Virnistin leveämmin kuin koskaan.
Katsoit minua tyhjästi,
sillä et ymmärtänyt miten saatoin aina vain hymyillä.
Hymyilin silloinkin, kun minuun sattui. Hymyilin, kun tunsin kipua.
Hymyilin, kun kerroit minulle inhottavia asioita.
Istuin kovalla
lattialla katsoen sinua pää kallellaan. Sinä seisoit
paikallasi, raskaan oven edessä, joka hetki sitten oli auennut
ja näin mustaakin mustemman tukkasi pitkästä
aikaa.
Pidin tukastasi, joka oli aina sekaisin. Se oli minusta
todella puoleensa vetävä.
Ennen vanhaa minä
kampasin omat suortuvani mallikkaasti taaksepäin, mutta kun
tapasin sinut, tyylini muuttui oitis samanlaiseksi, kuin sinullakin.
Ihailin sinua.
Kauanko siitä olikaan, kun sinä
viimeksi kosketit minua?
Liian kauan.
Katselit ympärillesi
kylmästi. Et ymmärtänyt, miksi minä olin täällä.
Et ymmärtänyt yleensäkään mitään
minusta, ja minä vielä vähemmän sinusta.
Tai
sitten ymmärsit, mutta et halunnut ymmärtää. Et
ehkä sietänyt katsoa, kuinka minä kärsin
täällä.
Virnistin.
Jos olisin kyennyt,
olisin hypännyt päällesi, tarrautunut kiinni sinuun.
Halusin niin kovasti, että pitelisit minua.
Mutta en voinut.
Liikahdin levottomana. Pakkopaitani kiristi minun kehoani
inhottavasti, mutta olin jo tottunut siihen. Olin tottunut siihen jo
puolivuotta sitten.
Pudistit päätäsi ja kosketit
pehmeää, valkoista seinää kalpealla kädelläsi.
Olit niin hiljainen. Ehkä liiankin hiljainen.
Inahdin
hiljaa ja heilautin kehoani sen verran, että pääsin
seisomaan polvilleni.
Katsoin tummia silmiäsi, jotka
tarkkailivat tyhjinä tämän pyöreän huoneen
seiniä.
Huokaisit pian hiljaa ja laskit kätesi velttona
alas. Katseesi lipui lattialle.
En enää edes muistanut
miksi olin täällä. Etkä sinä suostunut
kertomaan sitä.
Ihmettelin myös usein, että mistä
olit saanut pahan arven poskeesi. Se oli kuulemma pysyvä.
Et
kertonut minulle, kuka sinua oli puukottanut kasvoillesi. Et kuulemma
halunnut pahoittaa mieltäni.
Hymyilin.
No, jos
et halunnut, niin en pakottanut.
"Voitko koskettaa minua?"
kysyin ujosti, mutta vaativasti.
Halusin todella tuntea
kosketuksesi. Edes tämän kerran.
Siirsit katseesi
minuun. Olit sanonut monesti, kuinka kauniit, siniset silmät
minulla oli ja ilman niitä, minä en olisi minä.
Astahdit eteenpäin ja haroit tukkaasi silmiesi edestä.
Värähtelin innosta, kun lähestyit minua.
Pian
kyykistyit eteeni ja nuolaisit huuliasi, jotka olivat jo valmiiksi
kosteat.
Hihitin jännityksestä ja istuuduin
polvi-istuntaan.
Sinä huokaisit hiljaa ja menit kontillesi,
kasvot ollen minuun päin yhä.
Suljin silmäni ja
virnistin jälleen. Iloitsin todella tästä hetkestä.
Liikahdit eteenpäin.
Olit pian jalkojeni päällä,
niin että omat jalkasi olivat omieni kummallakin puolella.
Kätesi karkasivat taakseni ja koskettelivat selkääni.
Tunsin lämpimän hengityksesi ja kihersin hiljaa.
Tämä
oli parasta mitä minulle oli koskaan tapahtunut.
Kohta vasen
kämmenesi kosketti lämmintä poskeani.
Painaudut
lähemmäs minua ja tunsin vahvat lihaksesi omiani vasten.
Olit niin rauhallinen.
Huulesi olivat omieni lähellä,
mutta en aivan koskettanut niitä.
Hymy nousi pienesti
kasvoillesi ja suljit silmiäsi.
Nautin kehosi lämmöstä
ja jokaisesta lihaksesi värähtelystä. En nimittäin
saisi ehkä enää tuntea sinua tällä tavalla.
Otsasi kosketti otsaani.
Nenäsi kosketti nenääni.
Hymyilin ja käänsin hiukan
päätäni kallelleen ja painoin huuleni omillesi.
Sinä
et vetäytynyt pois, josta minä olin todella mielissäni.
Painoit minua vain lähemmäs itseäsi ja aukaisit
suutasi päästäen kieleni omasi luokse.
Hymisit
tyytyväisenä, kun suutelin sinua koko ajan vain
nälkäisemmin ja kiihkeämmin.
Kätesi valuivat
housujeni luokse.
Värähtelin pienesti, kun koskettelin
kielelläni sinun kieltäsi.
Kaikki olisivat huomanneet
heti, että tämä ei ollut meidän ensimmäinen
kertamme.
Ajatukseni keskeytyi, kun kuulin raskaan, pehmustetun
oven avautuvan ja sisään astui nuori hoitaja.
Hoitaja
katsoi minua hämillään ja henkäisi hiljaa
"homoja".
Silloin sinulla napsahti päässäsi ja
vetäydyit minusta kauemmas.
Nousit seisomaan äkisti ja
käännyit katsomaan tuota nuorta naista, joka oli
paikoillaan järkytyksestä, eikä kyennyt liikkumaan.
Et pitänyt siitä, kun meistä käytettiin sitä
nimitystä. Olit lyönyt ties kuinka monta henkilöä
sen takia.
Nostit leukaasi omahyväisenä ja
virnistit pirullisesti.
Naishoitaja katsoi sinua kauhistuneena.
En ymmärtänyt miksi hän pelkäsi sinua. Et
kuitenkaan ollut lyömässä häntä.
Olit
juuri aukaisemassa suutasi, kun nainen säpsähti.
"Vierailu
päättyy viiden minuutin päästä", hän
sanoi ja sulki oven nopeasti.
Pudistit päätäsi ja
puristit käsiäsi nyrkkeihin.
Katsoin sinun selkääsi mietteliäänä, vaikkakin hymyillen.
Inhosin
tuota puolta sinussa, mutta tiesin, että halusit suojata minua
olemalla kylmä ja ilkeä.
Halusit suojella minua.
Minäkin halusin suojella sinua, mutta en voinut, en tässä
tilassa.
Kosketit haavaasi pienesti ja käännyit minua
kohti.
Hiljaisuus tässä huoneessa oli kiduttava ja
värisin levottomana.
"Rakastan sinua", sanoit hiljaa.
Minun hymyni kaikkosi hetkeksi ja katsoin sinua suu hiukan
auki.
Et ollut ikinä sanonut minulle noin ja nyt, kun sanoit
sen mitä olin aina halunnut kuulla, niin..
Minusta tuntui,
että kaikki ei ollut kohdallaan.
Liikahdit kiusallisesti.
Tajusin vaivautuneisuutesi ja virnistin leveästi.
"Kiitos", sanoin ja suljin silmiäni.
Kuulin kuinka
pehmeät askeleesi lähestyivät minua, kyykistyit eteeni
ja kosketit leukaani hellästi.
"Minun olisi pitänyt
sanoa se jo aikaisemmin", mumisit.
Hymähdin.
"Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan",
vastasin ja raotin toista silmääni katsellen sinua.
Laskit
katseesi maahan. Huomasin, kuinka sanani satuttivat sinua.
"Niin..
Tämä todellakin on liian myöhäistä."
Kohotin kulmiani.
"Voimme korjata asian, kun pääsen
täältä pois", totesin ja irvistin ilkikurisena.
Tärisit hiljaa ja ummistit silmäsi.
"Kuka on
sanonut sinulle, että pääsisit täältä
ikinä pois?" kysyit ja pidättelit kyyneliäsi.
"Huh?" äännähdin yllättyneenä ja en
enää hymyillyt.
Painauduit minua vasten ja kiedoit
kätesi ympärilleni. Pääsi lepäsi aivan
lähellä poskeani.
"Hei.. Mitä sinä
tarkoitit äskeisellä?" kysyin stressaantuneena ja
kiemurtelin epäillen.
Puristit minua tiiviimmin itseäsi
vasten ja tunsin kuinka kyyneleesi kastelivat paitaani.
"Rakastan
sinua", sanoit hiljaa ja purit huultasi tuskallisena.
Hymähdin.
En ymmärtänyt todellakaan sinua, mutta ymmärsin
sen, että jokin oli pahasti pielessä.
"Annathan
anteeksi?" kuiskasit korvaani ja vilkaisin kosteita silmiäsi.
Nyökkäsin.
Pian raskas ovi raottui uudelleen
ja kuului yskäisy.
Vanhahko mies seisoi oven suussa ja
pelokas hoitaja hänen takanaan.
"Teidän on aika
poistua", mies sanoi ja sinä puristit minua tiiviimmin.
"Rakastan sinua, aina", supisit korvaani ja loit minuun vielä
yhden katseen.
Hymyilit..
En ollut koskaan nähnyt
sinun hymyilevän tuolla tavalla, joten se sai minut hämilleen.
Nousit seisomaan laiskasti ja käänsit selkäsi
minulle.
Katsoin ihmeissäni, kuinka menit ovelle.
"Nähdään
taas!" huusin iloisena.
Murahdit.
"Typerys.."
kuulin sinun sanovan ja kihersin onnellisena.
Ovi sulkeutui ja
minä jäin istumaan yksin lattialle, sen vanhan miehen
kanssa, joka piteli ruiskua kämmenessään.
En
osannut pelätä sitä hetkeä, sillä en
ymmärtänyt mistä oli kyse.
Mies astui lähemmäs
minua ja oli pian vierelläni.
"Toivon kovasti, ettet olisi
tehnyt sitä kauheaa murhaa.. On surullista, kun joudun tekemään
tämän näin", hän sanoi karheasti ja otti kiinni
leuastani, taivuttaen päätäni sen verran, että
kaulani paljastui kunnolla.
En ymmärtänyt.
Miksi
kaikki hoitajat, lääkärit ja terapeutit puhuivat
jostakin murhasta?
Olinko minä tappanut jonkun?
"Hirviö! Älä tule lähemmäs! Elä satuta minua enempää!"
Kuulin
aivoissani itkua. Hahmotin verta ympärilläni.
Tärisin
ja aloin vajota hiljalleen pimeyteen.
Verta kaikkialla.. Näen vain verta.. Ruumiita.. Katson käsiäni. Ne ovat aivan kauttaaltaan tummassa veressä. Astahdin taaksepäin ja törmäsin johonkin pehmeään. Käännyin pelokkaana ympäri ja kohtasin katseesi. En kuitenkaan tajunnut, että seisoit siinä silloin, vaan löin sinua todella kovaa kasvoillesi, kädelläni, jota korosti terävät kynnet. Vertasi lennähti kasvoilleni ja olin vähän aikaa shokissa. Lopulta tajusin ketä olin lyönyt. Vajosit maahan ja pitelit naamaasi käsilläsi. Kyykistyin hädissään viereesi ja tärisin siinä.
Tunsin
terävän piikin kaulassani, suoneni kohdalla.
Inahdin
hiljaa.
Jos olisin voinut, olisin lyönyt sitä miestä
kunnolla.
Olin jo tarpeeksi kokenut tuskaa ja sekaannusta.
Pimeys otti taas minusta vallan.
"Anna
anteeksi.. Minä en huomannut", sopertelin sinulle
hämmennyksissä. Vilkaisit minua veristen kämmeniesi
takaa, mutta katseesi osui takanani oleviin ihmisiin. He kaikki
olivat kuolleita.
"Miksi?" kysyit hiljaa ja yskit verta
kurkustasi lattialle. Kallistin päätäni ja hymähdin.
Olin aivan sekaisin.
"He haukkuivat meitä homoiksi..
Halusin tehdä heille selväksi, että sinä et pidä
siitä sanasta", sanoin totuuden ja nuolaisin verisiä
huuliani, hymyillen epäluuloisesti. Huokaisit hiljaa. Tiesit,
että olin ottanut sinusta mallia. Sinä et kuitenkaan
tappanut koskaan. Pimeys ympärillämme voimistui. Sinä
aloit yhtäkkiä etääntyä minusta.
"Mihin
sinä menet?!" huusin perääsi, mutta et kuullut. Olit
koko ajan kauempana ja kauempana, vaikka kuinka yritin juosta
perääsi.
Pian katosit kokonaan pimeyteen, ja minä.. jäin yksin.
Silmissäni
sumeni, kun mies irrotti piikin kaulastani ja nousi seisomaan.
Horjahtelin uupuneena ja lopulta kaaduin kyljelleni kylmälle
lattialle.
Silmäni sulkeutuivat ja hengitykseni vaikeni. En
saanut kunnolla happea.
Tärisin.. Minua pelotti.
Olin
pimeydessä, mutta näin vielä tutut valkoiset seinät
ympärilläni.
"Toivottavasti sinua armahdetaan
tuonpuoleisessa", mies sanoi ja asteli oven luokse.
Hän
vilkaisi minua tyynesti, aukaisi oven, sammutti valon huoneestani ja
sulki oven.
Oli niin pimeää.
Tunsin kylmyyttä
ympärilläni.
Hahmotin vain verta ympärilläni,
tyhjyyttä.
Kaipasin sinua.
En halunnut olla yksin.
Pian
en saanut enää henkeä ja hätäännyin.
Tajuntani katosi ja pian myös elämäni.
Seisoin pimeydessä.. Pimeydessä. Kuulin kuitenkin tässä hiljaisuudessa tuulen ulvonnan. Tässä pimeydessä tuuli.. Tiesin sen, sillä vaalea hiuspehkoni värähteli sen voimasta, mutta.. Minä en tuntenut sen tuulen kosketusta ihollani.. Kyynel vierähti poskelleni, mutta en tuntenut sen lämpöä ihollani. En tuntenut mitään.. Katsoin kättäni. Se oli yhä veressä. Puraisin huultani ja pidättelin itkuani.
Näinkö
ihmisen, hirviön, elämä loppuu? Vajosin polvilleni.
Katsoin tyhjyyttä edessäni.
"Kaipaan sinua.."
mumisin hiljaa ja kurottelin kädelläni olematonta edessäni.
"Haluan tuntea sinut lähelläni".
Nielaisin
hiljaa ja laskin käteni alas.
"Miksi et vain voinut sanoa
mikä minua odotti?"
Puristin käteni nyrkkeihin ja
löin tyhjää maata niin kovaa kuin pystyin.
"Miksi
jätit minut!?" huusin.
En tietenkään saanut
vastausta.. Tuuli vain ujelsi korvissani.
Huokaisin väsyneenä
ja kellahdin selälleni.
"Tässäkö se
sitten on? Loppuni? Seuraavaksi katoan varmaan tyhjyyteen, enkä
enää edes muista olemassaoloani.." kuiskasin hiljaa
itselleni ja nielaisin.
Pelko valtasi minun kehoni, mutta en
oikeastaan välittänyt. Kaikkihan oli kuitenkin ohi.
Kaikki
oli ohi jo silloin, kun sinä lähdit.
´Oletko valmis luovuttamaan?´ kuulin äänen kaukaisuudesta ja nousin istumaan. Katselin ympärilleni ilmeettömänä. Pitikö minun luovuttaa, että pääsisin pois tästä tyhjyydestä? Enkö minä ollut jo luovuttanut?
Nyökkäsin hiljaa ja tunsin kuinka tuuli voimistui. Suljin silmäni ja yritin hahmottaa sinut eteeni, mutta en pystynyt. Sydäntäni kirpaisi. Olisin niin halunnut nähdä kasvosi vielä kerran. Minua alkoi yhtäkkiä väsyttää, todella paljon. Ummistin silmiäni, mutta vain sen verran, että näin yhä tuon tyhjyyden edessäni.
"Mitä minulle tapahtuu?" kysyin hiljaisena tuntemattomalta. Ympärilläni alkoi pyöriä ja kömmähdin mahalleni. En jaksanut enää kannatella itseäni.
´Katoat. Katoat
tyhjyyteen" hahmotin nuo sanat tuulessa ja peitin kasvoni maahan,
jota ei oikeastaan ollut. Pian en tuntenut enää mitään.
Kaikki hiljeni. Tiesin mitä oli tapahtumassa. Luomeni alkoivat
käydä raskaiksi, joten suljin silmäni kokonaan. En
kuullut mitään ja ajatukseni alkoi pätkiä. Pian
en enää ajatellut mitään. Mutta yksi sana pinttyi
mieleeni. Värähdin levottomana, mutta kohta en enää
kyennyt liikkumaan. Kaikki pysähtyi. Näin mielessäni
koko ohi menevän elämäni. Kaikki palautui mieleeni.
Hymyilin väkisinkin. Näin kasvosi. Kuulin sanasi, kuinka
aina haukuit minua. Tunsin kosketuksesi.
Lopulta.. minä vain
luovutin ja kaikki loppui.
"Sasuke.."
Kaikki oli totaalisesti ohi.
