Nimi: Paras osa minusta – Paritukset & henkilöt: LietPol, Feliks Lukasiewich ja Toris Laurinaitis, prologissa myös Ivan Braginski – Varoitukset: Väkivaltaa & verta (jälleen kerran... - Tekijänoikeus: Hahmot kuuluvat Hidekaz Himaryualle ja kappaleenpätkä alussa on The Scriptin Breakeven
Ja jälleen uusi ficci vaikka edellisetkin on kesken... Mutta kyllä nekin aikoo jatkua vielä :D
Muttasiis, tästä pitäisi tulla 4 lukua + prologi & epilogi. Jokainen luku kiertyy jonkin kappaleen ympärille mutten vielä paljasta minkä...
Olkaapas hyvät :)
What am I suppose to do
when the best part of me was always you?
And what am I suppose to say
when I'm all choked up
and you're ok?
I'm falling to pieces
I'm falling to pieces
"Feliks!", Toris huusi epätoivoisena ja hakkasi ovea nykeillään. "Feliks! Feliks!" Hänen oli pakko huutaa, vaikka tiesi ettei saisi vastausta. Ei ainakaan haluamaansa. Oven takaa kuului kyllä ääniä, mutta ne eivät olleet ihmisestä lähtöisin. Ne olivat vain karmivia läimähdyksiä. Taas yksi. Se oli jo viides... Ja pahinta tässä oli se, että Toris tiesi mistä läimäykset olivat lähtöisin. Ja hän tiesi, että Feliks oli tuolla hänen takiaan.
Ei ihmisen ääniä. Ei vielä tähän mennessä. Mutta nyt Toriksen korvat täytti parahdus, joka ei sekään kyllä kuulostanut ihmisen ääneltä. Se oli kuin kituvan eläimen tuskanhuuto. Ei, se ei voinut olla...
"Feliks!", Toris huusi. Parahdus soi hänen korvissaan, peitti läimäykset alleen ja kertoi suuremmasta tuskasta kun voi kuvitella.
Läimäyksiä kuului yhä tiheämpään tahtiin: se oli rangaistus huudosta. Nyt huutoja ei enää kuulunut.
Sen sijaan kuului rikkoutuvan lasin helähdys ja vaimea tömähdys, joka syntyy kun ihmisruumis rojahtaa lattialle.
Nyt ei kuulunut hetkeen mitään, kunnes äkkiä... Askelia. Kolme askelta. Sitten huohotusta. Sitten napsahdus, joka syntyy kun ruoskaa heilutetaan ilmassa. Sitten taas läimähdys.
Toris katsoi epätoivoisena ympärilleen käytävässä. Hän huomasi maassa lojuvan rautaputken. Toisesta päästään verisen rautaputken, jonka omistajan Toris tiesi olevan tuossa huoneessa josta äänet kuuluivat.
Hän otti putken ja iski sillä lukkoa. Toisen kerran, kolmannen. Lukko alkoi antaa vähitellen periksi; huoli rakkaan puolesta antoi yllättäviä voimia. Lopulta kuudes isku sai lukon murtumaan ja Toris pääsi sisään.
Näky oli täsmälleen yhtä kamala kun hän oli kuvitellutkin. Feliks makasi lattialla verisenä ja tajuttomana, ja hänen vieressään seisoi Ivan ruoska kädessä ja silmät harittaen.
Toris ei epäröinyt; hän heittäytyi heti lattialla lojuvan Feliksin suojaksi.
"Älä pelkää, minä suojelen sinua...", hän hymisi toisen kullankeltaisiin hiuksiin.
"Toris...?", Ivan kysyi sammaltavasti. Hän oli selvästi humalassa. Yleensä alkoholi sai Ivanin entistäkin varovaisemmaksi ja kammottavan, tunteettoman julmaksi. Nyt mies oli selvästi juonut aivan liikaa; varovaisuus oli tiessään ja vain julmuus voimistui. "Siirry sivuun. Tämä on hänen rangaistuksensa", Ivan komensi kylmästi.
"En! Anna se minulle, rankaise minua hänen puolestaan!", Toris pyysi ja käänsi lehdenvihreät silmänsä Ivaniin päin. "Minä pyydän, älä rankaise häntä!", hän sanoi rukoilevasti.
Ivan hymyili.
"Kun kerran noin kauniisti pyydät...", hän sanoi ja kohotti ruoskan.
Hiljaisuudessa kaikui terävä napsahdus ruoskan viuhahtaessa ilman läpi, ja heti sen jälkeen kovaääninen läimähdys.
Kiitos lukijoille ja vielä isompi kiitos niille jotka myös kommentoi : ) Kyseessä oli siis pelkkä prologi, siksi noin lyhyt. Varsinaiset luvut tulevat olemaan pidempiä.