A/N: Yhden pariosaisen ficin ajattelin taas heittää tähän väliin. c: Toivottavasti tykkäätte!
Varoitukset: Viittaukset alkoholin käyttöön, kiroilu, shounen-ai. Saatan nostaa ikärajan M:ään ihan varmuuden vuoksi seuraavaa osaa ajatellen.
Tämä ficci tulee ainakin yrittämään olla vähän kevyempi ja humoristinen, sekä kirjoitusasultaan yksinkertaisempi. Chaptereistakaan tuskin tulee kovin pitkiä. Myös enemmän yaoi-matskua on kovasti kyselty, mutta ainakaan toistaiseksi en aio kirjoittaa kummoista K18-meininkiä ainakaan suomeksi ihan vain siksi, että englanniksi se tulee paljon luontevammin. Sen verran olen kuitenkin mielipiteitänne kuunnellut, että tämä ficci on nimenomaan shounen-ai ja vieläpä ilman slow buildia.
Ja tosiaan tässä ficissä tämä ensimmäinen osa on ihan vain... ensimmäinen osa. Tästä se lähtee!
Osa 1: Hämäriä muistikuvia
"Tule jo Eren! Mennään hakemaan lisää juotavaa ennen kuin ryhmänjohtajat vievät kaiken!"
"Jep, meidän täytyy kiirehtiä. Jos Mikasa huomaa hänen päässeen tuohon kuntoon, hän syyttää siitä meitä. Mennään, Eren!"
"Eren?"
"Hei, Eren…? Oletko kunnossa?"
"Ihan hyvin se pärjää. Vauhtia nyt! Kantakaa se jos se ei itse pääse eteenpäin. Kello on vasta puoli neljä aamulla, bileethän ovat vasta alkamassa."
"Pystytkö kävelemään Eren?"
"Väistäkää, kysyn häneltä. Voitte mennä jo edeltä niin me tulemme pian perässä."
"Kuuletko minua?"
"Eren, haluatko vettä välillä?"
"Eren"
"Eren!"
"Eren…"
"Mitä vit…!"
Eren räpytteli suuria, kirkkaan vihreitä silmiään ja yritti saada selvää näystä edessään. Hän huomasi istuvansa leveällä, suurella sängyllä, jonka lakanat olivat virheettömän valkoiset ja patja upottavan pehmeä.
Missä hitossa minä olen?
Eren tajusi nähneensä painajaista ja vilkuili varovasti ympärilleen epävarmana siitä, oliko uni todella jo loppunut. Toivottavasti hän ei ollut huutanut unissaan kovin kovaa. Hänen silmänsä kiersivät vastakkaisen seinän vaaleiksi maalatuista pinnoista suurikokoiseen ikkunaan, josta auringon valo tulvi sisään huoneeseen.
Eren ei ehtinyt katsoa ikkunaan kauaa, ennen kuin oudon heikko olo iski häneen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Voihkaisten poika laskeutui takaisin selälleen pehmeiden tyynyjen keskelle ja nosti käsivartensa kasvojensa eteen. Mitä hittoa tämä tarkoitti? Miksi hänen päässään tuntui siltä, kuin joku olisi hakannut sitä kivellä sisältä päin? Ja missä hemmetissä hän edes oli?
Puoliääneen ärähtäen Eren laski käsivartensa takaisin vierelleen ja tuijotti kattoon. Se tuntui olevan korkealla ja siitä roikkui kalliin näköinen, kiiltävä kattokruunu pitkässä ketjussa aivan sängyn yläpuolella. Ilma hänen ympärillään tuoksu raikkaalta ja todella puhtaalta – miltei steriililtä.
Okei, hän ei ollut ainakaan Arminin luona. Eikä Jeanin. Eikä Sashan. Eikä Kristan.
Asunto kuului selvästikin jollekin varakkaammalle henkilölle, kenties yhdelle armeijan komentajista. Komentaja Erwinille ehkäpä? Eren tunsi kasvojansa kuumottavan hieman ajatuksen pyöriessä hänen mielessään. Makasiko hän ylimmän esimiehensä sängyssä? Ja miten hän oli edes päässyt tänne? Eihän eilen…
Paska.
Äkkinäinen takauma syöksähti pojan lävitse saaden hänet hautautumaan vielä syvemmälle pehmeisiin tyynyihin. Niinpä tietysti. Hänen omat synttärinsä. Kutsut, joita Trainees Squad-ryhmän tytöt hihitellen jakoivat pari päivää aiemmin. Armeijan isot herrat, jotka saivat vihiä kesteistä ja ilmoittivat tulevansa "valvomaan" juhlia. Booli, jonka ryhmänjohtajat olivat heitä varten keittäneet. Se käsittämättömän omituinen olotila, joka hänet oli vallannut muutaman lasillisen jälkeen…
Niinpä tietysti. Ne bileet. Hän oli alkanut voida huonosti joitakin tunteja juhlien alkamisen jälkeen ja sitten he olivat…
Niin mitä?
Mitä hittoa sen jälkeen tapahtui? Liittyikö se jotenkin siihen, miksi hän makasi valtavassa parisängyssä täysin vieraassa talossa?
Muistele. Koeta muistaa…
Eren sulki tiukasti silmänsä kaivellen hataria muistikuviaan syvältä mielestään. Välillä hän kuvitteli jonkin palasen loksahtavan paikoilleen, mutta ei kuitenkaan ollut aivan varma siitä, mitä todella oli tapahtunut ja mikä oli ollut vain unta.
No, tämä oli selvästi jonkun asunto. Ja todennäköisesti se joku olisi täällä, halusi Eren sitä tai ei. Hän voisi nousta ylös, kävellä ulos huoneen ovesta ja kysyä talon omistajalta tarkempia tietoja eilisillan kulusta. Melko varmasti kämpän haltija oli ollut mukana samoissa kekkereissä.
Syvältä pojan kurkusta kuului vaimea, tuskainen murahdus hänen yrittäessään nousta uudelleen istumaan. Se ei kuitenkaan tuntunut luonnistuvan. Hänen päätään särki ja koko huone tuntui alkavan pyörimään sillä hetkellä, kun hän onnistui nostamaan yläruumiinsa sängystä. Turhautuneesti puuskahtaen hän laskeutui takaisin selälleen.
Yritä miettiä, hän komensi itseään yhä uudelleen. Keitä juhlissa oikein oli?
Minuutit kuluivat Erenin keskittyessä tiukasti muisteluunsa. Hän oli melko varma, että oli kuullut aamuyöllä ympärillään ainakin yhden tutun, matalakaikuisen miehen äänen, joka kuului Jeanille.
Loistavaa, tämä oli jo edistystä. Mutta Jean ei takuulla omistanut tällaista taloa, joten hän ei ollut oikea ratkaisu.
Ehkä minun kannattaisi miettiä vain korkea-arvoisempia, Eren pohti.
Mike? Eren kurtisti kulmiaan pitäen silmänsä yhä suljettuina. Ei, ei hän. Jos Mike joskus lähti juhlimaan, hän yleensä katosi jonkun naispuolisen sotilaan matkaan sen sijaan, että olisi viipynyt yön pikkutunneille saakka.
Erwin? Valitettavasti se oli vaihtoehto. Eren veti hitaasti keuhkonsa täyteen ilmaa ja laski sen sitten yhtä hitaasti pois yrittääkseen vapauttaa itsensä puristavasta tunteesta, jonka ajatus komentajasta aiheutti hänen rinnassaan. Se vain olisi sopimatonta. Johtajien kanssa liian paljon kaveeraavia alempiarvoisia katsottiin aina nenän vartta pitkin, eikä hän sitä paitsi uskonut lyöttäytyneensä missään vaiheessa komentajan seuraan.
Hanji? Poika hymähti vaimeasti. Ei. Hanjin asunto oli täynnä kummallisia koeputkia, nestepulloja, erilaisia papereita ja paksuja kirjoja. Siellä ei ollut näin siistiä.
Jäljelle jäi vain…
Erenin silmät rävähtivät ääneti auki ja joutui todella ponnistelemaan, ettei olisi huutanut kaikkia mieleensä nousevia kirosanoja ääneen.
Kaikista maailman ihmisistä… Kaikista armeijan jostajista, hänet oli vienyt kotiinsa juuri kapteeni Levi?
Eren huokaisi raskaasti haudaten toisen kätensä tummiin hiuksiinsa. Levi. Niinpä tietysti. Kaikki oli yhtäkkiä varsin järkeenkäypää – huolellisesti silitetyt verhot, valkoisena hohtavat lakanat ja liioitellun puhtauden tuoksu…
Paska.
Kiusallista… Niin tavattoman kiusallista. Jos hän vielä oli tehnyt jotain typerää eilisiltana, antaisi kapteeni hänelle todennäköisesti myös turpaan heti aamupuhteiksi.
Pojan mieleen nousi nopeasti useampikin hienovarainen pakosuunnitelma. Hän voisi kävellä ikkunalle ja vilkaista kuinka korkealla se oli, sekä kenties jopa paeta sitä kautta. Tai hän voisi varovasti hiipiä asunnon läpi lähimmälle ulko-ovelle ja juosta mahdollisimman kauas taakseen katsomatta, ja sen jälkeen ehkä lavastaa oman kuolemansa.
Äänekkäästi murahtaen Eren nousi vielä kerran istumaan. Juuri kun hän oli aikeissa laskea paljaan jalkansa puiselle lautalattialle, ovi suoraan sängyn edessä pamahti auki.
Puolikkaan sekunnin ajan Erenin mielessä oli sprintti suoraan ikkunalle, josta hän olisi voinut hypätä alas. Toisen puolikkaan taas ajatus siitä, että hän olisi voinut esittää yhä nukkuvansa. Lopulta hän kuitenkin päätti aivan ensimmäisenä kiskaista peiton paremmin päälleen peittääkseen paljaan yläruumiinsa.
Kapteeni ei näyttänyt reagoivan hänen liikkeisiinsä millään lailla, vaan käveli neutraalin tympääntynyt ilme kasvoillaan lähemmäksi ja istui suurelle nojatuolille parin metrin päähän sängystä. Sitten mies rykäisi kurkkunsa puhtaaksi ja kysyi rauhallisella äänellä; "Taisi olla rankka ilta?"
Eren tunsi sykkeensä kiihtyvän ennätyslukemiin hänen yrittäessään keksiä miten vastata moiseen kysymykseen. Kapteeni kuitenkin näytti hoitavan puhumisen hänen puolestaan.
"Olosi ei varmastikaan ole kummoinen, joten toin sinulle vettä. Se on yöpöydällä sängyn toisella puolella. Toin myös saavin siltä varalta, että päätät yrittää oksentaa lattioilleni. Mutta vaikka osuisitkin saaviin, niin tiedä, että minä en siivoa sitä."
Poika katsoi yhä hölmistyneenä vanhempaan mieheen.
"Loput vaatteesi ovat tuolilla ikkunan luona. Mutta ennen kuin puet ne, saat luvan käydä suihkussa. Näytät melko karmivalta."
No kiitos, Eren ajatteli sarkastisesti mielessään tyytyen kuitenkin vain nyökkäämään vastaukseksi. Nyt ei ollut oikea aika tai paikka väittää vastaan.
"Kun olet valmis, voit pukeutua ja liittyä kanssani aamiaiselle alakertaan. Älä pidä kiirettä peseytyessäsi, en halua keittiööni ketään likaisena." Sen sanottuaan Levi nousi ylvään näköisesti ylös nojatuolistaan ja käveli ulos ovesta, josta oli jokunen minuutti sitten ilmestynytkin.
Hetken Eren vain tuijotti eteensä ennen kuin hän viimein sisäisti miehen sanat. Suihku ei tosiaankaan tekisi pahaa ja hän pääsisi ainakin hetkeksi pois Levin katseen alta.
"S-Selvä, kapteeni."
Kun Eren suihkun jälkeen astui keittiöön, hän huomasi kapteenin istuvan pöydän ääressä teekuppi kädessään. Hän ei ollut koskaan nähnyt Leviä siviilivaatteissa ja hänen täytyi myöntää, että pienikokoinen mies tavallisissa mustissa housuissa ja kauluspaidassa näytti itseasiassa… no, normaalilta ihmiseltä. Pöytä kapteenin edessä oli suuri, mutta sen ympärillä oli vain kaksi tuolia. Levi ei ilmeisesti odottanut vieraita kylään kovinkaan usein.
Sitten hän huomasi tyhjän tuolin edessä pöydällä lautasen, joille oli laitettu muutama siivu leipää, yksi keitetty kananmuna ja ilmeisesti jonkinlainen pala lihaa – varsin kunnioitettava aamiainen muurin sisäpuolen olosuhteissa. Ruuan näkeminen sai Erenin keräämään rohkeutensa ja hän istui varovasti tuolilleen yrittämättä näyttää liian nälkäiseltä.
Kun hän alkoi ahmia yhtä leipäsiivuaan, hän huomasi kapteenin asettavan hitaasti teekuppinsa alas. Sitten mies nosti kyynärpäänsä pöydälle ja laski leukansa käsiensä varaan katsoen poikaan tavalla, joka sai hänet hetkeksi unohtamaan aamiaisensa.
"Kerro minulle, Eren…" kapteeni aloitti hiljaisella, matalalla äänellään. "Mitä sinä muistat eilisillasta?"
Eren nielaisi vaivalloisesti suuhunsa jääneen leivän palan ja käänsi katseensa pöytään. "E-En kovin paljoa…"
"Hmh. Niin arvelinkin."
"Miten… M-Miten minä päädyin tänne?"
"Minä toin sinut. Olit niin paskassa kunnossa, että jouduin kantamaan velttoa ruumistasi loppumatkan," kapteeni vastasi yksinkertaisesti pitäen katseensa kiinni pojassa. "Täytyy sanoa, että mieleni teki ajoittain jättää sinut tien varteen."
"Ö-öh… Kiitos ettet tehnyt niin," Eren mutisi poskiensa alkaessa jälleen punoittaa. "Ja kiitos siitä, että sain nukkua sängyssäsi."
"Tsk. Yksikään penikka ei nuku sängyssäni. Paikka josta heräsit oli vain yksi vierashuoneistani."
"Ai," poika vastasi vaimeasti läimäisten mielessään itseään kädellä otsaan. "Kiitos kuitenkin."
"Hm."
Hetkeen kumpikaan heistä ei sanonut mitään. Eren jatkoi leipänsä ateriointia ja kapteeni joi teekupistaan mietteliäs katse naamallaan.
"Muistatko mitään siitä, kun vein sinut huoneeseen?"
Kysymys yllätti Erenin ja hän laski leivän kädestään. "En. Kuinka niin?"
Hetken poika olisi voinut vannoa kapteenin virnistäneen. Ei, hänen oli täytynyt nähdä väärin. Kapteeni ei koskaan virnuillut. Mutta jonkinlainen vieras ilme hänen kasvoillaan kävi. Se sai Erenin olon jokseenkin epämukavaksi.
"Haluatko tietää siitä?"
"J-Joo. Minun pitikin pyytää sinua… T-Tai siis… Päätin herätessäni kysyä asunnon omistajalta sitä, miten päädyin tänne ja mitä eilen oikein tapahtui," Eren sönkötti tuntien itsensä koko ajan typerämmäksi. Helvetin kapteeni. Miksi hänen ilmeensä näytti suorastaan… vahingoniloiselta.
"Niinkö," kapteeni enemmän totesi kuin kysyi nojautuen sitten eteenpäin pöydän ylle pitäen katseensa pojassa. "En ole aivan varma haluatko oikeasti tietää, mutta koska minä palan halusta nähdä typerien kasvojesi ilme kun paljastan sen sinulle, aion kertoa siitä."
Hetkeksi Erenin silmät kohtasivat kapteenin omat. Mistä hitosta mies nyt puhui?
"Joten," Levi sanoi äänellä, joka kuulosti aivan liian tyytyväiseltä ollakseen hänen omansa. "Minäpä kerron sinulle, mitä teit viimeyönä."
A/N: ...
