Hymy
Oli kuin olisin kuullut outoja ääntä taas kerran viereisestä huoneistosta. Katsahdin kelloa. Viisarit alkoivat näyttää puolta yötä, eikä Axelkaan ollut tullut takaisin. Istuin olohuoneen sohvalla hiljaisuudessa, kun nuo äänet alkoivat taas. Hartautuneena kuuntelin, ja hetken päästä ymmärsin mitä viereisessä taloudessa puuhailtiin. "Varsin mukavaa..." Mutisin itsekseni. Hän muisti varsin hyvin itsekin, milloin oli ollut ensimmäisen kerrran sängyssä Axelin kanssa. Hän oli odottanut sitä hetkeä niin, mutta hän oli myös pelännyt. "Jos tästä raskaaksi tulen, sinä kuolet. Minä en ole valmis äidiksi. En tässä elämässä." Hän oli silloin sanonut Axelille, joka oli vain nauranut ja vakuutellut että mitään ei tapahtuisi.
Pian Larxene nousi ylös sohvalta, silti miettien Axelia. Hän alkoi valmistautua nukkumaan menemiseen.
Vessassa ollessaan, ulko-ovi aukesi. Joku oli tullut sisään. Larxene hymyili ja jatkoi hampaiden pesemistä. Axel kurkisti ovesta sisään. "Hei..." Hän tervehti. Larxene vilkaisi häntä kummissaan. Hän sylkäsi lavuaariin ja huuhteli suunsa. Axel katseli häntä. Hän halusi selvästi sanoa jotain. Larxene katsoi pian takaisin. "Axel, missä olet ollut? Yritin soittaa monta kertaa. Naapuristakin kuuluu taas outoja ääniä-" Axel keskeytti hänet sanoilla, joita Larxene ei olisi halunnut kuulla. "Pakkaa tavarasi ja häivy."
Seuraava aamu valkeni hiljattain, eikä Larxene siltikään uskonut mitä oli kuullut. Hän oli nukkunut yön yli pikaisesti varatussa hotellissa, joka oli niin kaukana Axelista kuin mahdollista. Ne lauseet olivat satuttaneet, mutta tulleet niin yllättäen ettei hän ollut kerennyt edes itkeä kunnolla. Miksi helvetissä hän itkisi? Sitä hän oli kysynyt itseltään monesti, vaikka kyyneleet olivatkin nousseet silmiin jo monta kertaa.
Mutta shokki alkoi näkyä vasta päivemmällä. Hän vain istui ikkunan ääressä ja katseli ulos. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Suru mursi häntä voimakkaasti.
"Minä olen tosissani... Hän jätti minut! Käski minun häipyä!" Hän puhui puhelimessa ystävälleen.
"Oletko aivan varma ettet yli reagoi? Tai siis... oliko hän humalassa?"
"Ei hän ollut humalassa, hän oli sängyssä sen naapurin tytön kanssa!"
Mutta hän toden totta sai valtavasti helpotusta ystäviltään, niiltä vähäisiltä, melkein olemattomilta.
Illalla soi hänen kännykkänsä. Hän juoksi noutamaan sen ja huomasi että soittaja oli Axel.
Larxene ei heti sitä uskonut, vain tuijotti puhelinta epäluuloisena. Lopulta hän vastasi, eikä voinut uskoa mitä kuuli. Axel ilmoitti haluavansa Larxenen takaisin, heti paikalla ja sitten koko homma uusiksi. Larxene alkoi nauraa sekopäisesti. "Sinun kanssa en enää seksiä harrastaisi vaikka kirveellä uhattaisiin. Painu vaikka vaihteeksi, en tiedä, vittuun!" Hän löi luurin korvaan nauraen. Näetkö mitä menit tekemään?, hän ajatteli. Sekoitit mielenterveyteni täysin.
Axelin hän tapasi useamminkin ulkona. Punapää alkoi aina itkeä kun näki Larxenen. "Larx, älä nyt... Rukoilen, tule takaisin..." Mutta Larxene vain hymyili. Hymyili sadistista hymyään.
Inspiraatio Lilly Allenin Smile laulusta, laulun juonta tavoitellen...
Yritin parhaani... _ Kiitos!