Hei! Tämä on ensimmäinen kirjoittamani fanfic, joten olkaa armollisia sitä lukiessanne. Minulla on suunnitelmat jo pitkällä tämän tarinan suhteen, ja myöhemmin aionkin kirjoittaa "maturea", mutta vielä ei ole sen aika.

Puhetyylit olen ajatellut siten, että Tino (Suomi), Lukas (Norja) ja Emil (Islanti) puhuvat lähes kirjakieltä, mutta Mathias (Tanska) puhuu puhekieltä, ja Berwald (Ruotsi) ... No, todennäköisesti kaikki tietävät ;D Jos ja kun muita maita esiintyy myöhemmissä luvuissa, tulee puhetyylejä lisää. Todennäköisesti käytän myös silloin tällöin maiden omien kielten sanoja (:

Hahmosta sen verran, että Petra on OC:ni Ahvenanmaa. Tiedän, että edellä mainitusta on useita OC:itä, tarinoita ja virallisiakin kuvia, mutta halusin tehdä Tinolle/Suomelle pikkusisaren. Nimeksi piti alunperin tulla Tiina tai Jenna, mutta pitkään pohdittuani nimeksi tuli Petra; sopivan jämäkkä ja suomalainen nimi, joka myös kuului edesmenneelle pikkusisarelleni, samoin kuin ulkonäkö. Hänen muistoaankin kunnioittaen halusin käyttää Petra-nimeä edustamassa Ahvenanmaata. Ja nyt, hyvä lukija, voimme aloittaa alkuhöpinät selitettyäni ~


1. Luku

Tino Väinämöinen, Suomen tasavalta oli aina halunnut, että vaaleatukkaista kutsuttaisiin isoveljeksi. Vuodet kuluivat verkkaisesti, kun Suomi taisteli itsenäisyydestään, mutta sotien vaietessa alkoi Tino ikävöidä omaa kasvattiaan, veljeä tai sisarta. Norjan ja Islannin läheisyys, Tanskan ja Ruotsin veljellinen kamppailu toisiaan vastaan sai viidennen Pohjoismaan tuntemaan itsensä yksinäiseksi, vaikka nelikko oli aina Tinon tukena.

Tino asui vaaleansinisessä puutalossa; talo ei ollut suurin mahdollinen, vaikka se sisälsi kaksi kerrosta. Sen lisäksi pihalla oli vanha tallirakennus, joka kuitenkin pysyi tyhjillään ja rapistuneena. Hanatamagon koppi löytyi ulkoa, ja se oli koristeltu Suomen ja Ruotsin värein. Taloa ympäröi suurehko piha, jossa kasvoi omenapuita ja kauniita kasveja kesäisin; Suomen ilmasto oli liian kylmä elättämään kasvit kuitenkaan pitkälle syksyyn, ja mutta nyt kasvit olivat kauneimmillaan ja rehevimmillään; Juhannus oli vain muutaman viikon päässä, jonka jälkeen luonto alkaisi kuihtua ja kauneus kadota hiljalleen purevan viiman alle.

Oli vain yksi kesäpäivä Suomen istuessa talonsa pihassa Ruotsin seurassa, kivikasvoisen miehen vain murahdellessa siloin tällöin vastaukseksi, lilasilmäisen nuorukaisen paijatessa iloisena valkeaa pikkukoiraa jutustellen. Vaaleat hiukset kehystivät pyöreänpuoleisia kasvoja, kun vaalea Pohjoismaa yht'äkkiä nousi, reilusti pidemmän miehen seuratessa vaaleansinisen asuun sonnustautunutta miestä. "T'no, m'tä n't?" Berwald kysyi, nousten ketterästi jaloilleen. "Su-san... Minun pitää käydä... tuolla." Tino mumahti miehelle tavallista kireämmän oloisena, laskiessaan Hanatamagon maahan, askeleet vieden kuin lumottuina kohti sekametsää talon sivulla, joka jatkui laajalti ympäri Suomen maita.

Tino harhaili metsässä eteenpäin, tietämättä itsekkään miksi; hänen jalkansa vain veivät askeleen toisen jälkeen pakosta kohti edessä aukeavaa valoisaa aukeaa. Vaalea nuorukainen kuuli Ruotsin askeleet jonkin matkan päässä, mutta tiesi, että Berwald saisi hänet kiinni, jos haluaisi, mutta hontelo mies pysyi tietoisesti kauempana, antaen Tinolle tilaa; Ruotsi oli ennenkin kuullut maiden lähteneen harhailemaan erinäisiin paikkoihin laajentuessaan, ja sinisilmä tiesi Tinon toiveet saada sisarus.

Aukea oli tasaisen pyöreä, mikä hämmästytti suomalaisen ensin; seuraava asia, minkä Tino tajusi, oli pieni mytty nurmella. Suomalaismies otti juoksuaskeleita kohti myttyä, laskeutuen kyykkyyn. Lilasilmäinen tuijotti hetken myttyä, kunnes tajusi sen olevan lapsi. Muutaman ikävuoden oloinen tyttö ainakin oli. Ruskeat hiukset kehystivät pyöreänmuotoisia kasvoja, ja valkea mekko oli peittänyt koko pikkutytön; hihat olivat lyhyet, mutta helma ylettyi helposti yli nilkkojen. Pikkuinen tyttö oli täydessä unessa, silmät olivat ummessa, pitkät silmäripset luoden varjoja korkeille poskipäille. Kulmat olivat selvät ja tummat, iho kermanvaalea; se oli itseasiassa melko outoa, koska tyttö muuten omisti kauniit värit; hiukset olivat auringonvalossa kauniin suklaanruskeat, ripset mustat ja kulmat tummanruskeat. Huulet olivat pyöreät ja pinkihtävät kuin niissä olisi ollut huulipunaa. Tyttö oli pyöreänmallinen; pulleat, pienet kädet olivat tytön olkapäille ulottuvien hiusten vierellä, kun pienokainen tuhahti unissaan. Tino ei voinut lakata tuijottamasta lasta, ennen kuin tunsi hansikkaan peittämän käden laskeutuvan olalleen. Nuorukainen käänsi lempeät silmänsä säikähtäneenä kohti ruotsalaista, joka van nyökkäsi, sanomatta mitään. "M-mitä minä teen?" Tino möläytti yht'äkkiä, varoen korottamasta ääntään, ettei tyttö heräisi. Berwald tuijotti haastavasti Tinoa, odottaen nuoren miehen tajuavan tehtävänsä. "P-pitäisikö minun ottaa hänet ... mukaani? Entä jos tyttö o-on jonkun tytär joka vain harhailee ... täällä?" suomalainen sanoi yhteen hengenvetoon, epäröiden viimeisiä snaojaan; miksi kukaan olisi hävittänyt kauniin pikkutytön keskelle korpea?

"S'nun p'tä'si o'taa h'net muk'asi. L'ulenpa, et'ä t'ttö on osa s'nua." Berwald sanoi matalalla äänellään Tinolle, viitaten kädellään yhä kyykyssä olevan suomalaisen taakse nukkuvaan olentoon. Siniset silmät olivat tyhjän oloiset ja mitäänsanomattomat, ku nsuomalainen käänsi vaaleanlilat silmänsä kohti tyttöstä, joka tuhahteli välillä unissaan. Poika nosti hellästi valkopukuisen tytön käsivarsilleen, pidellen lasta epävarmasti, kulmat kurtussa. Berwald lähti kävelemään edeltä kohti Tinon taloa, suomalaisen mennessä perässä, pojan pitäessä katseensa ruskeahiuksisessa tytössä.


Berwald ja Tino istuivat Tinon keittiössä, metsästä löytyneen tytön nukkuessa viereisen huoneen vierassängyssä. Tuntematon ei ollut herännyt kertaakaan, ja Tinoa jopa pelotti, mitä tytöstä selviäisi; olihan hän aina halunnut pikkusisaren, mutta kun suomalaisella olisi ehkä mahdollisuus saada sellainen, häntä pelotti, että hän pilaisi tytön.

Berwald ja Tino olivat jutelleet hetken tytöstä, ja tulleet tulokseen, että tyttö oli Tinon pikkusisar, ja Suomi laajeni, mutta sen jälkeen hiljaisuus valtasi kaksikon, kiusallisena. Ruotsi ja Suomi olivat istuneet jo pitkään pöydässä sanaakaan sanomatta, kun hiljaisuuden rikkoi ovikellon pirahdus. Tino säikähti ääntä, ja riensi avaamaan ovea. Puuoven takana virnuili Tanska, ja pitkän miehen takna näkyivät jääkasvoiset Islanti ja Norja. Suomi veti hymyn kasvoilleen, tervehtien kolmikkoa. "Mitä te täällä teette?" poika kysyi lopulta, kulmaansa kohottaen. "Me tulim-" Mathias, eli Tanska, alkoi heti mölyämään kovalla äänellään, kun lyhyempi suomalainen läiskäisi kätensä suurelle suulle, hyssytellen miestä. "Hiljempaa. Niin, miksi?" Tino sihahti, kolmikon kohottaessa kulmiaan - jopa Norja näytti erittäin hämmentyneeltä, kun Tino hyssytteli Mathiasta, käsi yhä miehen suun edessä. Berwald seisoi keittiön ovensuussa eteiseen katsellen, nostan kättään tervehdykseksi Pohjoismaille.

"Niin, olimme menossa Berwaldin luokse, ja sen jälkeen sinun luoksesi, koska ajattelimme Norjan kanssa järjestää pienet juhlat Norjan talossa" Emil, Islanti, sanoi hiljaisella, vaisulla äänellä. Tino ei ehtinyt hämmästellä, miksi Lukas, Norja, suostui järjestämään juhlat. "Tino, miksi käskit Tanskan olla hiljaa? Ymmärrän, että hän on rasittava tolvana mölytessään noin, mutta et yleensä puutu siihen?" Lukas kysyi kulmiaan kurtistaen, kerrankin näyttäen hämmentyneeltä. Vastaus Lukaksen kysymykseen tuli kuitenkin eri taholta kuin olettaa voisi; Berwald avasi viimein suunsa: "T'no laa'entuu, tai ni'in a'nakin lu'lemme.". Tämä sai suomalaismiehen pudottamaan kätensä Tanskan suulta, joka onneksi pysyi hiljaa. Kolmikon ilme oli identtisen hämmästynyt. Lopulta Norja astui askeleen eteenpin ja taputti vaimeasti suomalaisen olkaa. "Onnittelut, Tino" mies sanoi vaimealla äänellä. Hetken päästä Emil ja Mathiaskin seurasivat esimerkkiä.


Lopulta kaikki Pohjoismaat olivat kokoontuneet keittiöön juttelemaan lapsesta viereisessä huoneessa. Tino ei vielä päästänyt ketään katsomaan tyttöä; suomalainen oli yleensä iloinen ja pirteä, mutta nyt vaalea nuorukainen oli vaisu ja suojelevainen. Tanskalainen oli kaikkein innokkain näkemään pienokaisen, mutta Berwald kampesi miehen aina ovensuusta kurkkimasta uutta jäsentä. Kolmannella kerralla kun ruotsalainen jälleen esti Mathiasta, piikkitukkainen ärähti. "Miksei me voida nähä muksua? Tai jutella sille?" Tanska tuhahti Tinolle. "... Koska minäkään en ole vielä edes puhunut hänen kanssaan. Haluaisin kuitenkin olla ensimmäinen ..." suomalainen mumisi pöydän äärestä, ja onneksi tanskalainen hyväksyi vastauksen. "No, mut meidän pitää varmaa lähtee. Norja, Islanti, mennään samaa maksaa, eiks? Tulkaa sit juhannuksena niihin juhliin!" Mathias huikkasi ovelta, raahaten vastahakoista Lukasta ja Emiliä perässään. Kolmikko sanoi heipat, ja pian Berwaldkin lähti kotiaan kohti. Suomalainen jäi yksin pieneen taloonsa, istuen pikkutytön sängyn vierellä, miettien vaihtoehtojaan tytön kanssa. Kello näytti kuutta, kun Tino alkoi huolestua tytöstä; likkahan oli nukkunut jo älyttömän kauan! Päättäen odottaa vielä puoli tuntia suomalainen istui sängyn vierellä, lilat islmätl empeinä pikkusisaressaan.


Tässä siis ensimmäinen luku! Toisessa luvussa pikkuinen herää, ja siitä lähteekin kunnon hässäkkä käyntiin (: Yritän mukailla jotenkuten Suomen ja Ahvenanmaan historiaa, eli myöskin Suomen ja Ruotsin riita Ahvenanmaasta tulee esille. Kommentit ja kaikki ovat aina tervetulleita! (: