Star Craft - maailman tarkkojen tapahtumien tunteminen ei ole oleellista tämän tarinan juonenkäänteiden seuraamiseksi, sillä minulla on paha tarve selittää liiankin kanssa, ja tarina ei ole sidoksissa niihin kuin löyhästi.
Lyhyesti mainittakoot: Tarina sijoittuu Koprulu-sektoriin. Sarah Kerriganin johtamat zergit ovat tällä hetkellä galaksin mahtavin voimatekijä lyötyään Charin planeetalla käydyssä suuressa taistelussa arkivihollisensa terraanit ja protossit. Arcturus Mensgskin johtama terraanien liittouma Terran Dominion (TD) ja maapallolta sektoriin lähetetty UED:n laivasto ovat lähes täydellisesti tuhottuja. Kolmas alueen suurista terraaniryhmittymistä, Raynorin samoojat, ei osallistunut Charin taisteluun, muttei varsinaisesti kukoistakaan nykytilanteessaan.
Sisällissodan partaalla keikkunut protossien kansa joutui jättämään kotimaailmansa Aiurin zergien hyökättyä planeetalle. Suuri osa kansasta on evakuoitu Shakurasin planeetalle. Protossien sotavoimat ovat sekä vähäiset että hajanaiset.
Tämän tarinarääpäleen päähenkilöt edustavat laivastoa, jonka maapalloa hallitseva UED (United Earth Directorate) lähetti Koprulu-sektoriin perustamaan kivijalan uudelle UED:n hallinnoimalle sotilasmahdille. Tehtävään kuului komento siitä, että alueella jo olevat terraanien liittoumat tuli tuhota tai alistaa sekä vastarintaa tekevät zergit ja protossit eliminoida. UED:n laivasto epäonnistui tavoitteessaan ja tuli lähes kokonaisuudessaan tuhotuksi sodan loppumetreillä Charin taistelussa. Vain pieni osa laivastosta kyseenalaisti UED:n käskyt ja jätti amiraali Gerard Durandin ja tämän johtoaluksen Kefeuksen johdolla muun laivaston välttäen samalla täpärästi tuhoutumisensa. Tämä on tuon kapinoineen ja taistelusta paenneen joukkion tarina.
Jim Raynor, Sarah Kerrigan, Arcturus Mengsk, Fenix, Zeratul ja maailma yleensä ovat Blizzardin tuotoksia. Alexei ja Gerard ovat lainanneet Blizzardin hahmoilta vain etunimensä.
Otan mielelläni vastaan niin kommentteja kuin kysymyksiäkin, jos moisia ilmaantuu. :)
Kommodori Alexei Shikov oli nostanut jalkansa taktiikkapöydälle ja torkkui komentotuolissa raskaasti hengittäen. Mies oli vetänyt koppalakkinsa kasvojensa suojaksi ja avannut asetakkinsa ylimmät kauluksennapit. Komentosillalla oli hämärää ja hiljaista: vain nuori tietokoneen eteen asettunut naiskersantti suoritti päivystysvuoroaan. Hän vilkaisi välillä Alexeihin kuin kysyen, mutta ei herättänyt kommodoria.
Alexei liikahti tuolillaan ja haki hetken parempaa asentoa. Hän hätkähti kuitenkin hereille kuullessaan takanaan olevien automaattiovien käyvän. Mekaanisen sihahduksen saattelemana huoneeseen astuvan henkilön täytyi olla laivueamiraali Gerard Durand, sillä kukaan muu ei käyttänyt pientä komentohyttiä komentosillan kupeessa.
"Gerard", Alexei lausahti ja kiirettä pitämättä korjasi jalkansa taktiikkapöydältä. Gerard harppoi huoneeseen moitteettoman siistissä asetakissaan ja yrmeän näköisenä. Päivystävä kersantti nousi ylös ja kohotti kätensä tehdäkseen kunniaa.
"Anna olla", Gerard murahti ja huitaisi naiselle ärtyneesti kädellään. Nainen istahti nolostuneen näköisenä takaisin tuoliinsa.
"Sinäkään et saa unta?" Alexei kysäisi huvittuneena. Gerardin suupielet nytkähtivät ja amiraalin kasvojen kireät juonteet lientyivät hieman.
"En. Minuun otettiin yhteyttä viestinalukselta." Alexei huoahti, laski koppalakkinsa pöydälle ja alkoi hitaasti hieroa ohimoitaan. Päivä oli alkanut juuri mennä kokolailla päin helvettiä.
"Huonoja uutisia?" hän kysyi varovasti. Gerard päästi myöntyvän äännähdyksen samalla kun yhdellä ainoalla rivakalla kädenliikkeellä tyhjensi taktiikkapöydän sille lasketuista esineistä. Amiraali avasi nopeasti Van Saran erämaaplaneettaa kuvaavan hologrammin pöydän ylle ja vilkaisi Alexeihin alta kulmiensa.
Alexei huokasi ja kumartui noukkimaan hattuaan pöydän alta.
"Van Sara?" hän kysyi väsyneesti.
"Sepä hyvinkin", Gerard lausahti tietokoneen luoman hologrammin tarkkuutta säädellen. Hän keskitti kuvan tarkastelemaan Alexeille hyvin tuttua punaisen hiekan peittämää louhikkoerämaata, jonka mukaan myös itse planeetta oli saanut nimensä. Van Saran autiomaa oli näännyttävä taistelumaasto, jonka petollisuus oli koitunut monen varomattoman joukkueenjohtajan kohtaloksi laumasodan aikana. Huhuttiin edelleen, että jossakin hehkuvan punaisen hiekan alla oli kymmeniä tuhansia zergeja, horroksessa, odottamassa. Jopa Gerard oli kyseenalaistanut ehdotuksen siirtää suuri sotilasjoukko tutkimaan ja valmistelemaan planeettaa tukikohdaksi ja mahdolliseksi siirtokunnaksi.
Vaihtoehtoja ei ollut kuitenkaan tarjolla tungokseksi asti: Laumasodan jälkeen suurin osa sektorin planeetoista oli zergien miehittämiä, ja loput elinkelpoiset tai edes helposti puolustettavat maailmat päätyisivät ennen pitkää joko protossien tai Arcturus Mengskin joukkojen tukikohdiksi. Van Sara vaikutti toimivalta vaihtoehdolta - kolholta, luotaantyöntävältä ja hankalalta - mutta toteuttamiskelpoiselta heidän nykyisillä resursseillaan. Punainen erämaaplaneetta oli kuitenkin yllättänyt epäluuloiset kesyttäjänsä iloisesti.
Alexei siirsi silmänsä takaisin hologrammiin. Van Saran hiekkaerämaa peitti suuren osan planeetasta, vain eteläisellä pallonpuoliskolla oli joitakin yksinäisiä vuoristojen ja kitukasvuisten metsälaikkujen peittämiä alueita. Siellä oli myös Foxhole 1, puoliksi piiskaavaan hiekkasateeseen hautautuneena. Tukikohdan bunkkerien pyöreät kupolit kohosivat erämaata vasten, ja Alexei miltei saattoi kuulla mielessään korttipeliinsä uppoutuneen päivystyspartion manaukset. Hän oli viettänyt koulutusjaksollaan melkoisesti aikaa bunkkereissa merijalkaväen kanssa, ja oppinut sinä aikana enemmän käytännön taistelusta kuin koskaan. Bunkkereiden takana tuuleen järkähtämättöminä nojasi noin kymmenen raskaampaa piiritystankkia. Golianth-kävelijät oli siirretty talleihin, sillä niiden nivelosat eivät kestäneet hiekkamyrskyjen jatkuvaa riepotusta. Tästä syystä myös siivekkeelliset ohjustornit oli jätetty rakentamatta. Puolustuslinja oli uhmakkaan näköinen, joskin Alexein silmään vielä kovin ohut. Viimeisen piiritystankin takaa erottuivat parakkien ja komentokeskuksen muodot. Vielä niiden takana pilkotti todellinen syy tukikohdan läsnäoloon planeetalla. Vanian laakson Vespene-kaasuesiintymä oli yksi suurimmista Saran tähtijärjestelmässä koskaan nähdyistä. Se oli riskin arvoinen. Jalostamon oli määrä valmistua kuukauden sisällä ja sen jälkeen kerääminen alkaisi.
Hologrammi särähti, kun Gerard työnsi sormensa kuvajaisen läpi ja pysäytti sen Foxholen puolustuslinjan kohdalle.
"Hyökkäys tuli tänä aamuna koillisesta", hän sanoi ja siirsi sormeaan Van Saran hiekkalakeuksien suuntaan. "Se torjuttiin hyvin helposti. McKinney sanoi sen vaikuttaneen enemmän tiedusteluluontoiselta tunnustelulta kuin todelliselta yritykseltä vallata tukikohtaa tai jalostamoa."
"Zergit?" Alexei varmisti. Hän tunsi epätoivon hiipivän hitaasti sisimpäänsä. Tämä oli huono uutinen, todella huono.
"Se tässä on kummallisinta", Gerard lausahti. Amiraali näytti tuskastuneelta kiertäessään pöydän ympäri ja pyytäessään tietokonetta avaamaan jotain henkilökohtaisesta postistaan. Van Saran hologrammin viereen aukesi värjyvä ja heikkolaatuinen kuvatiedosto. Kuva näytti otetun yhden puolustusbunkkerin tähtäysluukun kautta kiikarikameralla - etäisyydestä kertovat numerot vilkkuivat otoksen alalaidassa suurina, vihreinä pisteinä. 822 metriä.
"Protosseja?" Alexei kysyi yllättyneenä. Helottavan kuuman auringonsäteiden alla seisoi kuusi hahmoa. Ne olivat eittämättä protosseja: pitkiä, jänteviä ja hoikkia olentoja helposti tunnistettavissa kullan ja sinisen värisissä sotisovissaan. Kaksi protosseista oli sytyttänyt suojapukujensa käsivarsien plasmaterät, jotka näyttivät kuumaa ja punaista hiekkaa vasten lähes jäänsinisiltä.
"Niin. Tämä tuli melkoisena yllätyksenä", Gerard myönsi. He olivat hetken hiljaa.
"Luulin, että..."
"Niin minäkin", Gerard töksäytti. Alexei käänsi katseensa uudelleen valokuvaan kuin toivoen löytävänsä selityksen tilanteeseen rakeisina kameraan piirtyviä protossihahmoja tuijottamalla. Hänen ajatuksensa kävivät villeinä: Protossit olivat aina olleet ihmisille - tai terraaneille, kuten heitä tässä galaksinkolkassa kutsuttiin - arvoitus. Alexei oli itsekin nuorempana pitänyt eteeristä ja syvän uskonnollista kansaa kuin jonkinlaisina ikivanhojen arvojen ruumiillistumina; jaloina, periksiantamattomina, uhrautuvaisina, uskollisina. He olivat kaunista kansaa monella tavalla. Hän oli myös luullut, että heidän liittoumansa ja protossien välillä vallitsi löyhä aselepo. Heillä ei ollut aikaa nahistella toisiaan vastaan - ei nyt.
"Ehkäpä tämä on jonkinlainen yksittäinen ryhmittymä?" Alexei ehdotti. Hän vilkaisi kysyen Gerardiin, joka ei kuitenkaan sanonut hetkeen mitään.
"Ehkä." Gerardin ääni paljasti, ettei hän tällä hetkellä tiennyt mitä uskoa. Alexei oikaisi itsensä.
"No, se on varmaa, että tiedusteluretkeä seuraa suurempi hyökkäys. Mitä aiomme tehdä?" hän kysyi. Gerardin silmissä välähti. Hän käynnisti tietokoneen avulla taistelusimulaatiomallin, ja alkoi sijoittaa joukkoja puolustuslinjan tueksi määrätietoisena ja rauhallisena. Alexei tunsi - kuten aina Gerardin taktiikkapalavereita seuratessaan tai komentoja vastaanottaessaan - luottamusta. Gerard näytti tulevaa taistelukenttää järjestäessään ja joukkojen marssijärjestystä ja sijoittumista suunnitellessaan saavan jo muutenkin kunnioitettavaan 190 senttimetrin pituuteensa ainakin kymmenen senttiä lisää, ja hänen katseeseensa hiipi kuin huomaamatta häivähdys ovelaa hymyä. Alexei ymmärsi hyvin, miksi Gerard oli yksi koko laivaston ansioituneimmista ja arvovaltaisimmista sotajohtajista, jota pidettiin mestarillisena taktikkona. Amiraalin suunnitelmat olivat usein näennäisen yksinkertaisia, mutta sisälsivät jonkun ennen hyödyntämättömän elementin, viimeisen ässän hihassa. Hän käytti taitavasti hyväkseen maastoja, joukkojensa erikoiskykyjä ja joskus myös vihollista tavalla, joka oli yllättänyt lukemattomat vastustajat ja toisinaan omatkin joukot vuosien aikana. Ja mikä parasta - tai pahinta toisten mielestä - miehellä oli tämän lisäksi myös tinkimätön kunniantaju, eikä Gerardin tapaista ollut koskaan hylätä joukkojaan tai antaa katteettomia lupauksia miehilleen. Gerard todella uskoi asiaansa, itseensä ja joukkojensa kyvykkyyteen. Nämä seikat yhdessä kuivakan huumorintajun kanssa olivat tehneet suoraselkäisestä amiraalista pidetyn hahmon myös rivimiesten keskuudessa. Gerardin alaisten luottamus ja usko amiraalinsa kyvykkyyteen oli saanut konkreettisimman mahdollisen todisteen puoli vuotta sitten, kun Gerardin johdolla pieni osa terraanien valloituslaivastosta oli kapinoinut ja irtautunut UED:n komennosta. Alexei oli seurannut riemuissaan ja häkeltyneenä sivusta, kuinka kymmenet alukset olivat empimättä liittyneet Gerardin mukaan tämän uskallettua sanoa ääneen sen, mitä he kaikki olivat ajatelleet jo kuukausia. Sota oli hävitty. Heidän käskynsä olivat olleet järjettömiä, ja ilman Gerardin masinoimaa kapinayritystä zergit olisivat tuhonneet heistä jokaisen.
Alexei käänsi huomionsa takaisin hologrammiin. Gerard näkyi aikovan miehittää raskaasti puolustuslinjan koillis- ja länsipäätä ja oli lisännyt tämän lisäksi jalostamolle oman Goliath-kävelijöistä ja liekinheitinyksiköistä koostuvan vartionsa. Lääkintäyksiköt, joita oli aivan liian vähän, hän oli sijoittanut huoltotunneleihin bunkkereiden välillä.
"Haluan, että menet ryhmäsi kanssa alas ja virität myös muutamia räjähteitä näihin koordinaatteihin. Se on eräänlainen takaovi. Yksi niistä ainakin", Gerard lisäsi lopuksi.
"Haluat lähettää aaveet alas?" Alexei kysyi. Hän silmäili hajamielisesti koordinaatit läpi ja totesi niihin pääsemisen olevan pitkän aavikkopatikoinnin takana. Tehtävä veisi ainakin puolitoista vuorokautta.
"Teillä on suurin mahdollisuus onnistua tehtävällä. Sen lisäksi minulla on omituinen, kalvava tunne koko asiasta. Jokin on pielessä. Jokin protossien hyökkäyksessä ei täsmää, mutten osaa sanoa mikä."
"Totta. Ne häiritsevät minuakin. Yleensä protossit ovat paljon suoraviivaisempia. Tämä", Alexei osoitti hologrammivalokuvaan. "Tämä ei vain tunnu kuuluvan yhteen sen kanssa, mitä olen protosseista oppinut."
Gerard hymyili.
"Tätä minä tarkoitan. Teillä aaveilla on silmää yksityiskohdille, yhteen sopimattomille pienille palasille. Haluan saada teidän raporttinne paikasta."
Alexei virnisti vinosti.
"Ketä muita lähtee alas?"
"Raynor on luvannut antaa omia miehiään, jottei laivastomme puolustusvalmius vaarannu. Sinä olet tehtävän johdossa."
"Ymmärretty. Lähtöaika?"
"Suurin osa joukoista siirtyy alas huomisen ja ylihuomisen aikana. Sinun ryhmäsi menee viimeisenä viikon päästä ja tulee ylös ensimmäisenä. Pääosa lähettämistämme joukoista jää Van Saralle. Puolustuslinja on nyt aivan liian kapea", Gerard totesi.
"Hyvä päätös. Zergien aktiivisuus Saran tähtijärjestelmässä on lisääntynyt. En halua heitä etuovellemme ilman järeää vastaanottoa", Alexei nyökäytti.
"Pidämme taktiikkapalaverin vielä huomenna aamulla. Raynor liittyy seuraamme. Yhdeksältä komentohytillä", Gerard totesi. Hänen ajatuksensa näyttivät askartelevan edelleen puolustuslinjan rakentamisessa. Hänen äänessään oli hajamielinen sävy, kun hän kääntyi ja lähti kulkemaan komentohytille päin holokansiota kädessään sormeillen.
Alexei haukotteli leveästi ja vilkaisi kelloaan. Viisi tuntia. Hän ehtisi vielä hyvin nukkua hetken.
"Alexei", Gerardin ääni tavoitti kommodorin, kun tämä asetteli huolella koppalakkia silmiensä peitoksi ja kaivautui syvemmälle tuoliin.
"Gerard?"
"Sinulla on hytti tuota varten. Kersantti Dawesin ei tarvitse kuunnella rohinaasi", Gerard totesi hajamielisesti. Hänen seuraavat sanansa lähes hukkuivat oven mekaaniseen sihahdukseen. "Huomenna yhdeksältä. Asianmukaisesti pukeutuneena. Silitä takkisi. Se on kammottava."
Alexei kampesi itsensä kyynärpäiden varassa jalkeille ja kohautti irvistäen olkiaan kersantti Dawesille, jonka huulilla karehti ohut hymy naisen kääntyessä takaisin asejärjestelmien kalibrointinäytön pariin.
"Kommodori!"
Alexei säpsähti ja refleksinomaisesti työnsi kätensä eteenpäin pysäyttäen sulkeutuvat hissin pariovet. Hän kurottui eteenpäin, kurkisti hissin ovesta ja tavoitti miltei heti katseellaan käytävää pitkin puolijuoksuun pyrähtäneen naisen. Huutaja ei ollut hänen yllätyksekseen komentosillalle jäänyt kersantti Dawes, vaan täysin vieraalta näyttävä siviiliasuinen nuori nainen. Alexei tunsi useimmat Kefeuksella palvelevista sotilaista ja ylläpidossa työskentelevistä siviileistä, muttei kyennyt kaivamaan naisen nimeä tai toimenkuvaa esille mielestään. Huoahtaen hän luovutti ja jäi odottamaan, että nainen pääsi lähemmäs.
"Kommodori Shikov", nainen puuskahti hissin ovien eteen pysähtyessään ja vetäen henkeä. "Olen yrittänyt tavoittaa teitä joka puolelta."
Alexei huomasi nyt naisen henkilökortin tämän rintapielessä ja tunsi olonsa hetken aikaa ansaan jääneeksi eläimeksi. Perhana. Gerard oli maininnut, että ylilääkäri Howes oli siirtynyt alas Van Saralle ja jättänyt lääkinnän tohtori Gemma Stantonin osaaviin käsiin. Stanton oli lähettänyt hänelle viimeisen viikon aikana neljä viestiä ja kuusi soittopyyntöä, ja Alexei oli jo kokonaisen päivän kestäneen hiljaisuuden jälkeen ehtinyt toivoa naisen ymmärtäneen jättää hänet rauhaan.
"Huomenta, tohtori", Alexei toivotti. Hän teki vastentahtoisesti tilaa naisen työntyessä hissiin ja jäädessä tuijottamaan häntä taistelunhaluisesti.
"Olen yrittänyt ottaa teihin yhteyttä", Stanton sanoi. Nainen mulkoili häneen ruskeat silmät ärtymyksestä palaen. Alexei väisti katseen ja keskittyi tuijottamaan viattomasti hissin säätöpaneelia.
"Olen kovin kiireinen", hän vastasi vältellen. Hissillä tuntui kestävän ikuisuuksia lähteä kiipeämään ylöspäin kohti miehistön majoitustiloja. Vaikka nainen oli Alexeita runsaasti pienikokoisempi, hän onnistui tekemään läsnäolonsa häkellyttävän selkeäksi pelkän kiukkuisen puhinansa voimalla.
"Ryhmänne vuositarkastukset ovat edelleen suorittamatta", Stanton sanoi kiertelemättä. Alexei tiesi sen, mutta mutristi suutaan mietteliäästi hetken aikaa ja kohautti sitten olkiaan anteeksipyytävästi.
"Ne joutuvat odottamaan hetken. Olemme lähdössä tehtävälle…", Alexei aloitti rykäisten.
"Puhuin amiraali Durandin kanssa äsken", Stanton ilmoitti. Alexei nielaisi. Hemmetti, nainenhan osasi pelata.
"Hän oli sitä mieltä, että loittoryhmien jokaisen jäsenen tulee olla käynyt standarditarkastuksessa ennen siirtymistä Van Saralle. Otin vapauden järjestää lääkintään teille ja ryhmällenne varauksen huomenna aamupäivästä rutiiniharjoituksienne ohessa."
Alexei harkitsi hetken vaihtoehtojaan, mutta nyökkäsi lopulta alistuneesti. Hän ei halunnut aiheuttaa Gerardille yhtään enempää harmaita hiuksia kuin oli tarpeen. Stanton vilkaisi häneen, ja kiukkuinen juonne naisen siroilla kasvoilla lientyi. Nainen epäröi selkeästi hetken.
"Ymmärrän kyllä, että aaveille tarkastukset ovat… raskaita. Sanokaa vain, jos millään lailla voin tehdä ryhmänne olon helpommaksi. Unilääkkeet käsittääkseni tekevät jälkiseuraamuksista helpompia."
Alexei vilkaisi naiseen tarkemmin yllättyneenä tämän äkillisestä kädenojennuksesta. Kiihtymyksen puna oli laskenut naisen poskilta, ja hän näytti äkkiä miltei pahoittelevalta hissin seinää vasten nojautuessaan. Nuoren lääkärin katseen pohjalla oli vilpitöntä halua ymmärtää ja auttaa.
"Unilääkitys on hyvä. Ryhmäni on kokenut myös kipulääkityksen tason aiemmin riittämättömäksi", hän töksäytti lopulta.
"Pidän huolta siitä, että asia korjataan", Stanton vastasi heti. Hän vilkaisi Alexeihin kysyvästi, ja mies nyökäytti.
"Pidetään sitä sitten sovittuna."
Kaksikko seisoi hetken aikaa hiljaa vieretysten.
"Herätitkö todella Gerardin keskellä yötä tätä varten?" Alexei lopulta kysyi huvittuneena. Gerardin aamuäreys oli laivaston keskuudessa jo jonkinlaisen kestovitsin maineessa, eikä Alexei itse lähestynyt amiraalia koskaan ennen kahdeksan aamuharjoituksia kuin pakottavan asian kanssa. Stanton vilkaisi häneen harkiten.
"En. Olen kuitenkin varma, että hän olisi samaa mieltä kanssani."
Hidas hymy levisi naisen kasvoille. Alexei virnisti päätään pudistellen. Hitto, kohta hänen täytyisi alkaa pitää tästä naisesta.
"Piste sinulle. "
Hissi pysähtyi kolahtaen määränpääkerrokseensa. Alexei pujahti viileään käytävään ja nyökkäsi hymyillen Stantonille, joka jatkoi matkaansa vielä alakerran lääkintään.
"Hyvää yötä", lääkäri toivotti. Hän sipaisi punaista otsatukkaansa pois silmiltä. "Ryhmänne on hyvissä käsissä", hän vakuutti hissin ovien kelautuessa kiinni.
Alexei nyökkäsi.
"Tiedän."