Summary: Teru Mikami ajattelee Jumalaansa usein.
Jumala, minä ajattelen sinua.
Jumala, oli ensimmäinen selkeä ajatukseni huomattuani sen tosiasian, että joku tappoi pahoja ihmisiä minun lisäkseni. Sen ajatuksen jälkeen mieleni sortui sekasotkuun ja ajatukseni vaelsivat ympäriinsä. Pitäisikö minun yrittää selvittää kuka Sinä olet? Pitäisikö minun odottaa että huomaisit? Pitäisikö minun lähettää sinulle jokin merkki?
Päätin kuitenkin odottaa, mutta hetkihetkeltä kävin kärsimättömämmäksi. Mikset sinä huomannut, ottanut yhteyttä? Etkö sinä huomannut minua vai tarvitse minun apuani?
Kira… Jumala… Minä kiitän sinua. Annoit voimasi minun käyttööni. Annoit ne minulle, koska tiesit, että minuun voi luottaa. Olitkin tarkkaillut minua kokoajan, miettinyt ja katsellut minua. Kiitos Jumala. Lähetit jopa sanansaattajan, shinigamin. Kuinka ikinä voin kiittää sinua kylliksi?
Jumala, kuulin sinun äänesi. Puhuit minulle ja sanoit minua korvaamattomaksi. Sinun äänesi… Siitä voi päätellä, että olet vielä nuori, nuorempi kuin minä. Silti olet minulle kuin se kauan kaivattu isoveli. Kerro mitä minun pitää tehdä niin teen sen vain sinun vuoksesi.
Mutta minusta tuntuu, että ajattelen sinua aivan liikaa.