Prologi -Eräänä tavallisena yönä

Jill

Nuolin huuleni puhtaaksi ja katsoin Visser Kolmea, joka makasi huohottaen vierelläni. Hän tuijotti suoraan minuun, kun morfasin takaisin andaliitinhahmoon.

(Jill), Visser kähisi. (Olet, sanoisinko kehittynyt... en ole koskaan ennen saanut noin rajusti...)

Kumarruin Visserin puoleen ja kiedoin käteni hännen ympärilleen. Tunsin niin pakottavaa halua, että pelkäsin sekoavani minä hetkenä hyvänsä.

(Visserini, ihanaiseni), kehräsin ajatuspuheella. (Sinun nautinnonvoihkeesi tekee minut niin onnelliseksi ja niin äärimmäisen kuumaksi...)

Visser Kolme nousi makaamaan mahalleen, samaan asentoon missä minä olin. Hänen vihreät silmänsä välähtivät, kun hän ryhtyi hyväilemään värisevää vartaloani päättäväisesti ja määrätietoisesti. En voinut kuin antautua Visserin käsille ja voihkia kimakasti.

(Jos jo tuo tekee sinusta noin äänekkään tänään, mitä teetkään, kun alkavat tositoimet?) Visser nauroi. (No, eiköhän oteta siitä saman tien selvää.)

Visser kaatoi minut alleen, levitti takajalkani ja tunkeutui sisälleni yhdellä voimakkaalla työnnöllä. Päästin ajatuspuheäänen, joka oli puoliksi voihkaisu, puoliksi kirkaisu. Olin kiihkosta ja himosta sekopäinen, enkä tajunnut enää muuta kuin ihanan Visser Kolmeni.

Tunsin hänen rakastelevan minua niin raivokkaasti, että heikompitekoinen naaras olisi jo repeytynyt riekaleiksi. Päässäni kaikui hänen voihkintansa. Hänen häntäteränsä leikkautui ihooni yhä uudelleen ja sai minut vuotamaan verta.

(Ah, Jill), Visser vaikersi kiihkon vahvasti sävyttämällä ajatuspuheäänellä. (Lyö minua!)

(Mitä?) minä parahdin.

(Lyö minua! Kasvoihin! Avokädellä!) Visser kirkui. (Tappele minua vastaan! Kuvittele, että minä raiskaan sinua!) Tiesin, että sellainen oli Visser Kolmen mielestä kiihottavaa, joten tein kuten hän sanoi.

(Aah! Vielä!) Visser rääkyi hulluna, kun kämmeneni läiskähti hänen kasvoihinsa. Löin uudelleen ja kuvittelin itseni kunnialliseksi andaliittineidoksi, joka oli joutunut arkkivihollisensa armoille. Ajatus kiihotti nyt minuakin, jos mahdollista, vielä lisää. Tiesin näet, että vaikka olisinkin ollut vastahakoinen, en olisi voinut mitään Visserille. Hän oli minua isompi ja vahvempi ja pystyi helposti pitelemään minua paikallani. Ja teeskennelty vastustelemiseni sai hänet entistäkin villimmäksi. Oli vaikeaa sanoa, kumpi kiljui ja voihki kovempaa, Visser Kolme vai minä.

Visser puristi etujalkansa kiinni kylkiini ja teki yhden lyhyen äkillisen työnnön kiertäen samalla itseään hieman. Silloin tulin niin rajusti, että päässäni sumeni lopulta. Viimeinen tajuamani asia oli Visserin mielipuolinen karjunta hänen lauetessaan minuun.

Laskeutuessani nautinnon huipulta tajuntani selkeni hitaasti. Visser oli irrottautunut minusta ja lepäsi nyt vieressäni märkänä hiestä ja silmät puoliummessa. Hän silitti kevyesti päätäni. Huokaisin ja hivuttauduin niin lähelle häntä kuin mahdollista. Olin veren peitossa, Visserin hännällään ruoskimat haavat vuotivat, takajalkojeni välistä puhumattakaan, mutta en piitannut. Halusin vain jäädä siihen, Visser Kolmen vierelle, vaikka ikuisiksi ajoiksi.

Nukahdimme kumpikin melkein heti, kylki kyljessä, nauttimisesta väsyneinä.