SensuroituBanaani: Huomenta päivää. Meikä kirjoitti Ficin. Hah. Tämä on sitten Edwardin nökökulmasta kuten tulee ilmi.

Kommatkaa mulle ihmeessä sitten..Ja ihan sama mitä sanotte, mä olen ylpeä ylipäätään sen takia, että jaksoin kirjoittaa enemmän tekstiä kuin viisi riviä. Jep.. -_- Ja otsikko kuuluu:

__________________________________________________________________________________________________

TARINA, JOKA EI KOSKAAN SAANUTKAAN OTSIKKOA.

KAIKKI ALKAA AINA NIIN HEMMETIN VAIKEASTI.

-Älä ole paikalla..Älä ole...
Siinä me talsittiin keskellä keskusta ja Al tervehti kaikkia mahdollisia vastaantulijoita hymyillen, kun taas mua jurppi koko touhu. Päivästä oli pitänyt tulla erityinen. Meidän oli ollut tarkoitus mennä syömään, elokuviin, kävelylle...Kaikista näistä mä olin fantasioinut koko edellisen, ja erittäin raskaan työ viikon, kunnes se kauan odotettu sunnuntai oli vihdoinkin koittanut. Kaikki oli sujunut ah, niin täydellisesti, kunnes Al oli aamiaisen aikaan huomauttanut suunnitelmistani hehkuttaessani, että oli sunnuntai ja kuten kaikki hyvin tietävät, silloin ei ole mikään auki.

Sinne meni. Kaikki unelmani olivat murskattu, taas. Eikä Alin mukaan virkistävä kaatosadekaan onnistunut kohottamaan mielialaani, päin vastoin. Koko sen aamun mä olinkin sitten maannut sohvalla ja valittanut kurjuuttani, kunnes puhelin pirisi ja kukapa muukaan sieltä rimpautti kuin paras ystäväni Eversti Roy Mustang, joka kaipasi apua loputtomien paperitöidensä rustauksessa. Ikään kuin mulla, meillä, mulla ja Alilla, ei olisi parempaa tekemistä kuin setviä läpi sen allekirjoittamattomia ja täyttämättömiä papereita! Me ei nyt tietenkään oltaisi täällä, jos se olisi mun mielipiteestä kiinni. Me ei nyt oltaisi tässä, kolkuttamassa everstin työhuoneen ovelle, jossei armas ja avulias veljeni olisi ehtinyt vastaamaan puhelimeen ennen mua ja lupautunut auttamaan. Ja Alin lupautuminen tarkoitti tietenkin sitä, että munkin oli mentävä, koska munhan työni se oli. Paska duuni täytyy myöntää, mutta parempi se oli kuin ei mitään..kai. Huokaisin syvään, ja vilkaisin veljeäni.

Se näytti taas niin MAHDOTTOMAN iloiselta, ja siitä kävi ilmi että se ei olisi jättänyt näin hienoa kokemusta väliin mistään hinnasta. Ihan kuin me ei oltaisi autettu sitä everstin tolloa jo miljoonia kertoja aikaisemminkin! Jollain sitten vaan oli niin halvat huvit...

Al koputti, ja mä odotin. Kohdistin kaikki viimeisetkin toivon rippeeni siihen, että eversti olisi tullut toisiin aatoksiin töittensä suhteen ja häipynyt läheiseen baariin kesken päivän, kuten yleensäkin.

-Sisään, kuului hyvinkin tuttu matala ääni huoneesta. Alin riemu oli rajaton hänen astuessaan peremmälle toimistoon, kun taas mä olin ilmeisesti niin räjähdys herkän näköinen, että Breda joka oli ollut aikeissa tervehtiä päättikin oikaista ja ohittaa mut turvallisesti ruokalan kautta. Myös pari muuta äijänkäppänää näytti tekevän uukkarin käytävän päässä. Mä olin todella tyytyväinen itseeni tämän ansiosta. Fiksu liike. Mua selvästikin pelättiin ja kunnioitettiin keskuksessa. Suurta teräs alkemistia kannattikin varoa! Menin Alin perässä sisään huoneeseen, ehkä hitusen paremmalla tuulella, joka kuitenkin haihtui heti everstin mairean hymyn nähtyäni.

- hienoa, että tulitte näin pian. Istukaa toki, hän hymyili nyökätessään kohti vapaita tuoleja työpöytänsä ääressä. Sen epätavallisen muodollinen käytös johtui luultavasti luutnantti Hawkeyen läsnäolosta. Muijan valvonta aikana ei kannattanut lipsua etiketistä, tai saattoi hyvinkin saada kuulan kalloonsa. Eversti ei olisi ensimmäinen joka lähetetään ketoon Hawkeyen toimesta, mä tuumasin itsekseni rojahtaessani tuoliin Alin viereen. Mutta se olisi liian hyvää ollakseen totta. Al oli jo näemmä saanut ensimmäisen paperipinon eteensä ja ehtinyt syventyä työhönsä.

Toisen suunnilleen yhtä paksun pinkan Mustang asetti munkin eteeni. Hah, kuvitteliko se oikeasti että mä koskisinkaan noihin? No kuvitteli väärin, koska mulla ei ollut aikomustakaan tehdä töitä jätkän hyväksi enempää kuin olisi aivan pakko. Oli ikävää antaa Alin hoitaa kaikki työt, mutta jos hän kerran siitä niin kovasti oli innoissaan, niin miksi raastaa toisen huvi? Saisi mun puolesta hoitaa munkin osuuden, koska mä alan nyt vetää lonkkaa, öitä.

-Ed hei herää!!

-mitäähh..??

Mä hätkähdin Alin ravistelemana hereille, ja tuijotin hetkenaikaa eteeni äimistyneenä kunnes tajusin missä olin. Missäpä muuallakaan kuin everstin toimistossa! Oli inhottava nähdä miten Mustang mulkoili mua pöytänsä takaa, oli kiva asia, että juuri Al oli mut herättänyt kauneusuniltani eikä itse Mustang, mutta parasta kuitenkin oli sen tajuaminen, että paperi pinot edestäni olivat kadonneet, ja pöytä loisti tyhjyyttään! ja se oli vieläpä siisti. Al oli ilmeisesti, nyt kun kerran paikalla oli, niin siivonnut koko kämpän. Siunatkoon olkoon tämä armas ja hyvä lapsi, joka säästi isoveljensä kaikelta ikävältä vaivalta! Viisi pointsia Alphonselle! jes!

-Meidän kannattaa varmaan lähteä, Al jatkoi kesken jäänyttä lausettaan. Everstillä taitaa keittää....Hän katsahti hermostuneena Mustangia, joka tosiaankin näytti vielä muakin vaikuttavammalta vihaisena ollessaan. Mäkin katsoin siis parhaaksi kiittää sitä mukavasta yhdessä olosta ja lähteä lätkimään Alin kanssa niin pian kuin mahdollista. kun me oltiin päästy turvallisesti ulos käärmeenpesästä, mä vasta muistin tämän päivän todellisen päämäärän. Tänään mun oli pitänyt ryhtyä hempeäksi pehmoksi ja sanoa Alille, että tykkään hänestä. Sen takia olin alun perinkin kammennut itseni sängystä aikaisin, vain tajutakseni että jääkaappi ammotti tyhjyyttään, ulkona satoi ja kauåpat oli kiinni. Mutta mun piti sanoa se juuri tänään! koska mä olin niin päättänyt! Jä mä en päätöksiäni niin vaan perukkaan! Mutta oli pakko myöntää, että päivästä oli tullut vähän erillainen kuin aluksi olin suunnitellut. Keskuksessa vierailu ei todellakaan ollut kuulunut mun suunitelmiin. Ja kaikesta huolimatta, Al oli tyytyväisen näköinen, hänestä oli kaikesta päätellen kiva auttaa ihmisiä. Just joo, miten ihmeessä me oikeen voitiinkaan olla sukua?

- Muuten, eikö me nyt samantien voitaisi käydä ostamassa jotain syötävää? Minulla on nälkä. Ja tällä lauseella Al keskeyttikin mun unelmoinnin.

-Mutta eihän kauppojen pitänyt olla tänään auki? Mä huomautin ärtyisänä. Juuri siksi mä ärtyisä olin, kauppojen ääliömäisten aukioloaikojen takia!

-Joo, mutta kioski on auki, Al muistutti kaikkitietävän näköisenä. Sielläkin myydään kaikenlaista syötävää.

-Niinkai, ja vieläpä tupla hintaan! Mä lisäsin lauseen jatkeeksi. Todellisuudessa, en ollut muistanut koko aataminaikuista kioskia ollenkaan. Vaikka mitäpä se auttoi. Tuskin sen pikku kopperon valikoimissa kehumista olisi ollutkaan. Korkeintaan Jotain rasvatonta kevytmaitoa, hyi, ruskea täpläisiä Chiquita banaaneja, Muumilimua, Juissia, Domino keksejä ja korkeintaan Viksu variksen aamiais sämpylöitä. Ja niistä ei saisi minkään maailman alkemialla tai viisasten kivillä kyhättyä romanttista illallista, ei, vaikka miten olisi yrittänyt.

Kioski kuitenkin onnistui ylittämään kaikki mun odotukset. Siellä oli isot irtokarkki valikoimat, ja myynnissä oli jopa muutama hassu manga vuodelta 86. Alkin näytti tyytyväiseltä ja hymyili mulle sillä ' mitäs minä sanoin, mahtavaa, eikö'-ilmeellään. Hymyilin takaisin, ja selasin lehtiä sillä aikaa kun Al valkkasi jotain muonaa hyllystä. Vau. banaanitkaan eivät olleet niin ruskeita kuin luulin. Sitten hän maksoi, ja me lähdettiin taas ulos.

-Kalliiksi tuli, mutta ainakin saatiin syötävää! Al hehkutti kun me käveltiin siinä puiston kohdalla.

-Jep, mä totesin samalla kun laskeskelin viimeisiä pennejä taskuni pohjalta. Juu, ei näillä paljoa olisi hankkinutkaan. 2.60€

Loppumatkan ajan sitten pohdeinkin että millä ilveellä saisin viritettyä tunnelmaa ihanan illallisemme aikana. Ei tuottanut pahemmin tulosta.

-Heeei..Ed, kuunteletko edes...??

-Jaa mitä oli? äännähdin tyhmästi ja käännyin kysymyksen suuntaan. S-sanoiksä muka jotain??

-Öh, joo..Satuitko ottamaan avaimia mukaan? kysymyksen jälkeen seurasi pitkä ja ankea hiljaisuus jonka mä sittemmin rikoin tuhahduksellani.

- No kyllä mä melkein.

-melkein? Al näytti varsin epäluuloiselta. Eikö muhun yhtään luotettu?

-Luultavasti otin! Ainakin muistaakseni! Aloin kaivella taskujani aikamoisen paineen alla. Sehän olisi hienoa jos nyt jäätäisiin vielä pihalle.

Alin ilmeestä päätellen olin mokannut pahemman kerran, mutta ainahan oven voi potkaista sisään, vai mitä?

-Huh!! Puuskahdin hetken hakemisen jälkeen, katos mitä tässä on!! heiluttelin avaimia toisen edessä ja virnuilin voitokkaana. taas olin ylittänyt itseni.

- Hyvä, Al totesi, ja nyt varmaan voisit vielä avata oven?

-Äh, juu! Tajusin heiluttelevani avaimia edelleen, ja nyt ryhdyin nopeasti väsäämään lukkoa auki. Miksi piti olla niin nolo?

Pian oltiin turvallisesti sisällä ja Al lastasi R-kioski ostoksia pöydälle. Katsellessani maito purkkia mut valtasi mieletön halu potkaista jotain. Ja se jokin oli se nimenomainen purkki. Mä en ollut koskaan tykännyt maidosta. Me oltiin ostettu, mun palkalla tiestysti, pieni kämppä vähän poispäin keskustasta. Ihan hyvä siinä oli asua, vaikka ihanat armaat naapurit tapasivatkin välillä loilottaa ikivihreitä, mukaan lukien Arja Korisevaa yö myöhäisillä pippaloillaan. Hyvä juttu siinä talossa oli kuitenkin sen pienuus. Ei turhaa tilaa, mikä tarkoitti sitä että me jaettiin huone. Eli samassa huoneessa. Juu, me tosiaan nukuttiin samassa huoneessa. Toistin sitä lausetta hetken aikaa mielessäni kunnes olin taas vähän paremmalla tuulella. Kyllä elämä oli välillä niiiiiiin autuasta.

-..Mikä noin hymyilyttää?

-Eh?

- Olet virnuillut jo jonkin aikaa itseksesi, Al totesi samaan aikaan kun istuutui pöytään. Jos jokin on noin hauskaa mikset samalla kertoisi minullekin....

-Ummm. Kunhan vaan Ajattelin säätä! Kuten sanoit aamulla, rankkasade on oikein virkistävä!!...Miten kaukaa haettua. Tuota ei kukaan usko.

-Ai, okei!

......Ja siinä se taas tuli tosidtettua. meillä Elriceillä ei taida olla ihan kaikki inkkarit veneessä. Vintistä on taas muutama lamppu sammunut. Hissi on jäänyt puoleen väliin. Pelaamme vajaalla pakalla.

Tuntia myöhemmin makasin taas olkkarin sohvalla marisemassa Alille, joka tuskin lukiessaan kuunteli. Hetken kuluttua veljeni alkoi kuitenkin osoittaa elon merkkejä ja nousi venytellen sohvalta. Hämmästyin näin suurta elettä ja kysyin että minne hän nyt oli menossa.

-Suihkuun, kuului lyhyt vastaus.

-Okei, mä sanoin. Näköjään tämä 'puhutaan-lähinnä-kahden-sanan-lauseita'- tyyli oli tarttuva. Tämä meidän kommunikointi oli ollut viimeaikoina hieman vajavaista. Johtui se sitten minun oudoista mieltymyksistäni tai hänen luonteestaan, me ei keskusteltu paljoa mistään. Voisin toki juttelun varjolla tunkea suihkuun mukaan, mutta se saattaisi olla hieman...no..epäsopivaa, ehkä? Ennenkuin sain suuni auki hän oli jo ehtinyt häipyä. Pieleen meni. No mutta puhuisimme sitten kun hän tulee takaisin! taatusti!....Al suihkussa. Ravitsin hetken mieltäni sillä mielikuvalla, ja ennenkuin huomasinkaan hän tuli jo takaisin. Ja täysissä pukeissa mun harmiksi.

-Noin, tulin jo.

-Jee! ..TOSI tönkköä Edward. "jee" Mutta viis siitä, nyt oli toiminnan aika. Nyt oli ihan pakko saada suu auki. Pakko. pakkopakkopakko...

Hän istui sohvalle viereeni ja näytti odottavalta. Lukiko se TAAS mun ajatuksia tai jotain?

-Ummmm, mä sönkkäsin. Sano se nyt vaan. Parempaa tilaisuutta et enää tänään saa. Ja tänään mä olin päättänyt tunnustaa!

-K-kuule Al!! Mulla..olisi vähän asiaa! Kuulostin ihan jonkun isoisältä... Hyvä alku.

-No...mitä..?? Sen ilmettä oli mahdoton tulkita. Naama näkkileipänä, mutta mun pokka ei tahtonut pitää.

-Mun piti tänään sanoa semmonen yksi juttu!! Mä...nyt tai ei koskaan...mä...öhh..Musta sä oot kiva!!

..No just joo! Siinäkö se oli? Inhosin itseäni tämän jälkeen moninkerroin enemmän kuin hetkisitten. Tämä, oli viimeinen naula mun arkkuun.

- No se on hyvä juttu, Al vastasi hymyillen, samoin!

..Se ei ilmeisesti tajunut. ihan ymmärrettävää tosin. Keräsin taas rohkeutta hieman ja kakistin ulos.

-Eikun silleen erillailla. Tajuatko pointin..? Aloin pikkuhiljaa punehtua, mutta en raivosta vaan jostain muusta syystä.

-En ole ihan v-varma...

Alilla meni hetki vastata, ja melkein näki miten rattaat raksutti. Hiljaisuus ei tässä tapauksessa taitanut olla myöntymisen merkki. Mä alojn tuntea oloni varsin kiusalliseksi ja sen vuoksi sanatkin alkoi sammaltaa.

-Siis, mä ymmärrän josset sä haluu, siis ei mitään haluu, kun ajattelet että olen jotenkin kieroutunut tai omituinen, mä olen, mutta--

-E-ei, et ole! Al ehti vastata ennenkuin mä taas jatkoin.

-Mä en tarkoittanut sitä nyt niin kauheasti! Lähinnä vaan vähän! Ei mitään sellaista outoa--

Ja mut keskeytettiin taas. Tällä kertaa eri tavalla. Nimittäin mua halattiin, ja mä olin oksenta banaanit ulos sillä halaaja oli Al.

- Eeeeeeemmmmttttooootttaaaaa........banaanit nousi. Miksi piti syödä kolme? Mä tunsin kuinka olin aivan punainen ja väri veti vertoja jopa mun takin värille. Tarkoittiko halaus sitä, että sille juttu oli okei? Vai tarkoittiko se sitä että Al sääli mua ja halasi viimeisen kerran ennen kuin lähetti pipipäiden laitokseen? Oli miten oli, se oli eka asia päivässä josta mä nautein. Samalla kuitenkin pelkäsin kohtaloani. Oli ihan sata että mä en ollut valmis mielisairaalaan, en ihan vielä. No nyt se katsoo mua ja hymyilee. Miten pitäisi tulkita? Surullinen vai iloinen smile, kumpi oli kyseessä?

-....Al....Ömm..

-Joo, tiedän, et tarkoittanut! Se lisäsi nopeasti ennenkuin mä ehdin taas alottaa popotukseni.

-mutta silti...M-mä oon aika iloinen että sanoit niin, ja muutenkin, e-ei se mitään haittaa--

Mä olin ihan Lol, katsoessani sitä silmiin ja hymyilin vaisusti takaisin. Eli Al ei suuttunut. Seuraavaksi aloin muodostaa uutta lausetta jolla vastaisin. Laatu ei ollut huippuluokkaa.

-Hyvä, luulin jo että suutuit, mutta et suuttunutkaan, jes, ja mä oon miettinyt sitä tunnustamista aika kauan-

-Ja tänään päätit sitten tulla kaapista ulos! Al näytti nauravan mulle.

-E-eäähh!!?? Naamani paloi, ja olin taas ihan nolona. Eli Al nyt sitten näytti käsittävän tilanteen. Hänen isoveljellään viirasi ja pahasti.

Al kumminkin jatkoi hymyilemistään ja mulle tuli yhtäkkiä outo olo. Ylempi voima patisti mua tekemään sen, mistä olin viimeiset kaksi viikkoa haaveillut tekeväni. Ja ennekuin ehdin pistää vastaan, mä jo suutelin sitä. Voi juma, ei voi merkitä mitään hyvää. Al oli kuin puupökkelö, ja erittäin punainen sellainen, ja sellaisena pysyikin kunnes mä irroittauduin varmana siitä että nyt se sai halvauksen.

Pian se kumminkin tokeni ja katsoi mua ihmeissään vähän aikaa. Mä olin entistä nolompi. Miten se olikin kuin mitään ei olisi äsken tapahtunut? Ei mitään ilmettä, eikä sanoja.

-S-se oli aika..tuli vähän yllättäen....Al mutisi lähinnä lattiaan tuijottaen, ja mä tajusin aiheuttaneeni järkytyksen.

-Anteeksi, toistin taas osaamatta muuta sanoa.

-Ei se mitään! Ensi kerralla, varoitat kuitenkin etukäteen, okei..?? Mä olin vuorostani haavi auki.

-E-ensi..kerralla?? Tajusin sanojen merkityksen, ja sydämmeni pamppaili. Eli uusiksi, sitä se tarkoitti. Al ei suuttunut vieläkään.

Mä olin ilmeisesti aika huvittava näky siinä tönöttäessäni, sillä Alin oli vaikea pidätellä naurua enää. Paskat mä sellaisista, koska nyt mua oli viimeinkin lykästänyt! Eversti sai kuulla tästä ensimmäisenä! Se oli aina kiusannut mua pituudesta, ja siitä etten takuulla ikinä saisi tyttöystävää! Hah!..Ai niin, eihän Al ollutkaan tyttö, ups... No ehkä annetaan sittenkin sen everstille kertomisen odottaa hetken aikaa, ja palataan asiaan sitten vähän myöhemmin. Katsoin Alia vetoavasti ja hän nyökkäsi tietäen, mitä mä odotin. Vielä kerran ennen nukkumaan menoa. Suudelma oli nopea, mutta erillainen, sillä tälläkertaa se tuli Alilta. Ja mä jähmetyin taas. Mulla meni näköjään vähän aikaa ennenkuin totuin. Sain taas häneltä naurut ja kun virkosin, mäkin aloin hekottaa asialle ja siinä me sitten naurettiin, kello oli kymmenen illalla, me oltiin tosi väsyneitä ja tiedettiin molemmat, että että meillä oli naksahtanut, ja todella, TODELLA pahasti.

Ja nysse loppu, aamen ja iso piste.

_______________________________________________________________________________________

Tyhmä loppu. muuta sanottavaa asiasta EI ole.