Istun vaitonaisena Rizan kyydissä ja puristan toisella kädellä turvavyötä, joka tuo minulle turvallisuuden tunnetta. Kai se on myönnettävä että sain traumoja siitä metsään ajamisesta. Nyt haluan vain asunnolleni mahdollisimman nopeasti ja samaan aikaan toivon ettei Riza kiihdyttäisi vauhtia lisää.
Auton yhtäkkinen heilahdus saa minut tarraamaan kiinni ovessa olevasta käden sijasta ja niskassani kulkee kylmät väreet. En ole koskaan aikaisemmin pannut merkille miten paljon auto tekee normaalissa ajossakin sivuttaisia heilahduksia ylittäessään kadussa olevia epätasaisuuksia…
Siirrän ajatukseni Hakuroon ja siihen miten miehen kävi oikeudessa, kun hänen todettiin käyttäytyneen väkivaltaisesti minua kohtaan. Mielessäni naureskelen hänelle, vaikka tosin huuleeni koskee vieläkin kun hymyilen huomaamattani.
"Roy vahingon ilo ei ole välttämättä se paras ilo…" Riza toteaa ja vilkaisee minuun sivusilmällä heilauttaen auto taas, mikä saa minut tarraamaan tiukemmin kiinni ja tunnen kuinka niska hiukseni nousevat pystyyn.
"Hyvä on, en naureskele muitten kustannuksella, jos saat tämän auton heilahtelut loppumaan!" Sanon ja katson Rizaa yrittäen saada mieleni jonnekin muualle kuin siihen että auto voi syöksyä tieltä ties minne millä hetkellä hyvänsä.
"Voi Roy… En ole koskaan suistunut tieltä koko sinä aikana kun olemme tunteneet ja nyt uskallat epäillä taitojani?" Riza kysyy hivenen pilkallisena, mutta kuitenkin enimmäkseen leikkisästi. Hän on välillä erittäin taitava kääntelemään sanojani omien tarpeidensa mukaan…
"En epäile, en. Minua vain huolestuttaa kun jokainen töyssy heilauttaa autoa…" Sanon yrittäen pitää pienen kammoni salassa, mutta kyseessä on Riza joka huomaa melkein kaiken. Häneltä asian salaaminen vain viivyttää sen paljastumista…
"Pelkäät siis." Riza sanoo ja tunnen itseni typeräksi. Varsin erittäin typeräksi, vielä silloinkin kun Rizan kasvoille kohoaa pahanilkinen ilme ja tuo ottaa tiukan otteen ratista.
"Ei Riza, en pelkää.." Aloitan, mutta tunnen samassa kuinka Auto heilahtaa harvinaisen vahvasti ja ennen kuin ehdin hillitä itseni päästän säikähtäneen huudahduksen. Riza kikattaa ja minä puristan toisella kädelläni turvavyötä ja toisella ovessa olevaa käden sijaa niin että kummankin käteni rystyset ovat valkeat.
"Ettehän te isot miehet pelkää… Tehdäänkö uudelleen?" Riza kysyy ja olen valmis hyppäämään pihalle liikkuvasta autosta jos äskeinen toistetaan. Ihan oikeasti tunnen enemmän kauhua tuota kohtaan kuin varsinaista onnettomuuttani. Ravistelen päätäni merkiksi etten tahdo ja huokaisen helpotuksesta kun Riza nyökkää katsottuaan minuun hetken sivusilmällä.
"Tuo on ihan normaalia, Roy. Ei sinunkaan tarvitse aina olla vahva ja peloton, minä voin aina välillä piilottaa sinut maailman katseilta." Kuulen Rizan sanovan melkein hellästi ja hymyilen hänelle hiukan.
"Sinä tiedät kuinka riippumaton haluan olla." Sanon ja mietin samalla kuinka tulisimme Rizan kanssa toimeen jos olisimme aviopari… Varmaan yhtä hyvin kuin nyt, mutta jos ikinä saamme lapsia… En tiedä haluanko olla mukana synnytyksessä, koska Riza saattaisi heittäytyä varsin väkivaltaiseksi..
"Taas sinä ajattelet jotain perverssiä." Riza sanoo ja ravistelen päätäni ennen kuin avaan suuni…
"Enkä, mietin vain tulevaisuutta." Sanon ja näpertelen hihan suusta purkautumaan lähtenyttä langan pätkää… Minä haluaisin olla Rizan kanssa, mutta salliiko elämämme sen? Onko meillä tarpeeksi halua perustaa perhe ja oma koti? Onko minusta isäksi tai aviomieheksi… Ajatukset ovat aika synkkiä. En ole erityisen ihastunut lapsiin, vaikka eihän minulla lähempää kokemusta ole kuin teini ikäisestä alkemisti nerosta ja Hughesin rakkaasta tyttärestä. Maes pakotti minut ottamaan sen nyytin syliin kun erehdyin käymään heillä lapsen syntymän jälkeen. Se oli pelottavaa, kuin pitelisi hienoimmasta posliinista tehtyä veistosta, joka voi hajota pelkästä sormen hipaisusta…
"Ajattelet siis millaista elämästämme tulee.." Riza sanoi ja hymyili sitten vapautuneesti jatkaen auton vauhdin hidastamista ennen asunnolleni kääntyvää tietä. En halunnut paljastaa että en ollut ihan lapsi rakkaimmasta päästä, mutten minä Edwardiakaan inhoa… Ja teräshän on teini poika jolla vain on ollut aikuisen elämä.
"Me voisimme adoptoida lapsen." Tajusin yhtäkkiä kauhukseni että olin mennyt sanomaan sen ääneen. Huomasin kuinka Riza kääntyi katsomaan minua varsin tuohtuneen näköisenä ja auton ollessa pysähdyksissä tempaisin oven auki ja hyppäsin pihalle, melkein kaatuen lumi hankeen.
"SE LIPSAHTI! EN MINÄ SITÄ TARKOITTANUT SANOA!!" Huusin ja suojauduin nopeasti talon nurkan taakse, koska minulla oli kasvava tunne että olin loukannut Rizan tunteita möläyttämällä sen mitä tulin suustani päästäneeksi… Kurkistan varovasti nurkalta ja ennen kuin ehdin kunnolla mitään nähdä, luoti viuhahtaa pääni ohi. Pystyin tuntemaan sen ilmavirran hiusteni heilahtaessa joten olen aivan varma että tulen nukkumaan yön sohvalla…
"Riza anteeksi! Se vain karkasi suustani, käymättä pääni läpi!" Huusin ja liimaudun seinää vasten rukoillen itsekseni, ettei Riza päättäisi olla erityisen julma minulle… En kyllä ihan tajunnut mikä sanomisessani oli saanut Rizan veren kiehahtamaan, mutta naiset olivatkin edelleen minulle mysteeri. Ei väliä, kuinka vanhaksi olin elänyt, aina niillä oli jotain outoa juttua meneillään.
"Senkin Senkin… Sydämetön julmuri!" Kuulin Rizan huutavan ja luoti kuului napsahtavan asuntoni seinään, ennen kuin hurjistunut nainen lataa aseensa uudelleen ja minä hivuttaudun seinän viertä kauemmas kulmasta.
"Sinä et siis halua minun kanssani lapsia?! No, kohta sinun ei tarvitse huolehtia siitä yhtään…" Rizan ääni kuuluu ja nyt tajuan miksi hän suuttui.
"Ymmärsit väärin, en tarkoittanut sitä sillä tavalla!" Huudan ja kuulen kuinka Riza vihapäissään tyhjentää lippaan talon seinään, varmaan kuvitellen että se olen minä… Voi minua, mitenhän minä tästäkin selviän?
Idea iskee ja huokaisen helpotuksesta. Tällä saatan saada Rizan ainakin harkitsemaan rauhoittumista koska tiedän hänen pitävän Elricin veljeksistä..
"Minä ajattelin lähinnä Edwardia ja Alphonsea, Riza… " Huudan hiukan varovaisella äänellä ja kuulen kuinka nainen vetäisee henkeä.
"Tai jotain muuta koditonta lasta, tokihan minä haluan omiakin(vaikka pelkään niitä tavallaan.) Mutta ajattelin että meillä on varaa elättää useampikin lapsi ja olisi sinustakin kai mukavaa antaa jollekin orvolle koti?" Tämä uppoaa ihan taatusti. Hymyilen itsekseni kun kuulen kuinka aseen varmistin laitetaan paikoilleen ja uskaltaudun kurkkimaan talon nurkalta.
"Annan tämän kerran anteeksi, mutta nukut kyllä yön sohvalla." Riza sanoo ja huokaisen helpotuksesta. Ehkä Riza ei tee minulle ruumiillista vahinkoa?
Uskaltaudun kävelemään hänen eteensä ja saan yllätyksekseni kunnon tukistuksen. Jään tuijottamaan Rizan perään joka on jo astelemassa ovelle, johon hänelläkin on avain…
"Miksi ihmeessä sinä tukistit minua?" Kysyn ja kävelen Rizan vierellä, vaikka se kyllä näyttää ärsyttävän häntä hivenen.
"Koska sinun kaltaisillesi täytyy pitää hiukan enemmän kuria kuin niille jotka osaavat ajatella ennen kuin möläyttävät jotain tuollaista. Minä haluan saada lapseni itse, enkä adoptoida…" Riza sanoi sitten ja näytti jotenkin surulliselta.
"Mikä on?" Kysyn yksinkertaisesti ja katson Rizaa huolestuneena. Ei hän ennen ole sanonut mitään tuollaista.
"Eräs ystävättäreni ei voi saada lapsia ja minusta on väärin olla käyttämättä lahjaa jonka on syntyessään saanut, kun toisilla ei ole koskaan mahdollisuutta… Kaiken huipuksi hänen sen hetkinen poikaystävänsä jätti hänet sen takia…" Riza kertoo ja kuuntelen yllättyneenä ja järkyttyneenä…
"Olen pahoillani siitä." Sanon ja halaan Rizaa, arvellen että ehkäpä muutama parkuva pallero on ihan okei…
Ja tämä sittenkin jatkuu vielä.