K15
Kuoleman rajamailla
Hän tiesi jonkin olevan vinossa. Hän tunsi tuon katon. Hän hengitti. Mitä helvettiä? Ei hänen pitänyt olla elossa. Hän oli pistänyt piikin kumpaankin käteensä, ne olivat melkein täysiä. Hän oli myös avannut kummatkin ranteensa. Mitä oli tapahtunut? Hän katsoi käsiään, niissä ei ollut mitään ja ranteissa oli siistit sidokset. Se saatanan pelastelija! Tämän se saisi vielä maksaa! Sitä paitsi eikö sen pitänyt olla jollain työmatkalla tai jotain. Varmasti se hoitaa siellä muutakin kuin vain työasioita. Hän tappaisi sen paskiaisen!
Hän nousi ylös. Päästä heitti. Hän käveli jääkaapille ja avasi oven. Hän ulvahti, kuin kumppaninsa menettänyt susi. Se oli vienyt kaiken, mikä sisälsi edes vähän alkoholia ja jättänyt tilalle maitoa. Jääkaapin ovessa oli puuron valmistusohje. Vai alkoi se kertoa hänelle miten hänen pitäisi elää elämäänsä!
Itse se oli halunnut pistää hänet jonnekin vieroitushoitoon. Ihan niin kuin hän olisi sitä kaivannut! Hän olisi päässyt irti huumeista koska tahansa, mutta ne olivat ainoa asia, joka lievitti tuskaa. Hän ei halunnut ajatella sitä, tuskan lähdettä, syytä hänen nykyiseen alennustilaansa. Hän naurahti. Niidenkin pitäisi olla monikossa. Hänen perheensä oli hylännyt hänet, kun hän ilmoitti olevansa sen kanssa, eikä naisikaan johonkin hienoon ja puhdasveriseen sukuun. Se oli jättänyt hänet, ajatteli varmaan, että jättämällä saisi hänet lopettamaan huumeet. Ei, se oli viimeinen asia mitä sen olisi pitänyt tehdä. Jättäminen vain pahensi asioita. Hän oli alkanut ottaa suurempia annoksia ja useammin.
Oven takaa kuului ääniä, jotka katkaisivat hänen ajatuksensa. Ei hän odottanut ketään vierasta. Hän kuuli oven aukeavan. Kummaa, sen piti olla lukossa.Sisään astui se ihminen, jota hän vähiten odotti. Se oli tullut varmaan tarkistamaan oliko hän totellut sen ohjeita. Mitä se oikein ajatteli?Että hän tottelisi sen ohjeita?
Hän ihmetteli, kun se vain käveli ohi aivan kuin ei olisi huomannutkaan. Mitä hemmettiä se nyt yritti? Miksei se huomannut häntä? Ihan kuin hän olisi ollut pelkkää ilmaa.
Nyt se meni vessaan. Mitä helvettiä se skitsosi? Kulki ympäri hänen asuntoaan, eikä edes huomioinut häntä. Lattialla makasi joku, joka näytti häneltä. Hän ei kyllä ollut noin laiha.
Hän alkoi seurata sitä, tehdä tarkkoja huomioita siitä, mitä se teki. Sillä oli kalenterissa merkintä, jonka päivämäärä oli 12.5. Hän ei vielä ollut saanut selville, mitä silloin tapahtuisi, mutta hän aikoi ottaa siitä selvää.
12.5. aamulla se oli kauhean surullinen. Kun tapahtuma lähestyi, se pukeutui mustaan pukuun, taikoi jostain kaapistaan kukkapuskan ja lähti ulos.
Se käveli hautausmaalle ja kierreltyään vähän vei kukkia yhdelle haudalle. Seuraavaksi se lähti suunnistamaan kirkolle. Kirkko oli jo melkein täynnä. Siellä oli sen hänen näköisensä miehen hautajaiset. Hän seurasi seremoniaa, mutta ei missään vaiheessa saanut selvää miehen nimestä.
Siunaustilaisuuden jälkeen se lähti saattokulkueen perään, mikä oli odotettavissa. Kulkue pysähtyi yhden haudan kohdalle.
Muitten lähdettyä se jäi vielä seisomaan haudalle. Kuollut taisi olla sille läheinen ja tärkeä ihminen.
"Tiedätkö, sinun olisi vain tarvinnut lopettaa." Koko tilaisuuden hiljaa ollut tumma mies puhui. Lausetta seurasi hiljaisuus. Joku katsoi häntä säälivästi.
"En koskaan rakastanut ketään muuta, sinä olit ainoa", hän jatkoi "Halusin vain saada sinut lopettamaan."
"Miksi puhut sille haudalle, vaikka olen tässä vieressä?" vaalea huusi.
Siinä vaiheessa minä sen viimein myönsin itselleni. Olin kuollut.