Jää kutsuu

Päivä oli sietämättömän lämmin, pilvetön taivas ei tuulen häivääkään. Yön saapuessa kylmyys valtaa aavikon. On tunne että siitä olisi jo vuosia kun tänne muutin Yukigakuresta. En haluaisi ajatellakaan menneitä aikoja, luistellessani ja leikkiessäni lumessa. Lämpö on ottanut kaiken energiani, en jaksaisi kantaa tätä syvää kaipuutani takaisin pohjolaan, synnyin mahani.

"Sinun pitäisi olla jo kotona, Kasumi-chan" Kuului tuttu ääni oikealta. Käännyin niin nopeasti että tuolini meinasi kaatua, oli jo aika hämärää etten nähnyt mitään muuta kuin tumman hahmon nuotion loimussa. Kesti hetken ennen kuin tunnistin tulian. Hymy huulillani vastasin kiusoittelevasti:

"Voisin sanoa samaa sinulle, Kankuro-san. He puhuvat kamalasta hiekkamyrskystä joka olisi tänne tulossa." Heti sen sanottuani, voisin melkein tuntea hänen nauravan minulle. Hänen pilke silmäkulmassaan todisti sen.

"En tiennyt sinun välittävän noin paljon, Kasumi-chan" Kankuro sanoi hymyillen. "Mutta älä minusta huolehdi, veljeni kyllä varmistaa ettei mitään tapahdu minulle tai kaupungille." Hän tarkoitti varmaan piristää minua sanoillaan, mutta se vain herätti koti-ikävän enemmän kuin koskaan. Mitä en tekisi tunteakseni kylmän tuulenviiman poskillani ja kuulla lumen narisevan kenkien alla. Mutta eniten kaipaan jäätä, kaikissa sen kauniissa muodoissaan. Lumoavinta on kun aurinko valaisee jään läpi satenkareen väreissä. En pysty vastustamaan jään kutsua, haluan kotia ja yritän tehdä kaikkeni sen eteen.