Ihan kokeilumielessä tällaisen tein, kun olen aina halunnut kirjoittaa genderswappia. Ilmoitettu paritus voi horjua matkan varrella ja vaihtuakin, en tiedä vielä.
Roy's PoV
Siinä hän nyt oli. Istui suoraan edessäni mustassa, nahalla verhoillussa tuolissa nojaten vasemmalla kädellä käsinojaan ja lepuuttaen leukaa rystysiin. Kasvoillaan vakava, melkein jopa vihamielinen ilme ja katse poltti tieltään kaiken millä oli pokkaa katsoa takaisin (siksi minäkään en katsonut häntä suoraan silmiin, vaan hieman pään ylitse).
Vieläkin sitä oli vähän vaikea uskoa. Kirjallinen koe meni muutamista puutteista huolimatta läpi, suullisessa haastattelussa kokelaan ääni oli ollut puhdas epäröinnistä, ja hän laski tulemaan suuria sanoja. Mutta se käytännön koe. Hänen ei edes ollut tarvetta piirtää muunnoskehää. Ilmoille kantautui vain kalahtava läsähdys ja sitten... kaikki alkoi peittyä vaaleanpunaisiin terälehtiin. En ole aivan varma, mitä silloin oikein tapahtui...
Ja kaiken hän teki veljensä tähden. Tyhjään haarniskaan sidottu sielu, jolle he etsivät kehoa. Ovat näköjään turvautuneet äärimmäisiin keinoihin, kun hakevat armeijasta asti avustusta.
Edessäni istuvasta kokelaasta siirsin katseeni pitelemääni kirjekuoreen, josta näkyi pilkistävän paperiarkkeja. Otin nipun ulos kuoresta ja tarkastelin päällimmäisen arkin tekstejä. Olin utelias tietämään erään seikan...
Kohautin kulmiani ällistyksestä, kun se sana osui silmiini. Varmaan Führerillä oli syynsä antaa se ja olihan se aika osuva, mutta... hiukan raskas se nimi kyllä oli.
Tyttöhän oli vasta 12, Luoja paratkoon.
Nousin ylös tuolistani, laitoin paperit takaisin ruskean kuoren suojiin ja nojaten pöytäni yli ojensin kuorta eteenpäin.
"Onneksi olkoon", sanoin. "Olet nyt virallisesti armeijan koira."
Moni nainen olisi kimpaantunut näistä sanoista.
Mutta Edeline Elricin ilmekään ei värähtänyt.