Title: Kaksintaistelu (heh, harhaanjohtava nimi)
Author: Minä taas
Pairing: Sirius/Snape
Rating: R (lopulta)
Genre: Drama
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa hahmot, TGM alustavan juonen ja erittäin suloisen Snape-vampyyrin
Summary: Snape on Dumbledoren armeijan vakooja, joka paljastuu ja jonka hengen Sirius pelastaa.
Warnings: Slash ja kliseinen tarina.
A/N: Snapella on tässä tarinassa työhuone muualla kuin ihan kellarikerroksessa, huomaat kyllä miksi. Typerää, tiedetään.
1.
Musta, suuri ja takkuinen koira nuuski innokkaasti märkää nurmikkoa Rääkyvän röttelön läheisyydessä. Se oli saanut kuonoonsa vainun siitä, että se oli lähellä etsimäänsä ja se kiihdytti vauhtiaan välittämättä kylmästä sateesta, joka kasteli sen turkin läpimäräksi. Se oli ollut ulkona jo tuntikausia, mutta se ei ollut antanut periksi, ja nyt se oli saavuttamassa palkintonsa. Dumbledore olisi siihen tyytyväinen, etenkin jos sen etsintäkohde olisi yhä hengissä. Hajujälki, jota koira seurasi tuli hetki hetkeltä selvemmäksi kunnes se erotti edessään ruohikossa lojuvan pienen mustan liikkumattoman mytyn. Se oli löytänyt etsimänsä. Se nuuskaisi myttyä varovasti kuin peläten, että se voisi puraista. Mytty vaikutti kuitenkin elottomalta, joten koira töytäisi sitä kokeeksi kevyesti kuonollaan. Vieläkään ei tapahtunut mitään. Koira päästi hiljaisen ja turhautuneen ulvaisun ja nuolaisi sitten myttyä lämpimällä kielellään. Nyt mytty päästi ilmoille kimeän onnettoman vinkaisun ja yritti räpistellä liikkeelle, mutta ei onnistunut siinä. Koira nuolaisi myttyä vielä toisen kerran ja otti sen sitten sen vastusteluista huolimatta varovasti hampaidensa väliin. Se juoksi niin kovaa kuin pystyi kohti Tylypahkan linnaa.
Tylypahkan lähettyville päästyään koira pysähtyi, laski pienen saaliinsa maahan ja muutti muotonsa mieheksi, joka oli omalla karulla tavallaan komea ja joka oli nuoreen ikäänsä nähden kohtuuttomasti kärsinyt. Sirius Musta vilkaisi vaistomaisesti nopeasti ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ollut nähnyt häntä. Hän veti harmaan huomiota kiinnittämättömän viittansa hupun kasvojensa suojaksi. Oli aamun varhainen hetki eikä ketään näkynyt missään, mutta Sirius oli varma, että Tylypahkassa oli muutamia ihmisiä valveilla. Dumbledore ei ollut halunnut antaa hänelle lupaa osallistua etsintäretkeen, koska hän oli tällä hetkellä lainsuojaton, mutta hän oli puhunut vanhan velhon ympäri sanoen, että hänen koirankuononsa oli tällaisissa tapauksissa erittäin hyödyllinen.
Sirius kumartui nostamaan maahan laskemansa mytyn. Se oli pienikokoinen lepakko ja se vapisi hänen kädessään. Toinen sen siivistä näytti pahasti vaurioituneelta, kuin sen päälle olisi tallattu jalalla ja Sirius mietti, miten se oli kyennyt lentämään niin pahasti vammautuneena.
"Mutta sinähän olet aina ollutkin sitkeää laatua, ja mikäs pahan tappaisi", hän sanoi lepakolle teeskennellyn leppoisasti kietoessaan harmaan kaulaliinansa sen lämmikkeeksi ja lähtiessään nopeasti liikkeelle. "Kestä vielä hetki niin pääset matami Pomfreyn täysihoitoon ja hän juottaa sinulle niin paljon verta kuin ikinä haluat. Mutta varokin, jos yrität puraista minun sormeani!", hän jatkoi kepeää jutusteluaan astuessaan pääoville johtaville portaille ja loikkiessaan ne kiireellä ylös. Lepakko vinkaisi korviasärkevän surkeasti ja sen pieni ruumis tärisi entistä rajummin. Sen mustat silmät tuijottivat kärsivännäköisinä Siriusta.
"Löysitkö hänet...?" Minerva McGarmiwan kiihtynyt ääni kantautui Siriuksen korviin heti, kun hän astui ovesta sisään ja rohkelikkotuvan johtaja juoksi käytävästä häntä vastaan. Siriuksen ei tarvinnut vastata, sillä McGarmiwa pystyi pian itsekin näkemään, mitä hän kantoi kädessään. He kiiruhtivat yhdessä kohti sairastupaa. "Pomfrey on ollut jo pitkään valmiudessa. Me olimme Albuksen kanssa jo melkein luopuneet toivosta..." McGarmiwa sanoi rikkoen hetken kestäneen hiljaisuuden ja Sirius kuuli hänen äänessään hienoisen värinän, joka sai hänet mietteliääksi. Kumman puolesta tämä yleensä rauhallinen ja ilmeetön nainen oli enemmän huolissaan, Dumbledoren vai Snapen?
"En olisi koskaan uskonut sanovani tätä hänestä, mutta hän on melkein suloinen." Sirius sanoi osoittaen hieman ivailevat, hieman hämmästelevät sanansa lepakolle, joka vinkaisi jälleen valittavasti, mutta Sirius oli tällä kertaa kuulevinaan sen äänessä ärtyneen sävyn. Se sai hänet hienoisesti hymyilemään ja varmistumaan lepakon henkilöllisyydestä.
"Sirius!" McGarmiwa torui häntä vihaisesti, mutta Sirius ei ehtinyt vastata siihen mitään, sillä he olivat juuri saavuttaneet sairastuvan.
*******
Saman päivän iltana Sirius oli yhä Tylypahkassa. Hän oli viettänyt päivän tunnit Dumbledoren salaisessa huoneessa, joka oli varta vasten suunniteltu salajärjestön kokoontumisille. Sen kalustukseen kuului suuri puolikuun muotoinen pöytä, pehmustetut tuolit, muutama erittäin leveä sohva ja niin suuri takka, että ihminen olisi mahtunut siihen seisomaan. Kaikki esineet huoneessa olivat samanväristä sinistä kuin Dumbledoren tavallisesti yllään pitämä kaapu. Sirius hieraisi silmiään unisena. Hän oli nukkunut huoneen leveimmällä sohvalla monta tuntia, mutta hän tunsi itsensä edelleen väsyneeksi. Sen sijaan, että olisi heittäytynyt takaisin pitkäkseen sohvalle, hän kuitenkin päätti pysytellä valveilla ja käyttää hyväkseen huoneen valmista tarjoilua. Hän nappasi pöydälle asetetusta lasikulhosta mehukkaannäköisen omenan. Hän istui sohvalle, otti itselleen rennon asennon ja haukkasi omenaansa juuri kun takan viereen ilmestyi äänettömästi aukko. Sirius hivutti vaistomaisesti kätensä taikasauvansa kahvalle tumman hahmon astuessa sisälle.
"Severus." Hän sitten sanoi tunnistaessaan hitaasti liikkuvan hahmon. Hän nielaisi alas kurkustaan suustaan ulos pyrkivän kehotuksen istuutua. Snape oli kalpea ja näytti kävelevän varovasti, mutta Sirius tiesi, että tämä ainoastaan hermostuisi hänen neuvoistaan tai kehotuksistaan. "Näytät jo paljon paremmalta." Hän lausui sen sijaan välinpitämättömän kuuloisella äänellä ja maiskutti omenaansa suussaan. Snape mutisi vastaukseksi jotakin, joka saattoi olla kiitos, mutta josta Sirius ei voinut olla varma. "Muut eivät saavu vielä hetkeen, joten suosittelen, että maistat..." Sirius aloitti mahdollisimman kohteliaaseen ja kevyeen sävyyn, mutta ei päässyt lauseessaan pitemmälle.
"Sinä olet ilmeisen tietämätön tosiasioista, Musta." Snape tuhahti hänelle väheksyvästi pysähtyen takan viereen seisomaan. Hänen mustat silmänsä kiiluivat omituisesti. "Minä olen ainoastaan puolivampyyri, en tarvitse ihmisverta hengissä pysymiseen." Hän valisti Siriusta samaan tyyliin kuin tavallisesti opetetaan vähä-älyistä lasta ja Sirius tunsi ärtymyksensä nopeasti heräävän.
"Etkö tosiaan? Sinähän olet aina ollut pahimmanlaatuinen verenimijä! Ehkä minun olisi sittenkin pitänyt jättää sinut kuolemaan!" Hän murahti vastaukseksi ja haukkasi vihaisesti uuden palan omenastaan.
"Ehkä sinun tosiaan olisi pitänyt." Snape sihahti hiljaa katsoen jonnekin etäisyyteen. "Minä en pyytänyt sinua pelastamaan minua."
"Pyydän anteeksi, että tein sen. Olisihan minun pitänyt arvata, ettet sinä olisi siitä kiitollinen." Sirius ivaili, laski puoliksi syödyn omenansa sohvan edessä olevalle pienelle lasipöydälle ja kohottautui jaloilleen. Hänen silmänsä katsoivat uhkaavina Snapea. "Mutta ei hätää, voin viedä sinut takaisin sinne, mistä sinut löysin ja teloa sinut samaan kuntoon! Teen sen itse asiassa ilomielin!" Hän jatkoi teennäisesti virnistäen ja tähtäsi taikasauvallaan suoraan kohti Snapen nenää. Snapen taikasauva puolestaan osoitti kohti Siriuksen leukaa ja hänen kalpeat kasvonsa vääristyivät raivosta.
"Et tule koskaan onnistumaan, Musta!" Hän kuiskasi kiihtyneenä. "Olet unohtanut, ettei sinulla enää ole Potteria suojelemassa sinua!"
"Vihjailetko, että minä olisin pelkuri?" Siriuksen silmien pupillit laajenivat suuriksi ja hänen poskensa punehtuivat vihaisesti. Hän otti nopean harppauksen kohti Snapea, joka seurasi hänen liikkeitään pieni epämiellyttävä virnistys huulillaan.
"Voin sanoa sen suoraankin, jos se on tarpeellista." Snape kuiskasi pehmeästi ja hänen äänensä kuulosti melkein hyväntuuliselta, kun hän jatkoi. "Sinä olit niin rohkea ja toimintavalmis, kun Potter oli seurassasi, mutta rehelliseen mies miestä vastaan kaksintaisteluun sinä et olisi uskaltautunut."
"Tarkista muistisi, Severus, se on vuosien varrella alkanut pahasti reistailla!" Sirius huusi malttinsa menettäneenä ja hänen äänensä värisi. "Sinähän olit erikoistunut hyökkäämään takaapäin Jamesin kimppuun! Se tuskin oli reilua taistelua!" Hänen sanansa saivat Snapen värähtämään ja pusertamaan taikasauvaansa tiukemmin kädessään. Tämän hymy hyytyi.
"Kuinka sinä kehtaat tulla kertomaan minulle, mikä on reilua ja mikä ei?! Sinä ja hän olitte aina kimpussani! Kaksi yhtä vastaan! Oliko se mielestäsi reilua? Olisiko minun pitänyt sietää teidän pilkantekoanne ja nöyryytyksiänne maksamatta yhtäkään niistä takaisin?! Vaikka sitten hyökkäämällä takaapäin!" Snapen ääni kasvoi kovemmaksi jokaisen hänen lausumansa sanan jälkeen ja kun hän pääsi loppuun, hänen äänensä oli jo suoraa huutoa.
"Sinä aloitit sen!" Sirius puuskahti, vaikka jokin tunne, joka muistutti etäisesti syyllisyyttä, verhosi ja tyynnytti hänen raivoaan.
"Ei, James aloitti sen eikä hänellä ollut siihen mitään syytä!" Snape sähisi eikä vaivautunut peittelemään puheessaan kuuluvaa katkeruutta.
"Hän ei pitänyt sinusta, koska sinä olit ällöttävän..." Sirius aloitti puolustaakseen edesmennyttä ystäväänsä, mutta Snape keskeytti hänet
"...rasvatukkainen? Koukkunenäinen? Kalpeakasvoinen? Omituinen? Niin, hänellä todella oli hyvät syynsä ja hän kyllä muisti pitää minut aina ajan tasalla niistä!" Hänen silmissään paloi vaarallinen tuli, mutta hänen kasvonsa olivat nyt vitivalkoiset. Sirius ei vastannut mitään. Hän muisteli kouluvuosiaan ja palaset loksahtelivat hänen päänsä sisällä paikoilleen. Snapen kasvojen sairaalloinen kalpeus, ihon ja hiusten rasvaisuus, mieltymys pimeyteen ja syrjään vetäytyminen. Sirius ei ollut koskaan vaivautunut pohtimaan syitä noiden asioiden takana. Hän oli ensisilmäyksellä päättänyt, että Snape oli ääliö ja sillä selvä. Hänelle kaikki oli ollut vain hauskanpitoa kohtelunsa ansaitsevan uhrin kustannuksella. Snape oli ollut epäsuosittu, töykeä ja paha suustaan. Se oli tehnyt yhteenotot sitäkin antoisammiksi.
"Sehän oli pelkkää koululaisten leikkiä!" Sirius puolustautui liian ylpeänä myöntämään, että hänessä oli kenties ollut jotain syytä. Snapen huulet puristuivat tiukaksi verettömäksi viivaksi ja hänen katseensa hehkui raivoa.
"Sinulle se ehkä olikin! Sinulla ei ollut aavistustakaan millaista se oli..." Hän aloitti kiukkuisesti, mutta hänen puheensa hiljeni nopeasti ja katkesi sitten kokonaan. Hänen taikasauvaa pitelevä kätensä kohosi hänen otsalleen ja hän painoi äkkiä silmänsä kiinni. Hänen hengityksensä kulki rahisten sisään ja ulos. Sen rytmi oli liian kiivas, ja Siriuksen kiivaus laantui. Hän ei ollut mikään sairaanhoitaja, mutta Remuksen kuukausittaiset sairasjaksot olivat opettaneet hänelle paljon. Hän tiesi milloin ihmisen voimat olivat lopussa ja hän tarttui Snapea ronskisti vasemmasta käsivarresta.
"Jatketaan tappeluamme myöhemmin. Nyt sinun täytyy istuutua...", hän sanoi rauhallisemmin ja aikoi johdattaa Snapen sohvan luo, mutta tämä tempaisi itsensä irti hänen otteestaan.
"En tarvitse apuasi!" Snape ärähti ja otti askeleen eteenpäin, mutta hänen oikea jalkansa petti hänen allaan ja hän olisi kaatunut suoraan kasvoilleen ellei Sirius olisi ehtinyt estää sitä. Hän sai kiinni Snapen hartioista juuri ajoissa.
"Remuksen eduksi on sanottava, ettei hän ole koskaan ollut yhtä uppiniskainen kuin sinä." Hän mutisi itsekseen kiertäessään kätensä tämän vyötärön ympäri. Snape pysyi kerrankin vaiti ja Sirius puolittain raahasi, puolittain kantoi hänet sen saman sohvan luo, jolla oli itse aiemmin torkkunut. "Pyysikö Dumbledore tosiaan sinua olemaan läsnä kokouksessa?" Hän kysyi epäluuloisena laskiessaan Snapen alas. Ei ollut Dumbledoren tapaista riskeerata kenenkään terveyttä edes tärkeän asian vuoksi.
"Ei, hän vain sattui mainitsemaan siitä käydessään sairastuvalla pari tuntia sitten." Snape myönsi hieman nolostuneeseen sävyyn nojautuessaan raskaasti sohvan selkänojaa vasten silmät suljettuina. Hän puristi edelleen taikasauvaansa oikeassa kädessään.
"Ja sinä arvelit, että sinun läsnäolosi olisi välttämätöntä?" Sirius kysyi ajatellen, että se olisi ollut hänelle niin tyypillistä. Snape oli aina ollut utelias ja yrittänyt ottaa selvää kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän ei näyttänyt siinä suhteessa muuttuneen vuosien mittaan, mutta Sirius ei voinut olla hämmästelemättä kuinka aseettomalta ja heikolta hän vaikutti.
"Vointini oli aivan hyvä, kun lähdin sairastuvalta." Snape murahti selitykseksi ja vilkaisi Siriusta lyhyesti ennen kuin sulki uudelleen silmänsä. "En ottanut huomioon, että kohtaisin sinut." Hän jatkoi voimattomalla äänellä, joka kuulosti tutulta Siriuksen korvissa. Se oli vanhan ja väsyneen miehen ääni, samankaltainen kuin hänen omansa niinä aikoina, kun muistot Azkabanista ja ankeuttajista kiusasivat häntä.
"Joten kaikki onkin minun syytäni?" Sirius kysyi ärtyen uudestaan, mutta Snape ei tuntunut kuulevan häntä. Hän sanoi jotain, mikä yllätti Siriuksen kokonaan.
"Minä epäonnistuin tänään." Tappion karvas sävy kaikui niin selkeänä hänen muutoin hiljaisissa sanoissaan, että se järkytti Siriuksen. "Minä vihaan epäonnistumista, Sirius." Snape jatkoi ja hetken hänen huulensa vapisivat niin kovasti, että Sirius pelkäsi hänen purskahtavan itkuun.
"Mitä tapahtui?" Hän kysyi varovasti istuutuessaan Snapen viereen sohvalle ja tarttuessaan kesken jääneeseen omenaansa jotain tehdäkseen. Snape huokaisi.
"Arvioin väärin paikkani ja he huomasivat läsnäoloni." Hän vastasi ääni täynnä itseinhoa. "Nyt olen täysin hyödytön." Sirius ei voinut sen kuullessaan olla päästämättä lyhyttä haukahdusta muistuttavaa naurahdusta ja läimäyttämättä häntä kevyesti reiteen.
"Tervetuloa kerhoon." Hän toivotti äänessään sekä hilpeyttä että katkeruutta. Snape loi häneen pitkän ja pohtivan silmäyksen ennen kuin tuhahti tyytymättömästi.
"Unohdin, että sinut on suljettu siihen taloon. Miten sen siivous muuten etenee?" Hän kysyi tunkien samalla taikasauvansa takaisin viittansa taskuun. Sirius haukkasi viimeisen palan omenastaan kasvoillaan erittäin hapan ilme.
"Hitaasti. Talo on täynnä suojaavia loitsuja, jotka estävät minua hankkiutumasta eroon tavaroista, joista vanhempani pitivät." Hän vastasi ja hävitti omenanrankansa pienellä taikasauvansa pyöräytyksellä.
"Kai sentään hankkiuduit eroon siitä epäilyttävästä kotitontusta?" Snape alkoi toipua ja saavuttaa takaisin totuttua kaikkea halveksivaa äänensävyään, mutta Siriuksesta tuntui, että jokin oli silti pysyvästi muuttunut. Hänen oli otettava puheeksi asia, joka vaivasi häntä.
"En vielä." Hän mutisi välinpitämättömäksi ja yskähti sitten käteensä yrittäessään saada sanotuksi, mitä oli aikonut. Snape katsoi häntä kulmiaan ivallisesti kohottaen, mutta ei pannut väliin yhtäkään terävää huomautusta.
"Olen pahoillani niistä kouluaikojen piloista." Sirius sanoi melkein kuiskaten, mutta pitäen silmänsä koko ajan Snapessa. Snapen suu mutristui eikä hän vastannut mitään pitkään aikaan. Hänen mustat silmänsä tuijottivat tyhjinä jonnekin Siriuksen pään ohi ja hän näytti Siriuksesta hyvin haavoittuvalta. Etäisesti juuri sellaiselta, jolta Remus oli näyttänyt heidän ystävyytensä alkuaikoina ennen kuin oli saanut lisää itseluottamusta. "Severus?"
"Minulla ei ole siihen mitään sanottava." Snape ärähti lopulta ja Sirius kohottautui ylös sohvalta. Hän tunsi olonsa kumman levottomaksi ollessaan huoneessa kahden Snapen kanssa.
"Me voisimme edes yrittää tulla toimeen keskenämme." Hän sanoi sävyisästi. Jos joku olisi eilispäivänä sanonut hänelle, että hän tänään yrittäisi tehdä sovintoa Snapen kanssa, hän olisi nauranut puhujalle päin naamaa. Hän ravisti päätään hämmästellen.
"Kenties me voisimme..." Snape mutisi. "Jos sinä et uskaltaudu kaksintaisteluun kanssani." Hän lisäsi haastavasti ja Sirius pyörähti nopeasti takaisin häneen päin.
"Sano aika ja paikka, niin voit olla varma, että minä tulen." Hän ilmoitti kuuluvalla ja itsevarmalla äänellä, joka ei jättänyt epäselväksi sitä tosiasiaa, että hän oli valmis vastaamaan kaikkiin hänelle annettuihin haasteisiin. Snapen huulet kääntyivät hänelle tyypilliseen pieneen ylimieliseen virnistykseen.
"Rääkyvä Röttelö, täsmälleen kolmen kuukauden kuluttua tästä hetkestä."
*******
Author: Minä taas
Pairing: Sirius/Snape
Rating: R (lopulta)
Genre: Drama
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa hahmot, TGM alustavan juonen ja erittäin suloisen Snape-vampyyrin
Summary: Snape on Dumbledoren armeijan vakooja, joka paljastuu ja jonka hengen Sirius pelastaa.
Warnings: Slash ja kliseinen tarina.
A/N: Snapella on tässä tarinassa työhuone muualla kuin ihan kellarikerroksessa, huomaat kyllä miksi. Typerää, tiedetään.
1.
Musta, suuri ja takkuinen koira nuuski innokkaasti märkää nurmikkoa Rääkyvän röttelön läheisyydessä. Se oli saanut kuonoonsa vainun siitä, että se oli lähellä etsimäänsä ja se kiihdytti vauhtiaan välittämättä kylmästä sateesta, joka kasteli sen turkin läpimäräksi. Se oli ollut ulkona jo tuntikausia, mutta se ei ollut antanut periksi, ja nyt se oli saavuttamassa palkintonsa. Dumbledore olisi siihen tyytyväinen, etenkin jos sen etsintäkohde olisi yhä hengissä. Hajujälki, jota koira seurasi tuli hetki hetkeltä selvemmäksi kunnes se erotti edessään ruohikossa lojuvan pienen mustan liikkumattoman mytyn. Se oli löytänyt etsimänsä. Se nuuskaisi myttyä varovasti kuin peläten, että se voisi puraista. Mytty vaikutti kuitenkin elottomalta, joten koira töytäisi sitä kokeeksi kevyesti kuonollaan. Vieläkään ei tapahtunut mitään. Koira päästi hiljaisen ja turhautuneen ulvaisun ja nuolaisi sitten myttyä lämpimällä kielellään. Nyt mytty päästi ilmoille kimeän onnettoman vinkaisun ja yritti räpistellä liikkeelle, mutta ei onnistunut siinä. Koira nuolaisi myttyä vielä toisen kerran ja otti sen sitten sen vastusteluista huolimatta varovasti hampaidensa väliin. Se juoksi niin kovaa kuin pystyi kohti Tylypahkan linnaa.
Tylypahkan lähettyville päästyään koira pysähtyi, laski pienen saaliinsa maahan ja muutti muotonsa mieheksi, joka oli omalla karulla tavallaan komea ja joka oli nuoreen ikäänsä nähden kohtuuttomasti kärsinyt. Sirius Musta vilkaisi vaistomaisesti nopeasti ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ollut nähnyt häntä. Hän veti harmaan huomiota kiinnittämättömän viittansa hupun kasvojensa suojaksi. Oli aamun varhainen hetki eikä ketään näkynyt missään, mutta Sirius oli varma, että Tylypahkassa oli muutamia ihmisiä valveilla. Dumbledore ei ollut halunnut antaa hänelle lupaa osallistua etsintäretkeen, koska hän oli tällä hetkellä lainsuojaton, mutta hän oli puhunut vanhan velhon ympäri sanoen, että hänen koirankuononsa oli tällaisissa tapauksissa erittäin hyödyllinen.
Sirius kumartui nostamaan maahan laskemansa mytyn. Se oli pienikokoinen lepakko ja se vapisi hänen kädessään. Toinen sen siivistä näytti pahasti vaurioituneelta, kuin sen päälle olisi tallattu jalalla ja Sirius mietti, miten se oli kyennyt lentämään niin pahasti vammautuneena.
"Mutta sinähän olet aina ollutkin sitkeää laatua, ja mikäs pahan tappaisi", hän sanoi lepakolle teeskennellyn leppoisasti kietoessaan harmaan kaulaliinansa sen lämmikkeeksi ja lähtiessään nopeasti liikkeelle. "Kestä vielä hetki niin pääset matami Pomfreyn täysihoitoon ja hän juottaa sinulle niin paljon verta kuin ikinä haluat. Mutta varokin, jos yrität puraista minun sormeani!", hän jatkoi kepeää jutusteluaan astuessaan pääoville johtaville portaille ja loikkiessaan ne kiireellä ylös. Lepakko vinkaisi korviasärkevän surkeasti ja sen pieni ruumis tärisi entistä rajummin. Sen mustat silmät tuijottivat kärsivännäköisinä Siriusta.
"Löysitkö hänet...?" Minerva McGarmiwan kiihtynyt ääni kantautui Siriuksen korviin heti, kun hän astui ovesta sisään ja rohkelikkotuvan johtaja juoksi käytävästä häntä vastaan. Siriuksen ei tarvinnut vastata, sillä McGarmiwa pystyi pian itsekin näkemään, mitä hän kantoi kädessään. He kiiruhtivat yhdessä kohti sairastupaa. "Pomfrey on ollut jo pitkään valmiudessa. Me olimme Albuksen kanssa jo melkein luopuneet toivosta..." McGarmiwa sanoi rikkoen hetken kestäneen hiljaisuuden ja Sirius kuuli hänen äänessään hienoisen värinän, joka sai hänet mietteliääksi. Kumman puolesta tämä yleensä rauhallinen ja ilmeetön nainen oli enemmän huolissaan, Dumbledoren vai Snapen?
"En olisi koskaan uskonut sanovani tätä hänestä, mutta hän on melkein suloinen." Sirius sanoi osoittaen hieman ivailevat, hieman hämmästelevät sanansa lepakolle, joka vinkaisi jälleen valittavasti, mutta Sirius oli tällä kertaa kuulevinaan sen äänessä ärtyneen sävyn. Se sai hänet hienoisesti hymyilemään ja varmistumaan lepakon henkilöllisyydestä.
"Sirius!" McGarmiwa torui häntä vihaisesti, mutta Sirius ei ehtinyt vastata siihen mitään, sillä he olivat juuri saavuttaneet sairastuvan.
*******
Saman päivän iltana Sirius oli yhä Tylypahkassa. Hän oli viettänyt päivän tunnit Dumbledoren salaisessa huoneessa, joka oli varta vasten suunniteltu salajärjestön kokoontumisille. Sen kalustukseen kuului suuri puolikuun muotoinen pöytä, pehmustetut tuolit, muutama erittäin leveä sohva ja niin suuri takka, että ihminen olisi mahtunut siihen seisomaan. Kaikki esineet huoneessa olivat samanväristä sinistä kuin Dumbledoren tavallisesti yllään pitämä kaapu. Sirius hieraisi silmiään unisena. Hän oli nukkunut huoneen leveimmällä sohvalla monta tuntia, mutta hän tunsi itsensä edelleen väsyneeksi. Sen sijaan, että olisi heittäytynyt takaisin pitkäkseen sohvalle, hän kuitenkin päätti pysytellä valveilla ja käyttää hyväkseen huoneen valmista tarjoilua. Hän nappasi pöydälle asetetusta lasikulhosta mehukkaannäköisen omenan. Hän istui sohvalle, otti itselleen rennon asennon ja haukkasi omenaansa juuri kun takan viereen ilmestyi äänettömästi aukko. Sirius hivutti vaistomaisesti kätensä taikasauvansa kahvalle tumman hahmon astuessa sisälle.
"Severus." Hän sitten sanoi tunnistaessaan hitaasti liikkuvan hahmon. Hän nielaisi alas kurkustaan suustaan ulos pyrkivän kehotuksen istuutua. Snape oli kalpea ja näytti kävelevän varovasti, mutta Sirius tiesi, että tämä ainoastaan hermostuisi hänen neuvoistaan tai kehotuksistaan. "Näytät jo paljon paremmalta." Hän lausui sen sijaan välinpitämättömän kuuloisella äänellä ja maiskutti omenaansa suussaan. Snape mutisi vastaukseksi jotakin, joka saattoi olla kiitos, mutta josta Sirius ei voinut olla varma. "Muut eivät saavu vielä hetkeen, joten suosittelen, että maistat..." Sirius aloitti mahdollisimman kohteliaaseen ja kevyeen sävyyn, mutta ei päässyt lauseessaan pitemmälle.
"Sinä olet ilmeisen tietämätön tosiasioista, Musta." Snape tuhahti hänelle väheksyvästi pysähtyen takan viereen seisomaan. Hänen mustat silmänsä kiiluivat omituisesti. "Minä olen ainoastaan puolivampyyri, en tarvitse ihmisverta hengissä pysymiseen." Hän valisti Siriusta samaan tyyliin kuin tavallisesti opetetaan vähä-älyistä lasta ja Sirius tunsi ärtymyksensä nopeasti heräävän.
"Etkö tosiaan? Sinähän olet aina ollut pahimmanlaatuinen verenimijä! Ehkä minun olisi sittenkin pitänyt jättää sinut kuolemaan!" Hän murahti vastaukseksi ja haukkasi vihaisesti uuden palan omenastaan.
"Ehkä sinun tosiaan olisi pitänyt." Snape sihahti hiljaa katsoen jonnekin etäisyyteen. "Minä en pyytänyt sinua pelastamaan minua."
"Pyydän anteeksi, että tein sen. Olisihan minun pitänyt arvata, ettet sinä olisi siitä kiitollinen." Sirius ivaili, laski puoliksi syödyn omenansa sohvan edessä olevalle pienelle lasipöydälle ja kohottautui jaloilleen. Hänen silmänsä katsoivat uhkaavina Snapea. "Mutta ei hätää, voin viedä sinut takaisin sinne, mistä sinut löysin ja teloa sinut samaan kuntoon! Teen sen itse asiassa ilomielin!" Hän jatkoi teennäisesti virnistäen ja tähtäsi taikasauvallaan suoraan kohti Snapen nenää. Snapen taikasauva puolestaan osoitti kohti Siriuksen leukaa ja hänen kalpeat kasvonsa vääristyivät raivosta.
"Et tule koskaan onnistumaan, Musta!" Hän kuiskasi kiihtyneenä. "Olet unohtanut, ettei sinulla enää ole Potteria suojelemassa sinua!"
"Vihjailetko, että minä olisin pelkuri?" Siriuksen silmien pupillit laajenivat suuriksi ja hänen poskensa punehtuivat vihaisesti. Hän otti nopean harppauksen kohti Snapea, joka seurasi hänen liikkeitään pieni epämiellyttävä virnistys huulillaan.
"Voin sanoa sen suoraankin, jos se on tarpeellista." Snape kuiskasi pehmeästi ja hänen äänensä kuulosti melkein hyväntuuliselta, kun hän jatkoi. "Sinä olit niin rohkea ja toimintavalmis, kun Potter oli seurassasi, mutta rehelliseen mies miestä vastaan kaksintaisteluun sinä et olisi uskaltautunut."
"Tarkista muistisi, Severus, se on vuosien varrella alkanut pahasti reistailla!" Sirius huusi malttinsa menettäneenä ja hänen äänensä värisi. "Sinähän olit erikoistunut hyökkäämään takaapäin Jamesin kimppuun! Se tuskin oli reilua taistelua!" Hänen sanansa saivat Snapen värähtämään ja pusertamaan taikasauvaansa tiukemmin kädessään. Tämän hymy hyytyi.
"Kuinka sinä kehtaat tulla kertomaan minulle, mikä on reilua ja mikä ei?! Sinä ja hän olitte aina kimpussani! Kaksi yhtä vastaan! Oliko se mielestäsi reilua? Olisiko minun pitänyt sietää teidän pilkantekoanne ja nöyryytyksiänne maksamatta yhtäkään niistä takaisin?! Vaikka sitten hyökkäämällä takaapäin!" Snapen ääni kasvoi kovemmaksi jokaisen hänen lausumansa sanan jälkeen ja kun hän pääsi loppuun, hänen äänensä oli jo suoraa huutoa.
"Sinä aloitit sen!" Sirius puuskahti, vaikka jokin tunne, joka muistutti etäisesti syyllisyyttä, verhosi ja tyynnytti hänen raivoaan.
"Ei, James aloitti sen eikä hänellä ollut siihen mitään syytä!" Snape sähisi eikä vaivautunut peittelemään puheessaan kuuluvaa katkeruutta.
"Hän ei pitänyt sinusta, koska sinä olit ällöttävän..." Sirius aloitti puolustaakseen edesmennyttä ystäväänsä, mutta Snape keskeytti hänet
"...rasvatukkainen? Koukkunenäinen? Kalpeakasvoinen? Omituinen? Niin, hänellä todella oli hyvät syynsä ja hän kyllä muisti pitää minut aina ajan tasalla niistä!" Hänen silmissään paloi vaarallinen tuli, mutta hänen kasvonsa olivat nyt vitivalkoiset. Sirius ei vastannut mitään. Hän muisteli kouluvuosiaan ja palaset loksahtelivat hänen päänsä sisällä paikoilleen. Snapen kasvojen sairaalloinen kalpeus, ihon ja hiusten rasvaisuus, mieltymys pimeyteen ja syrjään vetäytyminen. Sirius ei ollut koskaan vaivautunut pohtimaan syitä noiden asioiden takana. Hän oli ensisilmäyksellä päättänyt, että Snape oli ääliö ja sillä selvä. Hänelle kaikki oli ollut vain hauskanpitoa kohtelunsa ansaitsevan uhrin kustannuksella. Snape oli ollut epäsuosittu, töykeä ja paha suustaan. Se oli tehnyt yhteenotot sitäkin antoisammiksi.
"Sehän oli pelkkää koululaisten leikkiä!" Sirius puolustautui liian ylpeänä myöntämään, että hänessä oli kenties ollut jotain syytä. Snapen huulet puristuivat tiukaksi verettömäksi viivaksi ja hänen katseensa hehkui raivoa.
"Sinulle se ehkä olikin! Sinulla ei ollut aavistustakaan millaista se oli..." Hän aloitti kiukkuisesti, mutta hänen puheensa hiljeni nopeasti ja katkesi sitten kokonaan. Hänen taikasauvaa pitelevä kätensä kohosi hänen otsalleen ja hän painoi äkkiä silmänsä kiinni. Hänen hengityksensä kulki rahisten sisään ja ulos. Sen rytmi oli liian kiivas, ja Siriuksen kiivaus laantui. Hän ei ollut mikään sairaanhoitaja, mutta Remuksen kuukausittaiset sairasjaksot olivat opettaneet hänelle paljon. Hän tiesi milloin ihmisen voimat olivat lopussa ja hän tarttui Snapea ronskisti vasemmasta käsivarresta.
"Jatketaan tappeluamme myöhemmin. Nyt sinun täytyy istuutua...", hän sanoi rauhallisemmin ja aikoi johdattaa Snapen sohvan luo, mutta tämä tempaisi itsensä irti hänen otteestaan.
"En tarvitse apuasi!" Snape ärähti ja otti askeleen eteenpäin, mutta hänen oikea jalkansa petti hänen allaan ja hän olisi kaatunut suoraan kasvoilleen ellei Sirius olisi ehtinyt estää sitä. Hän sai kiinni Snapen hartioista juuri ajoissa.
"Remuksen eduksi on sanottava, ettei hän ole koskaan ollut yhtä uppiniskainen kuin sinä." Hän mutisi itsekseen kiertäessään kätensä tämän vyötärön ympäri. Snape pysyi kerrankin vaiti ja Sirius puolittain raahasi, puolittain kantoi hänet sen saman sohvan luo, jolla oli itse aiemmin torkkunut. "Pyysikö Dumbledore tosiaan sinua olemaan läsnä kokouksessa?" Hän kysyi epäluuloisena laskiessaan Snapen alas. Ei ollut Dumbledoren tapaista riskeerata kenenkään terveyttä edes tärkeän asian vuoksi.
"Ei, hän vain sattui mainitsemaan siitä käydessään sairastuvalla pari tuntia sitten." Snape myönsi hieman nolostuneeseen sävyyn nojautuessaan raskaasti sohvan selkänojaa vasten silmät suljettuina. Hän puristi edelleen taikasauvaansa oikeassa kädessään.
"Ja sinä arvelit, että sinun läsnäolosi olisi välttämätöntä?" Sirius kysyi ajatellen, että se olisi ollut hänelle niin tyypillistä. Snape oli aina ollut utelias ja yrittänyt ottaa selvää kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän ei näyttänyt siinä suhteessa muuttuneen vuosien mittaan, mutta Sirius ei voinut olla hämmästelemättä kuinka aseettomalta ja heikolta hän vaikutti.
"Vointini oli aivan hyvä, kun lähdin sairastuvalta." Snape murahti selitykseksi ja vilkaisi Siriusta lyhyesti ennen kuin sulki uudelleen silmänsä. "En ottanut huomioon, että kohtaisin sinut." Hän jatkoi voimattomalla äänellä, joka kuulosti tutulta Siriuksen korvissa. Se oli vanhan ja väsyneen miehen ääni, samankaltainen kuin hänen omansa niinä aikoina, kun muistot Azkabanista ja ankeuttajista kiusasivat häntä.
"Joten kaikki onkin minun syytäni?" Sirius kysyi ärtyen uudestaan, mutta Snape ei tuntunut kuulevan häntä. Hän sanoi jotain, mikä yllätti Siriuksen kokonaan.
"Minä epäonnistuin tänään." Tappion karvas sävy kaikui niin selkeänä hänen muutoin hiljaisissa sanoissaan, että se järkytti Siriuksen. "Minä vihaan epäonnistumista, Sirius." Snape jatkoi ja hetken hänen huulensa vapisivat niin kovasti, että Sirius pelkäsi hänen purskahtavan itkuun.
"Mitä tapahtui?" Hän kysyi varovasti istuutuessaan Snapen viereen sohvalle ja tarttuessaan kesken jääneeseen omenaansa jotain tehdäkseen. Snape huokaisi.
"Arvioin väärin paikkani ja he huomasivat läsnäoloni." Hän vastasi ääni täynnä itseinhoa. "Nyt olen täysin hyödytön." Sirius ei voinut sen kuullessaan olla päästämättä lyhyttä haukahdusta muistuttavaa naurahdusta ja läimäyttämättä häntä kevyesti reiteen.
"Tervetuloa kerhoon." Hän toivotti äänessään sekä hilpeyttä että katkeruutta. Snape loi häneen pitkän ja pohtivan silmäyksen ennen kuin tuhahti tyytymättömästi.
"Unohdin, että sinut on suljettu siihen taloon. Miten sen siivous muuten etenee?" Hän kysyi tunkien samalla taikasauvansa takaisin viittansa taskuun. Sirius haukkasi viimeisen palan omenastaan kasvoillaan erittäin hapan ilme.
"Hitaasti. Talo on täynnä suojaavia loitsuja, jotka estävät minua hankkiutumasta eroon tavaroista, joista vanhempani pitivät." Hän vastasi ja hävitti omenanrankansa pienellä taikasauvansa pyöräytyksellä.
"Kai sentään hankkiuduit eroon siitä epäilyttävästä kotitontusta?" Snape alkoi toipua ja saavuttaa takaisin totuttua kaikkea halveksivaa äänensävyään, mutta Siriuksesta tuntui, että jokin oli silti pysyvästi muuttunut. Hänen oli otettava puheeksi asia, joka vaivasi häntä.
"En vielä." Hän mutisi välinpitämättömäksi ja yskähti sitten käteensä yrittäessään saada sanotuksi, mitä oli aikonut. Snape katsoi häntä kulmiaan ivallisesti kohottaen, mutta ei pannut väliin yhtäkään terävää huomautusta.
"Olen pahoillani niistä kouluaikojen piloista." Sirius sanoi melkein kuiskaten, mutta pitäen silmänsä koko ajan Snapessa. Snapen suu mutristui eikä hän vastannut mitään pitkään aikaan. Hänen mustat silmänsä tuijottivat tyhjinä jonnekin Siriuksen pään ohi ja hän näytti Siriuksesta hyvin haavoittuvalta. Etäisesti juuri sellaiselta, jolta Remus oli näyttänyt heidän ystävyytensä alkuaikoina ennen kuin oli saanut lisää itseluottamusta. "Severus?"
"Minulla ei ole siihen mitään sanottava." Snape ärähti lopulta ja Sirius kohottautui ylös sohvalta. Hän tunsi olonsa kumman levottomaksi ollessaan huoneessa kahden Snapen kanssa.
"Me voisimme edes yrittää tulla toimeen keskenämme." Hän sanoi sävyisästi. Jos joku olisi eilispäivänä sanonut hänelle, että hän tänään yrittäisi tehdä sovintoa Snapen kanssa, hän olisi nauranut puhujalle päin naamaa. Hän ravisti päätään hämmästellen.
"Kenties me voisimme..." Snape mutisi. "Jos sinä et uskaltaudu kaksintaisteluun kanssani." Hän lisäsi haastavasti ja Sirius pyörähti nopeasti takaisin häneen päin.
"Sano aika ja paikka, niin voit olla varma, että minä tulen." Hän ilmoitti kuuluvalla ja itsevarmalla äänellä, joka ei jättänyt epäselväksi sitä tosiasiaa, että hän oli valmis vastaamaan kaikkiin hänelle annettuihin haasteisiin. Snapen huulet kääntyivät hänelle tyypilliseen pieneen ylimieliseen virnistykseen.
"Rääkyvä Röttelö, täsmälleen kolmen kuukauden kuluttua tästä hetkestä."
*******