. : Dianthus Deltoides : .
[Ketoneilikka]
Ketoneilikan kukat ovat aniliininpunaisia, joskus harvoin valkoisia tai vaaleanpunaisia.
Niissä näkyy tarkasti katsoen hiven valkoista, kuin tomusokeria.
Ne kasvavat yleensä yksitellen.
Vaaleanpunaisten ja valkoisten kukkien terälehdet hipoivat pehmeästi toisiaan. Auringonsäteet heijastuivat kirkkaina takaisin valkoisista terälehdistä.
"Sakura, katso! Neilikoita!" pieni vaaleahiuksinen tyttö kiljahti.
"Missä, missä?" kysyi hänen vieressään seisova lapsi hämmentyneesti. Punainen rusetti heilahti kun hän rypisti kulmiaan. Ensimmäinen lapsista tuhahti ja osoitti kukkia sormellaan.
"Etkö näe?"
"Näen, Ino-chan. Ihan kuin ne tanssisivat..." Sakura huokaisi. Ino virnisti hänelle ja upotti kätensä ryppääseen. Neilikat silittivät hiljaa pieniä sormia.
"Oi! Katso eteesi!" mies huusi heidän törmätessään väentungoksessa.
"Gomenasai..." Sakura mumisi, ja siirsi katseensa ikkunalaudan pelargonioista tiehen. Konohan kadut olivat kesäkuumalla täysiä ja ahtaita, ihmisten puskiessa toistensa välistä. Sakura tarkkaili elämää ulkopuolisena, tietämättä tarkalleen minne meni.
Virta oli kuljettanut häntä jo kadun toiseen päähän. Ihmismassan seasta erottui räikeänoranssi pilkku, ja sekaisin sojottavat vaaleat hiukset.
"Naruto!" Sakura kiljaisi ja lähti raivaamaan tietään joukon lävitse. Närkästyneet katseet polttivat takana, ja urahtelut tahdittivat askelia. Porkkana oli kääntänyt päänsä ja seuloi nyt ihmismassaa löytääkseen äänen lähteen.
"Gomen, gomen..." Sakura huikkaili taaksepäin, kunnes viimein sai otteen puisesta tuolista, ja hypähti istumaan.
"Sakura", Naruto tajusi ja hymyili leveästi.
"Tämähän on..." Sakura sanoi ja katsahti ympärilleen. "...Ichiraku, kuinka yllättävää", hän jatkoi kepeästi. Pojan edessä pöydällä lepäsi kaksi tyhjää kulhoa, kolmas hänen käsissään lähenteli puoliväliä.
"Haluatko?" Naruto kysyi ja ojensi aloitettua rameniansa Sakuraa kohti.
"Kiitos, mutta ei kuitenkaan", hän totesi, ja työnsi kulhon takaisin. Naruto kohautti olkiaan ja jatkoi syömistä.
"Sinä se et lakkaa ahmimasta ramenia." Sakura heristi leikkisästi sormeaan, "Tiesitkö, ettei ramen sisälly ruokaympyrään?"
"Sakura..." Naruto mourusi, "minä pidän ramenista..."
"Sitä en epäile", tyttö sanoi ja hymyili.
"Naruto", hän aloitti uudelleen muutaman sekunnin kuluttua.
"Hm?"
"Onko sinulla aikaa tänään?" Pojan silmät kirkastuivat ja hän kohotti päänsä.
Hän punastui ja ehdotti: "Tref-"
"Baka!" Sakura huudahti, ja iski nyrkkinsä pöytään. Ramen kulho hypähti ja kalahti takaisin tasolle. Hän puuskaisi ja selitti säikähtäneelle Narutolle: "Tarkoitin harjoittelua, idiootti."
Naruto naurahti hermostuneesti ja haroi hiuksiansa. Hänen silmissään läikähti ilme, josta Sakura ei saanut selkoa. Poika avasi suunsa vastataksensa, mutta sulki sen äkisti. Sakura kallisti päätään ja yritti tavoittaa Naruton välttelevää katsetta.
"Minusta..." Naruto aloitti hitaasti, "minusta se ei ole hyvä idea."
"Mitä tarkoitat?"
"Tiedäthän, se mitä tapahtui viime tehtävällämme... Kätesi..." hän mongersi. Sakura tuijotti. "Minusta olisi hyvä jos, tuota, ottaisit vähän rauhallisemmin..." Sakura tuijotti. "Ja pyysin jo Sain harjoittelemaan kanssani." Sakura tujoitti.
"Selvä", Sakura sanoi. "Sinullahan on sitten jo kiire." Hän pakotti hymyn kasvoilleen ja nousi hitaasti. Hän kääntyi ja katosi ihmismassaan. Naruto jäi paikoilleen. Sulavaa, Naruto, sulavaa, hänen ajatuksensa kuiskasivat.
Sairaalan valkoinen rakennus seisoi tutulla paikallaan kylän keskustassa. Se erottui virheettömällä ulkokuorellaan muista ympäristön taloista. Sakuran työvuoro ei alkaisi vielä hetkeen, mutta sairaalan valkoiset seinät auttoivat unohtamaan paremmin kuin mikään muu. Hän avasi henkilökunnan oven ja antoi kloorin miedon tuoksun tulvahtaa päälleen.
"Ino-chan", Sakura aloitti, "miten sinä muistat kaikkien kukkien nimet?"
Ino kääntyi kukkakimppu käsissään ja virnisti.
"Se on ihan helppoa!" Ino ilmoitti ylpeästi. Hän ojensi nipusta violetin kukan Sakuralle.
"Tämä on akileija. Se on äidin lempikukka." Seuraavaksi hän irroitti kimpusta valkoisen kukan.
"Tiikerililjan poimin sen vanhan Tokudan ukon takapihalta", Ino kertoi ja hihitti ilkikurisesti. Sitten hän vakavoitui ja jatkoi: "Tiikerililja on minun nimikkokukkani."
"Miksi? Eikö se sitten voi olla kenenkään muun?"
"Minä olen vaalea ja kaunis, aivan kuin tiikerililja. Siksi se on minun kukkani", Ino sanoi ylpeästi. Sakura laski katseensa. Ino oli kaunis.
"Ino-chan... Mikä... Mikä on minun kukkani?" hän mutisi ja pyöritteli ruohonkortta käsissään.
"Odota tässä", Ino käski ja kääntyi. Hän marssi ripeästi niityn poikki ja kumartui pitkään heinikkoon. Etäämpää Sakura katseli Inon nopeaa etsimistä. Hetken kuluttua hän löysi mitä etsi ja käveli takaisin kädessään rutistettu kukanvarsi. Hän ojensi Sakuralle pienen vaaleanpunaisen villikukan.
"Se on ketoneilikka."
Aina minä olen kaikkein pienin ja mitättömin, hän ajatteli.
Muistot tuntuivat kipeiltä mustelmilta mielessä, sellaisilta, joiden parantumiseen menee vuosia. Sakura otti kaapistaan hitaasti valkoisen työasunsa, ja puki sen päällensä. Ihoa nuoleva mekko ulottui puolireiteen ja oli vuorattu taskuilla. Sakura kietaisi hiuksensa nutturalle takaraivolle ja avasi pukuhuoneen oven. Korkokengät kopisivat arvovaltaisesti steriiliä lattiaa vasten.
"Sakura-sama!" joku huusi käytävän toisesta päästä. Sairaalan nuorin, Ran, kiirehti Sakuran luokse.
"Hei, Ran." hän sanoi ja hymyili heikosti. "Missä palaa?"
"Ei enää missään, Sakura-sama, mutta tuolla", Ran huohotti ja viittasi teho-osastolle, "on mies, jonka koko keho on palanut karrelle!" Sakura tunnisti Ranin parfyymin, ylitsepursuavan orkideaesanssin. Hän muisti itsekin Ranin ikäisenä suihkuttaneensa kirsikankukkien makeaa tuoksua ympäriinsä. Aikaa myöten Sakura oli luopunut tavasta, osittain sen naurettavuuden takia.
"Katsotaanpa sitten, mitä voimme tehdä", hän sanoi rauhallisesti.
Sakuran kädet hohtivat vihreinä vasten palanutta ihoa. Kudokset kuroivat toisensa nopeasti kiinni, ja Sakuran chakra sai kantasolut tuottamaan uusia ihosoluja. Hän kuuli Ranin äkkinäisen hengenvedon ja aisti vahvan chakrasignaalin takanaan.
"Sakura-san", huoneeseen saapunut Anbu sanoi hillitysti.
"Niin?" Sakura vastasi kääntämättä katsettaan.
"Hokage-sama tahtoo puhua kanssanne." Sakura käännähti ympäri ja viittoili sivummalla seisoneen Ranin luoksensa.
"Hoida tämä loppuun. Jos hän palaa tajuihinsa, kerro missä hän on ja pidä hänet rauhallisena. Kyselen häneltä faktat myöhemmin." Hän vilkaisi nopeasti Anbuun, "Selviät siitä varmasti."
Sakura kääntyi Anbun puoleen, ja antoi miehen johdattaa hänet ulos sairaalan suurista liukuovista.
"Shizune", Tsunaden kantava ääni kajahti ilmoille, "Jätä se, mitä ikinä olitkaan tekemässä, ja hae pullo sakea. Ei, hae kaksi. Kolme, jos sinua janottaa."
"Tsunade-sama... Oletteko nyt ihan varma?" Shizune epäröi.
"Suu kiinni ja hae ne pullot", Tsunade ärähti, ja mulkaisi Shizunen suuntaan. Sihteerikkö kiirehti oviaukon suuntaan, ja hän hautasi pään käsiinsä.
Tsunade ei ollut neuvoton nainen. Hän oli strategisti, ja keksi myös tiukan paikan tullen nopeasti toimivia suunnitelmia. Hän oli myös äärimmäisen älykäs ryhmänjohtaja, joka osasi nostaa jäsenien vahvuudet esille ja löytää jokaiselle heidän kykyihinsä täydellisen tehtävän.
Niin kauan kuin jokaiselle riitti tehtäviä.
Konohan tehtäväarkisto oli ammottanut tyhjyyttään jo kuukausikaupalla. Lukuunottamatta muutamaa D-luokan tehtävää, genin-tasoa lahjakkaamilla ninjoilla ei ollut juurikaan asiaa Konohan ulkopuolelle. Viimeisimmän B-luokan tehtävän saanut chuunin, Isashi Katsuhiro, oli lähetetty varsin harmittomalle tiedustelumatkalle.
Tsunade säpsähti, kun pullot kolautettiin hänen nenänsä eteen. Hän kaatoi alkoholia lasiin, ja vei sen huulilleen. Mitä sake näinäkin päivinä on – pelkkää vettä, Tsunade ajatteli. Shizune kiirehti pöydän luokse.
"He tulevat", hän ilmoitti monotonisesti ja osoitti kädellä ikkunaa. Epäselvät hahmot lähestyivät rakennuksen ovia.
Tsunade kohotti lasin huulillensa.
"Tsunade-shishou?" Sakura aloitti. Hän seisoi keskellä Hokagen toimistoa, Shizune ja Anbu odottivat oven toisella puolella.
"Mmmmh..." Tsunade mutisi hajamielisesti. Hänen katseensa harhaili hetken, kunnes tarkentui Sakuran odottavaan hahmoon.
"Tule tänne", hän käski ja Sakura totteli. Tsunade iski pöydän alla säilytetyn laatikon tytön silmien eteen. "Sano mitä näet", Tsunade komensi salaperäisesti.
"Laatikon, shishou."
"Älähän viisastele! Avaa se!" nainen ärähti ja kysyi sitten uudelleen: "No, mitä näet?"
"Eihän... En mitään."
"Niin juuri, niin juuri!" Tsunade huudahti ja nousi seisomaan. Hän käveli työpöydän ympäri ja pysähtyi Sakuran eteen.
"Tuossa laatikossa säilytetään kaikki kylään saapuvat chuunin- joonin tason tehtäväkääröt."
"Tarkoitatko... ettei tehtäviä ole?"
Tsunade oli kääntynyt ikkunaan päin, ja huone oli hetken hiljainen.
"En." Tsunade sanoi hiljaa. "Ei tehdä tästä turhaa draamaa. Minulla on sinulle sopiva tehtävä."
Sakura puristi sormilla ohimoitaan. Jyskyttävä päänsärky oli edennyt halvaannuttaviin aaltoihin, jotka tekivät matkan taittamisen vaikeaksi. Juuri nyt Sakura ei ajatellut kipua, ei matkaa eikä määränpäätä.
"Helvetti! Helvetti! Helvetti!" Sakura sihisi ja ponnisti uuteen hyppyyn. Oksista kuului rytmikkäitä raksahduksia hänen jalkansa iskeytyessä väkivalloin puuhun.
Tämä 'sopiva tehtävä' ei vastannut hänen tasoaan millään tavalla. Tilanne oli ollut kuin painajaisesta, Tsunaden tietävät silmät ja Sakuran silmitön raivo ja epätoivo. Sanat, joiden hän oli kuvitellut muuttavan koko tilanteen, tekivät peloista totta. Vaikka tehtävää olisi perustellut kuinka, tilannetta ei voinut muuttaa, ei nyt, eikä ehkä koskaan. Sakura ei tulisi olemaan Konohalle mitään muuta kuin epäpätevä ninja.
"...Helvetti", Sakura kuiskasi.
"Tehtäväsi on tärkeä. Se vaatii lääkinnällisiä taitojasi, joten ajattelin tehtävän sopivan juuri sinulle."
Valheita. Sakura puristi silmänsä kiinni, ja keskitti chakransa uuteen ponnistukseen.
"Olet määrätty noutamaan lääkekasveja Sunagakuresta. Aikamarginaali on kaksi päivää. En edes ymmärrä, miten siihen saisi kulumaan enemmän aikaa... Tehtäväluokitus D, tarvittavia kasveja muunmuassa kesämaruna, ginseng, kamomillasaunio..."
D-luokan tehtävä.
Oksa räsähti äänekkäästi, ja katkesi. Sakura kiihdytti vauhtiaan ja puri huultansa. Aggressio vaani nurkan takana, mutta nyt hänen oli nieltävä se odottamaan oikeaa hetkeä. Illan viilenevä tuuli hipoi Sakuran kasvoja hänen katsoessaan Sunagakuren lähestyviä kattoja.
A/N: At least! Pahoittelut venähdyksestä... Mutta tässäpä prologi luettavaksi, oikeat luvut tulee olemaan noin kaksi kertaa tämän pituisia. Lukuja tulee arviolta 6 tai seitsemän, jos jaksan pakertaa niin ehkäpä vielä epilogi. :)
Saso/Sakua luvassa, ottakaa tietokoneistanne kiinni, ja pian mennään... 3