Kyseessä on siis ensimmäinen ficci jonka julkaisen, ja mielestäni tämä paritus tarvitsee enemmän rakkautta vaikka "hieman" outo onkin. ^^'' Noh..toivottavasti tykkäätte..

Olisin kiitollinen palautteesta~

En toki omista mitään~

Kaupungin huolettoman hälinän ja kirkkaiden valojen loisteen takaa, syrjäiselt kujalta ihmisten hauskanpitoa katseli hiljaa tumma hahmo, erityisesti tietty nuorta italialaista tarkkaillen.
Tämä nuorukainen tuntui kiinnostavan pitkä venäläismiestä paljonkin.

Nuorukaisen nimi oli Lovino Vargas.

Pitkällä huivilla varustettu mies oli tarkkaillut kyseistä henkilöä jo pidemmän aikaa.

Hänellä oli suunnitelma.

Hitaasti venäläinen lähestyi nuorempaa italialaista, joka ei huonoksi onnekseen tätä tuntunut huomaavan. Päästyään pienikokoisemman miehen taakse, venäläinen kohotti mukanaan olleen putken, iskien sillä italialaisen tajuttomaksi.

Lovino ei todellakaan ollut odottanut, ett joku hiipisi hänen taakseen ja sitten kaikki pimenisi. Ei todellakaan. Eik hän myöskään pitänyt siitä , että herättyään hän löysi itsensä pimeäst , kosteasta paikasta, kylmä, hieman limaista kiviseinää vasten roikkumasta, kahlittuna. Lovino vilkuilu ympärilleen, mikä kuitenkin osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi, sillä se laukaisi jomottavan kivun hänen päässään, eikä hän edes nähnyt kunnolla hämärässä tilassa, missä hän ikinä sitten olikaan.

Hän säpsähti kuullessaan hiljaiset askeleet, jotka tuntuivat liikkuvan lähemmäs. Tilanne alkoi näyttää lievästi sanottuna epämiellyttävältä Lovinon suhteen kun kylmä, kova putki iskeytyi jälleen häntä päin. Lovino äännähti hiljaa kivusta, kohottaen katseensa yläs vain kohdatakseen venäläisen Ivan Braginskin lempeän hymyn. Lovino tuijotti miestä valmiiksi pelokkaana, yrittäen kuitenkin säilyttää viileän olemuksensa. Tämäkin yritys kuitenkin epäonnistui kun seuraava isku putkesta osui häneen.

Iskun voima sai nuoren, heikon italialaisen parahtamaan kivusta. Venäläinen tuntui vähät välittävän tummahiuksisen pojan tuskista, tosin nyt pitkä mies hylkäsi armaan putkensa hetkeksi, vain repiäkseen Lovinon napitettavan paidan riekaleiksi ja täten pois suojaamasta pojan sileää, virheetöntä ihoa.

Ivan siirtyi suurehkon hyllyn luo, sen sisältöä mietteliäästi tutkien, samalla kun Lovino vilkuili miehen suuntaan pelokkaasti. Pian venäläinen palasi hyllyn luota mukanaan kapea esine, joka myös piiskana tunnettiin. Lovino tuijotti esinettä hiljaa hieman kalveten. Lovino puri hampaansa tiukasti yhteen, jottei hän olisi parahtanut kivusta kun piiskan ensimmäiset iskut sivalsivat hänen paljasta rintaansa, jättäen jälkeens ikävän punaisia juovia. Näky tuntui miellyttävän venäläistä, mutta hän halusi lisää. Lisää kipua, tuskaa ja kärsimystä. Hän halusi kuulla uhrinsa huutavan tuskasta, anelevan armoa ja lopulta henkäisevän viimeisen kerran, ennen ikuista untaan..
Ivan halusi nähdä uhriensa silvotut ruumiit..hän halusi katsella niitä kuin ne olisivat laadukkainta taidetta, tarkinta maalaustyötä ja kauneinta hiljaisuuden kuiskintaa. Tuskanhuudot olivat kuin kauneinta musiikkia hänen korvilleen, musiikkia jota hän vannoi voivansa kuunnella vaikka sitten loputtomiin. Kaikki tämä kiihotti venäläistä suunnattomasi. Mutta tämä uhri oli erilainen. Se ei päästänyt ääntäkään. Se jos mikä ärsytti Ivania, ja sai tämän sivaltamaan uhriaan piiskalla yhä uudelleen ja uudelleen - tuloksetta.

Yritän saada seuraavan luvun aikaan mahdollisimman nopeasti~ Se tosin riippuu siitä millaisen vastaanoton tämä saa. o3o;

..voi eiih..tämä jäi kauhean lyhyeksiih..anteeksi ;3; Paperilla se näytti pidemmältä o3o;

~ Fry