Satoi lunta. Roderich nosti katseensa kohti taivasta. Se oli alakuloisen harmaa. Hän värisi kylmästä, pakkasta oli ainakin 20 astetta. Roderich kietoi kaulahuiviaan paremmin kaulansa ympärille ja manasi mielessään miksei ollut ottanut hanskoja mukaansa. Hän tunki kätensä syvälle takkinsa taskuihin ja huokaisi.

Oli joulu ja silti Roderich oli huonolla tuulella. Hän oli taas riidellyt Gilbertin kanssa. Roderich oli lopettanut riidan pamauttamalla ulko-oven kiinni ja ryntäämällä ulos. Tämä oli heidän ensimmäinen joulunsa yhdessä, eikä mikään näyttänyt onnistuvan. Riita oli alkanut jostakin pienestä, Gilbertin huomautuksesta ja paisunut suuremmaksi. Hän huokaisi toisen kerran ja katseli miten hänen henkensä huurusi.

Ehkä se oli huono idea. Viettää joulua yhdessä ja ylipäätään edes olla yhdessä. Hän ja Gilbert eivät vain yksinkertaisesti tulleet toimeen keskenään. Mutta välillä oli taas toisin. Välillä Roderichista tuntui, ettei hän selviäsi ilman Gilbertiä. Hän rakasti Gilbertin iloista virnettä, kun hän oli onnistunut jossain. Hän rakasti Gilbertin omaperäistä naurua, hurjapäistä luonnetta ja kuinka suloiselta hän näyttää, kuin hän on todella keskittynyt johonkin. Roderich hymähti, mutta sitten muisti, että hänhän oli vihainen juuri tälle henkilölle. Gilbertillä oli kuitenkin ikävä tapa olla välillä todella jääräpäinen ja sanoa vahingossa asioita, mitkä satuttivat Roderichia, vaikka hän tiesi, ettei Gilbert tarkoittanut niitä oikeasti.

Mutta riitaan tarvitaan aina kaksi. Roderich tiesi, ettei hän itsekään ole täydellinen ja näin joulun alla hän stressasi liikaa lahjoista ja jouluvalmisteluista. Gilbert oli yrittänyt rauhoitella Roderichia, mutta hän ei ollut kuunnellut.

Roderich seisoi lumihangessa ja manasi mielessään kuinka jääräpäinen hän itse oli ollut. Hän oli yrittänyt tehdä heidän yhteisestä joulustaan täydellisen, eikä hän ollut kuitenkaan huomioinut Gilbertiä. Roderichin poskille nousi häpeänpuna kuin hän mietti mitä hän oli tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä. Hänen ajatuksensa kuitenkin keskeytti tuttu ääni. Hän nosti katseensa ja näki Gilbertin juoksevan häntä kohti.

Roderich laski katseensa ja tuijotti lumeen. Gilbert saapui hänen luokseen hengästyneenä.

"Roddy…" Gilbert huokaisi ja laittoi kätensä Roderichin poskelle ja nosti tämän päätä pakottaen tämän katsomaan hänen silmiinsä. Roderichin poskille nousi lievä punastus. Gilbert hymyili ja astui lähemmäs pienempää miestä.

"Joulusta tulisi todella ankea, jos en saisi viettää sitä sinun kanssasi", Gilbert tunnusti ja otti Roderichin käden omaan käteensä. Gilbert huomasi, että Roderichin kädet olivat jääkylmät.

"Idiootti, kätesi ovat kuin jäätä!" hän huudahti. Roderichin punastus tummeni entisestään. Albiino nosti silmälasipäisen käden huulilleen ja suuteli tämän kättä. Roderich tunsi kuinka hänen poskensa kuumenivat. Pidempi mies sulki lyhyemmän kädet omiinsa.

"Osaat sinä välillä olla aika äkkipikainen, Roddy…" Gilbert huokaisi. Tämän sanottuaan Gilbert veti Roderichin lähemmäs ja suuteli tätä hellästi.

Yhtäkkiä, kaikki Roderichin huolet katosivat ja heidän joulustaan tuli täydellinen.

Se, mitä heidän yhteisenä jouluyönään tapahtui jääköön salaisuudeksi.