NOTE:
Yhtenä kesäisenä päivänä päähäni tuli ajatus siitä, mitä viimeisen luvun ja epilogin välissä olisi voinutkaan tapahtua ilman, että se olisi canonisesti kovin ristiriidassa. Ajatus ei suostunut lähtemään ja lopulta, aikani sitä vatvottua päätin kirjoittaa sen auki. Niistä lähdökohdista tämä alkoi syntyä. Nyt tosin tän fikin pointti tuntuu olevan se, että Draco ei tajua jästiteknologiaa ja hihi, "pistetään Draco ja Harry Suomeen mökkeilemään ja katotaan mitä tapahtuu". Ylipäätään Draco tuntuu käyttäytyvän tässä fikissä kuin joku omanarvonsa tunteva koditon kissa, jonka Harry on päättänyt jostain syystä adoptoida. Mun ei ollut tarkoitus shipata näitä, mutta… no tuota… Ehkä sillein ihan low key shippaan.
Ai niin… Siitä, kun luin kirjat, on hyvä tovi aikaa, joten asiavirheitä saattaa olla. (Niistä voi myös huomauttaa.) En ole myöskään varma onko rating vielä ihan kohdillaan, mutta sikäli kun itseäni kirjoittajana tunnen, luulisin, että tämä vielä kehittyy sellaisiin sfääreihin, että ainakin M-rating on aiheellinen.
Ei mulla muuta.
PROLOGI
Harry Potterilla oli ollut 11 kurjaa vuotta jästimaailmassa. Sen jälkeen 7 vuotta, jolloin hänellä oli ensimmäistä kertaa ollut ystäviä, mutta jolloin hän oli myös ollut jatkuvassa hengenvaarassa. Niin imartelevaa kuin kuuluisuus olikin ollut, hän oli halunnut tauon. Olla olematta kukaan. Hukkua massaan.
Ron, Hermione ja Ginny ymmärsivät. Ginnyllä oli lupaava ura huispauksen parissa ja hän pystyi keskittymään siihen täysipäiväisesti. Ron ja Hermione auttoivat velhomaailman ja Tylypahkan jälleenrakentamisessa. Harry oli ensin tuntenut syyllisyyttä siitä, että hän ei ollut mukana jälleenrakennustöissä. Hän oli kuitenkin päässyt yli syyllisyydestä – tai suurimmasta osasta sitä – käydessään Yhdysvalloissa Hermionen suosittelemalla psykologilla. Kyseinen psykologi oli syntynyt surkkina ja lähtenyt jästimaailmaan opiskelemaan psykologiaa. Psykologi oli hyvä, eikä Harry ollut aiemmin edes tajunnut, miten paljon hän oli sitä tarvinnut. Hän ei enää kokenut olevansa syyllinen toisen velhosodan syttymiseen ja aivan liian monien ystäviensä kuolemaan. Hän oli vain ollut sodan jalkoihin joutunut lapsi. Ainakin toisinaan hänen onnistuu vakuuttaa itsensä siitä.
Sen jälkeen kun hän oli käynyt vuoden psykologilla, hän asetti itselleen aikarajan, jonka jälkeen hän palaisi takaisin velhomaailmaan. Puoli vuotta. Sen aikana hän kävisi vielä kaikkialla maailmassa, missä hän oli aikonut käydä itsekseen. Sitten hän voisi etsiä itselleen työn - vaikka aurorina. Hänelle oli tarjottu niitä töitä jo heti sodan jälkeen ja Tylypahkassa opiskellessaan se olikin ollut hänellä tähtäimessä.
LUKU 1: Tarjous
Harry oli aikaisin liikkeellä. Hän oli tarkoitus seuloa vanhoja hänen sukulaistensa ja hänen ystäviensä sukulaisten perikuntien taloja läpi, jos niistä joku olisi kelvollinen remontoitavaksi Ronin ja Hermionen kämpäksi. Hän sulki hiljaa oven silmiinnähden pölyisessä rakennuksessa. Jokin vanhassa talossa kertoi Harrylle heti, että se ei ollut niin hylätty, kuin ensisilmäykseltä näytti. Harry hiipi huoneesta toiseen. Hän olisi voinut käyttää jotain vaimennusloitsua, mutta jos talossa majaili joku, se olisi saattanut käyttää loitsua, joka varoittaisi asujaa magian käytöstä ja Harry halusi pitää yllätysedun itsellään. Alhaalla ei ollut ketään, joten Harry kiipesi varovasti rappuset yläkertaan. Makuuhuoneen ovi oli raollaan ja Harry näki siellä liikettä. Harry oli ollut oikeassa, talossa oli – todennäköisesti luvatta – joku. Harry potkaisi oven auki heilauttaen samalla sauvaansa ja langetti karkotasaseet ensimmäiseen näkemäänsä kohteeseen…
Harry onnistui täysin yllättämään talon luvattoman asukkaan, joka oli kiskomassa vihreää neulepaitaa päälleen. Paidan kauluksesta näkyi tupsu vaaleaa tukkaa. Paidan omistaja jähmettyi hetkeksi paikalleen. Sitten paidan sisuksista kuului epäuskoinen ja hyvin tuttu ääni:
- Potter?
- Onnittelut Potter. Olet napannut aurorinurasi ensimmäisen kuolonsyöjän. Sallitko minun pukea ensin kengät jalkaan, ennenkuin menet antamaan haastattelua Päivän Profetialle? Draco kysyi. Potter katsoi häntä hämillään ja Dracon yllätykseksi laski taikasauvansa.
- Mitä helvettiä Malfoy? Potter kysyi ja näytti siltä, kuin joku olisi lyönyt tätä luudalla pääkoppaan.
- Miksi sä edes olet täällä etkä… missä lie kartanossa vanhempiesi tykönä?
- Kartanossa? Ne ovat olleet jo aika monta vuotta karkuteillä ministeriötä, Draco totesi jättäen mainitsematta, että oli itse lähtenyt karkuteille vanhempiensa tyköä vasta muutamia kuukausia sitten. Potter näytti käyvän hitaalla.
- Karkuteillä… niinkuin kaikki muutkin kuolonsyöjät, joita ei ole vielä saatu kiinni, hän täsmensi. Jostain syystä Potterin näytti olevan vaikea käsittää sitä. Eikö Potter muka ollut tiennyt? Se oli kyllä ollut Päivän Profetian ulottumattomissa varsin pitkään. Vasta pari päivää sitten se oli uutisoinut siitä, miten Potter aikoo hakeutua auroriksi. Voi paska. Jos Potter ei tiennyt heidän etsintästatuksestaan, hän olisi voinut vain muina miehinä marssia ulos täältä. Hemmetin kerkeäväinen suu.
- Ainakin olette elossa, Potter sanoi lopulta.
- Sama kai se olisi ollut kuollakin, Draco naurahti ohuelti.
- Kaikilla meillä on aikamme.
- Sanoo mies, joka on passannut sen jo kahdesti. Ellei jopa useammin.
- Kaksi on ihan oikea luku, Potter sanoi vaisusti. Draco tuhahti. Kiusallinen hiljaisuus laskeutui kahden entisen vihamiehen välille. Draco alkoi pukea sängyn viereen jättämiä kenkiään.
- Tätä rakennusta aletaan pian purkaa tai remontoida, Potter rikkoi hiljaisuuden.
- Tulin vilkaisemaan, missä kunnossa tämä on.
- Turhaan sinä minulle selität. Aiotko viedä minut ministeriölle vai et? Draco kysyi väsyneesti äänensävyllä, joka kertoi, ettei entistä kuolonsyöjää enää juuri kiinnostanut hänen oma kohtalonsa. Hän oli ollut täysin hyödytön velhosodassa. Kummallakin puolella. Hän muisti vieläkin elävästi kuolevan Dumledoren ja Harryn turvonneet kasvot Luciuksen tiukatessa vierellä, oliko se Potter. Saisipa nyt viimein päätökseen tämänkin. Hän oli kyllästynyt piilottelemaan.
- En minä sinua ilmianna, Potter sanoi. Draco katsahti häntä ensin yllättyneesti ja tuhahti sitten:
- Miksi ihmeessä? Minun kiinniottamiseni varmaan tekisi hyvää urakehityksellesi...
Ennen kuin Potter ehti vastata, Draco jo jatkoi: - Vaikka tuskin sillä väliä on. Olethan kuitenkin Harry Potter. Voit tehdä, mitä huvittaa. Niinkuin ennenkin.
Potter vaikeni nolon näköisenä. Draco huokaisi. Hän huomasi olevansa enemmänkin väsynyt kuin katkera.
- Nyt, jos et kerran aio toimittaa minua mihinkään, voisin etsiä jonkun paremman piilon, hän sanoi ja nousi seisomaan. - Ehkä siistimmänkin, hän lisäsi. Hän oli laihtunut ja merkillepantavasti nuhjuisen näköinen, mikä ei ollut ollenkaan tyypillistä hänelle. Häntä itseään alkoi jo häiritä, miten selvästi hän oli ollut jo hyvän tovin poissa vanhempiensa hoteista.
- Olen äidillesi sen velkaa. Enemmänkin, Potter sanoi hiljaa Dracon ollessa juuri kaikkoontumassa. Sauva pysähtyi ilmaan. Mistä Potter oikein höpisi?
- Kuule, minulla on mökki. Suojataioin kätketty mökki keskellä metsää. Voin jättää sulle porttiavaimen, jos tahdot, Harry sanoi sovittelevasti.
- Mitä sä sanoit äidistäni? Malfoy kysyi terävästi.
- Ai se… Sä et tiedä? Harryn suusta pääsi. Malfoy tuijotti häntä kiinteästi.
- Silloin metsässä, kun Voldemort... Harry haki oikeaa sanaa, mutta kun ei keksinyt parempaa, jatkoi: ...tappoi minut. Siis tavallaan. Hän pyysi äitiäsi varmistamaan, että olen kuollut. Hän huomasi minun olevan elossa ja hän… kysyi oletko Tylypahkassa. Kerroin, että olet. Sitten hän valehteli Voldemortille päin naamaa, että olen kuollut, Harry kertoi. Malfoy ansaitsi tietää äitinsä urotyöstä.
- Jos hän ei olisi valehdellut niin… No toinen avada kedavra olisi varmaan tehnyt minusta selvän, Harry jatkoi kohauttaen olkiaan. Malfoy kuunteli jähmettyneenä paikoilleen.
- Joka tapauksessa, jos tarvitset piilopaikkaa, niin tiedät, miten sinne pääsee, Harry sanoi ja heitti minigrip-pussissa olevan pullonkorkin Malfoylle, joka hätkähti hereille ja nappasi pussin kiinni. Malfoy tarkasteli pussia etusormen ja peukalon välissä epäilevän näköisenä.
- Mikä se on? hän kysyi yllättävän karhealla äänellä.
- Porttiavain, Harry vastasi kummastuneena. Oliko Malfoy lyönyt päänsä tai jotain?
- Kai minä nyt sen olisin osannut arvata. Tarkoitin tätä pussia.
Vasta siinä vaiheessa Harry muisti, että Malfoy oli kasvanut koko elämänsä velhomaailmassa.
- Se on… muovipussi. Jästien juttuja. Sen kanssa porttiavainta voi kuljettaa vaikka taskussa, Harry selitti tuntien olonsa tyhmäksi. Siinä hän seisoi selittämässä muovipussien ihmeistä velhomaailman kasvatille. Malfoy päästi halveksivan tuhahduksen ja minigrip-pussi katosi hänen viittansa helmoihin.
- Öm. Tuota. Hei sitten, Harry sanoi kiusaantuneena ja kaikkoontui paikalta.
Draco pyöritteli kädessään kulunutta muovipussia, johon oli jo alkanut piirtyä juomut pullonkorkista. Jästitavara ei koskaan kestänyt kulutusta. Pullonkorkki 'muovipusseineen' oli pyörinyt Dracon taskussa ja kädessä useammin ja kauemmin, kuin hän olisi halunnut myöntää. Tapaamisesta Potterin kanssa oli jo kuukausi. Pitikö hän todella Potterin tarjousta harkitsemisen arvoisena? Hän paineli ajatuksissaan koloja muovipussiin pullonkorkin reunoja vasten. Mitä hän oli edes odottanut piileskellessään Potterin tuttujen entisissä asunnoissa? Tietysti Potter tulisi sinne ennemmin tai myöhemmin. Oliko hän halunnut jäädä kiinni?
Hän ei halunnut palata takaisin vanhempiensa luokse. Ei sen puoleen, ei hän edes tiennyt, missä ne piileskelivät. Jollain taikaministeriössä oli jäänyt jotain hampaankoloon hänen isäänsä vastaan ja kuolonsyöjävainot oli ollut mainio hyökätä heitä vastaan. Luciuksella, sen enempää kuin muillakaan Malfoyilla ei ollut pienintäkään aikomusta lähteä Azkabaniin. Piilopaikkojen suhteen Dracon mielikuvitus alkoi käydä vähiin. Ehkä Potterin mökille pitäisi antaa mahdollisuus. Ei se varmaan ainakaan sen huonompi paikka ollut, kuin mikä hyvänsä muukaan rotankolo, missä hän oli viime kuukaudet piilotellut.
Pullonkorkki istui kiltisti muovipussiin uurtamassa kuopassaan, kun Draco Malfoy ensimmäistä kertaa havahtui miettimään, millä se oli tarkoitus saada ulos muovipussista. Pussi oli toisesta päästä sinetöity jollain jästitekniikalla, eikä pussissa ollut mitään havaittavaa solmua, tai vetonarua. Pelkkä neliskanttinen, läpinäkyvä lätyskä. Typerät jästit.
Draco paineli turhautuneena muovipussia korkin teräviä reunoja vasten, kunnes muovi alkoi antaa periksi. Rupuisen näköinen pullonkorkki tipahti velhon kädelle ja yhdessä humahduksessa hän seisoi keskellä metsää, matalakattoisen hirsimökin terassilla.
Harrya hävetti, että hän oli velhosodan jälkeen monta vuotta vältellyt velhomaailmaa ja viis veisannut siitä kirjaimellisesta noitavainosta, jonka kohteeksi kuolonsyöjät päätyivät. Monet kuolonsyöjät varmasti kuuluivatkin telkien taakse – se oli tuntunut jopa suorastaan oikeudelta ja kohtuudelta sodan jälkeen. Malfoyiden kohdalla se ei kuitenkaan tuntunut oikeudelta saati kohtuudelta. Voldemort oli jo kääntänyt selkänsä Luciukselle, Narsissa valehteli Voldemortille ehkä tämän elämän tärkeimmästä asiasta ja Draco ollut ehkä 16-vuotias kuolonsyöjiin liittyessään, eikä sekään ollut näyttänyt täysin vapaaehtoiselta.
Hän oli luullut, että hänen sodan jälkeinen lausuntonsa olisi ollut riittävästi vapauttamaan Malfoyt sotasyyllisyydestä, mutta näemmä se ei ollut riittänyt. Hänen täytyisi tehdä sille jotain. Hän hengitti syvään sisään ja ulos ja joi monijuomaliemen kakistelematta.
