Ulkona oli pilvistä. Tuuli hiljalleen ja lämpimästi. Nuoret puut huojuivat rauhallisesti heinäkuisessa aamun hämyssä. Pihalla kasvava paju rapisutti talon ikkunaa. 11-vuotiaan Coral Heatherin huoneessa herätyskello pirahti päälle.
Coral käännähti sängyssään unisesti, raotti silmiään juuri sen verran että näki jotain ja sammutti herätyskellon. Hän jäi sängylleen makaamaan vielä pariksi minuutiksi, hieroi vihertävän harmaansinisiä silmiään ja nousi sitten istumaan sängyn laidalle haroen otsatukkaansa.
Siinä hän istui, vaaleansinisessä yöpaidassa, keskiruskeat hiukset riippuen sotkuisena myttynä pitkin selkää, katsellen hajamielisesti huoneensa seiniä, joihin oli kiinnitetty taitoluistelijoiden ja telinevoimistelijoiden julisteita. Hän ei miettinyt mitään. Oikeastaan hän mietti harvoin mitään näin aamuisin. Hänen päässään vain pyöri ajatuksia, mihin hän ei kiinnittänyt edes huomiota.
Hän kuvitteli itsensä jäällä, luistellen suuren yleisön edessä. Hän luisteli kovaa, hän hyppäsi ja pyörähti ensimmäisenä naisena kokonaiset viisi kierrosta ja laskeutui sulavasti yhden jalan liukuun. Kaikki taputtivat ja hurrasivat. Coral jarrutti, kääntyi yleisöön päin, kohotti kätensä huikean ohjelmansa lopuksi ja kiitti katsomoa niin viehkeästi kuin osasi. Hänellä oli päällään tumman violetti esiintymispuku, jossa oli kimaltavia tähtikuvioita ja vaaleansininen, liehuva helma.
"Coral! Oletko jo hereillä? Tule alas, puuro jäähtyy!"
Tämä huuto havahdutti Coralin haaveistaan. Hän ponkaisi ylös sängyltään, pujotti violetit aamutossut jalkoihinsa ja kipitti portaat alas keittiöön, jossa Yvonne Heather oli jo kattanut Coralille aamupalan: pienehkö lautasellinen puuroa omenahillon kera, lasi sekamehua ja mandariini.
"Huomenta äiti!" Coral huikkasi Yvonnelle ja istuutui tuoliinsa.
"Nousithan sinä vihdoin!" Yvonne vastasi tyttärelleen leikkisästi. "Aloin jo vähän huolestua, ettet sinä laskeudukaan tänään sieltä pilvien päältä." Coral vähät välitti tästä huomautuksesta ja lappoi puuroa suuhunsa.
Heatherin perheen koti oli suurehko, kermanväriseksi maalattu ja mustakattoinen omakotitalo, jossa oli kaksi kerrosta. Alemmassa kerroksessa sijaitsi vanhempien makuuhuone, olohuone, keittiö, ruokailutila, eteisaula ja kylpyhuone. Ylemmässä ja vähän pienemmässä kerroksessa puolestaan oli Coralin huone, työhuone, vierashuone ja wc.
Yvonne Heather oli omalla tavallaan viehättävä nainen lyhyine suht vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen. Hän muistutti hiukan Coralia, vaikka oli tätä monta vuotta vanhempi. Hän mittasi kahvijauhetta suodatinpussiin, kun Coralin isä Ralph Heather ilmestyi keittiöön tumma tukka sotkuisena myttynä ja haukotellen.
"Huuuomenta…" hän huokaisi. "Sinä olet näköjään jo hereillä, Coral."
"Tietysti olen, isä", tokaisi Coral, "ja sinä näytät olevan vielä puoliunessa. Etkö muista, mihin me mennään tänään?"
"Ralph, kai sinä muistat, että lupasit viedä Coralin käymään eläintarhassa tänään?" Yvonne kysyi samalla, kun laittoi Ralphin lautaselle paistettuja munia ja pekonia.
Ralph katsahti vaimoonsa väsyneesti. "Totta kai muistan", hän sanoi. "Miten olisin sen voinut unohtaa?" hän lisäsi katsahtaen lempeästi Coraliin päin. Coral vastasi katseeseen punastumatta ja rävähtämättä hymyillen.
Aamiaisen jälkeen Coral kiipesi takaisin omaan huoneeseensa pukemaan. Hän puki päälleen sinisen, lilahihaisen t-paidan ja tummanpunaisen hameen, kampasi hiuksensa ja letitti ne itse. Hän oli ylpeä oppimastaan taidosta, sillä harva hänen luokkalaisistaan tytöistä osasi itse letittää omat hiuksensa.
Letitettyään hiuksensa niin suoraan kuin vain osasi Coral avasi vaaleanpunaisen sydänkuvioisen korurasiansa. Siellä ei ollut paljon mitään, vain pari paremman puutteessa Coralille annettua ystävyysnauhaa ja kaulakoru. Ystävyysnauhat Coral oli jo pitemmän aikaa suunnitellut heittävänsä pois, sillä ne olivat Madeleinen ja Kathyn antamia, ja molemmat kiusasivat häntä.
Kaulakoru sen sijaan oli Coralille tärkeä. Se oli hopeainen ketju, jossa riippui tähden muotoinen riipus. Se oli ketjun tavoin hopeaa, ja siihen oli kaiverrettu höyhentä muistuttava kuvio. Coral otti sen rasiasta ja ripusti sen kaulaansa.
Coral oli saanut korun isoisältään syntymäpäivälahjaksi, kun oli täyttänyt kahdeksan vuotta. Hän muisti edelleen sen hetken, kun hän oli istunut olohuoneen lattialla avaamassa lahjojaan vanhempiensa ja isovanhempiensa katsoessa sohvalla vierestä. Hän oli ollut aivan haltioissaan nähdessään riipuksen ja oli kiittänyt tätä niin innoissaan. Hän oli tarkastellut höyhentä ja kysynyt sen merkitystä. Isoisä oli vain hymyillyt ja sanonut: "Ymmärrät sen merkityksen sitten, kun olet valmis." Ralph oli ollut kummissaan kommentista, mutta Yvonne oli vain hymyillyt.
Hän hyppeli portaat alas toistamiseen ja juoksi eteiseen. Siellä hän ujutti hieman liian isot kengät jalkaansa, vetäisi takin päällensä ja kiirehti ulos, missä Ralph oli jo saanut autonsa käyntiin. Coral avasi auton oven ja istahti takapenkille, ja sitten he lähtivät.
"Isä, miksei äiti tullut mukaan?" Coral kysyi.
"Äidillä on muuta puuhaa kotona", Ralph vastasi. "Äidin pitää siivota, laittaa ruokaa ja kaikkea muuta sellaista." Coral oli jo tottunut tuohon vastaukseen niin, että tiesi sen olevan tulossa heti kun kysyi. Yvonne oli kotiäiti, kun taas Ralph toimi kirjastonhoitajana läheisessä kirjastossa.
Viidentoista minuutin ajomatkan jälkeen he saapuivat eläintarhaan. Coral oli innoissaan ja aivan hyppelehti, kun he astuivat portista sisään. Hyppely kuitenkin laantui nopeasti. Coral huomasi Madeleinen vähän matkan päässä hänestä oman perheensä kanssa. Että hän vihasi noita ylimielisiä vihreitä silmiä ja tuota pystynokkaa. Yritti kai näyttää joltain, kun oli kammannut nuo punertavan ruskeat hiukset älyttömän näköiselle pystyponinhännälle. Coralin olisi parasta häipyä isänsä kanssa vähin äänin, ennen kuin Madeleine huomaisi hänet.
Coral halusikin heti ensimmäisenä mennä katsomaan matelijataloa. Miten sopivasti sattuikaan, että se oli täsmälleen päinvastaisessa suunnassa kuin kissalaakso, johon Madeleine perheineen matkasi. Coral lähes raahasi isänsä hämärään ja viileään rakennukseen, jonka ikkunoissa mönki vaikka minkälaista matelijaa ja käärmettä.
Coral pisti kuitenkin merkille yhden tietyn ikkunan. Sen viereen oli kiinnitetty kyltti, jossa luki: Kuristajaboa, Brasilia. Tämä yksilö on syntynyt eläintarhassa ja niin edelleen.
Ikkuna oli kuitenkin tyhjä.
Coral etsi käsiinsä matelijatalon hoitajan ja kysyi tältä: "Miksi tuo kuristajaboan ikkuna on tyhjä?"
"Tiedätkös, se on ollut tyhjä jo muutaman vuoden", hoitaja vastasi. "Yhtenä päivänä tuo lasi vain katosi, ja boa luikersi sieltä pois. Minä ihan luulin, että se kuristaisi sen pienen tumman pojan, mutta se vain sihisi ja luikersi pois talosta. Minä olin ihan sokissa, kun huomasin sen. Se oli kuin taikuutta, usko pois."
Coral jäi miettimään hoitajan sanoja vähäksi aikaa. Hän ei kuitenkaan jaksanut kiinnittää asiaan sen isompaa huomiota ja jätti sen rauhaan. Hän etsi isänsä ja jatkoi kierrosta. He tutkivat joka ikisen käärmeen ja matelijan, jonka näkivät.
Matelijatalon jälkeen he kiertelivät muualla eläintarhassa ja katselivat kaiken maailman apinoita, kissaeläimiä, lintuja ja muita nelijalkaisia. Erityisen paljon Coral piti vaaleista tunturipöllöistä, jotka pyörittelivät päätään ja lehahtivat välillä toiselle oksalle. Ne olivat niin ihanan valkeita ja salaperäisen näköisiä.
Lopuksi Coral jäi pieneen lasten leikkipaikkaan odottamaan, että Ralph saisi ostettua molemmille jäätelöt. Hän istuutui kiikkulaudalle katselemaan maailman menoa.
Yhtäkkiä hän ei enää tuntenutkaan maata jalkojensa alla. Hän kiljaisi, horjahti taaksepäin ja tömähti selkä edellä hiekalle. Ja tämä kaikki tapahtui yhden ainoan sekunnin aikana. Pari sekuntia Coral makasi siinä silmät tiukasti kiinni ja kasvot tuskanirvistyksessä. Sitten hän kuuli naurua yltään ja valitettavasti tunnisti naurajat heti. Hän avasi silmänsä ja näki Madeleinen ja Kathyn, joka oli sinisine silmineen ja tummanvaaleine saparoineen varmaan liittynyt seuraan aika äskettäin.
"Tuo ei ollut hauskaa!" Coral huudahti ja koetti nousta seisomaan sillä seurauksella, että lankesi älähtäen uudestaan maahan äkillisen selkäkivun alaisena. "Olisin voinut... kaatua pää edellä!" hän henkäisi.
"No se ei olisi ollut mitenkään haitaksi", ilveili Madeleine. Kuinka Coral tosiaankin vihasi noita silmiä, jotka tuijottivat suoraan hänen omiinsa. "Sinullahan on vaikka kuinka paljon aivoa siellä pehmusteena!" Madeleine jatkoi vielä kumartuen Coralia kohti.
Se oli iso virhe.
Yhdessä hujauksessa Coral oli tarttunut Madeleinen poninhännästä kiinni ja vetäissyt sen vaaleanpunaisen pörrödonitsin, joka piti poninhännän koossa, irti Madeleinen hiuksista. Nyt oli Madeleinen vuoro kiljaista. Hiukset valtoimenaan hän tarrasi juuri seisomaan nousseen Coralin käsistä kiinni ja riepotti tätä suuntaan jos toiseen raivoissaan.
"SINÄ PILASIT KAMPAUKSENI!" Madeleine kiljui. Kathy näki sopivaksi myötäillä Madeleinea ja alkoi repiä Coralia leteistä. Madeleine oli aivan punainen silkasta vihasta. "SINÄ-PILASIT-PONINHÄNTÄNI-ANNA-DONITSINI-TAKAISIN!" Coral olisi voinut kirkua kivusta, kun Madeleine puristi hänen käsiään ja Kathy roikkui palmikoissa venyttäen hänen päänahkaansa.
Juuri sopivasti sattuikin, että Ralph oli juuri saanut jäätelöt ostettua. Hän näki Coralin, Madeleinen ja Kathyn, pudotti pitelemänsä tuutit hiekalle ja syöksyi tyttöjen luo karjaisten: "LOPETTAKAA HETI PAIKALLA!" Heti punaisena hehkuva Madeleine, hämmentynyt Kathy ja kärsineen näköinen Coral pysähtyivät ja kääntyivät Ralphia kohti.
"Päästäkää irti Coralista heti!" Ralph huusi. Madeleine ja Kathy tottelivat. Kuvitteliko Coral, vai pelkäsivätkö he? Joka tapauksessa Coral syöksyi Ralphin syliin silmät täynnä kyynelistä. Ralph halasi häntä pitkään.
"Madeleine Richards ja Kathy Hale, otaksun?" hän sanoi sitten. "Tästä te ette selviä vähällä. Saatte olla varmoja, että vanhempanne kuulevat tästä." Silloin molemmat perääntyivät ja lähtivät kävelemään pois. Madeleine kuitenkin ivasi vielä: "Isin tyttö."
"Suksi kuuseen", sanoi Coral vihasta kiehuen ja heitti pörrödonitsin takaisin Madeleinelle. Hän lähti Ralphin kanssa, mutta jos hän olisi jäänyt vielä sekunniksikin kauempaa, hän olisi nähnyt Madeleinen ottavan äkkinäisiä sauvomisliikkeitä ja törmänneen leikkipaikan reunalla kasvavaan lehtikuuseen.