Title: Georgen näkökulma Fredin kuolemaan.
Author: CellaSnape
Rating: K+
Pairings: -
Genre: Masentuneisuus, suru
Disclaimer: En omista hahmoja, leikin näillä vain. En saa tästä rahaa.
Warning: -
Summary: 'Miksi! Fred! Fred! Herää!' hän huusi, vaikka tiesi että Fred ei heräisi.
A/N: Sain idean tähän tarinaan heti kun kävin katsomassa ystäväni kanssa Kuoleman Varjelukset osa 2. Tämä on ensimmäinen kirjoittamani HP-ficci, joten en ole vielä kovin hyvä. Toivottavasti tykkäätte!
'Me päihitämme heidät!' huudahti Fred veljelleen Georgelle leikkisästi.
'Varmasti!' vastasi George.
He taistelivat paria kuolonsyöjää vastaan ja he olivat pääsemässä niskan päälle. Tappokirouksia he eivät taikoneet, ainoastaan satuttavia- ja kilpiloitsuja.
'Kelaa, voimme jonain päivänä kertoa lapsenlapsillemme, että päihitimme muutaman kuolonsyöjän isossa tais…' huusi Fred Georgelle, mutta ei ehtinyt huutaa lausettaan loppuun, koska hän oli menettänyt keskittymiskykynsä hetkeksi ja vihreä valosuihku osui hänen rintaansa.
Georgen ilme muuttui paniikin ja raivon sekoitukseksi. Kyyneleet vierähtivät hänen poskilleen ja hän kuuli itsensä huutavan tappoloitsun.
'Avada kedavra!' kaikui raivokkaana pitkälle.
Iso valosuihku osui molempiin kuolonsyöjiin. He nuukahtivat maahan kuin elonsa menettävät kukat.
George oli edelleen pystyssä ja tärisi. Sauva osoitti vieläkin kohti kuolonsyöjiä. Hän tunsi kuinka valtava kyynelryöppy oli tulossa.
Hän juoksi veljensä ruumiin viereen ja laskeutui polvilleen. Fredin silmät olivat täynnä tyhjyyttä. Kasvoille oli jäänyt epätoivoinen ilme. George painoi Fredin silmät kiinni ja hän romahti veljensä päälle. Kyyneleet sokaisivat hänet. Hänen ajatuksensa eivät olleet selviä. Koko hänen ja Fredin yhteinen lapsuus vilisi hänen silmiensä ohi ja hän ei voinut itselleen mitään, vaan alkoi nyyhkiä äänekkäästi.
'Miksi! Fred! Fred! Herää!' hän huusi, vaikka tiesi että Fred ei heräisi.
Hän päätti ryhdistäytyä ja otti Fredin syliinsä ja lähti kantamaan tätä muiden luokse.
'Oletpa sinä painava veliseni', hän nyyhkäisi ja naurahti.
Hän huomasi vasemmalla puolellaan räiskettä ja lähti nopeasti kiitämään pois. Hän ei halunnut joutua taas taistelemaan. Ei ilman Frediä.
Hän laski Fredin maahan hellästi muiden nähtäväksi.
'Ei! Fred!' huusi hänen äitinsä Molly, joka otti Fredin kasvot käsiensä väliin.
Muutkin olivat paikalla ja kaikki muuttuivat heti surullisiksi. Hän huomasi Harryn, joka näytti siltä että kaikki oli hänen vikansa.
'H-Harry. Tämä ei ole sinun vikas…' sanoi George, mutta ei voinut jatkaa enempää, koska sanat tarttuivat hänen kurkkuunsa ja uudet kyyneleet vierähtivät hänen poskilleen.
Harry ei vastannut.
George päätti vetäytyä kauemmas. Hän meni varjoon ja istahti maahan. Hän koukisti jalkansa vasten rintaansa ja kietoi kätensä niiden ympärille. Hän hautasi päänsä polviin ja alkoi taas nyyhkyttää.
'Senkin typerys! Jatka taistelua, äläkä siinä nyhjää veliseni!' hän kuuli Fredin sanovan päänsä sisällä.
Hän ei silti tehnyt elettäkään noustakseen.
Hän sulkeutui muistoihinsa, hiljakseen hymisi hänen ja Fredin keksimää säveltä ja itki. Hiljaiset kuiskaukset täyttivät hänen päänsä ja hän oli kuin omassa maailmassaan.
Georgesta tuli kuin sulkeutunut kukka, joka ei kuitenkaan avautunut enää koskaan, ei koskaan enää kunnolla.