Hänellä ei ollut voimia saada se kaikki katoamaan.
Saada Edward Elric ilmestymään, pompahtamaan viereensä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Koska, Roy Mustang, ei kaikesta huolimatta, voinut selittää mahdotonta.
Hän ei saanut yhtä itkevää Alphonse Elriciä hiljaiseksi.
Ja hän muisti, muisti liiankin vahvasti kuinka FullMetalin pikkuveli, suloinen ja viaton, Alphonse kirkui ja repi hänen hihansa helmaa, ja käski häntä tuomaan Edwardin takaisin.
''Tuo hänet takaisin! Tuo Nii-san takaisin! Sinä olet Kenraali Mustang! Tuo hänet takaisin..''
Ja silloin yksi hänen luotettavammista alaisistaan, Luutnantti Riza Hawkeye, joutui surullisin katsein vetämään itkevän lapsen irti.
Ja sinä hetkenä Roy Mustang tahtoi tehdä jotakin, lopettaa se sydäntä repivä itku, ja palauttaa yhden tätä Kenraalia vihaavan Edward Elricin takaisin minne kuuluikin.
Takaisin pikkuveljensä käsiin, jonne kuului aina, takaisin ystäviensä luokse, josta aina karkasi.
Mutta hän ei voinut, hän ei voinut avata suutaan, selittää missä nuori alkemisti oli, koska todistetta mistään ei ollut.
Ja pieni Alphonse Elric ei lopettanut tahattoman syyllisten katseiden jakamista, ja jatkoi vain Hawkeyen käsissä nyyhkyttämistä.
Ja vuotta myöhemmin, hän kuiskasi yhä uudelleen mielessään, vuotta myöhemmin syyllistäminen hajosi palasiksi, ja Alphonse, josta hän ei vieläkään saanut otetta, karkasi itse, niin kuin isoveljensä, Mustang huokasi valkoisiin hanskoihinsa. Poika oli liian paljon kuin veljensä.
Ja jokainen katse oli liikaa. Koska joka katseella erään FullMetalin uhraus painoi sydäntä, ja viimeiset virnistykset polttivat jo vanhoja arpia.
Alphonse Elric astui jalallaan kohti alati vaanivaa maata, ja sanoi Roylle, että toisi itse veljensä takaisin.
Roy tunsi itsensä hyödyttömäksi, itsensä tarpeettomaksi, koska ei osannut tehdä sitä mitä kolmetoista vuotias poika aikoi.
Ja itsepäisyys muistutti taas Edwardista, joka osoitti teräksisillä sormillaan häntä kohti, nauroi pilkkaavaa nauruaan ja sanoi ettei Everstin paskiainen voisi estää tätä, vaikka istuisi maassa ja haukkuisi kuin koira.
Ja Roy kaipasi sitä itsepäistä kakaraa, joka nimitti itseään FullMetaliksi, jota Roy nimitti FullMetaliksi.
Silloin Alphonse lähti, ja punainen takki liehuen muistutti jälleen piilossa olevia kuvia.
Näkemiin, poika oli vain sanonut, katsoi Mustangia vihertävillä silmillään, joissa ei ollut kultaista säihkettä. Maailman vaaroja nähnyttä katsetta.
Sillä Alphonsen katse pelotti häntä viattomuudellaan. Viattomuudella jota hän ei uskonut FullMetalin pikkuveljessä olevan. Mutta loppujen lopuksi, sehän oli yksi merkki Edwardin rajattomasta rakkaudesta veljeään kohtaan, Mustang arveli, ja tuijotti terävällä katseellaan vastakkaista seinää.
Ja näkemiin oli Roy Mustang sanonut takaisin, yrittäen olla katsomatta niihin silmiin, jotka porasivat hänen kasvojensa läpi, pakottivat hänet melkein itkemään.
Näkemiin, hän kuiskasi toisen kerran, kun poika oli lähtenyt.
Näkemiin.