhallisesti kohti maata. Ärsyttävän rauhallisesti tilanteen huomioon ottaen. Poika katsoo taakseen mutristaen kulmiaan. Maahan jää selvät jäljet, mutta nyt ei ole aikaa jäädä peittämään niitä.

Sota raivoaa jälleen, mutta tällä kertaa toisesta ilmansuunnasta kuin oli odotettu.

Ihmiset idästä ovat jo pitkään puhuneet erinomaisesta uudesta uskonnostaan. Välillä puhuneet perinteisesti, välillä antaneet aseiden hoitaa puhumisen puolestaan. Mutta nyt hänen pitäisi mukautua vielä johonkin toiseenkin uskontoon, joka tulee tällä kertaa lännestä. On hän siitäkin jo kuullut, sitä on mainostettu hänelle miltei yhtä usein kuin tätä toistakin uskontoa. Mutta ilmeisesti kumpikaan ei huoli kielteistä vastausta.

Poika jatkaa juoksuaan ja vilkuilee samalla pelokkaasti taakseen. Hänen perässään on joku, ja hän toivoisi olevansa missä tahansa muualla. Hänen jäljittäjänsä ei nimittäin ole kuka tahansa ihminen, heistä hän saattaisi kyetä hankkiutumaan eroon.

Ei, poika tuntee jäljittäjänsä nimellä Ruotsi. Ruotsi on niin kuin hän - kansansa henkilöitymä. Mutta ei kuitenkaan aivan kuten hän - hieman vanhempi, hieman vahvempi, hänen ihmisensä ovat jo alkaneet tuntea itsensä yhdeksi kansaksi. Pakenevan pojan, Suomen, ihmiset ovat hajanaisempi ja riitaisampi joukko. Suomi kiroaa tätä tosiasiaa hiljaa mielessään. Ruotsi on yleensä jättänyt hänet jokseenkin rauhaan ja mennyt täältä suoraan itään, mutta nyt hän on kasvanut ja voimissaan. Miksi hän on nyt Suomen perässä?

Kylmyydestä huolimatta Suomella on kuuma ja keuhkoissa suorastaan kipunoi. Hänen olisi jo pakko saada vetää välillä henkeä. Väsymyskin vaivaa taistelujen vuoksi. Mutta lähestyvästä pensaiden rapinasta päätellen tällaiseen ylellisyyteen ei yksinkertaisesti ole aikaa.

Suomi tekee päätöksensä ja katkaisee läheisestä kuusesta oksan. Hän peruuttaa kohti lähellä olevaa puuta samalla jalanjälkiään oksalla pois pyyhkien. Puun juurella hän heittää oksan pois ja lähtee kipuamaan kohti ylimpiä oksia. Hän toivoo Ruotsin kadottavan hänet näkyvistään jos hän on oikein hiljaa.

Katsellessaan alas puun yläoksilta Suomen violetit silmät nauliutuvat lähestyvään hahmoon.

Ruotsin vauhti hidastuu kun hän huomaa jalanjälkien katoavan kuin tyhjyyteen. Hän pysähtyy ja tähyilee ympärilleen. Metsästä ei kuulu ääntäkään hiutaleiden pudotessa hiljalleen Ruotsin vaaleisiin hiuksiin.

"Tule esiin. En tee sinulle mitään pahaa."

Tai niin Suomi ainakin luulee Ruotsin sanoneen. Hän käytti valtioiden yhteistä kieltä, Ruotsin omaa kieltä Suomi ei ymmärtäisikään, mutta tämä mumisi aika pahasti puhuessaan. Ja jos Ruotsi todella sanoi niin, Suomella olisi aika pahoja vaikeuksia uskoa tämän puheisiin. Tämähän nimen omaan tuli tänne aseita käyttäen, ei kukkia heitellen. Ja se, että on talvi ei ole tälle mikään tekosyy. Suomi päättää pysyä hiljaa.

Ruotsi kuuntelee ympäristöään hetken aikaa ennen kuin jatkaa.

"Sinun täytyy tulla kanssani. Et voi... en voi sallia sinun jäävän tänne. Joku toinen voi kaapata sinut mukaansa."

Suomi säpsähtää sanat kuultuaan niin, että miltei kadottaa tasapainonsa. Hänen puheissaan ei ole Suomen mielestä enää vähäisintäkään järkeä. Itsehän hän Suomea jahtaa kuin jotain saaliseläintä. Suomen tekisi mieli tähdätä lumipallo päin toisen vihaiselta näyttävää naamaa. Hän harkitsee tätä hetken, mutta päättää sen olevan turhankin riskialtista.

"Haluan sinun saavan tämän."

Ruotsi sanoo ja ottaa taskustaan esiin pienen ristin. Risti on kiinni jonkinlaisessa ketjussa. Suomi yrittää tarkentaa katseensa siihen. Katseltuaan sitä hetken, hän hymähtää mielessään. Ruotsin on turha luulla, että hän tuollaisesta lahjuksesta suostuisi luovuttamaan koko elämänsä hänen käsiinsä. Lihanpala tai kala voisi olla kovempi juttu, hänellä on hirmuinen nälkä, kuten aina talvisin. Mutta turha luulla että hän tulisi niidenkään takia alas. Ainakaan luultavasti.

Ruotsi pyörii alhaalla välillä miekallaan pensaita haravoiden, välillä tähyillen ylös ja syvemmälle metsään. Ylhäällä puussa Suomi alkaa jo tuskastumaan. On kylmä! Eikö Ruotsi tajua ikinä lähteä. Jos Suomi ei halua viettää loppuelämäänsä puussa, jotain on tehtävä ja pian. Hän tarkkailee alhaalla pyörivää Ruotsia.

"Mitä kauemmin tämä kestää, sen pahempaa tuhoa taistelut aiheuttavat.", Ruotsi huudahtaa ilmoille, punastuen samalla nolostuneesti. Punastuva hyökkääjä? Ehkä se kuitenkin johtui vain pakkasesta? Suomi alkaa saamaan tyypistä tarpeekseen.

Hän voisi yrittää yllätyshyökkäystä suoraan kohti Ruotsin niskaa. Ensin hurja syöksy, vihollinen kaatuu upoten hankeen ja hän pääsee tilanteesta kuiville. Ainakin ajatuksissa suunnitelma tuntuu toimivan. Hän ei ole mikään tavallinen ihminen, joten pieni pudotus ei olisi kohtalokas... ellei hän sitten onnistu katkomaan luitaan tai jotain. Silloin hän ei pääsisi enää pakenemaan pois paikalta. Ja se luultavasti myös sattuisi. Aika paljon.

Kraks.

Mikä se oli? Suomi tähyää jälleen alas kohti Ruotsia. Tämäkin näyttää pysähtyneen kuuntelemaan. Toivottavasti mesikämmen olisi herännyt talviuniltaan, Suomi pohtii. Silloin Ruotsin olisi pakko häipyä. Metsän kuningas kyllä pelastaisi hänet. Söisi ehkä Ruotsin.

Kriiks kraats.

Viimein Suomi tajuaa äänen lähteen. Oksa! Se jäinen oksa jolla hän kyhjöttää ei enää tunnu kestävän sekä lumen että pojan painoa. Hän yrittää vetäytyä toiselle oksalle. Turhaan.

Naps!

Painovoima vetää sekä Suomea että oksaa kohti maata. Suomi rysähtää kiljuen ensin läpi alempien oksien ja sen jälkeen suoraan hankeen. Tämän lisäksi puu päättää varistaa loput lumet oksiltaan hänen päälleen. Luontokin on selvästi tänään häntä vastaan.

Ja siinähän se Ruotsikin jo on, Suomi tajuaa maatessaan maassa pyörällä päästään. Ruotsi katsoo häntä kummastunut ilme naamallaan. Vai onko se vihainen ilme? Nuorukaisen kasvoja on todella vaikea tulkita. Mutta hänellä on miekka ja se saa Suomen jähmettymään liikkumattomaksi. Jonkin aikaa he vain tuijottavat toisiaan. Suomi alkaa tuntea olonsa todella epämukavaksi.

"Mene pois.", Suomi katkaisee hiljaisuuden. Käsky on pelokas ja ääni niin lapsekas, että Suomi ymmärtää toki, ettei Ruotsi aio häntä kuunnella. Ruotsi kyykistyy alas ja tarttuu hänen käteensä. Hän asettaa ristin Suomen kämmenelle. Suomi katsoo sitä hetken aikaa ja puristaa sitten nyrkkinsä sen ympärille. Hänellä ei ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa se vastaan. Ainakaan tällä hetkellä. Kun Ruotsin katse välttää, hän piilottaa sen jonnekin, poika vannoo mielessään.

"En tykkää sinusta.", Suomi töksäyttää äkkiä kyyneleet silmissään. Hän haluaa varmistaa, että Ruotsi ymmärtää tämän. Ruotsi kallistaa päätään ja pörröttää hänen hiuksiaan hiukan surullisen näköisenä.

Lumisade jatkuu kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunutkaan.