Title: Viides vuosi se toden sanoo
Author: minä
Genre: whatever
Pairing: Harry/Draco
Rating: R (silti aikuisviihdettä, alaikäiset varokaa!)
Disclaimer: En omista mitään, J.K. Rowling omistaa HP:n ja minut
Warnings: SLASH, homoseksuaalista meininkiä, varokaa sitä!
Summary: Viides kouluvuosi se sanoo totuuden Dracolle...
Kesä on taas ohi ja on aika palata Tylypahkaan. Kolmanneksi viimeistä kertaa. Lasken vuosia takaperin, koska Tylypahka käy pahasti hermoille. Täällä ei opeteta mitään järkevää. Isä halusi laittaa minut Durmstrangiin, mutta muutti sitten mieltään kuultuaan, että Harry Potter tulee Tylypahkaan. Isä halusi minut samaan kouluun hänen kanssaan. Hän halusi minun miellyttävän Harrya. Nyt, viidentenä kouluvuotena, isä haluaa sitä enemmän kuin koskaan.
Epäonnistuminen ei käy laatuun. Minä olen aina tahtonut onnistua, mutta Harryn suhteen minulla ei ole ollut edes toivoa siitä. Hän ei pidä minusta. Enkä minäkään oikeastaan pidä hänestä, mutta hänessä on jotain kummallista, joka kiehtoo minua. Isäkin myöntää sen. Isä sanoo, että Harry on uhka pimeyden lordille ja että hänet olisi hyvä saada puolellemme. Mutta minä tiedän, että hän näkee jotain muutakin.
Minä olen yrittänyt kaikin tavoin lähestyä Harrya. Olen osoittanut hänelle kiinnostukseni, mutta hän ei ota vihjeistäni kiinni. Hän vain ärtyy aina kun lähestyn häntä. Hänen suunsa mutristuu vihasta ja kaikki sivistyneet, kohteliaat sanat, jotka isä on minulle opettanut, katoavat mielestäni. Minä sanon poikkeuksetta hänelle jotain ilkeää, loukkaavaa tai muuten vain inhottavaa, vaikkei minulla ole siihen mitään syytä. Minä haluaisin ystävystyä hänen kanssaan.
Isä sanoo, että minun pitäisi yrittää lujemmin. Minun tekisi mieleni vastata hänelle, että yrittäisi itse. Eikös hän itse kerran menettänyt täysin hermonsa Harryn tavatessaan? Mutta isälle on parempi olla sanomatta vastaan, jollei halua tuntea sitä nahoissaan. Enkä minä halua. Hän on älykäs, vaikkakin toisinaan uskomattoman sokea omille vioilleen. Niin kai kaikki vanhemmat ovat.
Harrykin on fiksu, ainakin fiksumpi kuin miltä päällepäin näyttää. Ainoa vika hänessä on se, että hän veljeilee väärän porukan kanssa. Weasleyt ovat roskasakkia, Dumbledore on höynähtänyt vanha kääkkä ja Granger, pahinta kaikista, kuraverinen.
Jos Harry vain kerran kohtaisi minut rypistämättä ärsyttävästi otsaansa tai mutristamatta halveksivasti suutaan, kaikki voisi olla toisin. Voisin opastaa hänet toisenlaiseen ajattelutapaan, tutustuttaa hänet oikeisiin ja kunnioitettaviin velhoihin, jotka nyt joutuvat piileskelemään tai salaamaan parhaimmat taitonsa. Harry saattaisi pitää heistä. Hän saattaisi alkaa vihaamaan Tylypahkaa ja sen ääliö-rehtoria huomatessaan, mitä kaikkea kivaa Tylypahkassa jätettiin opettamatta.
Hän voisi pitää lemmikkikäärmeistäni, jotka professori Kalkaros antoi minulle viisitoistavuotissyntymäpäivälahjaksi. Niitä on hauska seurata. Varsinkin silloin kun niille antaa eläviä hiiriä ja katselee sitten kun käärmeet ensin pyydystävät ne ja sitten nielevät ne pää edellä. Hiiren jalat saattavat potkia vielä, vaikka se olisi pitkällä käärmeen vatsan sisällä. Se on äärimmäisen kiehtovaa. Harrykin varmaan ajattelisi niin.
Tylypahkanjunan pilli viheltää ja matka alkaa. Tylsää, ettei Tylypahkaan voi ilmiintyä. Crabbe ja Goyle eivät tarjoa älyllistä seuraa matkan ajaksi ja lukeminenkaan ei kiinnosta. Mitähän Harry mahtaa touhuta? Hän varmaankin tuhlaa aikaansa Weasleyn ja Grangerin kanssa. Mokomat luuserit eivät olisi arvollisia edes kiillottamaan hänen kenkiään. Jonkun on puhuttava Harrylle järkeä ja se joku olen minä.
"Crabbe ja Goyle, mennään!", käsken tovereitani ja he pysähtyvät tuijottamaan minua puoliksi syödyt munkit kädessään. Aivottomat idiootit. Isä aina sanoo, että on hyvä pitää vahvat ja tyhmät henkivartijat lähistöllä, mutta minä alan olla eri mieltä. Crabbe ja Goyle tuottavat enemmän ongelmia kuin heistä on hyötyä. Ja heidän pierunsa haisevat hirvittävän pahalta. Epäilen, ettei heille ole kotona opetettu mitään hyviä käytöstapoja.
Koluan vaunuosaston toisensa jälkeen eikä Harrysta näy jälkeäkään kunnes pääsen takimmaisen vaunuosaston kohdalle. En voi uskoa hyvää tuuriani, hän istuu yksin! Tämän täytyy olla minun päiväni. Käsken Crabbea ja Goylea pysymään koko ajan taka-alalla ja hiljaa ennen kuin avaan rivakasti oven ja hymyilen Harrylle toivoakseni ystävällisesti. Hän kääntyy minua kohti yllättyneenä, ja sitten se tapahtuu. Hänen otsansa rypistyy raivostuttavasti.
"Mitäs meillä täällä onkaan?", sanon hänelle ivallisesti ja tiedän, että hymyni on vaihtunut ilkeään virneeseen. Sama vanha laulu alkaa taas.
"Harry Potter. Taidat olla muuttunut vielä hölmömmäksi kesän aikana, Malfoy", hän vastaa ja suoristaa pyöreitä silmälaseja nenällään. Hänellä on harvinaisen vihreät silmät, melkein samanväriset kuin yhdellä käärmeelläni. Harry osaa puhua käärmeille. Hän varmaan ystävystyisi äkkiä lemmikkieni kanssa. Jos minä vaan saisin ärsytykseni lakkaamaan...
"Missä se punapaukapää ja kuraverinen kaverisi ovat?", kysyn ja toivon, että hän on vihdoinkin tajunnut hankkiutua heistä eroon.
"Ei kuulu sinulle", hän tiuskaisee ja hänen kasvonsa punastuvat suuttumuksesta. Ahaa! He ovat taatusti riidelleet jostakin ja tehneet välirikon. Minua naurattaa, mutta tällä kertaa en sorru siihen virheeseen, että antaisin sen näkyä.
"Minähän sanoin, että ystävät kannattaa valita huolella" sanon tyynesti ja hieman ivallisesti. "Vain harvat ovat lojaaleja", lisään vielä ennen kuin hän ehtii sanoa mitään. Se taisi olla isä, joka sanoi joskus jotain vastaavaa minulle. Tosin hän ei sanonut aivan noin. Hän sanoi, että vain harvat ovat lojaaleja, Draco, ja siksi sinun ei kannata olla kenellekään lojaali. Minä vain vähän sensuroin hänen lausettaan.
"Paraskin neuvomaan, kun omat ystäväsi osaavat tuskin puhua saati, että kykenisivät älykkääseen keskusteluun" Harry vastaa eivätkä Crabbe ja Goyle näytä edes huomaavan, että heitä juuri solvattiin. Hän on oikeassa. Jos minä nyt myöntäisin sen, niin ehkä hän...ei, en minä voi myöntää. Minä olen Malfoy ja isä sanoo, ettei Malfoy koskaan myönnä kenenkään toisen olevan oikeassa...paitsi tietenkin silloin, jos oma henki on vaarassa. Mutta silloinkin myönnytys on vain tilapäinen ja perutaan heti, kun vaara on ohi. Ei, ei, minä en siis voi myöntää mitään.
"Ainakin he ovat osanneet valita oikean puolen, jos tiedät mitä tarkoitan", mutisen hänelle hiljaa, ettei kukaan muu kuin hän vahingossa kuulisi sitä. Isä sanoo, että olisi varomatonta ja typerää paljastaa muille kuin harvoille ja valituille se kummalle puolelle me kuulumme, ja siinä asiassa hän on oikeassa. Harry nauraa inhoavasti.
"Eivät he mitään itse valinneet. Isäsi varmaan valitsi heidän puolestaan ", hän vastaa halveksivasti. Hän halveksii isää, koska hän ei ymmärrä miten älykäs ja miten oikeassa isä on. Se vanha pieru Dumbledore on aivopessyt hänet. Toisaalta Harry on varmaan oikeassa siinä, että isä on vaikuttanut Crabben ja Goylen ja näiden vanhempien valintoihin. Molempien suvut ovat täynnä yksinkertaisia idiootteja. Isän mukaan heissä on silti kaksi selkeästi hyvää ominaisuutta: Yksi, he ovat isokokoisia ja kaksi, he ovat niitä harvoja, jotka ovat aina lojaaleja. Lisäksi he ovat tietenkin puhdasverisiä.
"Malfoy, olet tyhmä, jos luulet, että Voldemort voittaa tämän taistelun" Harry lisää kuiskaten ja kohottautuu seisomaan. Minä säpsähdän. Sitä nimeä ei saa sanoa, ellei halua kutsua Häntä paikalle kostamaan! Isä sanoo, että Häntä on kunnioitettava olemalla käyttämättä Hänen nimeään. Hän sanoo myös, että jos Harry ja Hän yhdistäisivät voimansa, kukaan ei mahtaisi heille mitään. En ole varma, että pidän siitä ajatuksesta. Minusta olisi kiva, jos minullakin olisi joku mahdollisuus valtaan. Ehkä jos Harry yhdistäisikin voimansa minun kanssani...
"Mikä hätänä, Malfoy? Pelkäätkö isäsi mestaria? Eikö isäsikin pelkää häntä?", hän kysyy ilkkuen ja hänen vihreät silmänsä välkkyvät inhasti. Vihastuessaan hänen silmänsä ovat kummallisen samankaltaiset Kalkaroksen mustien silmien kanssa. Viime kesänä professori kävi pahasti kierroksilla sen jälkeen, kun minä kähvelsin hänen varastoistaan pullon totuusjuomaa ja juotin sitä hänelle hänen omilla syntymäpäivillään. Halusin tietää oliko hän koskaan ollut isän kanssa sängyssä. No, tietenkin hän oli. Kuultuaan tempauksestani, isä sanoi, että olisin päässyt helpommalla, jos olisin kysynyt sitä suoraan häneltä enkä Kalkarokselta. Niin varmaan – niin kuin hän ikinä puhuisi kanssani seksistä.
"Ei ole viisasta sanoa Hänen nimeään", minä mutisen punastuen. Minä en ole pelkuri, mutta hän saa minut tuntemaan itseni sellaiseksi. Hän on rohkea. Tyhmänrohkea, rohkelikon rohkea.
"Voldemort!" Harry huudahtaa vasten kasvojani. "Voldemort! V-O-L-D-E-M-O-R- T! VOLDEMORT!", hänen äänensä on kammottavan kuuluva. Pimeyden lordin on ihan pakko kuulla se! Ihan pakko! Hän tulee minä hetkenä ja tappaa nimensä pilkkaajat! Isä sanoo, että Hän on välillä vähän päästään vialla, mutta muuten kyllä ajaa aivan oikeaa asiaa.
"Juoskaa!", minä saan viimein jalat alleni ja huudan Crabben ja Goylen seuraamaan minua. Loppujunamatkan istun tiiviisti omassa vaunuosastossani ja mietin selvisikö Harry hengissä.
******
Author: minä
Genre: whatever
Pairing: Harry/Draco
Rating: R (silti aikuisviihdettä, alaikäiset varokaa!)
Disclaimer: En omista mitään, J.K. Rowling omistaa HP:n ja minut
Warnings: SLASH, homoseksuaalista meininkiä, varokaa sitä!
Summary: Viides kouluvuosi se sanoo totuuden Dracolle...
Kesä on taas ohi ja on aika palata Tylypahkaan. Kolmanneksi viimeistä kertaa. Lasken vuosia takaperin, koska Tylypahka käy pahasti hermoille. Täällä ei opeteta mitään järkevää. Isä halusi laittaa minut Durmstrangiin, mutta muutti sitten mieltään kuultuaan, että Harry Potter tulee Tylypahkaan. Isä halusi minut samaan kouluun hänen kanssaan. Hän halusi minun miellyttävän Harrya. Nyt, viidentenä kouluvuotena, isä haluaa sitä enemmän kuin koskaan.
Epäonnistuminen ei käy laatuun. Minä olen aina tahtonut onnistua, mutta Harryn suhteen minulla ei ole ollut edes toivoa siitä. Hän ei pidä minusta. Enkä minäkään oikeastaan pidä hänestä, mutta hänessä on jotain kummallista, joka kiehtoo minua. Isäkin myöntää sen. Isä sanoo, että Harry on uhka pimeyden lordille ja että hänet olisi hyvä saada puolellemme. Mutta minä tiedän, että hän näkee jotain muutakin.
Minä olen yrittänyt kaikin tavoin lähestyä Harrya. Olen osoittanut hänelle kiinnostukseni, mutta hän ei ota vihjeistäni kiinni. Hän vain ärtyy aina kun lähestyn häntä. Hänen suunsa mutristuu vihasta ja kaikki sivistyneet, kohteliaat sanat, jotka isä on minulle opettanut, katoavat mielestäni. Minä sanon poikkeuksetta hänelle jotain ilkeää, loukkaavaa tai muuten vain inhottavaa, vaikkei minulla ole siihen mitään syytä. Minä haluaisin ystävystyä hänen kanssaan.
Isä sanoo, että minun pitäisi yrittää lujemmin. Minun tekisi mieleni vastata hänelle, että yrittäisi itse. Eikös hän itse kerran menettänyt täysin hermonsa Harryn tavatessaan? Mutta isälle on parempi olla sanomatta vastaan, jollei halua tuntea sitä nahoissaan. Enkä minä halua. Hän on älykäs, vaikkakin toisinaan uskomattoman sokea omille vioilleen. Niin kai kaikki vanhemmat ovat.
Harrykin on fiksu, ainakin fiksumpi kuin miltä päällepäin näyttää. Ainoa vika hänessä on se, että hän veljeilee väärän porukan kanssa. Weasleyt ovat roskasakkia, Dumbledore on höynähtänyt vanha kääkkä ja Granger, pahinta kaikista, kuraverinen.
Jos Harry vain kerran kohtaisi minut rypistämättä ärsyttävästi otsaansa tai mutristamatta halveksivasti suutaan, kaikki voisi olla toisin. Voisin opastaa hänet toisenlaiseen ajattelutapaan, tutustuttaa hänet oikeisiin ja kunnioitettaviin velhoihin, jotka nyt joutuvat piileskelemään tai salaamaan parhaimmat taitonsa. Harry saattaisi pitää heistä. Hän saattaisi alkaa vihaamaan Tylypahkaa ja sen ääliö-rehtoria huomatessaan, mitä kaikkea kivaa Tylypahkassa jätettiin opettamatta.
Hän voisi pitää lemmikkikäärmeistäni, jotka professori Kalkaros antoi minulle viisitoistavuotissyntymäpäivälahjaksi. Niitä on hauska seurata. Varsinkin silloin kun niille antaa eläviä hiiriä ja katselee sitten kun käärmeet ensin pyydystävät ne ja sitten nielevät ne pää edellä. Hiiren jalat saattavat potkia vielä, vaikka se olisi pitkällä käärmeen vatsan sisällä. Se on äärimmäisen kiehtovaa. Harrykin varmaan ajattelisi niin.
Tylypahkanjunan pilli viheltää ja matka alkaa. Tylsää, ettei Tylypahkaan voi ilmiintyä. Crabbe ja Goyle eivät tarjoa älyllistä seuraa matkan ajaksi ja lukeminenkaan ei kiinnosta. Mitähän Harry mahtaa touhuta? Hän varmaankin tuhlaa aikaansa Weasleyn ja Grangerin kanssa. Mokomat luuserit eivät olisi arvollisia edes kiillottamaan hänen kenkiään. Jonkun on puhuttava Harrylle järkeä ja se joku olen minä.
"Crabbe ja Goyle, mennään!", käsken tovereitani ja he pysähtyvät tuijottamaan minua puoliksi syödyt munkit kädessään. Aivottomat idiootit. Isä aina sanoo, että on hyvä pitää vahvat ja tyhmät henkivartijat lähistöllä, mutta minä alan olla eri mieltä. Crabbe ja Goyle tuottavat enemmän ongelmia kuin heistä on hyötyä. Ja heidän pierunsa haisevat hirvittävän pahalta. Epäilen, ettei heille ole kotona opetettu mitään hyviä käytöstapoja.
Koluan vaunuosaston toisensa jälkeen eikä Harrysta näy jälkeäkään kunnes pääsen takimmaisen vaunuosaston kohdalle. En voi uskoa hyvää tuuriani, hän istuu yksin! Tämän täytyy olla minun päiväni. Käsken Crabbea ja Goylea pysymään koko ajan taka-alalla ja hiljaa ennen kuin avaan rivakasti oven ja hymyilen Harrylle toivoakseni ystävällisesti. Hän kääntyy minua kohti yllättyneenä, ja sitten se tapahtuu. Hänen otsansa rypistyy raivostuttavasti.
"Mitäs meillä täällä onkaan?", sanon hänelle ivallisesti ja tiedän, että hymyni on vaihtunut ilkeään virneeseen. Sama vanha laulu alkaa taas.
"Harry Potter. Taidat olla muuttunut vielä hölmömmäksi kesän aikana, Malfoy", hän vastaa ja suoristaa pyöreitä silmälaseja nenällään. Hänellä on harvinaisen vihreät silmät, melkein samanväriset kuin yhdellä käärmeelläni. Harry osaa puhua käärmeille. Hän varmaan ystävystyisi äkkiä lemmikkieni kanssa. Jos minä vaan saisin ärsytykseni lakkaamaan...
"Missä se punapaukapää ja kuraverinen kaverisi ovat?", kysyn ja toivon, että hän on vihdoinkin tajunnut hankkiutua heistä eroon.
"Ei kuulu sinulle", hän tiuskaisee ja hänen kasvonsa punastuvat suuttumuksesta. Ahaa! He ovat taatusti riidelleet jostakin ja tehneet välirikon. Minua naurattaa, mutta tällä kertaa en sorru siihen virheeseen, että antaisin sen näkyä.
"Minähän sanoin, että ystävät kannattaa valita huolella" sanon tyynesti ja hieman ivallisesti. "Vain harvat ovat lojaaleja", lisään vielä ennen kuin hän ehtii sanoa mitään. Se taisi olla isä, joka sanoi joskus jotain vastaavaa minulle. Tosin hän ei sanonut aivan noin. Hän sanoi, että vain harvat ovat lojaaleja, Draco, ja siksi sinun ei kannata olla kenellekään lojaali. Minä vain vähän sensuroin hänen lausettaan.
"Paraskin neuvomaan, kun omat ystäväsi osaavat tuskin puhua saati, että kykenisivät älykkääseen keskusteluun" Harry vastaa eivätkä Crabbe ja Goyle näytä edes huomaavan, että heitä juuri solvattiin. Hän on oikeassa. Jos minä nyt myöntäisin sen, niin ehkä hän...ei, en minä voi myöntää. Minä olen Malfoy ja isä sanoo, ettei Malfoy koskaan myönnä kenenkään toisen olevan oikeassa...paitsi tietenkin silloin, jos oma henki on vaarassa. Mutta silloinkin myönnytys on vain tilapäinen ja perutaan heti, kun vaara on ohi. Ei, ei, minä en siis voi myöntää mitään.
"Ainakin he ovat osanneet valita oikean puolen, jos tiedät mitä tarkoitan", mutisen hänelle hiljaa, ettei kukaan muu kuin hän vahingossa kuulisi sitä. Isä sanoo, että olisi varomatonta ja typerää paljastaa muille kuin harvoille ja valituille se kummalle puolelle me kuulumme, ja siinä asiassa hän on oikeassa. Harry nauraa inhoavasti.
"Eivät he mitään itse valinneet. Isäsi varmaan valitsi heidän puolestaan ", hän vastaa halveksivasti. Hän halveksii isää, koska hän ei ymmärrä miten älykäs ja miten oikeassa isä on. Se vanha pieru Dumbledore on aivopessyt hänet. Toisaalta Harry on varmaan oikeassa siinä, että isä on vaikuttanut Crabben ja Goylen ja näiden vanhempien valintoihin. Molempien suvut ovat täynnä yksinkertaisia idiootteja. Isän mukaan heissä on silti kaksi selkeästi hyvää ominaisuutta: Yksi, he ovat isokokoisia ja kaksi, he ovat niitä harvoja, jotka ovat aina lojaaleja. Lisäksi he ovat tietenkin puhdasverisiä.
"Malfoy, olet tyhmä, jos luulet, että Voldemort voittaa tämän taistelun" Harry lisää kuiskaten ja kohottautuu seisomaan. Minä säpsähdän. Sitä nimeä ei saa sanoa, ellei halua kutsua Häntä paikalle kostamaan! Isä sanoo, että Häntä on kunnioitettava olemalla käyttämättä Hänen nimeään. Hän sanoo myös, että jos Harry ja Hän yhdistäisivät voimansa, kukaan ei mahtaisi heille mitään. En ole varma, että pidän siitä ajatuksesta. Minusta olisi kiva, jos minullakin olisi joku mahdollisuus valtaan. Ehkä jos Harry yhdistäisikin voimansa minun kanssani...
"Mikä hätänä, Malfoy? Pelkäätkö isäsi mestaria? Eikö isäsikin pelkää häntä?", hän kysyy ilkkuen ja hänen vihreät silmänsä välkkyvät inhasti. Vihastuessaan hänen silmänsä ovat kummallisen samankaltaiset Kalkaroksen mustien silmien kanssa. Viime kesänä professori kävi pahasti kierroksilla sen jälkeen, kun minä kähvelsin hänen varastoistaan pullon totuusjuomaa ja juotin sitä hänelle hänen omilla syntymäpäivillään. Halusin tietää oliko hän koskaan ollut isän kanssa sängyssä. No, tietenkin hän oli. Kuultuaan tempauksestani, isä sanoi, että olisin päässyt helpommalla, jos olisin kysynyt sitä suoraan häneltä enkä Kalkarokselta. Niin varmaan – niin kuin hän ikinä puhuisi kanssani seksistä.
"Ei ole viisasta sanoa Hänen nimeään", minä mutisen punastuen. Minä en ole pelkuri, mutta hän saa minut tuntemaan itseni sellaiseksi. Hän on rohkea. Tyhmänrohkea, rohkelikon rohkea.
"Voldemort!" Harry huudahtaa vasten kasvojani. "Voldemort! V-O-L-D-E-M-O-R- T! VOLDEMORT!", hänen äänensä on kammottavan kuuluva. Pimeyden lordin on ihan pakko kuulla se! Ihan pakko! Hän tulee minä hetkenä ja tappaa nimensä pilkkaajat! Isä sanoo, että Hän on välillä vähän päästään vialla, mutta muuten kyllä ajaa aivan oikeaa asiaa.
"Juoskaa!", minä saan viimein jalat alleni ja huudan Crabben ja Goylen seuraamaan minua. Loppujunamatkan istun tiiviisti omassa vaunuosastossani ja mietin selvisikö Harry hengissä.
******