1. Luku - 性格
(temperamentti / luonne)
Hiljaisuus vallitsi koirien parissa, kukaan ei hennonut sanoa sanaakaan. Katseet olivat kääntyneinä kolmeen koiraan, joista kaksi seisoi ja yksi makasi lumisella maalla koirien muodostaman ringin keskellä. Kaikki niistä olivat ruhjeiden peittoamina. Kaksi seisomassa ollutta koiraa keskustelivat keskenään ja näytti siltä kuin pienempi näistä yritti haastaa riitaa suuremman kanssa. Samoihin aikoihin hennot lumihiutaleet yrittivät hakea sijaa, johon ne laskeutuisivat lopullisesti.
"Pyydän sinua lopettamaan, Orion!" suurempi koira kaksikosta, joka oli hopeanharmaa turkkinen uros, kohdisti sanansa pienemmälle urokselle, jolla ei näyttänyt olevan ikää kuin vain kuuden kuukauden verran. Nuorempi sepitti niitä ja näitä päälle, sillä se ei nähnyt syytä miksi sen tulisi lopettaa. Sen mielestä oli oikeutettua tappaa toinen.
"Hän on vastuussa tästä kaikesta!" Orioniksi ristitty pentu huudahti. Sen sanojen kohde oli lumisessa maassa maannut koira, jonka voimavarat olivat hyvin vähissä suuren verenvuodon vuoksi. Orion siirtyi hopeanharmaan uroksen oikealle puolelle ja oli ohittamassa tätä päästäkseen maassa maanneen koiran kimppuun.
"Valmistaudu kuolemaasi!" Orion karjahti kohteelleen, mutta pian sanojensa jälkeen sen matka päättyi törmättyään tielleen tuulleeseen hopeanharmaaseen urokseen. Pentu kaatui törmäyksen myötä kyljelleen, jolloin se päätti ryhtyä tasaamaan kohonnutta hengitystahtiaan.
"Miksi olet niin hellä tällaisille, isä?" pentu sai kysyttyä, kun se oli koonnut kehonsa takaisin ylös. Hopeanharmaa uros ei vastannut sille esitettyyn kysymykseen vaan sulki hetkeksi silmänsä. Avatessaan niitä se huomasi pentunsa kasvoille vierineen kyyneleitä. Orion mietti kaikkia kuolemia ja tuhoja, joita maassa maannut Masamune oli aiheuttanut muutaman kuukauden aikana. Se ei voisi koskaan antaa anteeksi tälle, ja siksi se ihmetteli miksi sen Weed-isä halusi päästää Masamunen pälkähästä.
Tilanne sai Masamunen nauramaan, mikä lisäsi Orionin kostonhalua. Se aloitti uuden hyökkäyksen Masamunea kohti. Tällä kertaa Weed ei kerennyt pysäyttämään pentuaan, sillä tämä liikkui aiempaa nopeammin. Orionin pienet pentuiän hampaat pureutuivat Masamunen paljaaseen kaulaan niin lujasti kuin niillä vain pystyi. Se ei kuitenkaan päässyt niillä rikkomaan turkin alla ollutta ihoa. Verenhukasta huolimatta Masamune sai pennun irti kaulastaan lyömällä tätä oikealla etutassullaan. Silloin Weed astui poikansa eteen ja painoi pään kohdalta tämän vasten lumea.
"Pahus! Olette kuin isäni, kilttejä roistoille!" Orion korotti jälleen ääntään ja samalla sen katse kiersi Ōun sotureissa ja näiden kumppanilaumalaisissa. Izō, Bon, Sirius, Yamabiko... Orion ei näyttänyt saavan keneltäkään tukea, kukaan ei taaskaan sanonut sanaakaan. Se huomasi, että osa koirista oli laskenut katseen niiden omiin etutassuihin. Pennun seuraavat sanat kaikuivat kuin kuuroille korville: "Tiedän, että en ole ainoa, joka haluaa Masamunen kuolemaa!"
Raskain sydämin Weed päätyi vain yhteen ratkaisuun ja se tiesi katuvansa vielä joskus päätöstään. Se odotti saadakseen katsekontaktin poikaansa, jonka jälkeen se kertoi päätöksensä: "Et voi enää elää meidän kanssamme paratiisissa, sillä et pysty kunnioittamaan Ōun sotureiden aatetta, jonka mukaan vihollisen tappaminen ei ole hyväksyttävää. Lähde, Orion." Hopeanharmaa uros nosti tassunsa pois poikansa päältä ja samalla se yritti lukea tämän katsetta, mutta se ei osannut sanoa minkälaisia piirteitä siinä oli luettavissa. Weed ajatteli, että ehkä pentu katuisi pian omaa raakalaismaisuuttaan ja pyytäisi anteeksi. Ōun sotureissa jo pitkään taistellut salukirotuinen Cross puhui muidenkin hiljaa olleiden koirien puolesta sanoessaan: "Pyydä anteeksi isältäsi, Orion. Se ei ole vielä pysyvää, joten anteeksipyytäessäsi tämä on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan." Orionin sinisien silmien katse oli aluksi miettivä, mutta lopulta katse kuvaannollisesti leiskui liekkejä. Crossin sanat olivat kuin bensiiniä liekkeihin, mikä heijastui siinä, että pentu ei tulisi nöyrtymään helposti.
"Olen sujut tämän kanssa. En edes halunnutkaan olla isän luona! En todellakaan siedä sitä, että puolustelet roistoja", Orion teki selväksi mielipiteensä asiaan. Pentu saattoi kuulla muiden koirien hämmästyneitä äännähdyksiä, mutta ei kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota. Pian se jatkoi tunteenpurkaustaan: "Olen vapaa sinusta ja lähden mahdollisimman kauas täältä!" Hento lumipyry muuttui hetkeksi paljon voimakkaammaksi, vaikutti aivan siltä kuin Orionin sanat olisivat antaneet sille lisävoimia.
Punaturkkinen pentu käänsi selkänsä isälleen, Ōun ylipäällikölle. Sitten pennun askeleet veivät sitä kauemmas tästä. Se kuitenkin käänsi päänsä vielä taaksepäin. Weed oletti poikansa tulleen toisiin aatoksiin, mutta joutui pettymään karvaasti. Orion ei ollut oppinut hetkessä jättämään kostonhaluaan pois.
"Et tule olemaan turvassa niin kauan kuin elän", sanat olivat kohdistettuina Masamunelle. Orion oli kerännyt opetuksia muilta ja yhden opetuksen mukaan koskaan vihollisen edessä ei tulisi luovuttaa. Kyseisen opetuksen oli antanut hänen setänsä, joka ulkomuodoltaan muistutti hyvin paljon Weediä. Sitten pennun pää kääntyi menosuuntaan päin. Koirien muodostamassa ringissä oli rako, jonka lävitse Orion juoksi. Vaikka se ei katunutkaan sillä hetkellä lähtöään, sen silmät täyttyivät kyynelistä, jotka pian valuivat valtoimenaan turkkia pitkin ja lopulta niistä jotkut päätyivät putoamaan lumeen. Se ei edes itse osannut sanoa mistä kyyneleet olivat saaneet alkunsa, mutta se arveli perheellään olleen siinä osansa. Punaturkkinen kuuli nimeään huudettavan takanaan, mutta se ei suostunut antamaan huutajille nautintoa mielensä muuttamisesta.
"Orion! Odota minua!" lähestyvä ääni huusi pennulle.
"Odota myös minua!" toinen ääni kuului yhtä läheltä. Luotuaan katseen taaksepäin, Orion huomasi Izōn ja Bonin seuranneen sitä.
"Älkää seuratko, en halua kenenkään seuraavan!" Orionin äänestä saattoi kuulua läpi, että se oli vuodattanut kyyneleitään.
"Mut-", Bon, joka oli rodultaan valkoinenpaimenkoira, ei saanut kunnolla aloitettua lausettaan, kun se jo katsoi suoraan Orionin sinisiin silmiin omilla mustilla silmillään. Orion oli nopeasti kääntynyt ympäri kohdatakseen taka-ajajiensa katseet.
"Helskutti teidän kanssa, kuinka monesti pitää takoa paksuihin kalloihinne: Ettekö ymmärrä? En ole tervetullut ajatusmaailmani kanssa", Orionin sanat syöksyivät suusta ulos ilman, että niitä olisi sen enempää harkittu.
"Eikä kukaan viitsinyt pitää minun puoliani! Kaikki pitivät itseään niin puhtoisina heti Weedin ollessa paikalla", Orion ei enää suostunut puhumaan isästään isänä vaan käytti tästä nimeä. Pennun oikea etutassu työntyi vasten Bonin puhtaan valkoista rintakehää. Näillä oli keskenään noin kuukauden verran ikäeroa, mutta vaikutti siltä kuin ne olisivat kokeneet enemmän elämää kuin normaalisti puolivuotiaat tulivat kokemaan.
"Olet ystäväni, Bon. Ja haluan pitää sen niin. Se ei kuitenkaan käy, jos jatkat seuraamistani", se oli valmis katkaisemaan välit ystäväänsä, johon oli näinä kuukausina saanut tutustua.
"Sama koskee myös sinua, Izō." Orion kääntyi takaisin suuntaan, jonne se oli ennen keskeytystä matkannut. Se jätti jälkeensä entisen laumansa. Jos se olisi katsonut isänsä suuntaan ja tarkentanut kasvoihin, olisi se huomannut kyyneleiden valumisen pitkin turkkia. Weedin laskiessa katseensa maahan, kyyneleet putoilivat lumeen luoden siihen sulia kohtia. Oliko se tehnyt oikean vai väärän päätöksen? Lopulta Weedin raajat eivät suostuneet enää kantamaan kehoa, jolloin se rojahti maahan. Ōun ylipäällikkö antoi kyyneleiden tulla omaan tahtiinsa, se ei pelännyt näyttää tunteitaan muiden edessä. Kukaan ei tiennyt mitä sanoa taaskaan, ne olivat menettäneet yhden niistä – itse ylipäällikön oman pojan.