Eli näin heti alkuun sanon, että tämä ei tule olemaan oneshotti, vaikka yleensä kaikki tarinani ovat : Dd Heti alkuun piti päästä rikkomaan omia lupauksiani. Mutta hei toivottavasti tykkäätte!
Nimi: Uusivuosi
Kuvaus: Uuttavuotta päätetään juhlia Dannyn luona, kaikki sujuu hienosti. Kaikki kutsutut jäävät vielä vierailulle miehen luo, siitä tulee hauskaa, mutta jotakin tapahtuu. Jotakin merkittävää.
Genre: Romatiikka & Tragedia
Ikäsuositus: K+
Tekijänoikeudet: Ainut mitä omistan tästä on juoni, itse hetalia ja sen hahmot kuuluvat Hidekaz Himaruyalle.
Muuta: Sisältää yaoita ja no henkilöistä käytän heidän oikeita nimiään. Saattaa sisältää huonoa huumoria : Ddd
Olimme kävelyttämässä Berwaldin kanssa hanatamagoa. Kylmä tuuli puhalsi ilkeästi kasvoihin, mutta en ollut kylmissäni. Suomessa tällaiseen oli jo totuttu. Katsoin Berwaldiin, hän hymyili. "Oli muuten mahtava joulu. En ole oikeastaan pitkään aikaan viettänyt sellaista joulua" sanoin hänelle. Hanatamago juoksenteli villisti edellämme, se ei kuitenkaan haitannut.
"Tiedän, koska vanhempasi..." Berwald aloitti mutta pudistin päätäni. En halunnut puhua vanhemmistani.
"Voitaisiinko jättää vanhempani ulos tästä ja nauttia vaan", kysyin hymyillen hieman. Berwald nyökkäsi ja tarttui käteeni. Toinen käteni oli siis nyt hänen kädessään, toinen piteli hanatamagon hihnaa.
"Voi kamala", huudahdin pian. Berwaldin käsi oli jäätävän kylmä. "Etkö ottanut hanskoja tällaisella ilmalla?" Katsoin Berwaldia tuimasti, häntä alkoi nolottamaan hieman. "Luulin että menisimme pienelle kävelylle", hän myönsi. Pudistin päätäni hetken, en voinut kuin hymyillä. Hän oli toki viisas ja piti huolta minusta, mutta unohtaa hanskat kotiin tällaisella pakkasella? "Olisit sanonut jotakin, nyt mennään kotiin ennen kuin sormesi tippuvat", sanoin. Sitten suuntasimme kotiin, puhellen suomen säästä.
Berwald avasi oven ja odotti että pääsisin hanatamagon kanssa sisään. Ensimmäisenä päästin pienen valkoisen karvapallon vapaaksi, se juoksikin samantien sohvalle lämmittelemään. Berwald oli ottanut jo ulkovaatteensa pois ja menikin sitten sytyttelemään takkaa. Otin itsekkin ulkovaatteeni pois ja ripustin ne niille tarkoitettuun naulakkoon.
"Eikö ollutkin mahtava idea tulla lappiin jouluksi", kysyin mennessäni laittamaan meille lämmintä kaakaota. Mikään ei olisi kylmän ulkoilun jälkeen parempaa kuin kuuma kaakao.
"Niin. Täällä on kaunista", Berwald sanoi tullessaan keittiöön. Pienen hetken olimme hiljaa, keskityin laittamaan kaakaota. Lopulta ojensin lämpimän kupin Berwaldille ja menin itse sitten hanatamagon luo, istuin sen viereen ja puristin kuppiani kaksin käsin.
Rakastin tällaista oleilemista. Lämmintä kaakaota, koira vieressä, takka lämmittämässä ja rakastamani henkilö luonani. Miksei jokainen päivä voisi olla tällainen? Berwald tuli viereeni, viltti mukanaan. Hän laski kuppinsa hetkeksi sohvapöydälle ja istui viereeni, laskien viltin sitten molempien päälle. Sitten hän otti kuppinsa ja joi siitä hieman. Nojauduin häneen automaattisesti. Hän hymyili hieman ja kietoikin toisen kätensä ympärilleni.
"Taidat pitää tästä", hän kysyi katsoen minuun. Join hieman kaakaotani ja nyökkäsin sitten.
Häntä alkoi yht' äkkiä hymyilyttämään, en ymmärtänyt miksi. "Sinulla on huulissasi jotakin", hän sanoi.
"Onko", kysyin ja nostin kättäni pyyhkiäkseni, ilmeisesti kaakaoviikset pois, mutta Berwald oli nopeampi. Hän painoi huulensa huulilleni, suuteli minua kevyesti. Suudelma olisi saanut kestää mielestäni kauemmin. Paljon kauemmin. Kuitenkin Berwaldin kännykkä alkoi soida kesken kaiken. Hän vetäytyi hieman taaemmas, laski kuppinsa pöydälle ja nousi ylös, mennen sitten hakemaan kännykkäänsä takkinsa taskusta. Pian kuului murahdus, ei ollut vaikea arvata soittajaa.
"Danny, mitä ihmettä oikein soitat minulle", Berwald vastasi puhelimeensa. Join kaakaotani, se lämmitti kivasti. En halunnut kuunnella Berwaldin puhelua, sillä ei se minulle oikeastaan kuulunut. Katsoin vieressäni nukkuvaa hanatamagoa, tuntui kuinka sydämeni olisi pakahtunut samassa hetkessä. Se oli niin suloinen ja pieni. Silitin sitä hieman, kunnes Berwald palasi takaisin. Hänellä oli puhelin kädessään, eikä hänen ilmeensä ollut mikään iloinen.
Berwald oli istunut viereeni, nojasin häneen jälleen. Kumpikaan ei sanonut mitään.
"Hei, ei se niin kamalaa ole", sanoin varovasti. Tiesin että hän ei pitänyt Dannysta.
"Mutta miksi ihmeessä meidän pitää mennä sinne" Berwald kysyi, katsoen minuun. "Tiedät varsin hyvin etten pidä hänestä tai hänen ideoistaan, sillä ne eivät pääty hyvin", hän jatkoi hieman kiukkuisena.
"Tiedän tiedän, mutta siitä voi tulla hauskaakin. Sitäpaitsi sinne menevät kaikki. Nor, Eduard, Ice, Ivan siskoineen ja paljon muita. Veikkaan ettet edes näe Dannya", sanoin rauhoittelevasti.
"Ja en haluaisi jäädä pois, sillä siellä näkisimme ystäviämme, joita emme olleet nähneet pitkään aikaan". sanoin. Hän huokaisi ja silitti hiuksiani. Tiesin että menisimme Dannyn järjestämiin uudenvuoden juhliin.
"Jos se tekee sinut onnelliseksi, niin menemme. Mutta en takaa etteikö Dannylta menisi niskat nurin", hän sanoi.
Seuraavana aamuna pakkasimme kaiken tarpeellisen mukaamme. Juhlien teemana oli karnevaalit, joten vierailla tulisi olla naamio kasvoillaan. Ja miehillä tulisi olla smokit päällään, sillä kukaan ei halunnut että joku keksii pukeutua Riossa järjestettävien karnevaalien tapaisesti, eli todella vähän peittäviin asuihin. Ja lähinnä kukaan ei halunnut nähdä Francista vähissä vaatteissa. Mutta kuitenkin, meidän tulisi vielä hakea naamiot ja sitten meillä olisi kaikki. Katseeni osui johonkin valkoiseen, pörröiseen nappisilmäiseen koiraan ja saman tien muistin mitä olimme unohtaa.
"Voi ei", huudahdin ja Berwald kääntyi katsomaan minua. Hän ei ollut vielä saanut kaikkea pakattua.
"Unohdin ettei hanatamagoa voi ottaa mukaan ja se tarvitsee hoitopaikan poissaolo aikanamme", sanoin nostaen pienen koiran syliini. Halasin sitä ja katsoin sitten Berwaldiin.
"Ja nyt ei ole enään aikaa viedä sitä takaisin helsinkiin", huokaisin ja istuin sängylle. Silitin koiraa ja yritin miettiä pääni puhki mitä tässä voisi tehdä.
"Miten niin ei ehditä? Lennetään Helsinki-Vantaan lentokentälle, ajetaan suoraan kotiin, otetaan sen tavarat mukaan ja viedään se siskollesi hoitoon. Samalla voisimme käydä ostamassa naamiot ja illaksi ehtisimme varmasti lennolle", Berwald sanoi hymyillen hieman.
Minulta meni hetki aikaa tajuta, että noinhan se onnistuukin, mutta sitten pitäisi olla ripeitä. Laskin hanatamagon sylistäni ja juoksentelin ympäri taloa etsimässä kaiken mukaan, mitä olimme tuoneet. Olimme vain vuokranneet tämän mökin. Nyt sain kiittää luojaa siitä, että olimme lähellä asutusta ja lentokenttää. Berwald pakkasi autoon tavaroita sitä mukaa kun kannoin laukut ulos. Viimeisenä kävin kiertämässä paikat, otin hanatamagon ja sammutin valot. Sitten lähdin ulos mökistä jossa olimme viettäneet parhaimman joulun koskaan.
Olimme ajaneet suoraan lentokentälle ja varanneet ensimmäisen lennon takaisin Helsinkiin. Oli onnea, että alle tunnin päästä lähtevässä koneessa oli paikkoja vapaana. Otimme sitten vierekkäiset paikat ja maksoimme ne. Tai siis Berwald maksoi ne. Hän ei antanut minun maksaa, mutta siirtäisin hänen tililleen rahaa aivan varmasti, heti kun ehtisin. Laitoin hanatamagon häkkiin, annoin sille hieman unilääkettä jotta sen matka menisi hyvin, eikä sitä pelottaisi. Berwald katseli vierestä, hymyille hieman.
Koneeseen päästyämme, etsimme paikkamme.
"Haluatko istua ikkunan vieressä vai...", Berwald kysyi. Hän otti käsitavarani ja laittoi ne paikalleen, sillä välin kun kävin istumaan. Sitten hän istui viereeni ja huokaisi.
"Pelottaako sinua", kysyin katsoen häneen. Hän naurahti hieman hermostuneena.
"Ei ole totta, sinä pelkäät jotakin", sanoin. Miksen ollut huomannut ennen että hän pelkäsi lentämistä? No viimeksi hän nukkui lennon aikana.
"Pelkään myös menettäväni sinut", hän sanoi yrittäen vaihtaa aiheen minuun.
"Berwald, ei tässä ole mitään hätää", sanoin nojaten miehen olkaa vasten. Hän suuteli päälakeani ja tunsin hänen nyökkäävän.
Oltuamme ilmassa jo parisen kymmentä minuuttia nousin istumaan kunnolla. Katsoin Berlwadiin, rakastamaani mieheen joka piti silmiään kiinni. Hymyilin hieman itsekseni, sain idean.
"Hei mun pitäs päästä vessaan, ettet viitsisi väistyä hieman" kysyin Berwaldilta. Hän avasi silmänsä ja siirtyi että pääsin ohi.
"Tulen pian takaisin", sanoin mennessäni ohi. Sitten kävelin vessaan.
Vessasta tultuani kävelin takaisin paikalleni. Berwald piti silmiään kiinni, kuten olin arvellutkin. Hymyilin hieman, ja istuin sitten hänen syliinsä. Hänen silmänsä rävähtivät auki saman tien ja hän katsoi minuun.
"Ajattelin että matkanteko olisi mukavampaa näin", sanoin hymyillen. Sitten suutelin häntä hyvin rauhallisesti ja pitkään. Hän kietoi kätensä ympärilleni, piti minua sylissään. Lopulta vetäydyin hieman, jäin istumaan kuitenkin hänen syliinsä.
"Olisit kertonut että pelkäät lentämistä", sanoin hieman surullisena. Nyt aloin oikeastaan pohtia mitä tiesin hänestä.
"Berwald..." aloitin ja katsoin hänen kasvojaan. Tunsin kuinka jännitin kysymystäni, se ei tietäisi hyvää.
"Berwald, miksen tiedä sinun menneisyydestäsi mitään? En tiedä muuta kuin, että olet Ruotsista, pelkäät lentämistä ja rakastat minua. Siinä itseasiassa on kaikki mitä tiedän sinusta", sanoin hiljaa. Hänen kehonsa jännittyi hieman, tiesin hänen miettivän mitä sanoisi.
"Tino, menneisyyteni on mennyttä eikä se kiinnosta sinua. Ja tiedäthän sinä paljonkin minusta, mutta koska enimmät niistä ovat pieniä asioita, kuten että pidän kahvista, et vain huomioi niitä", hän vastasi kylmällä äänellä.
Pudistin päätäni. Hän aina pyytää minua kertomaan menneisyydestäni, vanhemmistani ja peloistani ynnä muusta, muttei itse voi puhua niistä?
"Haluan tietää sinusta enemmän Berwald. Menneisyytesi ehkä on mennyttä, mutta se ei tee siitä tylsää. Sinä olet aina halunnut tietää minun menneisyydestäni ja kerroin sinulle kaiken, muttet kerro minulle mitään? Minä luotin sinuun ja kerroin siksi kaiken, mutta luotatko sinä minuun? Koska jos luottaisit, kertoisit minulle, vaikka asia ehkä olisi kamala." sanoin ja nousin hänen sylistään. Hän siirtyi hieman että pääsin omalle paikalleni. En voinut uskoa tätä!
"Tino..." Berwald sanoi hetken kuluttua. Katsoin häntä, tiesin että sanani sattuivat häneen, totta kai!
"Ainut mitä haluan on että olemme yhdessä. Ja se ei onnistu jos emme ole rehellisiä toisillemme. Sinä tiedät kaiken minusta, mutta onko oikein etten tiedä sinusta mitään? Berwald, tiedän että sinulla on menneisyydessäsi paljon, mutta tiedän kuinka vaikeaa on pitää kaikki itsellään. Ja sinä huomasit myös kuinka paljon minua helpotti kertoa sinulle Ivanista ja perheestäni ja kaikesta. Ja tiedän myös ettei se ole helppoa, en voi pakottaa sinua kertomaa nyt menneisyydestäsi, mutta lupaathan kertoa minulle siitä. Lupaathan", sanoin ennen kuin Berwald ehti jatkamaan. Kyyneleet kohosivat silmiini, muistellessani niitä iltoja kuin olimme istuneet sylikkäin ja olin kertonut meneisyydestäni ja aina välillä itkenyt. Mutta selvisin siitä Berwaldin kanssa. Ja en halua menettää häntä. Berwald katsoi minua hetken, pyyhki pois poskelleni vierineet kyyneleet ja hymyili hieman.
"Minä lupaan kertoa kaiken, mutta ensin juhlimme uuttavuotta Dannyn luona", hän sanoi katsoen minua suoraan silmiin. Hymyilin hieman ja nyökkäsin.
Huokaisin ja katsoin ikkunasta ulos, en nähnyt kuin pilviä. Kuitenkin pian kone rupesi tärisemään, mikä sai Berwaldin paniikkiin. Katsoin häneen, hän haukkoi henkeään ja selvästi yritti ajatella, ettei kone tippuisi mihinkään.
Tartuin häntä käteen ja kuiskasin "Kaikki on hyvin, ei tässä mitään, kaikki on hyvin."
Ja hei taas saa kommentoida, jatkoa tulee toivottavasti piakkoin : Dd (Kyllä, kirjoitan sitä koko ajan, mutta kun siitä tulee pidempi kuin tästä, niin menee aikaa hieman)
