Salaisuus
Minulla on likainen salaisuus. Häpeän sitä ja pelkään, että se paljastuu. Minä, Harry Potter olen likainen! Tunnen suurta himoa Dobbyyn, kun hän käy luonani. En tiedä on tunne molemminpuolinen, olisi paljon helpompaa jos olisi.
Viimeksi kun olin ollut Dobbyn seurassa, niin minun oli melkein vaikea peitellä kiihottumiseni. Hermione ja Ron olivat huomanneet oudon käyttäytymiseni, mutta eivät keksineet sille syytä. Onneksi. Nimittäin minut olisi leimattu täysin sairaaksi ja inhottavaksi, eikä kukaan olisi halunnut olla kanssani enää.
Päätän ottaa itseäni niskasta kiinni ja kysyä Dobbylta jos hän suostuisi yhteen lihalliseen nautintoon. Tietenkin tonttu suostuisi, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta silti pieni osa aivoistani toivoo että Dobby ei suostuisi.
Kutsun Dobbyn paikalle oleskeluhuoneeseen, jossa ei ole ketään muuta kuin minä. Hän tulee heti. Hän tekee melkein mitä vain vuokseni.
'Kutsuitte minua herra Potter!' Dobby lausuu juhlallisesti.
'Öh tuota noin…' sanat takertuvat kurkkuuni.
'Mitä nyt Harry? Oletko sinä kunnossa? Näytät kalpealta?' kysyy Dobby huolestuneena.
'Ei minulla mikään ole. Jospa voisimme istua alas hetkeksi', sanon ja tunnen hirveää syyllisyyttä siitä, mitä pyydän tontulta kohta.
'Harry kai tiedät, että teen mitä vain vuoksesi!' sanoo Dobby minulle istahdettuaan pienelle jakkaralle.
'Tietenkin. Minä vain… Katsos kun… Olen viime aikoina tuntenut…' sanon, mutta en pysty jatkamaan enempää.
'Voit kertoa minulle, en hämmästy, en suutu.'
'Haluan sinua' pärskähdän vähän liiankin nopeasti.
'Anteeksi kuinka? Nyt en ymmärrä?' ihmettelee Dobby.
'Haluan sinua sillä lihallisella tavalla.'
Dobbyn silmät laajenevat. Nyt ne näyttävät kuin keilapalloilta.
'Sehän on varsin imartelevaa', lausuu Dobby ujosti ja punastuu hiukan.
'Mutta et tiedä kuinka väärin se on', ajattelen.
'Tuota… Tiedätkö miten sitä tehdään?' kysyn.
'Tirkistelin silloin ennen vanhaan Narcissaa ja Luciusta. Kyllä minä jotain tiedän', sanoo Dobby itsevarmasti, mutta värähtää sitten. Hänen tekee vieläkin mieli satuttaa itseään, jos loukkaa entisiä isäntiään jotenkin.
'Siirtyisimmekö peittoni alle?' kysyn ujosti ja tunnen silti itseni likaiseksi ja syylliseksi.
'Miten Harry-Herra haluaa!' vinkaisee Dobby ja katoaa.
Juoksen makuusaliin ja näen Dobbyn valmiina sängyllä odottaen minua.
Istahdan hänen viereensä ja käyn makuulleni. Dobyy pinkaisee päälleni ja painaa huulensa omiani vasten.
'Voi jestas, olen odottanut tätä', ajattelen ja vastaan suudelmaan eläimellisesti.
Työnnän Dobbya kevyesti poispäin ja katson häntä silmiin. Ne näyttävät niin kauniilta.
'En halua pakottaa sinua mihinkää', sanon ja katson Dobbya surullisesti.
'Minä suostuin omasta tahdostani. Olen vapaa kotitonttu', vastaa Dobby.
'Hyvä on.'
Nostan Dobbyn syliini ja vetäisen peiton päällemme. Himoni saa vallan. En tunne syyllisyyttä, en mitään muuta kuin tyydytystä ja himoa. Kadun tätä varmasti myöhemmin, mutta nyt sillä ei ole väliä. On vain minä ja Dobby, eikä kukaan häiritse meitä.