Kalkaros halveksui syvästi poikaa, mutta ei kyennyt peittämään huoltaan, joka hänellä oli pojan tilasta. Että Lilyn sisko olikin kasvattanut poikansa noin! Hänen rakastamansa naisen poika ei ansainnut tuollaista kohtelua.
Sen vuoksi mies oli alkanut huolehtia pojasta. Ensin vaivihkaisesti, sitten rohkeammin. Petunia oli purskahtanut itkuun kuullessaan poikansa muuttavan pois kotoa. Olihan hän jo lähes täysi-ikäinen, mutta minne äidin pieni Diddipsi muka lähtisi? Sen poika jätti mainitsematta, että tulevana kotitalona oli ankea asunto Kehrääjänkujalta, ja kämppäkaverina Kalkaros.
Miesten välinen suhde oli syvä. Se oli täynnä välittämistä. Ei rajua rakkautta ja kaunista kiihkoa, vain sitäkin syvempää huolenpitoa ja tunteita. Riitoja oli, mutta niiden yli päästiin. Jästin ja velhon ei tarvinnut olla väleissä, miksi sitä olisi sitten pitänyt edes teekennellä? Silti tunteet säilyivät muuttumattomina. Vain periaate esti paria olemasta se, mitä he niin toivoivat syvällä sisimmässään. Myöntämättä ajatuksia toisilleen, heillä oli täsmälleen samanlaiset käsitykset ja toiveet heidän tulevaisuudestaan. Se oli suhde ystävän ja vihollisen.