Jokainen päivä on liikaa

"Jokainen päivä on liikaa nyt kun mä ilman sua jäin. Jokainen päivä on liikaa elää en voi näin, mä liikaa kurkoitin tähtiin ja liikaa, sehän jo nähtiin, rakastin."

Yksinäinen kyynel vierähti Remuksen kalpealle poskelle. Ulkona myrskysi. Remus istui ikkunan vieressä ja tuijotti ulos, tyhjyyteen. Suru vallitsi hänen sieluaan. Oli vallinnut siitä asti, kun koulut loppuivat. Siitä samaisesta hetkestä, kun hän ja Sirius lähtivät omille teilleen, eri teille.

Sirius oli ollut tyttöjen kestosuosikki. Hänen hymynsä oli vienyt jalat alta- Remukseltakin. He olivat olleet ystäviä, Remus, Sirius, James ja Peter. Remus olisi halunnut Siriukselta enemmän, paljon enemmän.

Remus oli seurannut vierestä. Seurannut katkerana, kun tytöt olivat kikatelleet Siriuksen jutuille. Tytöt..

Remus oli rakastanut Siriusta, rakasti kai vieläkin.

"Sä pystyit onnen tuomaan ja lämmön antamaan. Sä pystyit kaiken luomaan, mä uskoin parempaan. Nyt valheet vasta huomaan, sä leikit kanssain vain."

Remus oli kerännyt rohkeuden rippeensä, viimeisen vuoden viimeisellä viikolla, ja tunnustanut pitävänsä.. rakastavansa Siriusta. Sirius oli pelästynyt, lähtenyt karkuun.

Myöhemmin, Remuksen loikoillessa sängyllään miettimässä, Sirius oli tullut hänen vierelleen. "Olet hyvä ystävä, Remmy." hän oli sanonut, tullut lähemmäksi ja suudellut hellästi. Remus oli ollut onnensa kukkuloilla, se oli ollut hänen elämänsä kohokohta. Sirius oli naurahtanut ja lähtenyt pois.

Seuraavana aamuna hän oli saanut lapun. "Helvetin homo" se oli sanonut.

"Mä toivees' tahdoin täyttää ja tehdä, mitä voin. Nyt menneen kaikki näyttää, mä turhaan unelmoin. Mua tahdoit hetken käyttää ja sitten jättää noin."

Remus oli kauhistunut. Miettinyt päänsä puhki. Kuka..? Mistä..? Remuksella oli ollut paha mieli.

Hänen olonsa oli kohentunut liemitunnilla, jolla oli ollut Siriuksen pari. Häntä oli jännittänyt. Miten Sirius käyttäytyisi..?

Sirius oli ollut.. no, Sirius. Hän oli flirttaillut edessä istuneiden luihuistyttöjen kanssa. Remus oli musertunut.

Välitunnilla Sirius oli tarttunut Remusta kädestä ja vetänyt perässään nurkan taakse. He olivat suudelleet. Myöhemmin Sirius oli ollut Tylypahkan kovamaineisen kovisjengin kanssa, jutellut, nauranut. Nauranut Remukselle.

" Et voi kai kunnioittaa sä miestä laisinkaan. En ees nyt jaksa koettaa mä alkaa uudestaan, kun valloittaa ja voittaa sä tahdoit vain varmaan."

Remus ei koskaan saanut selville, mitä Sirius oli oikeasti ajatellut. Remus ei välittänytkään tietää. Remus halusi kunnioitusta. Hän halusi olla se ainoa, ei vain jokin uusi valloitus, jolla leveillään porukalle.

Remus ikävöi Siriusta, muttei katunut. Heillä oli molemmilla perheet. Molemmilla oli lapsia.

Ovikello soi ja Remus avasi oven. Siellä oli Sirius. Remus sulki oven Siriuksen avatessa suutaan sanoakseen jotain. Hän ei halunnut kuulla, se vain pahentaisi asiaa. "Nyt on minun vuoroni" Remus kuiskasi hiljaa, surullisena..

Hän eli tuon hetken mielessään monta kertaa. Liian monta.

Hän ei katunut mitään, hänellä oli hyvä elämä.

Mutta hän ei vonut olla ajattelematta, kuinka paljon parempi se olisi ollut hänen elämänsä suurimman rakkauden kanssa.

Siriuksen kanssa.

Kyynel edelleen poskellaan Remus laittoi verhot ikkunan eteen ja huokaisi syvään. Toinen kyynel vierähti toisen viereen. Se ei enää ollut yksin..

Mutta Remus oli. Sydämessään.