Lovino rämpi sateen läpi kohti Antonion taloa. Hän oli vihainen Antoniolle,
koska oli nyt aivan läpimärkä ja hänellä ei ollut sateenvarjoa mukanaan.
Kun Lovino soitti ovikelloa, Antonio rynnisti ovesta ulos ja halasi Lovinoa.
"P-päästä irti!" Lovino huudahti ja tyrkkäsi hymyilevän Antonion pois. Antonio
avasi oven ja päästi vettävaluvan Lovinon sisään. Lovino heitti läpimärät
ulkovaatteensa naulakkoon ja kysyi:
"Mitä asiaa sinulla oikein oli että piti tänne asti tulla?" Antonio naurahti
vaivaantuneesti ja sanoi:
"Mennään olohuoneeseen, niin kerron sinulle." Lovino tuhahti ja seurasi
Antoniota sohvalle. Antonio aloitti:
Eilen minä, Francis ja Gilbert olimme pelaamassa jalkapalloa, kun Alfred
ilmestyi paikalle ja sanoi, että hän järjestää juhlat ylihuomenna ja kutsui
meidät."
"Mitäs pahaa siinä on?" Lovino keskeytti. Antonio sanoi:
"Ei siinä sinänsä ole mitään pahaa, mutta sitten Francis ja Gilbert sanoivat
tuovansa juhliin jonkun tytön. Minä tietysti pysyin hiljaa ja he rupesivat
kiusaamaan minua siitä, että minulla ei ole tyttöystävää. Kotimatkallakin he
kiusasivat minua siitä ja raivostuneena sanoin:
"Kyllä minullakin on tyttöystävä!" Sen jälkeen Francis ja Gilbert nauroivat ja
sanoivat, että tuo se tyttö sitten Alfredin juhliin ja samantien he lähtivät ja
en kerennyt sanoa, että vain vitsailin."
Lovino katsoi Antoniota epäluuloisesti ja sanoi:
"Ja...miten se liittyy minuun?"
Antonio rupesi tuijottamaan Lovinoa koiranpentu-ilmeellään ja sanoi:
"Voisitko sinä esittää tyttöä juhlissa niin, että Francis ja Gilbert eivät
ilkkuisi minulle enää?"
Lovino tuijotti Antoniota oudosti ja muuttui punaiseksi.
"Luuletko sinä, että minä oikeasti suostuisin moiseen?! Hitto vie!" Lovino
huudahti ja hyppäsi ylös sohvalta.
"Odota!" Antonio sanoi ja tarttui Lovinoa kädestä. Lovino hätkähti ja katsoi
Antoniota.
"Minä teen mitä tahansa!" Antonio sanoi "Annan sinulle kaiken mitä haluat ja
kannatan sinun ehdotuksiasi jokaisessa kokouksessa!" Samalla Antonion silmät
kostuivat ja Lovino epäröi kahdenvaiheilla. Jos kukaan ei tunnistaisi häntä,
niin mitä se haittaisi? Lovino huokaisi ja sanoi:
"Hyvä on. Minä tulen sinne juhliin."

Seuraavana aamuna Lovino oli taas Antonion talossa. Antonio oli ostanut
Lovinolle pitkän keltaisen mekon, jossa oli musta vyö ja pieniä rusetteja.
Lovino punastui, kun näki itsensä peilistä se yllään ja mutisi kirouksia.
Antonio haki toisesta huoneesta ruskean söpön peruukin ja keltaisen
hiuslaitteen. Hän asetti ne Lovinon päähän ja astui askeleen taaksepäin
ihaillen luomustaan. Lovino näytti aivan tytöltä ja vielä söpöltä. Antonio
punastui hieman ja pukeutui itse tummaan pukuun.
"Mitä minä sanon, jos joku kysyy nimeäni?" Lovino sanoi. Antonio mietti hetken
ja vastasi sitten:
"Sano, että olet Felicianon serkku, Sicily Vargas." Lovino vilkaisi vielä
kerran peiliin ja mutisi:
"Lähdetään sitten, en halua olla myöhässä, kun kerran joudun pukemaan tämän
päälleni."

Alfred järjesti juhlansa tanssiaissalissa, joka oli vanha, mutta loistelias.
Sisäänkäynti kulki leveiden portaiden kautta, jotta kaikki näkisivät tulijat.
Salin toinen kerros oli keskeltä avoin ja vain reunoilla oli käytävä, josta
näki alas. Salin perällä oli pitkiä pöytiä, jotka olivat täynnä ruokaa.
Kun Antonio ja Lovino, tällä hetkellä Sicily, tulivat paikalle, kaikki
katsoivat heitä. Lovino yritti kävellä kaatumatta alas portaita, mutta
kompastui. Antonio nappasi tämän kiinni, ennen kuin tämä ehti kaatua. Lovinon
kasvot olivat aivan punaiset ja hän jatkoi matkaa varovaisemmin. Kun he olivat
päässeet turvallisesti alas, Francis ja Gilbert ryntäsivät paikalle.
"Sinulla siis olikin tyttöystävä!" Gilbert huudahti hämmästyneesti. Francis
tuijotti Lovinoa ja sanoi:
"Näytät jotenkin tutulta...mikä sinun nimesi on?" Lovino sanoi hermostuneesti:
"M-minun nimeni on Sicily Vargas, olen Felicianon serkku."
Francis näytti hetken epäilevältä, mutta rupesi sitten pölöttämään jotain
amerikkalaisen ruuan laadusta ja Lovino huokaisi helpotuksesta. He juttelivat
hetken nelistään, mutta pian Antonio sanoi:
"Minulla on nälkä, mennään syömään Lo- Sicily!" Lovino katsoi Antoniota
murhaavasti ja sanoi:
"Mennään vaan." He lähtivät kahdestaan kohti tarjoilupöytiä ja jättivät
Francisin ja Gilbertin kahdestaan. Kun he olivat päässeet kuuloetäisyyden
ulkopuolelle, Lovino sähähti:
"Meinasit paljastaa minut, idiootti!" Antonio näytti anteeksipyytävältä ja
sanoi:
"En tarkoittanut sitä. Minä vain olen tottunut sanomaan sinua Lovinoksi."
"Pah." Lovino sanoi ja kipitti (kyllä, luit aivan oikein) kohti ruokaa. Antonio
seurasi perässä ja otti Lovinolle kakkua. Yhdessä he siirtyivät salin perälle
ja Antonio rupesi syömään.
"Tämä on hyvää! Maista sinäkin!" Antonio sanoi. Lovino tuijotti kakkua ja
sanoi:
"Otit vain yhden lusikan." Antonio katsoi lautasta ja huomasi, että oli
todellakin ottanut vain yhden lusikan.
"No, syödään sitten samalla lusikalla", Antonio vastasi ja työnsi kakkua
Lovinoa kohti. Lovino lehahti punaiseksi, mutta syö kakkupalan mukisematta, kun
Antonio työnsi sen hänen suuhunsa. Lovino sanoi:
"Onhan tämä ihan hyvää..." Antonio hymyili Lovinon hassulle ilmeelle ja sanoi
sitten:
Mennään tanssimaan!"
"EEHHHHH?!" Lovino huudahti, mutta Antonio oli jo vetäissyt Lovinon
tanssilattialle. He tanssivat monen kappaleen ajan, mutta lopulta Lovino sanoi:
"En jaksa enää tanssia, levätään välillä." Antonio saattoi Lovinon salin
seinustalle ja sanoi sitten:
"Minä menen vielä tanssimaan, odota tässä." Hän meni hakemaan Elizabetaa ja
tämä suostui. Lovino katseli tanssivia pareja ja uppoutui omiin mietteisiinsä.
"Onpas Antonio komea", Lovino ajatteli ja saman tien sätti itseään outojen
ajatusten takia. Eihän hän voinut ajatella mitään sellaista! Lovino punastui ja
yritti karkottaa koko ajatuksen mielestään, kun Francis sattui paikalle ja
huudahti:
"Hei Sicily! Mitäs teet täällä yksinäsi?" Lovino huomasi, että Francis oli
humalassa ja yritti vastata mahdollisimman ystävällisesti:
"Lepään vain hieman ennen seuraavaa tanssia." Francis seisahtui hänen viereensä
viinilasi kädessään. Hetken he kumpikin tuijottivat tanssilattiaa ja sitten
Francis sanoi:
"Et taida oikeasti olla Antonion tyttöystävä?" Samalla hän laitoi kätensä
Lovinon vyötäisille ja tämä säpsähti. Lovino vastasi:
"Olen minä, me vain...tapasimme äskettäin." Francis katseli edelleen tanssia ja
selitti Lovinolle jotain epämääräisiä tarinoita. Lovino yritti parhaansa mukaan
nyökytellä ja hymyillä, kunnes huomasi, että Francis hivutti kättään yhä
alemmas hänen vyötäröltään. Lovino jäykistyi ja alkoi mennä lievään paniikkiin.
Francis oli humalassa ja ei tiennyt että tämä kaunis "tyttö" nimeltään Sicily
oli oikeasti poika. Lovino ajatteli kauhuissaan, mitä Francis voisi tehdä ja
yritti tähyillä Antoniota, mutta hän oli salin toisessa päässä ja ei edes
katsonut häneen päin. Käsi hivuttautui yhä alemmaksi ja Lovino yritti
epätoivoisesti tavoittaa Antonion katseen.

Toisella puolella salia Antonio tanssi Elizabetan kanssa valssia. He eivät
paljon puhuneet ja kummankin huomio oli jossain muualla. Antonio huomasi, että
Elizabeta vilkuili vähän väliä Gilbertin suuntaan.
"Pidätkö Gilbertistä?" Antonio töksäytti huvittuneesti. Elizabeta punastui ja
sanoi:
"En todellakaan! Minun ainut rakkauteni on Roderich!" Antonio hymyili ja
muistutti itselleen, että vihjaisi Gilbertille Elizabetan tanssittamisesta. He
tanssivat vielä hetken ja sitten Elizabeta sanoi:
"Minun pitää varmaan lähteä syömään...sopiihan se sinulle?" Antonio nyökkäsi ja
saattoi Elizabetan kohteliaasti salin reunalle. Tämä vilkutti hänelle ja lähti
kohti Gilbertiä. Antonio hymähti tälle hullunkuriselle parille ja alkoi
etsimään katseellaan Lovinoa. Lovino oli samassa paikassa mihin Antonio oli
tämän jättänyt ja Francis oli Lovinon vieressä. Antonio ei aluksi huomannut
Lovinon ilmettä, mutta kun hän tuli lähemmäs, Lovinon kasvot oikein huusivat:
"Auta minua!" Silloin Antonio huomasi Francisin lähentely-yritykset.
Antonio rupesi juoksemaan ja tavoitti Lovinon viime hetkellä. Lovino
irrottautui Francisista ja juoksi melkein itkien Antonion syliin. Antonio
yllättyi ja mulkaisi Francisia, joka oli jo lähdössä kohti seuraavaa
kohdettaan.
"Oletko kunnossa?" Antonio kysyi. Lovino ei suostunut näyttämään kasvojaan ja
vain tärisi ja nyyhkytti. Lovino vihasi itseään, koska oli sentään mies, mutta
nyt hän vain itki Antonion käsivarsilla kuin mikäkin itkupillityttö. Ja pahinta
oli se ettei hän pystynyt lopettamaan. Hän vain nyyhki kunnes sai sanotuksi:
"Ei minulla ole hätää..." Antonio nosti Lovinon leukaa ja katsoi tämän kasvoja:
ne olivat itkusta märät. Antonio huokaisi ja pyyhki Lovinon kasvot
nenäliinaansa. Lovinon ilme oli outo, mutta Antonio hymyili tälle hieman ja
sanoi:
"Haluatko tanssia vielä yhden tanssin kanssani?" Lovino nyökkäsi jo paljon
parempana ja he lähtivät kohti tanssilattiaa.
Musiikki vaihtui hitaisiin ja kaikki rakastuneet parit alkoivat tanssia
lähekkäin. Lovino punastui ja nojasi Antonioon samalla kun he tanssivat.
"Miksi sydämeni hakkaa näin kovaa?" Lovino mietti ja katsoi Antonion kasvoja.
Yhtäkkiä Antonio suuteli häntä ja Lovino tajusi, että tämä tunne oli rakkaus.
Hän ei vastustellut ja Antonio suuteli Lovinoa pitkään. Lovino olisi halunnut
että voisi olla siinä hetkessä ikuisesti, mutta hetken päästä Antonio
irrottautui hänestä ja he eivät puhuneet mitään.
Minä rakastan sinua, Lovino olisi halunnut sanoa, mutta tiesi että se sattuisi.
He olivat maita ja Lovino tajusi, että hänen ja Antonion rakkaus oli
kiellettyä. Joten nyt kun kukaan ei tiennyt että Sicily oli tosiasiassa Lovino,
he voisivat rakastaa toisiaan vapaasti. Lovino hymyili Antoniolle kauniisti
mutta surullisesti ja suuteli tätä.
Olen itsekäs, mutta sallin tämän itselleni tänä iltana...