Iso Ruma Varoitus: tämä fikki on täydellistä ja sataprosenttista teiniroskaa. Voit hävittää sen koneesi näytöstä painamalla takaisin-nappulaa selaimen ikkunasta, mutta aivojesi muistilokeroista tuskin koskaan. Lisävaroitus niille herkille, joiden mielestä serkusten välinen suhde on insestiä: älkääpä lukeko.
A/N: Olen täysin tietoinen siitä, että tämä fikki on puhdasta teiniroskaa ja tulee tuskin koskaan samaan ainuttakaan review'tä, mutta väliäkös sillä. Ne muutamat, jotka ovat valmiita myrkyttämään aivonsa ja ilmoittamaan minulle siitä review'n muodossa, saavat virtuaalisen keksin. :D Tämä on siis fikin osa 1/2, joten lisää aivojen myrkyttämistä on vielä tiedossa.
Lisähuomiona: tämä fikki sijoittuu aikajanalla Naruton ja Naruto Shippuudenin (Naruto part 1 ja part 2) väliseen aikaan, mutta ei oikeastaan sisällä spoilereita. Jotakin pientä voi vilahtaa, mutta ei mitään isoja rumia spoilerimörköjä. Ja sitten voisin vielä todeta sivulauseessa, että en satu omistamaan Narutoa, koska jos omistaisin, moni asia siinäkin show'ssa olisi eri tavalla. Tämän fikin kliseiset juonikuviot ja kuvaukset kyllä kuuluvat minulle, joten näpit irti niistä. Onnitteluni, jos jaksoit lukea nämäkin turhat author's notet.
Kaksi liljaa
- ensimmäinen osa -
by eishi (2007)
Hyuuga Nejillä oli paha ongelma.
Hän oli saanut vaarallisen päähänpinttymän siitä, että hän ja vain hän saisi lunastaa serkkunsa Hyuuga Hinatan ensisuudelman.
Säälittävää, outoa ja hieman pervoakin. Neji ei ollut oikeastaan edes ajatellut serkkuaan kovinkaan merkitsevästi Chuunin-kokeen jälkeen: Hinata oli ollut hänelle neutraali ihminen, siedettävä muttei mikään merkittävä. Hänen kanssaan oli ollut mukava toisinaan harjoitella, mukava syödä samassa pöydässä ja vaihtaa silloin tällöin muutama tyhjä sana. Ei sen enempää, ei sen vähempää.
Sitten oli tullut päivä, jolloin aurinko oli kimmallellut kauniisti horisontissa aamulla ja yhtä kauniisti illalla laskiessaan. Koko päivän Hyuuga Neji oli tuijottanut serkkunsa sinisenä sykkiviä hiuksia, valkoisina hohtelevia kauniita silmiä ja erityisesti tämän pehmeitä huulia. Kaunis auringonvalo, upeat varjostukset kasvoilla ja punasteleva hymy huulilla ja – hän oli ollut myytyä miestä.
Muuta hän ei sitten halunnutkaan Hinatalta. Nejille oli kertakaikkiaan yhdentekevää, mitä Hinatalle tapahtuisi sen jälkeen, kun hän oli saanut tämän ensisuudelman. Hinata saisi mennä naimisiin hyperaktiivisen Narutonsa kanssa ja hankkia kymmenen lasta, tai Konohan surullisenkuuluisa psykopaatti Uchiha Sasuke saisi tulla ja kidnapata hänet ja pakottaa vaimokseen ja saada yksitoista lasta hänen kanssaan, siitä Neji ei välittänyt vähääkään. Hänen ainoa kiinnostuksenkohteensa Hinatassa oli tämän ensisuudelma, ei mikään muu eikä mikään sen vähäisempi.
Säälittävää, outoa ja pervoa. Neji ei välittänyt. Väittelyissä itseään vastaan hän puolustautui aina sillä, että se olisi vain yksi ainoa, juma, yksi ainoa suudelma! Sitä paitsi hän olisi voinut lyödä vaikka vetoa, että kylän kaikilla muilla pojilla oli mielessään hieman rohkeampia suunnitelmia mitä hänen serkkuunsa tuli.
Hänellä oli kaksi viikkoa aikaa. Tasan kaksi viikkoa ennen kuin Hinata täyttäisi viisitoista. Neljätoista – ei, kolmetoista ja puoli päivää – ennen lokakuun kahdettakymmenettäseitsemättä, jolloin suku järjestäisi Hinatan viisitoistavuotissyntymäpäivät.
Itse päivä ei kuitenkaan ollut mikään takaraja. Aikaa olisi ollut vaikka loputtomasti, ellei...
Ellei se kirottu Inuzuka Kiba olisi iskenyt silmäänsä Hinataan.
Neji oli sattumalta kuullut pari päivää sitten harjoitellessaan metsässä, kun Kiba ja Shino olivat jutelleet keskenään vähän matkan päässä. Neji oli jatkanut harjoittelua, kunnes oli kuullut Hinatan nimen mainittavan, tullut uteliaaksi ja hiipinyt lähemmäksi. Kiba oli kerskunut suureen ääneen Shinolle, että aikoisi yllättää Hinatan tämän syntymäpäivänä ja viedä tämän ensisuudelman.
Nähtävästi jollain muullakin oli päähänpinttymä Hinatan ensisuudelmasta.
Joka tapauksessa Neji oli hiipinyt vähin äänin takaisin harjoittelupaikalleen ja jatkanut lyöntiharjoituksiaan tarpeettomalla voimalla, kunnes oli päättänyt, ettei antaisi Kiban voittaa häntä. Hän ei koskaan ollut muutenkaan pitänyt Kibasta erityisesti, sillä tämän komenteleva ja omituisen... koiramainen käytös ärsytti häntä. Kiban kerskunta oli kuitenkin ollut viimeinen pisara. Hän ei antaisi Kiban voittaa.
Oli vain pari ongelmaa, joita Neji ei ollut vieläkään pystynyt ratkaisemaan. Yksi: itse suudelma. Hän oli liioittelematta yrittänyt noin miljoonaa kertaa lähestyä Hinataa – harjoituksissa, ruokapöydässä, kun he joskus sattumalta olivat kahdestaan, oli yrittänyt osoittaa kiintymyksensä tarpeettomien lahjojen ja kohteliaan käytöksen muodossa – jumalat, hän oli yrittänyt. Hinata ei vain ymmärtänyt häntä. Harjoituksissa hän keskittyi liiaksi itse asiaan, lahjoihin hän ei ollut koskaan kiinnittänyt paljoakaan huomiota ja huitaisi Nejin kainolla hymyllään aina syrjään, jos tämä vain yrittikiin sanoa hänelle jotakin. Nejin oli pakko myöntää, että hänen ujosta serkustaan oli tullut perhepiirissä huomattavasti rohkeampi, välillä jopa röyhkeä. Toisinaan hän vain kaipasi niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin Hinata oli ollut hiljaa ja paikallaan kotonakin. Silloin hänen olisi ollut helpompi vain tarttua Hinataan ja suudella tätä.
Ongelma numero kaksi oli hänen perheensä. Vaikkei Neji ajatellutkaan, että yksi suudelma johtaisi mihinkään muuhun, suku saattaisi ajatella. Suhtautumistapoja oli ainoastaan kaksi: joko koko suku suuttuisi verisesti, ajaisi hänet maanpakoon tai keksisi jonkin muun rangaistuksen tai vaihtoehtoisesti ilahtuisi ikihyviksi, kun ylä- ja alahuoneen riidat saataisiin viimeinkin sovituksi kahden nuoren rakastavaisen muodossa, tyyliä Romeo ja Julia. Neji ei osannut päättää, kumpi olisi ollut parempi vaihtoehto. Miksei hänen sukunsa voisi vain kohauttaa olkapäitään, olla huomaamatta yhtikäs mitään tai suhtautua asiaan neutraalisti? Hyuugan suvulle sellainen oli ilmeisesti mahdotonta.
Hänellä oli neljätoista päivää aikaa, mikäli tämä päivä laskettaisiin mukaan – neljätoista yritystä, ellei hän sitten heittäytyisi epätoivoiseksi. Mikäli Kiba voittaisi hänet tässä "kisassa", Nejillä oli paha aavistus, että hän saattaisi tehdä jotakin hallitsematonta. Hänen oli pakko voittaa. Pakko voittaa itselleen Hinatan ensisuudelma.
Ensimmäinen päivä, ensimmäinen yritys.
Samana iltana Neji lähti Hinatan kanssa harjoittelemaan läheiseen metsään. Hän harjoitteli siellä usein yksin, toisinaan Ten-Tenin tai Leen kanssa, joskus harvoin Hinatan kanssa. Hinata seurasi häntä vaitonaisena, tuttu kaino hymy upeilla huulillaan ja pitkät siniset hiukset keveästi tuulessa leijaillen. Neji tunsi kerrankin halua sanoa jotakin, muttei keksinyt mitään. Hinata oli vaiti ja hymyili.
He harjoittelivat hiljaisuudessa suvun salaisia tekniikoita, aloittivat kevyesti ja siirtyivät vaikeampaan asteittain. Hinata oli kehittynyt huomattavasti sitten heidän ainoan aidon ottelunsa Chuunin-kokeessa, mutta Neji arvioi olevansa yhä paljon voimakkaampi kuin Hinata. Hinatalla oli tarkkuutta ja erityisesti ketteryyttä, mutta Neji oli yksinkertaisesti vahvempi. Aidossa ottelussa voima olisi loppujen lopuksi se mikä ratkaisisi.
Hinata keskittyi hiomaan liikkeitään yhä täydellisemmiksi, joten Nejille jäi samaa liikettä toistaessa (väistö, isku, väistö, isku...) aikaa ajatella. Hän tunsi äkisti, että tässä olisi hänen tilaisuutensa. Hinata oli keskittynyt toiseen asiaan eikä ehtisi edes huomata ennen kuin Neji olisi jo hänen huulillaan. Neji punnitsi hetken ajan liikkeitään, hidasti sitten, päästi Hinatan lähemmäksi, torjui tämän iskut, päästi yhä lähemmäksi – Hinata horjahti ja kaatui häntä kohti, täydellinen tilaisuus... Neji kumartui eteenpäin, kurotti kohti Hinataa, välittämättä suojauksestaan—
Ja äkisti hän lennähti kivuliaasti taaksepäin ja osui puuhun. Hinata näytti voitonriemuiselta ja nauroi hieman.
"Neji-nii-san, sinä et keskity lainkaan! Jätit puolustuksesi täysin auki!"
"Se oli... hyvä osuma, Hinata-sama", Neji murahti ja hieroi Hinatan näkemättä niskaansa, joka oli naksahtanut ikävästi äskeisessä rysäyksessä. Hinata näytti kuitenkin huomaavan sen, kiepsahti Nejin luo yhdellä sulavalla liikkellä ja kumartui hänen lähelleen. Neji ei voinut estää sydäntään hakkaamasta liioitellun lujaa, kun Hinata katsoi hänen mustelmaansa.
"Neji-nii-san, olen pahoillani! En tajunnut, että löin niin lujaa..."
"Ei sen väliä, Hinata-sama. Jatketaan."
Hinata hymyili taas kainoa hymyään, nyökkäsi ja odotti, että Neji pääsi taas jaloilleen. He jatkoivat harjoitteluaan, ja Nejin oli tosissaan keskityttävä, kunnes pääsi taas rytmiin. Kun Hinata oli jälleen uppoutunut liikkeittensä hiomiseen, Neji päätti yrittää uudestaan.
Tällä kertaa hän yllätti Hinatan kiertämällä ensin taakse, palaamalla sitten eteen, tönäisemällä tämän tasapainoista – ja Hinata horjahti taaksepäin, Neji kumartui eteenpäin, autuaana nähdessään tämän yllätyksestä raolleen lennähtäneet huulet, kurkotti kätensä—
Ja lensi uudestaan päin puuta, tällä kerralla vielä kivuliaammin. Hinata näytti kauhistuneelta, kun Neji piteli särkevää kättään.
"Neji-nii-san, olen kamalan pahoillani! Säikähdin enkä tajunnut lainkaan—"
"Hinata-sama, älä turhaan pyytele anteeksi. Se oli minun vikani." Neji nousi, hieroi kipeää kyynärpäätään, astui eteenpäin ja avasi suunsa sanoakseen "jatketaan", mutta Hinata kerkesi ensin, loikkasi hänen luokseen ja pakotti Nejin näyttämään kyynärpäänsä hänelle.
"Neji-nii-san, sinähän vuodat verta! Emme voi jatkaa enää harjoittelua, kun minä vain vahingoitan sinua tarpeettomasti!"
"Mutta Hinata-sama—"
"Sitä paitsi sinä et keskity lainkaan!" Hinata lisäsi ilkikurisesti. "Hetkinen, minulla on jossakin..."
Neji ei voinut protestoida nähdessään Hinatan kaivavan takkinsa taskusta omatekoista salvaansa, hymy koko ajan kasvoillaan. Neji jäi hetkeksi miettimään, milloin hänen serkkunsa olikaan alkanut hymyillä jatkuvasti – oliko siitä jo vuosi, ylikin? Hinata avasi pienen purkin ja tarjosi sitä Nejille.
"Tämä on vaatimatonta, mutta se parantaa haavat nopeasti."
Neji yritti sanoa Hinatalle, etteivät tämän salvat olleet koskaan vaatimattomia, muttei saanut sanoja muodostetuksi. Vaiteliaasti hän otti vastaan tarjotun salvapurkin, levitti rohtoa haavoihinsa ja ojensi purkin pian takaisin Hinatalle, jonka hymy näytti vain syvenevän. Neji ei ollut koskaan edes tajunnut, kuinka monella eri tavalla ihmisen oli mahdollista hymyillä.
"Kiitos, Hinata-sama", hänen onnistui lopulta murahtaa, ja Hinata nyökkäsi ja hymyili.
"Lähdetään takaisin, Neji-nii-san. Illallistakin tarjoillaan varmaankin pian."
He lähtivät takaisin sukutalolleen, ja nähdessään auringon laskevan horisontissa Neji ei voinut pidättää huokaisuaan.
Ensimmäinen päivä mennyt, kaksi turhaa yritystä.
Huomisesta tulisi rankka päivä.
Toinen päivä, kolmas yritys.
Neji teki aamulla normaalit harjoituksensa, palasi taloon aamiaiselle ja yritti saada huomaamattomasti selville, mihin Hinata oli hävinnyt. Kuunneltuaan kylliksi muutaman palvelijan puhetta hänelle selvisi, että Hinata oli lähtenyt varhain aamulla harjoittelemaan ryhmänsä kanssa. Neji tunsi olonsa hieman levottomaksi, mutta rauhoittui ajatellessaan, että Kiban ja Hinatan lisäksi paikalla olisivat Kurenai-sensei ja Shino; Kiba tuskin uskaltaisi hyökätä suin päin Hinataan, mikäli paikalla olisi kaksi katsojaa, vaikka olikin uhonnut toiselle heistä suunnitelmastaan.
Hänen ryhmällään ei ollut tänään tehtäviä – Gai-sensei oli jotakin erikoistehtävää suorittamassa muutaman muun kokeneen jouninin kanssa – ja Neji päätti pitkästä aikaa viettää päivän rentoutuen, kenties harjoitella iltapäivällä hieman lisää. Hän vetäytyi huoneeseensa lukemaan, selaili vanhaa kirjaa, jonka oli yrittänyt lukea lävitse jo ikuisuus sitten, muttei pystynyt keskittymään. Mielessään hän näki jatkuvasti kuvan Hinatasta, joka kompastui harjoituksissa, ja Kibasta, joka kurkottaisi häntä kohti pelastaakseen syliinsä kaatuvan Hinatan, kumartuisi vahingossa hieman liian lähelle ja—
Neji laittoi kirjan pois, vaihtoi treenivaatteensa ylleen ja läksi talosta melkoisella kiirellä. Hän koetti hidastaa vauhtiaan suunnatessaan tavalliselle harjoittelupaikalleen, mutta tiesi näyttävänsä aivan liian kiireiseltä juoksuaskelineen.
Kulkiessaan tuttuja polkuja hän kuuli läheltä ääniä, ja kääntyessään katsomaan hän näki yllätyksekseen Hinatan siniset hiukset sädehtimässä auringonvalossa – sitten hänen mielensä palautui normaalitasolle ja hänen aivonsa rekisteröivät Hinatan, Kiban, Shinon, Kurenai-sensein, Sakuran, Inon sekä Choujin, jotka olivat kaikki samalla aukealla harjoittelemassa. Hinata harjoitteli lyöntejä Sakuran kanssa; näytti suorastaan huvittavalta, kuinka siniset ja pinkit hiukset pyörivät kiivaassa ympyrässä ja muodostivat omituisen värikokonaisuuden. Äkisti Ino huudahti ja kiinnitti huomionsa Nejiin, joka ei kerinnyt lähteä karkuun.
"Neji-san!" Ino näytti hieman vaivaantuneelta, kuten aina puhutellessaan häntä. Neji ei ollut vieläkään unohtanut heidän... mielenkiintoista ensitapaamistaan Kuoleman metsässä Chuunin-kokeen aikana ja Ino tiesi, ettei Neji sitä koskaan unohtaisikaan.
Hinata ja Sakura lopettivat lyöntinsä, kun Hinata kääntyi katsomaan puskien takana seisovaa serkkuaan. "Neji-nii-san!"
"Haluatko liittyä seuraan?" Sakura kysyi suorasukaisesti pyyhkien samalla hieman hikeä otsaltaan. Neji ei voinut kuin ihailla, millä tavalla vahva nuori nainen sai äkisti kaiken huomion, johti tilannetta ja toimi sen itseoikeutettuna johtajana. Edes Kurenai-sensei, joka kuitenkin oli arvoasteikossa korkeammalla, ei saanut huomiota itseensä samalla tavalla kuin Haruno Sakura.
"Tule nyt! Meitä on pariton määrä!" Kiba huudahti ja virnisti typerällä virnistyksellään, joka ei tosin vetänyt vertoja Naruton kuuluisalle "olen-paras-kaikista-ja-sinä-tulet-sen-vielä-tietämään"–virneelle.
Neji vilkaisi silmillään Hinataa, joka hymyili taas kauniinkainoa hymyään, ja murahti sitten: "Hyvä on."
Neji ei olisi koskaan voinut uskoa, miten hauskaa suuressa ryhmässä harjoitteleminen oli. He vaihtoivat vähän väliä pareja, kommentoivat toistensa suorituksia, saivat moitteita ja kehuja Kurenai-senseiltä, neuvoivat toisiaan ja ennen kaikkea harjoittelivat sellaisia vastustajia vastaan, joita eivät yleensä kohdanneet. Neji ei ollut koskaan kohdannut sellaista vastustajaa kuin Shino, eikä olisi koskaan osannut varautua niin voimakkaisiin lyönteihin Sakuralta. Huudahdukset, nauru, hiki ja ilonpurskahdukset täyttivät iltapäivän, ja heidän äänekäs harjoittelunsa kuului pitkälle.
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun Neji piti vuorostaan taukoa. Hän oli juuri selvinnyt voittajana leikkimielisestä ottelusta Choujia vastaan, joskin oli joutunut käyttämään voimiaan enemmän kuin olisi uskonut, ja oli nyt näännyksissä. Muut harjoittelivat ilmeisen väsymättä, ja Neji katseli heitä aikansa, kunnes käänsi katseensa taivaaseen ja ihaili sen kauniita sinisen sävyjä.
Hän hätkähti huomatessaan, että joku istuutui hänen viereensä, ja koki vielä syvempää järkytystä huomatessaan, että se joku oli hänen serkkunsa. Hinata hymyili kauniisti kuin lupaa pyytääkseen, ja Neji siirtyi hieman, jotta tämä saisi paremman istumapaikan puun juurien välistä. Hinata asettui paikoilleen ja pyyhki hikeä otsaltaan.
"Sakura-san on yllättävän vahva vastustaja, eikö totta?" hän naurahti. Neji nyökkäsi, koska se oli totta. Hinata ei häiriintynyt Nejin puhumattomuudesta, vaan jatkoi: "Sakura-san on todella onnekas, kun on saanut itse Tsunade-saman opettajakseen."
"Totta", Neji sanoi ja häpesi jo hieman itseään, koska ei osannut sanoa mitään. Itsensä kooten hän jatkoi, sanoi sen mitä oli vähän aikaa sitten ajatellut: "Hänen lyöntinsä ovat pelottavan vahvoja."
"Eikö totta?" Hinata naurahti. Silmäkulmastaan Neji näki, että Hinatan ilme muuttui yllättäen huolestuneeksi, ja syyn siihen hän sai tietää välittömästi: "Neji-nii-san, poskesi vuotaa verta!"
Neji koetti poskeaan vaistomaisesti, ja hämmentyi nähdessään verta sormepäissään. Hän ei ollut missään vaiheessa tuntenut kipua. Hinata kaiveli hetken takkiaan ja otti esille jo tutun salvapurkin sekä paperisen pyyhkeen, ja kumartui Nejiä kohti. Neji tunsi nipistyksen vatsassaan, kun Hinata pyyhki hänen poskeaan paperinenäliinalla salvapurkki toisessa kädessään, ja silloin hän sai ajatuksen.
Kaikki muut olivat riittävän matkan päässä, keskittyneenä harjoituksiin. Kukaan ei edes ehtisi huomata, jos hän...
Pohdittuaan asiaa noin kaksi sekuntia Neji tokaisi mielessään 'meni syteen tai saveen', rohkaisi mielensä ja kumartui varovaisesti Hinataa kohden. Hinata hätkähti hieman, jatkoi haavan puhdistamista eikä katsonut Nejiä silmiin, kun tämä lähestyi hyvin hitaasti ja varovaisesti... Hinatan huulet olivat houkuttelevasti raollaan... Neji lähestyi...
Julmanterävä kunai suhahti hänen nenänsä edestä, sai heidät molemmat huudahtamaan ja vetäytymään erilleen. Neji tuijotti järkyttyneenä kunaita, jonka tuloa ei ollut lainkaan huomannut, ja siirsi sitten katseensa Hinataan, joka tärisi aavistuksen verran.
"Hinata! Neji! Sori, se oli täysin minun vikani! En keskittynyt lainkaan tähtäämiseen ja..." Kiba pyyteli vuolaasti anteeksi nähdessään Hinatan säikähdyksen, mutta raivosta tärisevä Neji näki hänen pahoittelevan hymynsä alla jotakin muuta.
Kirottua. Hän huomasi.
Ja toden totta, kun Hinata puhdisti Nejin haavan ja levitti siihen salvaa, Kiba ei jättänyt heitä rauhaan, pyöri Hinatan ympärillä kuin väkkärä ja kyseli ärsyttävän monta kertaa, oliko tämä varmasti kunnossa. Shino, jonka kanssa Kiba oli ollut harjoittelemassa, seisoi kädet taskuissa vähän matkan päässä, odottaen parinsa paluuta. Hinata hymyili ja vastasi olevansa varmasti kunnossa, ja ehdotti sitten heidän vaihtavan pareja. Neji nousi ja otti parikseen Shinon, joka arvattavasti sentään vilkaisi häntä tummien lasiensa takaa ennen kuin siirtyi aukealle. Neji seurasi häntä, mutta hänen silmänsä olivat iskostuneet Kibaan, joka puheli tyhjänpäiväisyyksiä Hinatalle siirtyessään tämän kanssa aukealle puiden alta. Kun Nejin ja Kiban katseet kohtasivat, Neji tiesi aavistuksensa osuneen oikeaan.
Kiban ilme oli täynnä loukkavaa hymyä, hieman haastetta ja ennen kaikkea uhoa. Neji kohotti kulmiaan, veti huulensa ilkeään virneeseen ja seurasi Shinoa. Nyt he tiesivät kummankin tietävän, ja se tietäisi sotaa. Neji tunsi mielialansa kohenevan. Hän oli entistä jännittyneempi tästä oudosta tehtävästään, eikä hän aikonut luopua tällaisen vastuksen edessä tavoitteestaan, päinvastoin. Päinvastoin.
Kolmas päivä, neljäs yritys.
Gai-sensei oli palannut tehtävältään, joten hänen ryhmänsä kokoontuisi tänään ja saisi luultavasti suoritettavakseen jonkin turhan tehtävän. Neji oli herännyt aikaisin voidakseen hoitaa aamuharjoituksensa, mutta palatessaan aamiaiselle hän tunsi olonsa lähinnä ärsyyntyneeksi eikä raukeaksi niin kuin tavallisesti harjoitusten jälkeen. Nähdessään vilauksen Hinatasta sisäpihalla hän tajusi sen johtuvan siitä, ettei näkisi Hinataa tänään lainkaan, ja mikäli Hinatan ryhmä kokoontuisi tänään, Kiba saisi etulyöntiaseman.
Neji laskeskeli mielessään, että käytännössä hänellä oli kuitenkin enemmän tilaisuuksia kuin Kiballa. Hinata oli kenties samassa ryhmässä tämän kanssa, mutta Neji ja Hinata sentään asuivat samassa talossa, ruokailivat yhdessä ja... Neji nielaisi muodostaessaan ajatuksen ja moitti itseään välittömästi häiriintyneeksi. Nukkuivat läheisissä huoneissa? Ei kai hän nyt niin epätoivoinen olisi, että riistäisi suudelman nukkuvalta tytöltä?
Nejillä ei ollut mitään mahdollisuutta lähestyä Hinataa aamiaisella, sillä Hiashi istui samassa pöydällä lehteä lukemassa ja valvoi sanattomasti heitä. Neji ja Hinata söivät aamiaisensa hiljaisuudessa, Neji hieman ärtyneenä ja Hinata selvästi iloisena. Sievä hymy paistoi tytön kasvoilta ja ilmiselvä mielihyvä hohteli tämän valkoisista silmistä. Nejin olisi tehnyt mieli kysyä, mistä Hinata oli niin iloinen, mutta nielaisi kysymyksen vilkaistuaan Hiashin tunteettomia silmiä. Ties vaikka Hyuuga Hiashi olisi tulkinnut sen tahallaan väärin.
Hän lähti pian, vaihtoi tavalliset vaatteet ylleen ja maleksi kylän läpi kohtauspaikalle odottamaan ryhmäläisiään. Rock Lee ryntäsi paikalle vähän hänen jälkeensä, intoa puhkuen ja järjetön virnistys kasvoillaan, ja Neji toivoi Ten-Tenin tulevan pian paikalle pelastamaan hänet Leen järjettömältä paasaukselta kauniista syksystä ja kaikkialla liikkuvasta energiasta. Ten-Ten tulikin piakkoin, tervehti poikia iloisesti, vaiensi Leen, haukkui Nejiä tylsimykseksi, hymyili heille ja moitti Gai-senseitä Kakashi-sensein tapojen oppimisesta. Neji pidättäytyi hymyilemästä, vaikka Ten-Tenin joka-aamuinen saarna huvittikin häntä. Tyttö teki sen joka ikinen aamu samalla tarmolla, saman hymynsä lävitse ja pilke silmäkulmassaan. Vaikkei Neji olisi koskaan sanonut sitä ääneen, hän todellakin piti Ten-Tenistä. Ten-Ten oli niitä harvoja naisia, joita Neji arvosti puhtaasti älyn takia. Haruno Sakura kuului myös niihin harvoihin ja valittuihin, joita hän todella arvosti—
Hinata-samasta puhumattakaan. Vaikkei Hinatalla kenties ollutkaan rohkeutta, hänen lempeytensä ja älykkyytensä ylittivät kaiken sen, mikä sisältyi Sakuran uhkarohkeuteen tai Ten-Tenin sanavalmiuteen. Yllättäen hän näki Hinatan kuvan edessään, lempeästi hymyilemässä ja salvapurkkia pitelemässä. Outoa, että hän muisti Hinatan parhaiten silloin, kun tämä hymyili.
"Nejiiii? Sinä olet ihan muissa maailmoissa."
Neji havahtui ympäröivään maailmaan, näki muiden tuijottavan häntä – myös Gai-sensein, joka oli porhaltanut jostakin paikalle – ja huitaisi kädellään.
"Hieman väsynyt vain."
Ten-Ten kohotti kulmiaan, Lee vilkaisi häntä huolestuneesti ja Gai-sensei teki kuuluisan poseerauksena. "Älä huoli, Neji, piakkoin väsymyksesi karisee! Tänään meillä on suuri kunnia avustaa erästä vanhaa rouvaa tämän suurenmoisissa kotiaskareissa!"
Nejillä oli ikävä tunne, että päivästä tulisi hyvin pitkä.
Hän oli oikeassa. Vanha muori päästi heidät lähtemään vasta teen ja pikkuleipien jälkeen, ja kun Neji raahautui takaisin kotiin, ilta-aurinko siinsi jo horisontissa ja linnut sirpittivät tuutulaulujaan onnessaan. Tarpoessaan raivoisin mutta hitain askelin kohti kotiaan Neji ei voinut olla pohtimatta, oliko kenties menettänyt tänään arvokkaan mahdollisuuden saada Hinatan ensisuudelman.
Kääntyessään sivukujalta pääkadulle Neji hätkähti, siristi silmiään ja joutui toteamaan, että todellakin näki Hinatan ja Kiban kulkemassa vierekkäin kadulla, kohti Yamanakan kukkapuotia. Kiban koira Akamaru, joka oli kasvanut kahdessa vuodessa melko lailla, haukahti silloin tällöin keskustelun väliin huomioitaan kuin olisi ymmärtänyt puhetta. Hinata ja Kiba pysähtyivät kukkakaupan eteen, eikä Neji älynnyt vieläkään liikahtaa piilopaikastaan. Juma, hänen serkkunsa, hänen tavoitteensa oli sentään hänen verivihollisensa seurassa! Neji vain tuijotti eikä pystynyt liikkumaan, katsoi vain, kuinka he juttelivat keskenään, kuinka Hinata naurahti hieman.
Kiba kääntyi kohti Hinataa, kumartui taktisesti hieman lähemmäksi, nauroi jollekin... Hälytyskellot alkoivat kalkata Nejin päässä, ja hän loikkasi esiin varjoista juuri viimeisellä hetkellä. Kiba oli jo lähestymässä Hinataa, kun tämä huudahti nähdessään Nejin.
"Neji-nii-san! Kuinka sinä olet täällä?"
"Palasin juuri tehtävästäni", Neji sanoi koleasti – ei siksi, että olisi halunnut loukata Hinataa, vaan siksi, ettei voinut juuri nyt sietää Kibaa. Kiba käännähti, heilautti kättään ja hymyili niin että torahampaat vilkkuivat.
Ja ne torahampaat vilkkuivat aika vaarallisen näköisesti.
"Mitä te täällä teette?" Neji kysyi aika töksäyttävästi, mutta se ei näyttänyt Hinataa häiritsevän.
"Lopetimme juuri harjoituksemme, ja Kiba-kun lupasi kävellä kanssani kukkakaupalle asti."
"Kukkakaupalle?" Tämä ajatus ei mennyt perille Nejin aivoihin, sillä hän ei vain käsittänyt, miksi heidän piti kävellä juuri kukkakaupalle.
"Hinatan syntymäpäivät!" Kiba huudahti virnuillen. Neji paloi halusta kuristaa koko koirapojan ja tuhota tämän typerän virneen, joka tarkemmin ajatellen oli vielä ärsyttävämpi kuin Naruton.
"Tu-tulin valitsemaan kukkakoristeet juhliini, Neji-nii-san", Hinata muistutti. Hänen äänensä oli alkanut äkkiä särkyä, eikä Neji ymmärtänyt, miksi. Syntymäpäivät. Neljätoista miinus kolme päivää eli yksitoista päivää jäljellä.
"Olin unohtanut ne, Hinata-sama. Pahoitteluni."
"E-ei se mitään, Neji-nii-san!" Hinata näytti jo kauhistuneelta, sillä Nejin kasvoilla näkyi hetken ajan aitoa katumusta. "Neji-nii-san, haluatko tulla kanssani? Voimme kävellä kotiin yhtä matkaa!"
"Mielelläni, Hinata-sama", Neji vastasi, eikä Hinata voinut edes aavistaa, miten mielellään hän todella tulisi. Hinata hyvästeli Kiban, viittasi Nejin mukaansa ja katosi puotiin sisälle. Kiba ja Neji vaihtoivat uhoavia katseita, ja Kiba näytti kiusaantuneelta siitä seikasta, että Hinata ei ollut kysynyt lainkaan häneltä, tahtoisiko hänkin mukaan. Nejiä se vain hymyilytti, ja pojat virnuilivat toisilleen hieman epäurheilijamaisesti, kunnes kumpikin muisti olevansa julkisella paikalla. Neji seurasi tavallinen, mitäänsanomaton ilme kasvoillaan Hinataa kauppaan ja Kiba lähti tavallisen hymynsä kera paikalta Akamarun seuratessa haukkuen.
Neji ei ollut koskaan käynyt Yamanakan kukkakaupassa, ja siksi näky oli hänelle käsittämätön. Kukkia, kukkia, lattiasta kattoon kukkia, seinillä, nurkissa, katosta roikkumassa. Hän ei ollut eläessään nähnyt niin paljon kukkia, eikä varsinkaan niin erinäköisiä ja –värisiä. Hinata näytti olevan kuin kotonaan kukkien keskellä, hyräili hieman itsekseen pyöriessään ruukun luota toiselle, katseli kukkia mielihyvä silmissään ja hymyili lempeästi kuin kukat olisivat olleet hänen lapsiaan. Neji ei ollut koskaan nähnyt Hinataa yhtä hyväntuulisena.
"Hinata-sama, pidättekö kukista?" Hinata näytti ällistyvän Nejin kysymystä, ja hänen hymynsä leveni vain.
"Tietysti!" Hänen innokas vastauksensa näytti nolottavan häntä itseään, ja hän rauhoittui jatkaessaan: "Kukissa on vain jonkinlaista lempeää elämää. Ne rauhoittavat minua."
Neji nyökkäsi eikä jatkanut keskustelua. Hän vilkuili ympärilleen hieman epävarmana, sillä hän tunnisti kukkien joukosta ainoastaan muutaman eikä tiennyt mitään niiden arvosta, symboliikasta tai keskinäisestä arvoasteikosta. Hinata kierteli pientä kauppaa hyräillen, katseli kukkia ja kääntyi sitten yllättäen Nejin puoleen.
"Neji-nii-san, mitä mieltä olet? Mitkä kukat sopisivat juhlieni koristeluun?"
Neji vaivaantui, sillä hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan asiasta, ja nyt hänen täytyisi sanoa se ääneen. "En todellakaan tiedä, Hinata-sama."
"Neji-nii-san, älä ole tylsä!" Vielä muutama vuosi sitten Neji ei olisi koskaan uskonut kuulevansa sellaista lausahdusta Hinatan huulilta, mutta siinä hän seisoi ujon serkkunsa kanssa ja vaivaantui, kun Hinata tiesi jostakin asiasta enemmän kuin hän. "Mikä sinusta sopisi parhaiten?"
"En tiedä yhtikäs mitään kukista."
"Mikä näyttäisi parhaalta?"
Neji huokaisi, katseli ympärilleen ja sanoi sitten: "Ne näyttävät kaikki aivan yhtä hyviltä."
Hinata huoahti, ja Neji yritti katsella kukkien paljoutta hieman tarkemmin. Hänestä kaikki kukat olivat todella yhtä somia, muutamat tosin hieman erikoisempia kuin toiset. Sitten hänen katseensa pysähtyi kimppuun, jonka päässä keikkuvat kukat olivat yhtä valkoiset kuin Hinatan silmät. "Ehkä nuo."
Hinata katsoi kukkia, joihin Neji oli viitannut, ja hänen ilmeensä pehmeni. "Liljoja? Hm, mikä ettei."
Kun Hinata seisoi siinä, ilta-auringon valaistessa ikkunan takaa hänen kasvonsa, liljoja katsomassa, Nejille tuli hyvin vahva tunne siitä, että hänen piti juuri nyt, tällä sekunnilla, hyödyntää tilanne ja varastaa Hinatan ensisuudelma. Hän liikahti lähemmäksi—Hinata vilkaisi häntä ja käänsi katseensa takaisin liljoihin—hän kohotti kätensä—Hinata kosketti liljoja—hän sanoi Hinatan nimen kiinnittääkseen tämän huomion—Hinata katsoi häntä suurin valkoisin silmin—hän lähestyi—Hinata tuijotti—hän oli jo hyvin lähellä...
"Hinata! Voinko auttaa sinua?"
Kirottu Yamanaka Ino. Aina siellä missä ei tarvita. Neji korjasi arvokkuutensa rippeet vetäytymällä kauemmaksi ja odottamalla kuuliaisesti, kun Hinata syventyi keskusteluun Inon kanssa kukista ja päätyi lopulta siihen, että miettisi vielä huomiseen kukkavalintaa. Neji oli lähinnä helpottunut, sillä hän arvasi kyllä, kuka olisi joutunut kantamaan kukkaostokset kotiin.
He kävelivät kotiin hiljaisuudessa, eikä Neji kehdannut enää yrittää epäonnistumisensa jälkeen edes huikaisevan kauniissa ilta-auringossa uutta suudelmaa. Hinata hymisi itsekseen ja näytti onnelliselta, ja Nejistä tuntui kuin hänen sydämensä olisi haljennut sillä sekunnilla – mistä tunteesta, sitä hän ei osannut sanoa.
Kun he saavuttivat Hyuugan sukukartanon, Hinata lähti eri suuntaan. Hän aikoi luultavasti käydä vielä tervehtimässä pikkusiskoaan ennen illallista, ja Neji nyökkäsi Hinatalle hyvästiksi. Hinata hymyili, kääntyi ja lähti, ja Neji haukkui itseään idiootiksi jo sillä samalla hetkellä. Miksei hän ollut voinut vain tarttua Hinataa olkapäistä, vetää lähelleen ja antaa yhden vaivaisen suudelman? Miksi auringonlasku oli muka estänyt häntä?
Seuraava päivä ei olisi sen mukavampi. Kiba oli hymyillyt hänelle ikävästi, ja Neji pahoin pelkäsi, että se tarkoittaisi avointa sodan julistusta.
Milloin elämästäni tuli tällaista hullunmyllyä? Neji ajatteli hieman ärtyneenä ennen kuin vetäytyi huoneeseensa. Vaikka hän ajattelikin niin, hän tunsi silti miellyttävää, hieman kutittavaa jännitystä vatsanpohjassaan. Seuraavat yksitoista päivää tulisivat olemaan mielenkiintoisia.
Neljäs päivä, viides yritys.
Neji ei olisi voinut olla tyytyväisempi sinä aamuna aamiaiselta noustessaan. Hiashi oli ollut niin syventynyt lehtensä lukemiseen, ettei ollut edes silmäillyt häntä murhaavasti, ja hän oli voinut jopa vaihtaa muutaman sanan Hinatan kanssa. Hänen mielialansa oli kohonnut entisestään, kun Hinata oli sanonut, ettei hänellä olisi tänään tehtäviä Kurenai-sensein sairastumisen vuoksi, eikä hän aikoisi lähteä liioin harjoittelemaan, vaan pysyttelisi luultavasti kotona ja viettäisi vapaapäivän. Gai-sensei oli harmillista kyllä täysissä sielun ja ruumiin voimissa (tarkemmin ajatellen – oliko hän koskaan täysissä sielun voimissa?) ja Nejin ryhmä kokoontuisi normaalisti. Nejillä oli silti kumma ennakkoaavistus siitä, ettei heidän tämänpäiväinen tehtävänsä veisi kovinkaan paljon aikaa, ja hänellä olisi paljon aikaa yrittää lähestyä Hinataa.
Ilman Kiban häiritsemisyrityksiä. Kotona. He olisivat kotona kahdestaan.
Mikäli siis poisluettaisiin koko muu suku, mutta siitä viis.
Nejin ennakkoaavistus osui oikeaan: heillä oli vain kaksi lyhyttä tehtävää, joiden suorittamiseen ei ollut liiennyt ketään muuta (käännettynä: kukaan muu ei ollut suostunut ottamaan niitä vastaan). He pääsivät lähtemään jo keskipäivän jälkeen, ja Neji kiiruhti kotiin tavallista keveämmin askelin.
Vetäessään terassin liukuoven auki ja pujahtaessaan sisään siihen talon osaan, jonne hänellä oli asiaa, hänen mielialansa koheni entisestään, mikäli se nyt mahdollista enää oli. Talo oli lähes tyhjänä – eikö Hiashi ollutkin maininnut jostakin tärkeästä neuvottelusta, jonne koko ylempi sukuhaara ottaisi osaa? Hieman hypähtävin askelin Neji meni huoneeseensa, vaihtoi vaatteita ja siirtyi yhtä hyppelevin askelin sisäpihan puutarhaan.
Hän oli arvannut oikein: Hinata oli puutarhassa, rakkaiden kukkiensa seurassa. Neji seurasi hetken sivusta, kuinka Hinata painoi kukkia yksitellen ja hyvin hellästi prässiin, hyvästeli ne sitten pehmeällä hymyllä ja jätti sen väliin kuivumaan. Neji ajatteli uudelleen, ettei ollut ikinä tajunnut, kuinka monella tavalla ihmisen olikaan mahdollista hymyillä.
"Neji-nii-san!" Hinata oli hieman kääntänyt päätään ja huomannut hänet, eikä Neji pannut vastaan.
"Hinata-sama. Anteeksi, jos säikäytin."
"Et toki!" Hinata näytti hieman nololta, aivan kuin olisi halunnut peittää harrastuksensa. Neji astui hieman eteenpäin, epävarmana siitä, mitä olisi nyt sanonut. Hinata siirteli kukkiaan syrjään, asettui taitavasti prässinsä eteen niin, ettei Neji olisi sitä muka huomannut ja punasteli nolona. Neji olisi halunnut sanoa jotakin, sanoa, ettei välittänyt Hinatan harrastuksesta tai pitänyt sitä nolona, mutta hän ei ollut koskaan ollut hyvä sanojen kanssa. Niinpä hän tuli lähemmäksi, istuutui Hinatan viereen – säädyllisen välimatkan päähän tietysti – ja vilkaisi Hinatan valmiita prässikansioita.
"Oletko harrastanut tuota jo montakin vuotta?"
"Um, tuota, aika monta vuotta jo." Hinatan punastus syveni entisestään, ja Neji tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Hinata jatkoi tarpeettoman nopeasti sopottaen: "Se rauhoittaa minua. Onhan se ehkä vähän liian, tuota, ty-typerä harrastus, va-varsinkin, jos ottaa huomioon asemani..."
"Hinata-sama, minusta siinä ei ole mitään hävettävää."
Hinata katsoi äkisti Nejiä silmiin, ällistys kasvoillaan. Neji tunsi olonsa vaikeaksi; kuten sanottu, hän oli pikemminkin toiminnan kuin puhumisen mies, ja kun sanat nyt purkautuivat hänen suustaan, ne kuulostivat typeriltä hänen omissa korvissaankin.
"Kiitos, Neji-nii-san", Hinata hymähti, ja punastus hänen poskillaan alkoi haihtua. "Tuota, en ole koskaan saanut selville, mitä sinä harrastat."
Olisipa Hinata kysynyt mitä tahansa muuta. Mitä tahansa. Neji piti yksityiselämämänsä salassa jopa omalta perheeltään, eikä hän liioin halunnut, että juuri Hinata saisi tietää hänen... harrastuksestaan.
"En oikein mitään."
Ilkikurinen hymy syttyi Hinatan kasvoille, ja Neji tiesi olevansa pulassa. "Neji-nii-san, kertoisit nyt!"
"Lukemista", Neji murahti lopulta ja vältteli katsomasta Hinataa. Hinata tuijotti häntä vähän aikaa ja alkoi hihittää.
"Mutta eihän siinä ole mitään hävettävää!"
"Yhtä paljon kuin kukkien prässäämisessäkin siis."
Hinatan nauru lakkasi, ja hän vilkaisi ensin kukkiaan ja sitten Nejiä. "Me taidamme molemmat olla vähän tyhmiä, eikö totta, Neji-nii-san?"
"Totta", Neji myönsi. Pieni hymy tunkeutui hänen kasvoilleen väkisin, vaikka hän yrittikin pysyä virallisena. Hinata hymyili takaisin.
Siinä se oli, täydellinen hetki. Ketään ei olisi häiritsemässä, he olivat täysin kahdestaan. Neji kumartui hyvin varovaisesti Hinataa kohti, piti katseensa tämän häkeltyneissä silmissä, kumartui yhä lähemmäksi—
"Hinata-nee-saaaaan!"
Neji kavahti taaksepäin ja Hinata ponnahti pystyyn. "Niin, Hanabi-chan?" Hinatan nuorempi sisar oli ilmestynyt ovensuuhun ja vilkuili heitä epäluuloisena, mutta epäusko hälveni, kun Neji nousi välittömästi, kumarsi kohteliaasti ja poistui.
Hän olisi voinut vaikka vannoa Hanabin tehneen sen tahallaan, ellei Hanabilla olisi todella ollut asiaa. Hyuuga Hiashi halusi puhua tyttärensä kanssa välittömästi, ja oli laittanut Hanabin välittämään viestin.
Neji olisi voinut kuristaa Hiashin juuri nyt, mikäli tämä olisi sattunut tulemaan häntä vastaan käytävällä. Miksi häntä aina häirittiin juuri silloin, kun hänellä oli täydellinen tilaisuus käsissään?
Neji ei kuitenkaan lannistunut tästä vastoinkäymisestä, vaan päätti yrittää vielä uudestaan samana päivänä. Hän vietti aikaa huoneessaan lukien (outoa, miten helposti se tällä kertaa kävi) ja meni kävelylle siksi aikaa, kun Hinata puhui isänsä kanssa. Ellei Neji olisi ollut yhä hieman kiukkuinen Hiashin aikaansaamasta keskeytyksestä, hän olisi saattanut panna merkille, että Hinata puhui isänsä kanssa erikoisen pitkään.
Neji näki Hinatan seuraavan kerran päivällisellä, eikä hänellä ollut silloin mitään mahdollisuutta lähestyä tätä. Hinata söi ateriansa vaiti, ei katsonut ketään ja näytti hieman poissaolevalta. Hienoinen huoli käväisi Nejin mielessä, mutta hän huitaisi sen syrjään.
Aterian päätyttyä Hinata vetäytyi välittömästi huoneeseensa, eikä Neji voinut seurata tätä. Kiukkuisena tästä takaiskusta hän nappasi mukaansa erään keskenjääneen pokkarin huoneestaan ja paineli sisäpuutarhaan sitä lukemaan. Puutarha oli siitä erikoinen paikka, ettei sitä todellakaan käyttänyt koskaan kukaan muu kuin hän, Hinata ja toisinaan Hiashi. Hanabi saattoi toisinaan pistäytyä siellä, mutta ainoastaan hän ja Hinata viettivät siellä aikaansa.
Neji linnoittautui karppilammen viereen, nojasi selkäänsä suihkulähteen kaiteeseen ja jatkoi kertomuksen lukemista. Hän oli juuri päässyt kohtaan, jossa onneton sankaritar koetti tunnustaa yksipuolisen rakkautensa sankarille, kun terassiin liukuovi kahahti ja joku sujahti puutarhaan nopein askelin. Neji sulki kirjansa ja vilkaisi ympärilleen. Hän ei nähnyt ketään eikä viitsinyt pelleillä itsensä kanssa, joten hän hyödynsi hieman Byakuganiaan ja havaitsi välittömästi, missä tulija oli.
Nejin ei tarvinnut siirtyä paikaltaan kuin kymmenisen askelta, kun hän näki tulijan – Hinatan – kyykistelemässä liljaistutusten luona. Neji kohotti kulmiaan ja ajatteli jo vetäytyä, kun Hinata käänsi päänsä ja heidän katseensa kohtasivat.
Hinatan silmät olivat täynnä kyyneliä. Neji pani järkyttyneenä merkille, ettei tyttö ollut suinkaan itkenyt vain hieman jostakin turhanpäiväisestä asiasta: kyynelvanat olivat virranneet vuolaana hänen poskiaan pitkin jo kauan, ja hänen silmänsä olivat punaiset itkemisestä. He tuijottivat toisiaan, Neji osaamatta tehdä mitään ja Hinata osaamatta kääntää katsettaan pois.
"Hinata-sama, mikä hätänä?" Hinata vilkaisi pois, pyyhki hätäisesti silmiään ja vapisi hieman.
"E-ei... mi-mikään..."
"Hinata-sama, mikä on hätänä?"
Kun Hinata ei vastannut, Neji kumartui hänen tasolleen ja pakotti Hinatan katsomaan itseään. Hinata tuijotti Nejiä silmiin hetken aikaa järkyttyneenä ja antoi sitten kyyneltensä valua täysin vapaasti.
"Mitä on tapahtunut?"
Hinata vapisi yhä pahemmin, koetti pyyhkiä tärisevillä käsillään kyyneliään eikä pystynyt vastaamaan. Äkisti hän heittäytyi eteenpäin, kaatoi Nejin istualteen ja jäi itkemään tämän syliin. Ajatukset vilisivät hurjina Nejin päässä, kunnes hän päätti sopeutua tilanteeseen, korjasi asentoaan ja laittoi kätensä Hinatan ympärille. Hinatan hento, tärisevä ruumis tuntui oudolta hänen sylissään, ja Neji tunsi sydämensä hakkaavan taas tarpeettoman lujaa.
"Tässä", hän murahti ja ojensi nenäliinan, kun ei muutakaan osannut. Hinata otti sen vastaan, koetti pyyhkiä kyyneliään, niiskutti vähän aikaa ja näytti sitten selvästi rauhoittuvan. Neji piteli häntä yhä sylissään, ajatukset täysin tyhjinä ja katsellen Hinatan punottavia silmiä ja vapisevia huulia. "Mikä hätänä?"
"Isä", Hinata sai sanotuksi, niiskaisi uudestaan ja kokosi itsensä, "i-isä tahtoo... naittaa minut jollekin... jo-jollekin y-ylähuoneen jä-jäsenelle."
Neji kohotti kulmiaan, tarjosi uutta nenäliinaa käytetyn tilalle ja taputti kömpelösti Hinataa selkään. "Sehän on sinun kohtalosi."
"Mi-minä olen neljätoista! Neljätoista!" Hinata vaipui uusiin nyyhkäyksiin, ja Neji koetti pikaisesti keksiä, mitä olisi tehnyt. Hänen ei tarvinnut, sillä Hinata jatkoi: "En... en voi mennä edes naimisiin vielä vuosiin! Ja... ja si-silti isä on jo päät-päättänyt, ke-kenen kanssa vietän koko loppuelämäni!"
Tämä oli uusi suhtautuminen asiaan, jota Neji ei ollut paljolti kyseenalaistanut. Koska suvun arvokkaan Byakuganin täytyi säilyä, heidän täytyi turvautua sisäsiittoisuuteen ja pitää kuitenkin kaksi sukulinjaa erillään. Ylähuoneen ylimpänä perijänä Hinatan täytyisi tietysti mennä naimisiin jonkun ylähuoneen arvokkaan jäsenen kanssa – se oli ollut hänelle itsestäänselvyys, eikä hän ollut koskaan edes ajatellut, että se olisi mitenkään väärin. Hinatan sanoin se kuulosti paljon julmemmalta, suorastaan huutavalta vääryydeltä. Neji ei osannut sanoa mitään, joten hän oli vaiti ja piteli yhä Hinataa sylissään. Hinatan itku oli laantunut ja hänestä purkautui enää vaimeita nyyhkäyksiä.
"Etkö pidä hänestä?"
"Ei se ole siitä kiinni", Hinata mutisi ja pyyhki loput kyyneleensä. Hän oli jo kohottautunut istumaan, mutta muuttikin mielensä ja palasi Nejin syleilyyn. Nejin olo oli outo. "En halua naimisiin jonkun sellaisen kanssa, jota en rakasta ja joka ei rakasta minua."
Siihenkään Neji ei osannut sanoa mitään. He vaipuivat kumpikin mietteliääseen hiljaisuuteen, joka venyi hyvin pitkäksi. Neji alkoi huomaamattaan silitellä Hinatan silkkisiä hiuksia, ja Hinata korjasi asentoaan mukavammaksi Nejin sylissä. Kun heidän katseensa jonkin ajan päästä kohtasivat, Neji tiesi, että tässä olisi ollut hänen tilaisuutensa.
Jotenkin häntä ei vain huvittanut. Hinata oli aivan liian haavoittuvainen ja tämä oli täysin väärä tilanne hänen itsekkäitten halujensa toteuttamiseen. Niinpä hän vain tyytyi katsahtamaan muualle, antoi tilanteen lipua käsistään ja jätti päätösvallan Hinatalle. Kun Hinata ei sanonut mitään, Neji päätti sanoa sen, mitä oli jo pitemmän aikaa pohtinut.
"Sinusta on tullut paljon rohkeampi, Hinata-sama."
"Niinkö sinusta?" Hinata kuulosti todella ällistyneeltä, kohotti hieman päätään ja tavoitteli Nejin katsetta. Neji katsoi sitkeästi muualle.
"Kyllä", hän murahti vastaukseksi, sillä muuta sanottavaa hänellä ei enää ollut. Hinatan kasvoille levisi lempeä hymy, ja hän nousi istumaan. Neji irrotti otteensa Hinatasta, mutta Hinatan kädet olivat yhä takertuneet hänen paitaansa.
"Kiitos, Neji-nii-san. Et..." Hinata empi selvästi hetken sanojaan, punastui sitten ja mumisi: "Et voi edes aavistaa, paljonko nuo sanat merkitsevät minulle."
Neji ei voinut tietää, mutta kuvittelemaan hän kyllä pystyi. Hän tiesi varsin hyvin, että Hinata ihaili Narutoa ja tämän loputonta itseluottamusta, ja jos tyttö pääsi käytöksessään edes hieman lähemmäksi idoliaan, se oli hänelle rajaton riemunaihe. Hieman kiusaantuneena Neji nyökkäsi, nousi ja auttoi sitten Hinatan ylös.
Hinata hymyili taas tuttua kainoa hymyään, tarttui sitten äkisti Nejin vasempaan käteen ja sulki sen kämmeniensä sisään. "Kiitos, Neji-nii-san. Voin nyt paljon paremmin."
"Eipä kestä, Hinata-sama." Neji joutui pakottamaan sanat itsestään, sillä juuri sillä hetkellä hän olisi vain halunnut hyökätä eteenpäin ja suudella Hinataa kuin huomispäivää ei olisikaan. Hinata nyökkäsi hymyillen, päästi irti Nejin kädestä ja lähti puutarhasta. Neji jäi katsomaan hänen peräänsä.
Miksi hitossa hänen piti olla sellainen idiootti? Hänellä oli kaksi, kaksi upeaa tilaisuutta varastaa Hinatan ensisuudelma, ja hän vain jäi seisoskelemaan ja odottelemaan!
Seuraavana päivänä hänen olisi todella yritettävä koota itsensä, tai Kiba voittaisi kilpailun.
TBC