Lilith/Lucifer
-Liljauhri-
Liljan terälehdet haalenevat helvetin harmaiden pilvien alla. Tuhkaa sataa naisen punaisille hiuksille ja hänen kasvojensa kauneus sulaa pisaroina veriseen maahan. Kangas palaa ihoon kiinni ja naisen hahmo vähitellen katoaa, muuttuu savuksi.
Olemattomilla käsillään Lilith heittää liljansa maahan. Kukka on liian puhdas tähän maailmaan.
Hetken saa multa hengittää hänen jalkojensa alla, ennen kuin sen täytyy muuttua pimeäksi kidaksi, jonka ainoa tarkoitus on nielaista hänen hahmonsa sisäänsä. Lilith antaa itsensä tippua sen hampaattomaan nieluun.
Hän herää uneen ja nukahtaa aamuun. Sen loiste on liian kirkas, joten olemattomien silmäluomien on pakko sulkeutua sen hehkun edessä. Lilith koskettaa valoa katseellaan, liekkejä sielunsa viimeisillä rahtusilla. Liekit pakenevat hänen kosketuksensa tieltä, kiertyvät kehäksi kauemmas. Lilith jää varjoon ja palelee.
Aamu puhuu, kutsuu naista ilman sanoja, lauseita ja ajatuksia.
Vain heikko sydämen jyske kertoo Lilithille jotain. Se ei ole hänen oman sydämensä lyönti, sillä hänelle ei ole sydäntä. Ei enää, eikä ikinä uudelleen.
Tähti nousee tulisen kehän keskelle, yhtä aikaa aurinkona ja kaiken raiskaavana pimeytenä. Lilith ei näe sitä, sillä hänen silmänsä ovat liittyneet tuhkan seuraan. Hän hengittää aamukasteen, omenoiden ja taivaan tuoksua sisäänsä ja vannoo, ettei ole rakastunut.
Se on vain hänen mielensä kiero juoni, synti sykertyneenä rintaluiden väliin.
Lapseni, pimeä tähti kuiskaa, lapseni. Sen ääni ei ole ääntä, vain voimaa ja tuskaa kiedottuna tyhjään tilaan. Aamunkoiton riipaiseva kauneus, saa Lilithin uuteen loistoon. Hänen oikea hahmonsa valahtaa valkoisena huntuna takaisin hänen mustan, likaisen sielunsa päälle. Kuin lilja tai elämä olisi puhjennut uudelleen kukkaan.
Lilith itkee. Häkin rajattoman rajalliset ääriviivat kiiruhtavat kuristamaan häntä. Ne vaistoavat heikkouden, haluavat raakaa olematonta lihaa. Tukahduttavat Lilithin aisteja, painavat mielen alas synkkyyteen.
Tuli valahtaa hänen ympärillensä ja ajaa häkin kaltereiden syövyttävän kivun pois. Tyhjyys värähtää, pettää naisen jalkojen alta ja hän vajoaa ylöspäin. Siitä huolimatta Lilith ei kuole tänään.
Ei täällä, unimaailmassa. Ei niiden lukkojen takana, joita hän yrittää kovasti avata. Vain verta lisää, viimeinen punaisella maalattu loppusilaus ja aamunkoitto olisi täällä.
Lilith nousee pystyyn alttarilta, jolle oli nukahtanut hetkeksi. Hän suoristaa valkoisen mekkonsa olkainta ja nostaa hiuskiehkuran korvansa taakse. Kaikki on kuin satua. Lilith tuntee itsensä jumalalle naitettavaksi morsiameksi.
Tänään, hänen ruumiinsa kohtaisi maailmanlopun.
