"Juokse!"

"EI!"

"NYT!"

Suomi katsoi Ruotsin käskevää ilmettä itkien, hän ei halunnut jättää miestä.

Kuului laukaus, ja Tinon elämä hidastui.

Hän näki kuinka pieni, kultainen luoti lähestyi hidastuen koko ajan.

Vilkaistessaan Berwaldiin Suomi näki miehen kauhusta laajentuneet silmät.

Kyynel vieri maassa istuvan Ruotsin poskelle, ja Suomea kylmäsi.

"EI!"

Luoti upposi pojan lihaan raivaten tiensä kohti sydäntä.

Tinon päässä pimeni ja aika tuntui pysähtyvän paikalleen.

Pimeys.

Hän tunsi sen kietoutuvan ympärilleen. Tino ei ollut varma oliko hänen silmänsä auki vai kiinni.

Hän oli aivan turta.

Jostain kaukaisuudesta kuului puhetta, Tino ei halunnut kuunnella sitä.

Hänen päätänsä särki, oikeastaan pian Suomi tunsi jokaista jäsentään kolottavan.

Mitä tämä kaikki oli?

Tämä pimeys, olemattomuus?

Tinosta tuntui, ettei hän tiedostanut mitään, vaikka silti hän ajatteli enemmän kuin koskaan ennen.

Poika ei muistanut mitään, hän ei tiennyt kuka oli. Kaikki oli sumun peitossa.

'Jospa olenkin maailmankaikkeus..' Tinon ajatukset kikuivat pimeydessä.

Hänen aivonsa täyttyivät mielikuvilla siitä mitä ennen oli ollut.

Vaikka pojasta tuntui halvaantuneelta, hänen naamallensa nousi hymy.

Hän oli jotain niinkin mahtavaa kuin kaiken pimeys ja kylmyys.

Maailmankaikkeus.

Tik tak. Jostain kuului vaimea raksutus.

Tino ei ollut varma kuinka nopeasti päivät kuluivat.

Ehkä oli kulunut jo viikko, ehkä kuukausi, tai jopa vuosi. Poika ei ajatellut sitä, hän yritti selvittää tarkoituksensa.

Ajan kuluttua vielä lisää Tino muisti paremmin.

Hän alkoi muistamaan kuka oli, ja hän huomasi ettei enään ollutkaan niin mustaa.

Hetki hetkeltä kaikki alkoi selkeytyä.

Asia joka alkoi piirtyä terävimmin nostatti kyyneleet suomalaisen silmiin.

'Berwald' Tino kuiskasi äänettömästi.

Miehen kuva piirtyi hetki hetkeltä pojan mieleen ja hän alkoi tuntea vastustamatonta halua nähdä tämä. Painautua miehen rakastavaan syliin ja jäädä siihen.

Kyyneleet seurasivat toisiaan ja Suomi alkoi kuulla taas puhetta.

Tälläkertaa hän ei halunnut sivuuttaa niitä, vaan terästi kuuloansa.

''Olen pahoillani, järkevintä olisi vain sammuttaa koneet. Hän ei herää.''

''Ei.. Berwald ei kestäisi sitä.. Hän on muutenkin niin huonossa kunnossa.. Se TAPPAISI hänet..''

Se sai pojan henkäisemään. Hänen ei edes tarvinnut ajatella mistä äänet puhuivat. Ne puhuivat hänestä.

Ne puhuivat Berwaldista.

Äänet puhuivat heräämisestä, eikä Tinon tarvinnut kauaa miettiä mitä he sillä tarkoittivat.

'Nukunko minä vain?' Hänen mieleensä luikerteli kysymyksiä miten herätä.

'Haluan herätä..' Hän ajatteli päättäväisesti. Samalla Tino huomasi kaiken olevan jo melkein valkoista.

''Haluan herätä..'' Ensi kertaa Tino sai suustaan ääntä. Se oli käheä ja pieni, mutta sen ansiosta ympärillä alkoi välkkyä. Mutta vieläkään ei ollut täysin valkoista.

Suomi keräsi kaiken päättäväisyytensä ja hengitti sisään.

''Minä haluan herätä!'' Nyt pojan ääni oli päättäväinen ja hänen huutonsa kaikui ympärillä.

Kaikki valkeni.

Tino tunsi putoavansa.

Hän putosi ja putosi, kohti vapautta.

Hetken päästä Tinon vauhti hidastui ja hän tunsi kaatuvansa.

"Anna anteeksi Tino.. En voi pitää sinua enään hengissä.." Surullinen ääni itki jossain lähellä. Suomi huomasi makaavansa. Hän tunsi lämpöä pitkästä aikaa. Hän huomasi voivansa hengittää, kuullessaan linnun visertävän jossain hänen sydämensä täyttyi toivosta.

Hän teki sen. Hän heräsi.

Hiljaa poika alkoi raottamaan silmiänsä. Kirkas valo vaikeutti sitä, mutta pian hän sai ne vaivalloisesti auki.

Kaikki se mitä hän näki, sai Suomen hengittämään kiivaammin. Hän oli palannut.

Tinon sängyn vieressä istui joku itkien sängyn laitaan. Poika yritti tunnistaa tuota ruskea hiuksista poikaa. Hänen muistinsa alkoi pian pelaamaan ja Tino tunnisti vieressään itkevän pojan.

'Liettua..' Pojan päässä jyskytti, ja hän aukoi suutaan yrittäen sanoa jotain. Mutta koska hän ei ollut pitkään aikaan puhunut se oli todella hankalaa.

"Haluan herätä.." Tino sanoi heiveröisesti, muuta hän ei osannut. Se sai Liettuan lopettamaan nyyhkytyksen ja hiljaa hän nosti päänsä. Pojan kohdattua Suomen avonaiset silmät hän ei kyennyt kuin haukkomaan henkeänsä.

"Su-Suomi.. Sinä heräsit... Sinä palasit..!" Liettuan katse kirkastui ja hän hyökkäsi halaamaan Tinoa.

"Mitä sinä huudat täällä?" Joku syöksähti ovesta, ja pysähtyi niille sijoilleen. Se oli Viro.

Liettua päästi Suomesta irti ja nousi aurinkoisesti seisomaan.

"Hä-hän heräsi! Suomi heräsi!" Hän huudahti vieläkin tajuamatta asiaa kunnolla.

"Suomi!" Nyt kolmaskin henkilö juoksi ovesta sisään, Latvia.

"Luojalle kiitos.." Viro katsoi ylös kyynelten vallatessa hänen silmänsä. Hän ja Latvia menivät myös Tinon sängyn viereen.

Suomi katsoi kaikkia kolmea vuoronperään hiemän hämmentyneenä, mutta iloisena.

Kyyneleet nousivat suomalaisen silmiin tämän tajutessaan todella selvinneensä siitä.

"Hei kaverit.." Hän sai viimein äänensä takaisin, ja hymyili kyynelten keskeltä.

Suomi oli aikeissa nousta istumaan, mutta tunsi itsensä liian voimattomaksi siihen.

"Soo, älä yritä nousta.." Viro hymyili hänelle lempeästi.

Sitten Suomi tajusi yht'äkkiä, ettei tiennyt missä oli ja miksi.

Kysymykset syöksähtelivät pojan mieleen.

Hän muisti utuisesti jotain.

Sota...

Suuri sota..

Kyllä, viime muisto hänella oli sota Venäjää vastaan..

Berwald..

Berwald haavottui..

Hän oli taistellut tämän kanssa.. Alku oli mennyt hyvin, mutta sitten Ruotsi oli saanut osuman jalkaan.

Kuva maassa makaavasta miehestä veren ympäröivänä piirtyi ikävästi pojan mieleen.

"Juokse! Pelasta itsesi!"

Suomi ei ollut totellut miestä.. Hän ei ollut halunnut jättää tätä..

Sitten oli tullut luoti..

Kaikki pimeni.

"Mi-Mitä on tapahtunut..? Missä olen..? Berwald.. Missä Berwald on..?" Suomi alkoi kiihtyä ja hän yritti etsiä Ruotsia huoneesta. Hän yritti kuulla tämän äänen.

"Rauhoitu, Suomi.." Liettua esti poikaa nousemasta, joka sai hänet vain panikoimaan enemmän.

"Selittäkää mitä on tapahtunu? Missä Berwald on? Mitä teen täällä?" Tino alkoi tärisemään kauttaaltaan, ja kylmä hiki sai hänet palelemaan.

"Shh.. Rauhassa nyt.. Olet juuri herännyt kaksi vuotisesta koomasta, sinun pitää ottaa rauhallisesti." Viro sanoi huolta äänessä.

Suomi jäykistyi. Koomasta..?

Oliko hän ollut koko tuon ajan koomassa..?

Tino kuunteli järkyttyneenä kun Viro kertoi mitä oli tapahtunut.

Hän oli saanut luodista, joka meni juuri ja juuri sydämen viereen. Se vaivutti pojan koomaan, jossa hän oli ollut kaksi vuotta.

Suomen sisällä velloi. Jos hän ei olisi ryhdistäytynyt ja palannut elämään, hänet oltaisiin kuukauden sisällä irrotettu koneista, jotka pitivät häntä hengissä koomassa ollessa.

Viro kertoi, kuinka lääkärit olivat olleet alusta asti varmoja, ettei poika selviäisi.

Hän kertoi, kuinka Ruotsi oli päivä toisensa jälkeen hoitanut tätä.

Istunut joka päivä sängyn vieressä rukoilemassa.

Virolaisen kertomat jutut saivat Tinon välillä hymyilemään. Ruotsi oli ollut hänelle uskollinen kaikki ne päivät jolloin hän oli ollut koomassa. Mies oli hoitanut hänet alusta loppuun, jutellut päivät pitkät.

Viron lopettaessa Suomen sisällä muljahti.

Häntä mietitytti miksei Berwald ollut siellä nyt.

Pojan kaipuu oli sietämätön, hän olisi halunnut nähdä miehen.

Kuulla hänen äänensä.

Painua rakastavaan syleilyyn.

"Missä hän on nyt?" Suomen äänessä oli hämmennystä ja kysymys sai kolmikon hieman vaivaantuneeksi.

"Viime viikolla, kun lääkärit sanoivat ettei sinulla ole enään toivoa.. Että on aika päästää irti.. Berwald.. Hän murtui täysin.. En ole nähnyt häntä sen jälkeen.. Mutta Puola kertoi nähneensä hänet pari päivää sitten kapakassa.. Hän ei ole oikein tolkuissansa.." Liettua ei ollut löytää oikeita sanoja, ja hän katsoi Suomea hieman huolestuneen näköisenä. Kyyneleet nousivat pojan silmiin ja hän yritti nyt totisesti nousta istumaan. Tälläkertaa Tino onnistui ja hengitti sydään yrittäen saada sydämensä rauhoittumaan.

"Älä tee mitään äkkinäistä.. Sydämesi ei ole tottunut vielä kunnolla toimiaan omin avuin.." Viro sanoi vaativasti, muttei laittanut poikaa takaisin makuulle.

"Latvia, kutsu lääkäri." Liettua tajusi ensimmäisenä, ettei kukaan ollut tosiaan vielä kutsunut lääkäriä.

Raivis kipitti äkkiä ulos ovesta ja palasi pian mieslääkärin kanssa.

"Hyvänen aika.. Se on totta.." Lääkäri hätisti batian maat pois huoneesta ja meni tutkimaan Tinoa.

Mies kyseli Suomelta kaikkea, ja teki muutamia tutkimuksia. Poika yritti keskittyä niihin niin hyvin kuin vain pystyi, mutta väkisin hänen mielensä täyttyi huolesta Ruotsia kohtaan.

"Noniin, kätesi ja jalkasi tuntuvat toimivan hyvin ja refleksisi ovat kunnossa. Olet pysynyt yllättävän hyvässä kunnossa. Koitetaampa pystytkö seisomaan." Lääkäri auttoi Tinon varovasti seisomaan.

Jalat vapisten poika onnistui juuri ja juuri pysymään pystyssä omin avuin. Hän huomasi vasta nyt, kuinka lihakseton oli. Jalat kantoivat suomalaisen juuri ja juuri, mutta hän lysähti pian takaisin sängylle.

"Varovasti.. Olet vielä kuitenkin heikossa kunnossa." Lääkäri teki jotain muistiinpanoja, eikä Suomi voinut enään vastustaa kiusausta.

"Millin pääsen pois? Voinko lähteä jo tänään?" Poika kysyi, saaden miehen naurahtamaan lempeästi.

"Olet kyllä kieltämättä koomapotilaaksi hyvässä kunnossa, mutta pidämme sinua täällä vielä kuukauden, että ehdit hieman kuntoutua ja saat voimiasi takaisin. Sitten pääset kotiin kuntoutumaan kunnolla." Hän sanoi ja lähti sitten kiirreellä pois huoneesta.

Viikkoja? Suomi ei kestäisi olla erossa Ruotsista enää hetkeäkään.

Hän halusi pois heti.

Tietäen heikkoutensa Suomi nousi silti ylös sängystä. Haparoivin askelin hän yritti suunnata ovelle, muttei päässyt montaakaan askelta kun lyyhisty maahan.

"Suomi oletko kunnossa?" Viro syöksähti ovesta kuullessaan tömäyksen. Hän riensi Liettuan kanssa auttamaan pojan takaisin sänkyyn.

"Rauhoitu, sinun pitää levätä.." Latvia laittoi peiton suomalaisen päälle, koska huomasi tämän palelevan.
"Mutta Berwald.." Suomi hytisi, mutta Viro keskeytti hänet.

"Yritämme löytää hänet, mutta yritä sinä nyt toipua. Muuten et ikinä pääse täältä pois, josset tee niinkuin sanotaan."

Päivät kuluivat Suomen yrittäessä ahkerasti saada voimiaan takaisin. Ei mennyt montaakaan päivää, kun hän pääsi kävelemään. Hyvästä kunnostaan johtuen, Tino sai voimansa nopeasti takaisin. Hänet irroitettiin laitteista, ja poika pääsi jopa ulos kävelemään. Voimat lisääntyivät päivä päivältä. Mutta silti Suomi tunsi itsensä heikoksi, Ruotsista ei kuulunut mitään. Pojan mielessä kävi joskus mitä tämä olisi voinut itselleen tehdä, mutta hän yritti pyyhkiä sen pois.

Kun kuukausi oli mennyt, lääkärit totesivät Tinon olevan tarpeeksi terve päästäkseen pois sairaalasta.

'Viimein..' Suomi ajatteli lääkärin kirjoittaessa kuntoutusohjelmaa ja hyvästellessänsä pojan.

Oli kevät ja Suomen kävellessä kotiin lintujen viserryksen saattelemana, hän päätti etsiä Ruotsin.

"Onko hänestä vieläkään kuulunut mitään?" Suomi istui Viron kanssa kahvilassa. Mies meni todella vaikean näköiseksi, mikä herätti kiinnostunksen pojassa.

"Onko jotain sattunut hänelle?" Hän kysyi hieman peloissaan. Viro pudisti päätänsä.

"Ei.. Vielä ainakaan.. Mutta Latvia näki hänet eilen.." Suomen ilme kirkastui hetkeksi, mutta laantui kun näki Viron olevan edelleen vaivautuneen näköinen.

"Hän oli tulossa asekaupasta.."

Tuo lause iski Tinoon kuin luoti. Hän alkoi hätääntyä, eikai Ruotsi vain..

"Latvia yritti huutaa hänen peräänsä, mutta turhaan.. Hän ei kuunnellut.. Latvia huomasi että hän oli menossa kotiinsa.. Tino, sinun pitää mennä sinne nyt.. En tiedä mitä Ruotsi on valmis tekemään luullessaa sinun kuolleen.."

Tinoa ei kahdesti tarvinnut kehottaa, vaan hän otti takkinsa äkkiä ja lähti puolijuoksua ovelle.

"Odota! Pärjäätkö varmasti yksin? Jos minä tulisin mukaan.." Viro yritti, vaikka tiesi ettei pääsisi mukaan. Ja kuten hän arvasikin Suomi puisti päätänsä ja hymyili pienesti.

"Minun on mentävä yksin.."

"Mutta muista, että hän on juonut enkä tiedä kuinkaa arvaamattomasti hän voi käyttäytyä!" Viro huusi vielä Suomen perään tämän juostessa ulos kahviosta.

Niin nopeasti kuin vain pystyi, Tino ajoi Berwaldin taloa kohti. Hän ei aikonut hukata hetkeäkään, ja olikin aika pian perillä.

Sydän pamppaillen hän astui ulos autosta ja katsoi edessä seisovaa taloa.

Hetkeäkään aikailematta Tino juoksi porteille ja jännittyneenä työnsi toista.

'Auki!' Hän hihkaisi mielessään ja juoksi sitten porteista sisään.

Päästessään ovelleen Tinon sydän jyskytti jännityksestä hänen koittaessa onko se auki.

Tälläkertaa ei ollutkaan tuuria, vaan poika joutui toteamaan ette pääsisi ainakaan siitä ovesta sisään.

'Salaovi!' Suomi muisti hetken mietittyään. He olivat rakentaneet salaoven, josta Tino pääsi livahtamaan sisään huomaamatta asuessaan Venäjän luona, sillä mies oli laittanut vahdin Ruotsin etuovelle.

Tino ryömi ruusupuskien alle tehtyä tunnelia pitkin, kunnes saapui kellarin ikkunan luo. Hän rukoili että se olisi auki. Muuta sisäänkäyntiä ei ollut, ikkunoita oli vain muutama, ja ne oli muurattu umpee.

Hymy kareili pojan huulille, Ruotsi oli pitänyt ikkunan auki. Hän kömpi ikkunasta sisään tuttuun tapaan ja lähti kipittämään portaita ylös.

"Ruotsi!" Tino huudahti päästessään sisälle taloon. Hänestä vähän matkan päässä istui väsyneen näköinen mies. Hänellä oli toisessa kädessä viinapullo ja toisessa pistooli. Mies hypähti seisomaan kuullessaan Tinon äänen kaataen tuolin ryminällä.

"Berwald.." Suomi henkäisi kyynelten täyttäessä hänen silmänsä. Hän näki rakkaansa ensimäistä kertaa kahteen vuoteen. Tämä oli väsyneen ja rupsahtaneen näköinen. Tino näki, ettei mies ollut nukkunut aikoihin, silmät olivat punertavat väsymyksestä.

"Mitä sinä...?" Ruotsi ei tuntunut saavan sanoja suustaan. Hän katsoi Suomea surullisen hämmentyneenä.

Tino olisi halunnut hypätä miehen kaulaan, syleillä tätä. Suudella väsyneitä huulia.

"Anna anteeksi.. Se on kokonaan minun syytäni... Tulen luoksesi.." Ruotsi tärisi kauttaaltaan, ja Tino oletti tämän tulevan hänen luoksensa, mutta sen sijaan Ruotsi nosti aseen ohimollensa.

"Ei.. Älä tapa itseäsi! En selviä ilman sinua.." Suomi ei ymmärtänyt miehen reaktiota.

"Tulen luoksesi.."

"Mutta olen tässä.. Pyydän, älä tee sitä.." Suomi tajusi mitä mies tarkoitti, hän luuli poikaa haamuksi.

Varovasti Tino otti askeleen miesta kohti.

"Berwald.."

Hän lähestyi hitaasti.

''Rakastan sinua..."

Pian Suomi oli aivan Ruotsin edessä. Mies tärisi voimakkaasti ja latasi aseensa.

"Jos.. Jos rakastat minua, älä tapa itseäsi..." Tino kosketti varovasti miehen kättä saaden tämän ottamaan askeleen taaksepäin..

"Mitä sinä..? Minä.." Ruotsi änkytti tuntiessaan pojan lämpimän kosketuksen.

"Minä heräsin.. Minä palasin luoksesi.."Kyyneleet täyttivät pojan silmät uudestaan Ruotsin pudottaessa aseensa. Mies ojensi vapisevan kätensä Suomea kohti ja kosketti pojan poskea.

"Si-Sinä olet elossa.." Mies hätkähti.

"Sinä palasit luokseni..!" Kyyneleet alkoivat virrata tämän poskilla, ja Tino näki miehen ilmeen kirkastuvan.

Berwald astui aivan Suomeen kiinni ja tarkasteli poikaa päästä varpaisiin varmistaen että tämä tosiaan oli elossa.

"Rakastan sinua.. Minä... Haluan, että muutat luokseni.. Haluan sinut..." Berwald sanoi kyynelehtien ja suuteli poikaa hellästi.

Tino ei ollut koskaan ennen tuntenut mitään sellaista.

Hän oli kyllä tiennyt kuinka paljon Ruotsi hänestä välitti, mutta tämä ei ollut vielä sanonut sitä ääneen.

Suomi maistoi tuskan ja rakkauden miehen riutuneista huulista. Vapisten mies kietoi kätensä Tinon ympärille ja heidän huultensa irrotessa painoi tämän hellään syleilyynsä.

"Minäkin haluan sinut.." Suomi kuiskasi kyyneltensä keskeltä.

Hän ei ollut ollut niin onnellinen aikoihin.

Painautuen Berwaldin lämpimään syliin Suomi antoi miehelle kaiken rakkautensa.

Heitä ei erottaisi mikään..