Yay, uusi tarina. Tälläkertaa YLILUONNOLLISTA angstia. *faceplam* Osaankohan mitään muuta kirjoittaakaan kuin angastausta...?
Ja kun noissa summaryissa on rajoitus, en voinut selittää kaikkea. =_= Siis, tässä on semmoinen juttu, että olen olevinani salaperäinen enkä kerro kuka toinen päähenkilö tulee olemaan, jos arvaatte (kuten varmastikin teette), voitte myhäillä itseksenne siellä ruudun takana ja nauttia siitä että olette fiksumpia kuin minä. :D
No, tämä on joka tapauksessa pitempi kuin nuo aikaisemmat. En tosin tiedä, kuinka pitkä. O.o
(ei osaa toisin sanoen suunnitella ollenkaan)
(hiljaa)
(*virne*)
Ja Hetaliaahan en omista. :3
Vaaleahiuksinen, tyytyväisen näköinen mies astui kylän pieneen pubiin rehvakkaasti, aivan kuin omistaisi koko paikan. Päät kääntyivät, ihmiset tuijottivat. He alkoivat kuiskutella keskenään.
"Se on hän. Mies, joka osti Ruusuhovin."
"Hulluko hän on?"
"Eikö hää tiärä tarinoista?"
Vaaleahiuksinen jätti kuiskuttelut sujuvasti huomiotta, aivan kuin ei olisi kuullutkaan niitä. Hän marssi baaritiskille.
"Yksi olut." Baarimikko lopetti lasin puhdistamisen.
"Onko rahaa?" Vaalea mies pyöräytti silmiään turhautuneena, tuhahti teatraalisesti ja otti kolikon taskustaan, näpäyttäen sen ilmaan ja ottaen sen sitten näppärästi takaisin nyrkkiinsä.
"On." Tiskin takana seisova, keski-ikäinen mies ei ollut erityisen huvittunut näistä sirkustempuista.
"Lyö tiskiin sitten", hän murahti, jatkaen jo puhtaan lasin pyyhkimistä. Vaalea kukkoilija huokaisi alistuneesti.
"Sitruunanko nielaisit? Eikö sinulla ole ollenkaan huumorintajua?" Hän kaivoi taskustaan kolikoita ja asetti ne tiskille. Baarimikko laski ne nopeasti ja pyyhkäisi ne käteensä.
"Olut tulossa", hän kertoi. Vaalea näytti enää vain hivenen tyytyväiseltä. Hän istuutui baarijakkaralle ja nojautui eteenpäin, asettaen kyynärpäänsä baaritiskille.
"A-anteeks?" Baaritiskillä lojuva mies kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Hän näki vanhan miehen, joka tärisi hieman. Mies kohotti vaaleita kulmakarvojaan osoittaakseen kuuntelevansa.
"Sopiiko i-istuu?" Vaalea kohautti harteitaan.
"Siitä vain." Vanha mies punnersi itsensä yllättävän ketterästi baarijakkaralle.
"Sää tairat olla se heppu, joka osti ton Ruusuhovin tuollapäin?" Nuorempi heistä kurtisti kulmiaan ja nyökkäsi.
"Kyllä olen." Vanha mies meni hermostuneen näköiseksi.
"Tota joo, nää et varmaa oo kuullu tarinoita, joita siit talosta kertoillaan..." Vaalea naurahti hyväntahtoisesti.
"Olen minä jotakin kuullut." Vanha mies värähti.
"Et tarpeeks, ku kerran sen ostaa pärräytit." Nuorempi sai eteensä oluen ja otti siitä hörpyn.
"Valaise minua, ole hyvä." Vanha mies teki kolmesti ristinmerkin.
"Se talo" hän aloitti, kumartuen hyvin lähelle keskustelukumppaniaan. Vaalea yritti saada pysyttyä paikoillaan, mutta miehen silmät olivat karmivan vaaleat ja sumeat, kuin hän olisi puolisokea, ja nuorempi nojautui kuin tahtomattaan taaksepäin. "Se talo... on kirottu." Vaalea tuijotti. Sitten hän räjähti nauruun. Vanha mies perääntyi loukkaantuneen oloisena.
"Anteeksi", nuorempi sai sanottua hetken kuluttua. "Et kai sinä oikeasti kuvittele minun uskovan tuollaista soopaa?"
"Anteeks vaan, mut se on totta!" vanhus kivahti. "Siellä kummittellee, kauan sitten-" Mutta vaalea mies kohotti kätensä.
"Minä en aio kuunnella tätä. Kiitos varoituksesta, mutta se on täydellinen talo enkä minä usko kirouksiin." Hän joi viimeiset kulaukset tuopistaan ja nousi, lähtien ovelle päin.
"Myö varotan sua, onni ja muratti ei viihy samassa talossa!" vanha mies karjui hänen peräänsä, mutta vain nauru ja iloinen viheltely vastasivat.
Kommentoikaa toki. :3 Prologeista on vähän vaikeaa, muttah... Ai niin, tuo murattijuttu on "totta", siis tahtoo sanoa ihan oikea uskomus.
Ja tuon vanhuksen puhe on nyt vain ihan huvin vuoksi tuollaista. ^^ Kun kaikki hahmoni tarinoissa puhuvat yleensä kirjakieltä, niin halusin saada vähän väriä siihenkin asiaan. (aww, pidän tuosta vanhasta, taikauskoisesta ukosta. =w=)